En tiedä, onko tälläisestä keskusteltu aiemmin täällä, mutta ajattelin nyt ottaa esille.
Opiskelen neljättä vuotta kieliaineita yliopistossa ja sain Asperger-diagnoosin noin vuosi sitten. Lisäksi minulla on todettu ADHD, sosiaalisten tilanteiden pelko, OCD ja keskivaikea masennus. Sain Neuromentalin (ent. Asperger Center) lääkäriltäni pyynnöstäni lääkärintodistuksen, jossa puolletaan ja suositellaan, että saisin suorittaa mahdolliset opinnoissani eteentulevat ryhmätyöt yksin. Nyt sellainen olisi edessä pakollisella kurssilla, mutta jotenkin arveluttaa ottaa tämä sairaus esille kurssin opettajan kanssa, kun suhtautuminen on niin monella taholla ollut sitä sun tätä. En myöskään haluaisi leimautua hulluksi heti uuden ihmisen silmissä. Tietenkin asian voisi ratkaista sillä, että suorittaisin kyseisen momentin kirjatenttinä. Mutta toisaalta haluaisin puolustaa oikeuksiani AS-ihmisenä. Masennuksen takia olen kuitenkin väsynyt taistelemaan. Tämä on aika ristiriitaista.
Onko täällä ketään, joka olisi esim. opinnoissaan saanut vapautuksia ryhmätyön kaltaisesta sosiaalistamisesta ja onko se miten toiminut? Itse en kykene edes ajattelemaan kirkkaasti, jos joudun työskentelemään jonkun tuntemattoman kanssa. Kaikki energiani menisi sen miettimiseen, mitä täytyy sanoa missäkin vaiheessa, millä äänensävyllä, miten käyttää kehonkieltä ja tuskastuisin vieraan ihmisen läheisyyteen.
Opintojeni alkuvaiheessa pakotin itseni ryhmä-ja paritöihin, mutta sellainen pakotettu teennäinen sosiaalisuus tuotti paljon väsymystä ja myöhemmin se on ollut osasyynä masennukseni pahenemiseen.
Opiskelen neljättä vuotta kieliaineita yliopistossa ja sain Asperger-diagnoosin noin vuosi sitten. Lisäksi minulla on todettu ADHD, sosiaalisten tilanteiden pelko, OCD ja keskivaikea masennus. Sain Neuromentalin (ent. Asperger Center) lääkäriltäni pyynnöstäni lääkärintodistuksen, jossa puolletaan ja suositellaan, että saisin suorittaa mahdolliset opinnoissani eteentulevat ryhmätyöt yksin. Nyt sellainen olisi edessä pakollisella kurssilla, mutta jotenkin arveluttaa ottaa tämä sairaus esille kurssin opettajan kanssa, kun suhtautuminen on niin monella taholla ollut sitä sun tätä. En myöskään haluaisi leimautua hulluksi heti uuden ihmisen silmissä. Tietenkin asian voisi ratkaista sillä, että suorittaisin kyseisen momentin kirjatenttinä. Mutta toisaalta haluaisin puolustaa oikeuksiani AS-ihmisenä. Masennuksen takia olen kuitenkin väsynyt taistelemaan. Tämä on aika ristiriitaista.
Onko täällä ketään, joka olisi esim. opinnoissaan saanut vapautuksia ryhmätyön kaltaisesta sosiaalistamisesta ja onko se miten toiminut? Itse en kykene edes ajattelemaan kirkkaasti, jos joudun työskentelemään jonkun tuntemattoman kanssa. Kaikki energiani menisi sen miettimiseen, mitä täytyy sanoa missäkin vaiheessa, millä äänensävyllä, miten käyttää kehonkieltä ja tuskastuisin vieraan ihmisen läheisyyteen.
Opintojeni alkuvaiheessa pakotin itseni ryhmä-ja paritöihin, mutta sellainen pakotettu teennäinen sosiaalisuus tuotti paljon väsymystä ja myöhemmin se on ollut osasyynä masennukseni pahenemiseen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
olen saanut opiskelussa lääkärin todistuksella (asperger) erityisjärjestelyn kokeiden tekemisessä( saan olla yksin), joten turhaan kärvistelet vaan opintojesi sujuvuuden ja itsesi vuoksi ota ihmeessä asia puheeksi opettajasi kanssa. Ei kukaan vähääkään asiasta tietävä sinua hulluksi sen takia leimaa, nykyään kouluissa tästäkin asiasta on niin paljon tietoa ja epäilenpä ettet ole ainoa koulussasi jolle on tehty erityisjärjestelyitä aspergerin, tai jonkun muun vastaavan vuoksi.
että saat tehdä tentit yksin! Jos minä olisin esim. voinut saada opiskeluaikana vapautuksen esityksistä, siis niistä suullisista esityksistä yms. niin paljolta olisin säästynyt. Entä sinä Kettunen? Tuottaako esiintyminen sinulle ongelmaa ja oletko saanut siitä vapautusta?
