ja mielenkiintoisin juttu minulle oli britti Roger Boyes'in haastattelu. Hän toteaa mm. "mitataanko lapsia vain opintosuorituksilla eikä inhimillisellä kehityksellä?". Mieleen tuli yksi ryhmä kauan sitten Oxfordissa. Osallistujia oli kolmisenkymmentä, kaikki eri maista. Puheenjohtaja oli britti. Hänellä oli jokaisen puheenvuoron jälkeen kannustava kommentti. Ryhmähenki oli erinomainen ja tapasin muutamia jäseniä myöhemmin muualla. Jälleennäkeminen oli iloinen, vaikka emme hyvin tunteneetkaan. Tyttäreni kertoi työympäristöstään Lontoosta. Sanoi kuukauden aikana saaneensa enemmän kehua ja kannustusta kuin Suomessa monen vuoden aikana. Minulla on paljon kokemusta erilaisista ryhmistä Suomessa. Miltei kaikkialla on muutamia, jotka lannistavat, vähättelevät. Sama ilmiö on olemassa tälläkin palstalla. Kuten aikaisemmin olen todennut elämä on muutakin kuin matematiikkaa. Miten saada esille niitä parhaita puolia?
Mä lehdet luin,
1943
25984
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
HAUKOTUTTAA !!!
rauhassa, toivottavasti nukahdit uudelleen ja heräät oikealla jalalla.
Ainakin minun aikanani, kansakoulusta alkaen, osaamisesta ei kannustettu.
Vahdittiin vain virheitä ja niistä miinustettiin.
Käytännössä tämä näkyy mm. ikäluokkani vieraan kielen käyttövaikeutena.
Yliampuvassa itsekritiikissä pyritään virheettömyyteen joka johtaa jäykkyyteen tai vaikenemiseen.
Työelämässä saman tapaista.
Positiivinen palaute otetaan joko keljuiluna tai viestiksi siitä ettei enää tarvitse ponnistella.
auta armias jos työkaverit kuulevat tai tunnustus saa konkreettisia muotoja.
Kateus ja ilkeys iskevät.
"Siviilissä" myönteinen palaute herättää epäluuloja.
Varsinkin jos miehenä totean jotain myönteistä tuntemattoman tai puolitutun naisen kampauksesta, vaatetuksesta, ryhdistä tai mistä tahansa.
Todennäköisin seuraus on epäluuloinen mulkoilu!
Erään Välimeren lomakohteen rannalla olen esimerkiksi kehaissut kahden hollantilaistytön paljaita rintoja. "Ovat mielestäni rannan parhaat".
"Oi kiitoksia! Oletko todella sitä mieltä?" Jne.
Meillä kotimaisten kanssa täytyisi harkita tarkkaan.
Itse olen ilkeä. Työttömänä ollessani hiersin vahingoniloisten sielua positiivisella asenteellani. Vahingon ilo muuttui kateudeksi "ystävieni" havaitessa ettei elämäntapamme muuttunut ainakaan niukemmaksi.
Nyt työttömyyseläkkeellä ei enää ole tehoa.
Kaikkinensa, olemme mollikansaa ja sillä siisti!
pitäisi tuoda niitä hyviä vaikutteita muualta, kun ministeritkin matkustelevat siellä sun täällä?Valitettavasti meidän ikäistemme koulu oli tuon tyyppistä. Mutta eikö asioita voi pikkuhiljaa muuttaa? Esimerkiksi pitäisi kannustaa lapsia sanomaan oman mielipiteensä julkisesti. Pitäisi myös oppia ottamaan vastaan kehuja. Ihailin hyvän nuoruudenystäväni, afrikkalaisen, hyvää esiintymiskykyä. Hän oli opiskellut Kanadassa ja USA:ssa ja sanoi, että siellä panostettiin näihin asioihin.
mollaamisesta!
Tästähän se mieliala koheni.
ja mistä mollaamisesta? Milloin on aikaisemmin sama henkilö mollannut mollattua?
