antiikkiset

Minulla on hobbyna keräillä 50...70-lukujen kodin
sähkölaitteita. Eikä mitä tahansa, vaan toimivia
sellaisia. Leipäni paahdan 60-luvun paahtimella ja
radioni ja tv:ni toimivat putkilla jne.
Mutta nyt on pieneksi ongelmaksi tullut näiden
liittäminen sähköverkkoon.
Miltei kaikissa on bakeliittinen maadoittamaton
pistotulppa kaksijohtimisessa johdossa.
Vuosi sitten ostin uudehkon talon ja sen kaikki
pistorasiat ovat nykysäännösten mukaan maadoitettuja.

Keinot ovat aika vähissä, vain laittaa laitteet maadoittamattomaan
jatkojohtoon, jonka
-pistotulppa puukolla vuollaan sopimaan maadoitetuun rasiaan
-vaihtaa pistotulppa johdossa maadoitettuun ja jättää liuskat kytkemättä

Siis antiikkilaitteen tulppaan ja johtoon EI kosketa historiallisista
syistä.

Nyt kysyisinkin, onko muita laillisempia keinoja.

Vastaukseksi ei riitä tavanomainen nimim. sähkäri hurskasteleva
ilmoitus että noin ei saa tehdä.

Siis rakentavia, toimivia ehdotuksia, please.
9717
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Suoralta kädeltä tulee mieleen suojaerotusmuuntajan käyttö. Nuo vanhan laitteethan eivät ole suojaeristettyjä eivätkä maadoitettuja, joten esim. vanhojen johtojen eristeiden hapertuessa ja murtuessa runko muuttuu jännitteiseksi.

...mikä on ei-hyvä juttu ympäristössä, jossa on tyrkyllä maadoitettuja pintoja (mm. kaikki suojamaadoitetut vekottimet, kuten hella, jääkaappi APK jne.).

Aiempaa keskustelua samasta aihepiiristä:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=100&conference=4500000000000406&posting=22000000029080997

Äänestä
  • muita vaihtoehtoja ei ole kuin suojaerotusmuuntaja tai laitteen kaikkien metalliosien maadoittaminen ja liitoskaapelin vaihto s-tyypiksi sukotulpalla.

    tai ostaa vanha asunto jossa vielä käyttöolosuhteiltaan vaarattomat tilat jollaisia nykyään uusissa asunnoissa ei ole. Keittiöissä kuulostaa oudolta että olisi koskaan ollut tuollainen nollaluokan töpseli käytössä.

    Ideanahan on se että vaikka laitteen runkoon tulisi jännite sitä saa käyttää vain tilassa missä ei ole johtavia pintoja jolloin sähköiskua ei voi saada. Nyt kun viet sen puukolla vuolemalla tilaan jossa esim hella ja kosket yhtä-aikaa laitteiden runkoihin saat pahimmassa tapauksessa 16A sydämenläpimenevän sähköiskun ja se on jo sitten henki pois.

    Yleisin hengen vaatinut sähkötapaturma johtuu suomessa juuri näistä muokatuista pistorasioista joten en leikkisi niiden kanssa.

    Äänestä

  • ASJGFDSDFHGGSDFG kirjoitti:

    muita vaihtoehtoja ei ole kuin suojaerotusmuuntaja tai laitteen kaikkien metalliosien maadoittaminen ja liitoskaapelin vaihto s-tyypiksi sukotulpalla.

    tai ostaa vanha asunto jossa vielä käyttöolosuhteiltaan vaarattomat tilat jollaisia nykyään uusissa asunnoissa ei ole. Keittiöissä kuulostaa oudolta että olisi koskaan ollut tuollainen nollaluokan töpseli käytössä.

    Ideanahan on se että vaikka laitteen runkoon tulisi jännite sitä saa käyttää vain tilassa missä ei ole johtavia pintoja jolloin sähköiskua ei voi saada. Nyt kun viet sen puukolla vuolemalla tilaan jossa esim hella ja kosket yhtä-aikaa laitteiden runkoihin saat pahimmassa tapauksessa 16A sydämenläpimenevän sähköiskun ja se on jo sitten henki pois.

    Yleisin hengen vaatinut sähkötapaturma johtuu suomessa juuri näistä muokatuista pistorasioista joten en leikkisi niiden kanssa.

    "saat pahimmassa tapauksessa 16A sydämenläpimenevän sähköiskun ja se on jo sitten henki pois. "

    Sinulla on selvästi Ohmin laki hallussa, gg.

