Ihan ensimmäiseksi Mopille harras pyyntö ja myös ylläpidolle, että antaisitte olla tämän avauksen palstalla, huolimatta suorapuheisuudestani. Seuroissa on nykyään helppo "pyytää" syntejä anteeksi. Ei tarvita muuta, kuin tulla seurapaikalle ja ottaa mielessään vastaan siunaus.
Toista oli seuroissa vaikkapa 1960-luvulla.
Silloin ymmärrettiin, että syntejä sai anteeksi vain seuroissa henkilökohtaisesti pyytämällä.
Silloin saarnan loppuosassa saarnamiehen suu kävi tiuhaan... Jeesuksen nimessä ja veressä saat uskoa sinun syntisi anteeksi ja kun pyytäjiä oli paljon, eritoten suviseuroissa, ei puhujaparka kerinnyt jokaiselle sanoa erikseen, vaan synninpäästösanoja piti lyhentää,.. Jeesuksen nimessä, jeesuksen, jeesuksen nimessä ja veresä, kaikkki anteeksi, uskokaa rakkaat, jeesuksen nimesä ja veresä, kaikki on anteeksi..
Mutta palataanpa niihin 60-luvun pirttiseuroihin, joissa katuvainen monesti myös alkoi vuodattamaan kaikkien kuullen, mitä syntejä onkaan tullut tehdyksi. Joskus tuli sellaisia tunnustuksia, että ne henkilöt, joita vastaan oli tehty rikkomuksia, saattoivat välihuomautuksia ladella..
vai semmoinen ketale, eipä sinustakaa olisi uskonut tuommoisia.
Ja kun mies tunnusti hairahtuneensa vieraaseen naiseen, talon piikaan esim. suuttui vaimo oikein tosissaan alkaen pieksää miestään seurapenkissä.
Ei ihme, että ennen puhuttiin rymyseuroista.
Itsekkin ehdin olla muutamissa sellaisissa ja myös hoitokokousseuroissa, joissa ei kovin vähällä saanut anteeksiantamuksen evankeliumia.
Kyse oli siitä, että saadakseen anteeksiantamuksen, väärään uskoon menneen piti tehdä parannus myös väärästä hengestä' ja kuivasta hengestä ja milloin mistäkin.
Ja se oli niin iso asia se väärään henkeen meneminen, ettei sittenkään, vaikka halusikin tehdä parannusta väärästä hengestä, tahtonut aivan vähällä piinalla selvitä.
Tälläisen henkilön katsottiin aiheuttaneen niin paljon pahaa Jumalan valtakunnassa, ettei anteeksianto käynyt ihan tuosta nuin vaan helposti.
Ja vaikka olisikin saanut, niin "pedon merkki" jäi kantamaan hairahtunutta niin, ettei häneen luotettu enää täysin ja eikä hänelle uskottu entiseen malliin seuratehtäviä eikä luottamustoimia.
Anteeksi antaminen on pirun vaikeaa kaikille meille. EN OLE kuullut, enkä nähnyt, että Suomen Rauhanyhdistys RY: olisi koskaan myöntänyt tehneensä mitään virheitä johtamisissaan ja toimenpiteissään. Tästä johtuen sanotaan, ettei hoitokokouksissa ole mitään anteeksi pyydeltävää, koska mitään virheitä ei olla tehty, mitä nyt pieniä ylilyöntejä paikallisissa rauhanyhdistyksissä.
Anteeksi antaminen on vaikeaa kotonakin perhe-elämässä. Aviopuolisoiden on hyvin vaikeaa antaa anteeksi ja saada anteeksi.
Omasta kokemuksesta voipi sanoa, ettei haluta antaa, kun tietää, että samat loukkaukset tulee toistumaan jo kenties seuraavana päivänä.
Toiselle puolisolle on mukavaa kostaa olemalla tuppisuuna muutaman päivän.
Puhumattomuus on saattanut joskus jatkua viikonkin päivät, kunnes ei enää jaksa mököttää.
On pakko saada rauhoittua ja purkaa kiukut, ennenkuin voi alkaa antamaan anteeksi.
Miten anteeksiantaminen tapahtuu epäuskoisen ja uskovaisen välillä?
Enpä ole kuullut, että uskovainen pyydellessään epäuskoiselta anteeksi, sanoisi: Jeesuksen nimessä ja veressä saat uskoa kaikki syntisi anteeksi, rauhaan, vapauteen ja iloon asti.
Ei, näin ei kehdata anteksiantoa epäuskoiselle julistaa, vaan se tapahtuu lyhyen kaavan mukaan:"No, saat anteeksi"!
