Miksi Suomen kantaverkko ei "kestänyt" Venäjältä tulevaa sähköä, mutta kestää kuitenkin integroitumisen EU:n markkinoille ja ydinsähkön siirtämisen Saksaan. Mielessä herää kyllä kysymys, että kukahan Suomen tulevia ydinvoimaloita oikein pyörittää ja kenen eduksi.
Uudet voimalat näyttävät lähinnä NOSTAVAN sähkön hintaa vaikka tilanne pitäisi olla aivan päinvastoin.
Uudet voimalat näyttävät lähinnä NOSTAVAN sähkön hintaa vaikka tilanne pitäisi olla aivan päinvastoin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kantaverkko ennen sotia oli vain se 110 kV johto Viipuri-Imatra-Hikiä-Turku ja joku sen haara teollisuuspaikkakunnille ja Vantaan Tammistoon.
Kun kantaverkkoa sitten pääasiassa 1950-luvulla rakennettiin, se linjattiin stratgisista syistä suurelta osin Länsi-suomeen.
Ensin tehtiin Kemijoki-Alajärvi-Hikiä-Nurmijärvi -runkojohto. Sitten myöhemmin rakennettiin ns. "atomirengas" ympäri Etelä-Suomen. Näin sitä on vähitellen paikkailtu, mutta järeimmät yhteydet ovat yhä "Lovisan länsipuolella".
Suurimmat voimalat ovat myöskin lännessä. Vesivoima Kemi- ja Oulujoella. Höyryvoimaa Vaskiluodossa, Naantalissa ja Inkoossa. Helsinki on hyvin suuri vastapainevoiman tuottaja. Ydinvoima Lovisasa ja Olkiluodossa. Ruotsin sähköjohdon pää Raumalla jne.
Sitä paitsi - Itä-Suomi on suurelta osin kehitysaluetta, johon ei ole ollut tarvettakaan rakentaa järeää kantaverkkoa. Kunhan on sen verran "piuhaa", että venääjän tuonti onnistuu.
tuottaa pääsääntöisesti itse energiansa, tämä korjauksena / täydennyksenä.
kansaa, että nämä johtajat saavat satamiljoonansa amerikan eläkeläisten lisäksi
..paljonko halvemmalla Teboil(Lukoil) myy polttoainetta kuin muut huoltoasemat
..sekoitettu kaksi eri asiaa keskenään
Kantaverkon "kestävyys" venäjää kohtaan tarkoitti sitä että jos venäjä syystä tai toisesta äkisti keskeyttää sähkön toimittamisen niin siitä seuraa ketjureaktio jossa "koko suomi pimenisi", että tuo voitaisiin välttää niin olisi rakennettava sähkölle lisää siirtoteitä ja kytkinlaitoksia ettei tuollainen pääse tapahtumaan.
Kun kantaverkko putoaa polvilleen sähkönjakelun palauttaminen voi kestää pitkäänkin,kuten jenkit saivat karvaasti kokea tuossa jokunen vuosi sitten
Suomen kantaverkon liittäminen taas EU:n suuntaan ei tuollaista ketjureaktiota suomessa pysty aiheuttamaan, vaan ainoastaan niissä maissa johon suomalaista sähköä viedään..eli heillä pitää olla kantaverkko suojattu äkillisen (tuonti)sähkökatkon varalta, sähkön tuonti taas vaikkapa saksata sisältää tuon saman riskin kuin tuonti venäjältä, tosin kuten tuossa jo kävikin ilmi, länsipuoli suomesta on kantaverkon osalta hyvässä jamassa