Vasta viime vuosikymmeninä on alettu kiitellä lasten suorituksia. Kuinka onnelliseksi pieni lapsi tuleekaan, kun hänelle sanotaan: "HYVÄ, tulipa hieno", vaikka ei olisi kuin liimannut kaksi paperia yhteen.
Minullekin äitini sanoi, että älä kehu lastasi tuolla tavoin, tulee vain turhan ylpeäksi. Hänen mielestään ei koskaan saanut kiittää, ainoastaan huomauttaa virheistä. Itse hän tätä ohjetta oli noudattanut, kyllä sen hyvin muistan.
Syyllistämällähän suurin osa suomalaisista vanhemman polven ihmisistä on kasvatettu.
Kiitoksella on kuitenkin suuri vaikutus oppimishaluun ja -tulokseen.
Onneksi olemme sen nyt oppimassa.
kuin oman perheen jäsen on myös tärkeä lapselle. Muistan, kun lapseni olivat pieniä ja naapurin lapset tulivat tien yli käymään. Samoin omamme menivät naapuriin. Heille oli tärkeää, että pidettiin oikeina ihmisinä, esimerkiksi meillä kysyttiin aina haluavatko syödä meillä, jos oli ruoka-aika. Samoin naapurissa. Erityisesti naapurin vanhin tyttö nautti siitä, kun sai olla kahden kanssani. Yleensä olen kannustanut.
Kun itse olin äitipuolen vähättelemä, tiesin, millä tavoin en ainakaan tyttäriäni halua kasvattaa. Kun hyvä itsetunto on äärimmäisen tärkeä avu elämässä, halusin sitä vaalia ja kasvattaa lapsieni kohdalla. Se olikin tärkein kasvatustavoitteeni. Virheitä toki lienen tehnyt roppakaupalla muutoin, kaikkia niitä en varmasti itse ole edes tiedostanut, mutta uskon, että tytöillä on kohtalaisen hyvä itsetunto.
olen itsetunnosta. Omani on perua omalta äidiltäni, joka kannusti minua. Vastavuoroisesti autoin häntä paljon, hänen osansa oli tosi raskas omaani verrattuna. Omilla tyttärilläni on myös hyvä itsetunto. Toinen oli erittäin rohkea jo lapsena, toinen arka. Kasvatin heitä yksilöinä ja arastakin kasvoi rohkea ajan mittaan.
lapsuudessa ei kehuttu lapsia. Eikä pidetty sylissä. Äitinikin sanoi: noin iso lapsi sylissä, kun 4-vuotias lapseni kipesi syliin. Koulussa oli mukavia opettajia, jotka huomasivat lapsen, mutta myös niitä, jotka haukkuivat ja ivasivat. Ikäni muistan kansakoulun opettajan, joka pilkkasi jopa nimeäni.
Kun lapseni kävivät amerikkalaista koulua , saivat herkästi hyvää palautetta. Suomessakin asiat ovat monelta osalta muuttunee ja se on hyvä!
jäävät kuin piikkeinä mieleen. Minullakin oli yksi opettaja, joka oli ivallinen. Ja kansakoulutovereista muistan vielä kaikki, jotka kiusasivat. Myös yhden, joka uskalsi puolustaa. Oppikoulussa ja yliopistossa kiusaaamista ei esiintynyt. Molemmissa oli tosi hyvä henki ja opettajat persoonallisuuksia.
on tiedeuutiset. Harry Potterin näkymättömyyden viittakin on päässyt mukaan selittämään ilmiötä. Että sellainen edelläkävijäkö tuokin ...