    Äänestä

  • asdassdfsdfg kirjoitti:

    "saat pahimmassa tapauksessa 16A sydämenläpimenevän sähköiskun ja se on jo sitten henki pois. "

    Sinulla on selvästi Ohmin laki hallussa, gg.

    kaikea sitä sattuu kun nopeasti kirjoittaa. Siis tarkoitin sähköiskun jota sulake ei polta. Yleisestihän sitä lasketaan ihmisen vastus noin 1000:lla ohmilla joten kaippa siitä joku 0,2A sähköisku tulee joten kyllä se tappaa. 10mA rupeaa jo tuntumaan...

    Äänestä

  • sadgfhgjfg kirjoitti:

    Älkää vaihtako puheenaihetta!

    Äänestä

näyttää olevan siis juuri niin kuin pelkäsinkin.

Eli KÄYTÄNNÖSSÄ toimivaa "laillista" ratkaisua ei
ole.

Jatkan siis "My Way"-linjalla.

Varoittajille tiedoksi, kiitos.

Vaarat tunnetaan, ja esim. keittössä oleva
koneet on maadoitettu t. muuten suojattu.

Asiaa auttaa jonniinverran se, että olen ikäni ollut
kodinkonekorjaamossa töissä ja pätevyys3 on.

Äänestä
  • ihme kysymyksiä sitten koska s3 tutkintohan juuri käsittelee nämä asiat. Pitäisihän sinun itsekin ne tietää. Tutkinto taitaa olla voimassa 10 vuotta. standardi pitäisi kouluttaa aina kun uusi tulee.

    Äänestä

  • > Eli KÄYTÄNNÖSSÄ toimivaa "laillista" ratkaisua ei
    ole.

    Mikä vika on suojaerotusmuuntajien käytössä? Haluat välttämättä "laillisen" viri viri -systeemin? Vai parin satasen investointi on liikaa? Silloin voisi sanoa, etta halvalla olet valmis henkesi myymään.

    Äänestä

  • miksi edes kysyä kirjoitti:

    > Eli KÄYTÄNNÖSSÄ toimivaa "laillista" ratkaisua ei
    ole.

    Mikä vika on suojaerotusmuuntajien käytössä? Haluat välttämättä "laillisen" viri viri -systeemin? Vai parin satasen investointi on liikaa? Silloin voisi sanoa, etta halvalla olet valmis henkesi myymään.

    "ihme kysymyksiä sitten koska s3 tutkintohan juuri käsittelee nämä asiat. Pitäisihän sinun itsekin ne tietää. Tutkinto taitaa olla voimassa 10 vuotta. standardi pitäisi kouluttaa aina kun uusi tulee."

    Juu, myönnän, aikaa on kulunut ja eihän sitä
    tiedä jos uutta tullut..
    Pätevyys3 on muuten voimassa loppuiän.

    "Silloin voisi sanoa, etta halvalla olet valmis henkesi myymään."

    Ehkä. Mutta kun 40 vuotta olen aktiivisesti tätä
    harrastanut enkä yhtään sähköiskua saanut niin
    uskoisin meneväni hautaan kyllä jonkun muun syyn avittamana...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sähkövehkeet kirjoitti:

Minulla on hobbyna keräillä 50...70-lukujen kodin
sähkölaitteita. Eikä mitä tahansa, vaan toimivia
sellaisia. Leipäni paahdan 60-luvun paahtimella ja
radioni ja tv:ni toimivat putkilla jne.
Mutta nyt on pieneksi ongelmaksi tullut näiden
liittäminen sähköverkkoon.
Miltei kaikissa on bakeliittinen maadoittamaton
pistotulppa kaksijohtimisessa johdossa.
Vuosi sitten ostin uudehkon talon ja sen kaikki
pistorasiat ovat nykysäännösten mukaan maadoitettuja.

Keinot ovat aika vähissä, vain laittaa laitteet maadoittamattomaan
jatkojohtoon, jonka
-pistotulppa puukolla vuollaan sopimaan maadoitetuun rasiaan
-vaihtaa pistotulppa johdossa maadoitettuun ja jättää liuskat kytkemättä

Siis antiikkilaitteen tulppaan ja johtoon EI kosketa historiallisista
syistä.

Nyt kysyisinkin, onko muita laillisempia keinoja.

Vastaukseksi ei riitä tavanomainen nimim. sähkäri hurskasteleva
ilmoitus että noin ei saa tehdä.

Siis rakentavia, toimivia ehdotuksia, please.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu