Pieni narisisti minussa

Wåinä

Olen Metallityöväenliiton jäsen ja SKP on keskusjärjestöni, ruukki on elämäni. Ay-liike ei ole rälläkkä eikä ruukki ole ruukki. Ay-liike ei ole yleishyödyllinen pelastusarmeija ja kaikkien tallottavissa, vain me SKP:n palkkaamat demokratian halveksijat teemme mitä haluamme. SKP on jäsentensä etujärjestö jonka ainoa tarkoitus on ajaa maksavien jäsentensä etua ja muista vitut - V:llä. Sääntöjensä mukaan se ajaa jäsentensä etua aina siihen asti,kunnes viimeinenkin jakkara puheenjohtajan perseen alta on muutettu rahaksi. Vasta sitten sen toiminta loppuu, ja mitä sitten. Vastuu on yhteiskunnalla.


Jostakin helvetin syystä piliAapot pyrkivät asettamaan sille muita tehtäviä. Tuo on yhtä naurettavaa,kuin jos minä menisin esittämään kannanottojani työttömien taikka tulevien yökköjen etujärjestöihin.

SKP:n ja sen jäsenliittojen tekemisiin vaikutetaan äänestämällä. Perusta nakkikioski ja yritä vaikuttaa äänestämällä työnantajain keskusjärjestöjen päätöksiin. kihihi kihihihi

Mitä mainokseen tulee,rajumpaa on nähty Benettonilta. Mainoksen ainoa vika oli sen poisvetäminen. Siitä arvostelen SKP:n johtoa. En pidä ruotsalaismallisesta asianhoidosta, ruotsalaisessa politiikassa pierukaan ei haise.

Ja pirut pieruista, jos saan päivittäisen Adonikseni.


psssssssssssst. Vaikka aiemmin toisin väitin, Lontoon pojat kertovat vasta ensi viikolla.

9

426

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Wäinä

      Vastapuolen alustaja näyttää perehtyneen aineistonaan käyttämiin kirjoituksiini.
      Se on hyvä. Saatiin taas yksi pikkuporvari pois muusta pahanteosta.

      Olen siis Metallityöväenliiton vapaajäsen - ymmärrät kai sen tarkoittavan sitä,että vein verokirjani työnantajalle jo kauan ennen kuin aloit paskomaan vaippoihisi.

      Kommunistina minulle kävi niin,että puolue meni alta. Junttamiehenä olin hyvä,siis todella hyvä. Pelaan myös shakkia,olin aikoinaan Ficherin kannattaja. Shakissa on samoja elementtejä politiikan kanssa.

      Mainitset v-sanan. Vitusta puhuessaan miehen kuuluisi tietää siitä muutakin kuin nimi.
      Kun aikoinaan tapasin Wäinättären,minusta tuntui että voisin syödä sen. Nyt 50 vuotta myöhemmin minusta tuntuu,että se voisi syödä minut.
      Ole varovainen kannanotoissasi, elämä saattaa yllättää sinutkin.

      Kaikkien liittojen,myös toimihenkilöliittojen säännöissä on pykälä varainkäytöstä. Se tarkoittaa nimenomaan,että työtaistelutilanteessa liiton varat käytetään täysimääräisesti halutun tuloksen saavuttamiseksi.
      Tehy maksaa jäsenilleen 60 euron päiväkorvauksen työtaistelutilanteessa. Kokoomusjohtoinen Tehy näyttää meille metallimoukille uuden tavan toimia,en usko varsinaisia toimia tarvittavan. Mikään hallitus ei kestäisi sitä. Kokoomusko kaataisi hallituksensa rahaan?

      Mainitsin aiemmin vaippoihisi paskomisesta. Se ei tarkoita sitä,että pitäisin sinua ajattelemattomana pentuna. Nykyajan pennuista harvat jaksavat keskittyä ylimalkaan mihinkään. Vittu mä en jaksa,vittu mä en ainakaan,vittu se puhui jotakin himmeetä. Noinhan teidän porvareitten hemmotellut pennut puhuvat.
      Uskonkin sinun olevan heidän isänsä,olethan jaksanut lukea kirjoituksiani ja eräällä tavalla kommentoitkin niitä.

      Sanoisin,että hei sun heiluvilles. Lukemisen ymmärtämiseen voisit keskittyä pentujasi paremmin.

      • Kuules nyt karvaperse

        Kaiva se vaikku pois korvasta, jos vaikka se edesauttas sua keskittymään ja ymmärtämään lukemaas. Olet näköjään saanut trauman wäinättären "tavarasta", kun sinun pitää siitä hokea joka paikassa. Toki minä ymmärrän sen, että mikään leivinuuni ei leviämättä kestä, jos sinne työnnetään väärää päätä.

        Konttorirottanahan sinä olet leipätyösi tehnyt ja herrojen kerhossa shakkiakin pelaillut. Ei se ole silloin mikään ihme, että puolue menee alta, kun jäsenistökin on niin kankeaa, että perskarvoistakin voi valaa rautanauloja.