"Esimerkiksi sairaaloissa potilaiden kuvantamiseen käytetyssä MRI-kuvauksessa (eli magneettiresonanssikuvantamisessa) keinotekoista madonreikää voitaisiin käyttää suojaavana tunnelina, jonka läpi instrumentteja voidaan viedä kuvattavalle alueelle ilman, että ne häiritsevät kuvantamista."
http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=117876
matemaatikko, ja luonnontieteitä opiskelinkin. Onneksi sovellettuna. Sittemmin olen enemmän kiinnostunut ihmisen käyttäytymiseen liittyvistä asioista. Nyt eläkkeellä haluaisin oppia rakentamaan. Harry Potteriin en ole syventynyt, vaikuttaa raskaalta. Villityksestä sain tuntumaa, kun olin Lontoon tungoksessa sinä yönä, kun viimeisin kirja ilmestyi. Seuraavana päivänä istuin British Museumissa sohvalla. Viereeni istahti suomalainen perhe, jonka poika ahmi Harry Potteria. Nuo madonreiät menivät yli ymmärrykseni. Iltalukemisiksi luen narsismista pätkän.
yli ymmärryksen. Olen täysin ooh ja aah koko tietokoneen kanssa. Hyperteksti kiehtoo mieltäni edelleen, vaikka on jo vanha juttu.
menevät minulla yleensä kaikenlaiset käyttöohjeet, ovat niin monimutkaisia. Odotan, että nuoret näyttävät.
edes koota Ikean huonekalua. Puhumattakaan kännyn hienouksien käytöstä. Niitä tarvitsee niin harvoin, ettei niitä muista.
yritän koota yhtä hyllykköä. Mitään ohjetta ei ole. Huomenna on tarkoitus panna viimeinen hylly paikoilleen. Laatikoissa on jotain häikkää. Ei ole helppoa tämä elämä, mutta ah- niin mielenkiintoista kun haasteita riittää.
... nikkareille. Varsinkin naisväki varmaan toivoisi helposti ja edullisesti saatavaa apua kokoonpanoon. Siinä olisi työsarkaa joutilaana pakosta oleville peruspäivärahalaisille.
Jaaha, haasteita ... kieli ja aivot siinä menee solmuun. Voi vaikka vinksahtaa pahemminkin.
Jenkit näyttävät hallitsevan small talkin, mihin kuuluu myönteinen asenne kulloistakin keskusteluosapuolta kohtaan. "You look great!" - on varsin tavallinen ilmaisu, vaikka toinen ei nyt olisikaan niin kovin great muuten kuin ympärysmitaltaan. Tämäntyyppistä tapaa on arvosteltu, sanotaan asioita, joita ei välttämättä täysin tarkoiteta, mutta onhan ikävien sanominen ihan samanlaista. Mukavat asiat tuntuvat mukavilta, ikävät ikäviltä.
Vanha hyvä sanonta toteaa,että kannattaa laskea kymmeneen ennenkuin kakaisee ulos ikäviä asioita. Joskus kannattaa laskea sataan tai siitä ylikin.
Poikkeaviin mielipiteisiin voi suhtautua hakemalla niistä myönteistä. Toisenlainen näkökulma asiaan ei välttämättä ole paha asia. Siitä voi jopa kiittää.
Tämän ikäluokan keskustelijat on luultavasti suurimmaksi osaksi kasvatettu kurilla. Kyselemättä tottelemaan, mitä opettaja, äiti, isä, esimies, rehtori, proffat ja muut kulloisetkin auktoriteetit sanovat. Ei ainakaan oma ikäluokkaani (1947) opetettu kyseenalaistamaan asioita pienestä pitäen keskustellen. Ilmankos 1970-luvulla syntyi laulusuunta, josta käytettiin nimitystä huutaminen. Kalliolla ja kukkulalla on huudettiin ankarasti. Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.
Itseään voi ja pitää kasvattaa, jos elämä ei sitä tee. Olen huomannut hyväksi tavaksi keskustella ventovieraiden kanssa. Hakeudun kaikenlaisissa sopivissa paikoissa tuntemattomien juttusille. Kukaan ei ole vielä kieltäytynyt tai häätänyt muualle. Sen sijaan olen viettänyt monta rattoisaa hetkeä bussipysäkillä, junaa odottaessa, lentoa odottaessa, erilaisissa jonoissa. Keskustelua tuskin kannattaa avata kirosanalla tai toteamalla,että oletpas ikävän ihmisen tuntuinen. Se, mikä toimii elävässä elämässä, toimii kirjoitusmaailmassakin.
Kiitosta ei saa kukaan liikaa. Kiittäminen on taitolaji, jota Suomessa ei riittävästi kylvetä. Harjoittelen sitä päivittäin. Mitä enemmän kiittää, sitä enemmän kiitettävää on. Uskokaa pois.
tosiaan liian vähän. Yleensä myös sitä, että yleensä noteerataan toinen ihminen. Kun menin hakemaan lasia perhepäivähoitopaikasta, sanoin aina yksilöllisesti "Hei" jokaiselle. Lapset ilahtuivat. Itsekin aloitan keskustelun ventovieraan kanssa. Tulin kerran junassa Pohjanmaalta ja vastapuolella istui kokkolalainen rouva. Hän kertoi Kokkolasta ja sen monipuolisesta kulttuuritarjonnasta. Kesällä, kun menin Lontooseen, olin aikonut kertailla kieltä lentokoneessa, mutta vierustoveri oli puhelias ja hän näytti, miten junalla pääsi metroasemalle. Matka sujui rattoisasti. Lontoossa olin kahvilassa tyttäreni kanssa. Tummaihoinen nainen istuutui pöytäämme. Hän kysyi huolisimmeko shampanjapullon. Olimme kysymysmerkkeinä ja hän kertoi, että oli voittanut sen kilpailussa ja oli tuomassa sitä ystävälleen. Tämä olikin lomalla ja hän itse ei juonut alkoholia. Otimme pullon vastaan ja olisimme maksaneet, mutta hän ei huolinut. Hän tiesi muuten, että Helsinki on Suomen pääkaupunki. Maailmalla tämäkään ei ole itsestään selvää.
koska tänään aikakauslehdessä haastateltiin tanssija Sami Saikkosta. Hän totesi mm. "Täytyy muistaa, että kateellisten hiljaisuus on suuri ylistyslaulu." Sellaisiako me olemme? Kyllä minusta kehua ja kannustaa voi ja pitääkin, kun on aihetta.
Tarkoitan tuota: ollaan hiljaa jne. Olen itse yrittänyt kehua hyvästä työstä tai suorituksesta aina kun on aihetta. Eihän se minulta ole pois. Muistan kiittäneeni monta kertaa Ylen ohjelmia ja sanoivat sieltä, että onpa ihanaa saada tällaistakin palautetta, kun suurin osa on aivan hirveää haukkumista. Suomessa on paljon hyviä osaajia, oli kyse taiteilijoista, toimittajista tai meistä tavallisista tallaajista.
Miksi kadehtia ketään? Me synnymme jo erilaisin edellytyksin.
Tuli noista vierasmaalaisista mieleen intialainen rouva, jonka kanssa viimeksi puhuttiin bussipysäkillä. Hän on lasten päiväkodissa apulaisena ja oli asunut Suomessa jo yli 10 vuotta. Sanoin, että hän puhuu aika hyvin suomea, jolloin rouva kertoi, että tykkää työstään aivan valtavasti, mutta kun se on taas vain puolen vuoden pesti. Rouva oli jo yli 50 ja sanoi, että ihan turhaan me suomalaiset luulemme,että maahanmuuttajat eivät haluaisi työtä tehdä. Jos vain sitä työtä löytyisi ja suomalaiset työnantajat eivät olisi niin ennakkoluuloisia.
Olen monta kertaa nähnyt, miten ihmiset ikäänkuin puhkeavat kukkaan, kun he saavat hyvää palautetta ja ihan iästä riippumatta.
Meillä tai siis pojantyttäreni päiväkodissa on ollut thaimaalainen rouva työllistettynä
Tykästyminen on ollut molemminpuolista, valitettavasti taaskin sopimus loppui.
Ne työllistettyjen puolen vuoden pestit ovat niin edullisia, että siksi niitä käytetään ja työntekijät vaihtuvat usein.
tapana lähettää kirje julkisuuden henkilöille, jotka mielestäni olivat toimineet hyvin. Esim. Outi Nyytäjä vastasi kirjeeseeni. Oli iloinen, kun oli huomattu. En muista varmaan, mutta kyse taisi olla suomalaisesta miehestä.