Minä en tiennyt opiskeluaikana että minulla on asperger. Mutta esim. minulta jäi kursseja kesken koska en voinut tehdä ryhmätöitä. Tosin jotkut tein vain yksin sitten jälkeenpäin hyvällä menestyksellä.
Aloittajalle sanoisin, että kannattaa punnita edut ja haitat. Yliopistossahan on siinä mielessä parhaat opettajat, ainakin oman kokemuksen mukaan (on kokemusta ammattiopinnoista ja yliopistosta), että he ovat aika "sivistyneitä" ja en oikein usko että mitään hullun leimaa tuosta saat. Siis ei kaikki ihmiset pidä sitä negatiivisena. Monella on omaakin kokemusta esim. masennuksesta ja itse olen jopa joskus aikoinaan huomannut että sain ylitsepursuavaa myötätuntoa joka sai minut tuntemaan itseni ihan kiusaantuneeksi. Lisäksi sain apua, jota en uskonut edes ansaitsevani.
minä olenkin nyt uudelleen koulunpenkillä kun nykyään tiedetään niin paljon enemmän erilaisista vaikeuksista ja ominaisuuksista jotka vaikuttavat oppimiseen ja ne osataan ottaa huomioon ihan erilailla kuin ennen - ja halutaan ottaa huomioon, se on kyllä hienoa!
Minulla ei tuon esiintymisen kanssa ole ongelmia, päin vastoin, jos innostun luennoimaan jostakin niin siitä ei tule loppua ikinä...Minä en oikeastaan näe enkä kuule muita siinä tilanteessa jos olen oikein innostunut ja uppoutunut aiheeseen, joten siksi ei jännitä tai ahdista - minua, muilla voi joskus kyllä mennä hermot jos innostun oikein paljon höpisemään jostakin aiheesta joka minusta on tooosi mielenkiintoinen ja muiden mielestä toooosi tylsä tai ainakin outo.
Mutta ryhmätyöt sain jo aikanaan peruskoulussa tehdä useinmiten yksin, koska minusta asiat pitää tehdä tietyllä tavalla joten joka tapauksessa olisin tehnyt ne yksin kun muut olisivat joutuneet katselemaan vierestä...
Isoin asia oli varmaan nyt koulun aloituksessa se, että sain heti tietää samassa koulussa olevan muitakin aspergereita yms joilla on joillakin myös lupa tehdä kokeet yksin, joten ei tuntunut yhtään kiusalliselta tai vaikealta pyytää sitä.
Tai itseasiassa opettaja sitä alunperin ehdottikin, eli tosi helppo homma.
ja heti!
ihan täysin tavallinen koulu, jossa on tosi kiva opinto-ohjaaja ja rehtori jotka tietävät näistä asioista paljon ja järjestävät näitä juttuja.
Ihan rohkeasti vaan kysymään oman koulun opolta asioista!
ymmärrystä - vaan kummastusta. En uskalla enää kertoa mitään. Pitäisikö vaihtaa koulua?
oikein tökkii ja ahdistaa niin vaihda, jos siihen on mahdollisuus?
Sosiaalistukaa. Ei saa poteroitua ja olla yksikseen. TOisten kanssa toimeen tulemaan oppii vain ottamalla rohkeasti kontaktia. Älkää ihmiset pyörikö niissä assi ja addi diagnooseissanne, vaan menkää ulos ja tutustukaa ihmisiin.
Minäkin inhosin ryhmätöitä. Joko olin tuppisuu, tain tein hiljaa koko työn, ja muut rupattelivat omiaan vieressä, ja esittivät tulokset luokalle.
Esitelmiä pelkäsin, kunnes lopulta tajusin, että niihin voi valmistautua. Valitsin itseäni ja muita kiinnostavan aiheen (käsialatutkimus), ja harjoittelin sitä moneen kertaan peilin edessä, usean viikon ajan. En lukenut paperista, vaan sekä harjoitukset että lopullisen esityksen tein omin sanoin, ajatusviivoilla kootusta listasta asioita. Se meni niin hyvin, etten halunnut lopettaa tunnin lopussa, ja luokka istui paikallaan, ja jatkoi kysymysten esittämistä. Yleensä aina ryntäsimme ulos kellon soidessa. Esitelmäni oli menestys. Sen jälkeen en ole pelännyt esitelmiä. Se on harjoittelukysymys. Esitelmöinhän kahden keskenkin jatkuvasti, miksi ryhmän edessä esitelmöiminen olisi sen vaikeampaa?
