mieheni on muutaman kerran puolen vuoden sisällä kertonut "pelkäävänsä" minua, kun riitelemme. Hänen mielestään muutun joksikin aivan toiseksi ihmiseksi sekunnissa, ja sitten taas takaisin.
Eilen taas riitelimme. Muistan selvästi, että olin aivan käsittämättömän vihainen yhdessä vaiheessa, mutta 2 sekuntia sen jälkeen halusin halata häntä ja pyytää anteeksi. En muista syytä miksi yhtäkkiä halusin pyytää anteeksi ja ymmärsin häntä, vaikka hetki sitten teki mieli lyödä.
Kysymys kuuluu: mitä ihmettä minussa on tapahtunut niiden sekuntien aikana??? Olen yrittänyt etsiä tietoa, mutta mistään ei löydy. Pelottaa itseänikin. Säikähdin sitä, kun mieheni alkoi yhtäkkiä itkeä ja kysyi minulta, kuka sinä oikein olet ja miksi sä yhtäkkiä muutut..
paremmin en osaa tätä selittää, mutta en ole aikaisemmin edes tajunnut koko asiaa. auttakaa!

Vastaukset 2
Vanhimmat
että sinun on syytä mennä tutkimuksiin mielestäni, on selvitettävä onko takana fyysinen vaiko henkinen "tajunnan tason" väliaikainen sammuminen !!
kiitos vastauksestasi. pelottaa vaan ihan hirveästi, että kuka minussa asuu.. jostain kun löytäisi hyvän lääkärin.. :-/