        Minä olen elämässäni pikkupojasta alkaen tehnyt oikeitakin töitä enkä vain kuluttanut takamustani ay-tuolissa työn teolla kerskaillen. Kuules nyt politrukki. Silloin kun minä aloin paskomaan vaippoihin, niin sinäkin aloit. Sulla ja mulla on vaan se ero, että kun minä lopetin sinä jatkoit ja niin taitanee käydä ehtoosesi asti.

        Älä välitä kurapöksy, kyllä se wäinätär pyykkää sun pöksyt. Iloinenhan se on kun kalsongeista edes joskus löytyy "tavaraa", vaikka Tapolan mustaahan se mielellään maistelis.


    • tosikovajajätkä

      HAAAAAAAAAAAAAAAAAAA,saatana,äly se on mitä tarvii toisille vittuillessaki.Taiteen laji
      tuo jalo taito,saatana, siinä saapi kuulla
      kunniassa akat,mukulat,oma ja toisen tuuni
      ja puolueosasto.Ja mitä maakkeemmin asian ilma-
      soo sitä pahempi mieli toiselle tulloo.Henkistä
      luokkataistelua,perkele.Kun wäinä pistää hanttiin
      tekowäinöille, niin jutut on sitä luokkaa, jotta
      rautaesirippu reppee ja maa tärisöö. Kyllä saata-
      na jämpti on niin,perkele.

    • "kitshiä" tuo sepustuksesi! Kehittele omintakeisempi
      tyyli, et sinä Wäinälle pärjää!

      • Wåinä

        Wäinä itse tunnisti oman tekstinsä rungon.... kuten hän edellä totesi.

        Mutta kuinkas muutenkaan palstan vaivaisukko ei.... noh tuo nyt taida olla kenellekkään hänen tekstejään täällä lukeneelle yllätys.

        Toisaalta on ihan hyvä, että hän kirjoittaa tällekin palstalle, niin me muut saamme omin silmin nähdä millaista on vilpitön ja aito tyhmyys.


      • oikeastaan on?
        Wåinä kirjoitti:

        Wäinä itse tunnisti oman tekstinsä rungon.... kuten hän edellä totesi.

        Mutta kuinkas muutenkaan palstan vaivaisukko ei.... noh tuo nyt taida olla kenellekkään hänen tekstejään täällä lukeneelle yllätys.

        Toisaalta on ihan hyvä, että hän kirjoittaa tällekin palstalle, niin me muut saamme omin silmin nähdä millaista on vilpitön ja aito tyhmyys.

        Vom jo sanoi oleellisen: ajattele ite ja yritä omaperäistä ihan ite! Se kehittää ja kasvataa sinua!

        Mutta nyt olet, kaikella palstaystävyydellä, ihan ite se pölvästi!


      • Wåinä
        oikeastaan on? kirjoitti:

        Vom jo sanoi oleellisen: ajattele ite ja yritä omaperäistä ihan ite! Se kehittää ja kasvataa sinua!

        Mutta nyt olet, kaikella palstaystävyydellä, ihan ite se pölvästi!

        Näin varman oikea Wäinä kokee tilanteen, kun hän palaa pelaamasta shakkia herrojen tuvista.....


        Ennen oli helpompaa..... Tennilän Eskokin pärjäsi ruukin poikien tuella nk. lapin edustajana hyvin....., vaikka koko lapin oikea työväki tiesi, ettei entisestä toimittaja Tennilästä ollut tyydyttämään edes helsingin rouvaaa saati sitten wäinättären kokoista vittua.


      • Kyllä se siitä
        Wåinä kirjoitti:

        Näin varman oikea Wäinä kokee tilanteen, kun hän palaa pelaamasta shakkia herrojen tuvista.....


        Ennen oli helpompaa..... Tennilän Eskokin pärjäsi ruukin poikien tuella nk. lapin edustajana hyvin....., vaikka koko lapin oikea työväki tiesi, ettei entisestä toimittaja Tennilästä ollut tyydyttämään edes helsingin rouvaaa saati sitten wäinättären kokoista vittua.

        Kunhan saat itseluottamusta, niin eiköhän se siitä!


    • Kannataa

      Opetella oikeinkirjoitusta ennekuin alkaa tänne kirjoitella.Luuseri.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eduskunnan setämiehet eivät häiritse

      Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.
      Maailman menoa
      316
      7599
    2. Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä

      https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on
      Hybridi- ja sähköautot
      56
      3973
    3. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3448
    4. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      72
      3201
    5. Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto

      Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,
      Maailman menoa
      114
      2864
    6. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      46
      2688
    7. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      52
      2538
    8. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      63
      2317
    9. Oletko ollut

      Oletko omasta mielestäsi ollut sokea asioille?
      Ikävä
      68
      2063
    10. Pitäiskö meidän tehdä jotain

      Mennä vaikka kihloihin?
      Ikävä
      101
      1973
    Aihe