Ei oteta assiutta vammana ja vajavaisuutena, vaan omalaatuisuutena, erilaisuutena. Tehdään siitä voimavara, ei puute.
assi ei pysty tutustumaan ihmisiin. Esim. itse en tutustu keneenkään. Vaikka kuinka yritän niin kukaan ei halua olla lähempi tuttu kanssani. Näin on ollut iät ja ajat. Assius on todellinen asia, eikä mikään pään sisäinen juttu. En osaa tulkita sanatonta viestintää ja nt-ihmisille se on erittäin oleellinen juttu. Lisäksi nytkähtelen ja saan paniikkikohtauksia muiden seurassa.
Eli ei tässä ole kyse mistään viitsimisestä tai mökkiytymisestä. Toisaalta pärjään mainiosti itsekseni, enkä erityisesti kaipaa ystäviä. Assi ei edes halua tehdä ryhmätyötä muiden kanssa ja usein häntä ei kyllä mihinkään ryhmään pyydetäkään. Tämä on oma kokemukseni. Jo lukiossa sain ihan vapaasti tehdä yksin kun en kelvannut kenenkään ryhmään. Pakkoryhmätyöt pitäisi poistaa, opettajien pitäisi tajuta, että tehtävä pitää antaa niin, että saa tehdä ryhmässä, koska ryhmätekeminen on joillekin asseille kuin nt-ihmisille ikuinen yksin oleminen ilman kenenkään juttuseuraa, kauhean tuskallista.
miksi pitäisi sosiaalistua? Jos kerran tykkää olla ja viihtyy ja voi henkisesti paremmin yksin?
Siksikö, kun vain supersosiaaliset ovat normaaleita?
Minä olen onnellinen yksin ja ONNEKSI nykyään ymmärretään se, eikä ole pakkososiaalistamista.
Ei kyse ole rohkeudesta, vaan siitä että ei yksinkertaisesti halua eikä voi hyvin jos on paljon ihmisiä ympärillä.
En halua tutustua ihmisiin, vaan haluan olla yksin, joten koita vaan kestää, minäkin koitan kestää sosiaalisia ihmisiä :)
tuo viimeinen lause!
Aina kun minulle tullaan ihmettelemään, että miten kestän olla yksin vastaan siihen, että minulle muiden seurassa oleminen tuntuu ihan yhtä kamalalta kuin teistä tuntuisi yksin oleminen.
Yleensä silloin ihmiset tajuavat.
jonkun samoin ajattelevan kanssa?
niin hyvin?
minusta on mielenkiintoista lukea joistakin aiheista, minä en pidä fyysisestä kanssakäymisestä ihmisten kanssa, mutta se ei tarkoita, ettenkö voisi ja haluaisi kommunikoida vaikkapa näin virtuaalisesti - tässä kun saan säädellä ihan itse missä menee sosiaalisuuteni rajat.
Eikö ole hienoa, että tämmöinen mahdollisuus on olemassa?
Ei vapaaehtoinen yksinolo tarkoita juroa erakko-örkkiä jossakin piilopirtissä keskellä ei mitään. Sosiaalisuutta on monenlaista ja asteista.
Joku mikä käy sinulle, ei käy kaikille.
Katsos kun kaikki ovat erilaisia, tässäkin suhteessa.
tapaa ja jakaa niitä ajatuksia jonkun samoin ajattelevan kanssa.
tuon. Yksin on hyvä olla. Ainakin yksi ystävä täytyy kyllä olla, muuten tulee hulluksi. Parempi, jos olisi useita ystäviä, ettei tarvitsisi sen yhden niskaan kaataa koko elämäänsä. Minulla ainakin on kauhea tarve raportoida yksityiskohtaisesti kaikki, mitä minulle tapahtuu. Toisten kertomuksista olen vähemmän kiinnostunut. Aika rasittavaa varmaan.
Ihanne olisi löytää assimies, joka asuisi kanssani, ja jonka kanssa voisimme luennoida toisillemme kaikesta. Ehkä sellainen vielä vastaani sattuu. Heitä vaan on vaikea tavata, aluksi, koska he karttelevat ihmisiä, kuten minäkin.
että täällä verkossa minäkään en tunne mitään tuskaa, koska ihan sama mitä ilmeitä minulla on ja ei tarvi kestää ihmisten tuijotusta jne. Minusta on kiva keskustella verkossa, se on jopa erittäin tärkeää, tosin pärjään ilmankin.
Sosiaalinen vuorovaikutus nokatusten se on sitä mikä on sietämätöntä, samoin puhelimessa puhuminen, mutta sähköposti- ym. kirjeviestintä ja verkkoviestintä on ihan ok.