Onko niin, ettei tällaisessa tapauksessa taivas annakkaan anteeksi, jos mennään lyhyen kaavan kautta, ilman Jeesuksen nimeä ja verta.
Myös maailmanpolitiikassa hallitukset pyytelee anteeksi vaikkapa rajaloukkauksia tai pilapiirroksia, mutta eipä siellä taideta Jeesusta ottaa mukaan anteeksi pyyntöihin.
Monestikaan anteeksipyytäjä ei saa edes vastausta, vaan se hiljaa hyväksytään.
Tarina kertoo, että anteeksisaannin sijaan pyytäjä on saanut haukut. Vai sellainen roisto se sinä olet ollut, eipä olisi ikinä uskonut.
Olisit vaan ollut hiljaa, etkä kertonut, niin olisit säästynyt monelta seuraamukselta.
Ja se työsuhteesi on nyt sitten tästä päivästä lähtien poikki. Ala vetää, tuossa on ovenreikä!
Kun epäuskoiset pyytelee toisiltaan anteeksi, niin siihen ei oteta Jeesusta mukaan nimineen ja verineen.
Todellinen syntien anteeksianto kun tapahtuu oikeasti vain lestadiolaisuuden kaavaa noudattaen.
Ei taida nykyinen suomen hallitus pyytää anteeksi, jos heikkokuntoisia potilaita kuolee sairaanhoitajien lakon takia.
Kysymys on vain hallituksen jääräpäisyydestä. Ikinä ei ole kuultu, että hallitus olisi myöntänyt olleensa väärässä ja sitä myöten pyydellyt anteeksi ymmärtämättömyyksiään.
Myös lestadiolaisuudessa ei ylin johto koskaan tee virheitä omasta mielestään, vaan aina on kaikki mennyt oikein ja ne tekemättömyydetkään eivät ole virheitä.
Kun ylimpänä johtajana on itse Taivaan Jumala, ei mitään virheitä tai erheitä voi tapahtua, koska ollaan suoraan Jumalan johdon alaisina.
Mutta palataanpa taas sille tavanomaiselle perhetasolle.
Pahimpia riitapukareita ovat juuri perheiden vanhemmat, avioparit. Senhän näkee jo isoista avioeroluvuistakin, ettei riitoja ja erimielisyyksiä osata hoitaa, vaan ainoa ratkaisu on erota ja etsiä uusi parempi kumppani.
Ääritapaukset on sitä, kun tapellaan oikeasti puukkojen ja pyssyjen kanssa.
Lestadiolaiset perheet ovat paljon sovinnaisempia, kuin epäuskoiset perheet.
Mutta poikkeuksia tietysti aina löytyy.
Pahinta mykkäkoulussa on se, kun toinen puoliso kieltäytyy seksistä pitkiksi ajoiksi kostaakseen sillä tavalla. Siinä ei suostuttelut auta, sillä silloinhan toinen pääsisi liian helpolla.
Anteeksiantaminen kun ei saa olla liian helppoa.
Kumpikaan ei halua tai pysty muuttumaan. Siksi olisi tärkeää pitkä seurusteluaika, jotta näkisi, onko molemmilla samanlaiset ihanteet, tavat, tottumukset. Samanlainen usko ei paljoa auta eteenpäin, jos on käytännön elämässä tyystin erilainen. Itse on tehnyt sen virheen, että menin naimisiin täysin erilaisen ihmisen kanssa.
Siinä sitä on sitten ollut loputonta taistelua. Olisko tuota mukautunut toisen tapoihin vuosien varrella. Ehkä jonkin verran.
Huumorilla pärjää, mutta kun toinen ei ymmärrä edes sitä, ollaan loputtomalla risutiellä.
Toista oli seuroissa vaikkapa 1960-luvulla.
Silloin ymmärrettiin, että syntejä sai anteeksi vain seuroissa henkilökohtaisesti pyytämällä.
Silloin saarnan loppuosassa saarnamiehen suu kävi tiuhaan... Jeesuksen nimessä ja veressä saat uskoa sinun syntisi anteeksi ja kun pyytäjiä oli paljon, eritoten suviseuroissa, ei puhujaparka kerinnyt jokaiselle sanoa erikseen, vaan synninpäästösanoja piti lyhentää,.. Jeesuksen nimessä, jeesuksen, jeesuksen nimessä ja veresä, kaikkki anteeksi, uskokaa rakkaat, jeesuksen nimesä ja veresä, kaikki on anteeksi..
Mutta palataanpa niihin 60-luvun pirttiseuroihin, joissa katuvainen monesti myös alkoi vuodattamaan kaikkien kuullen, mitä syntejä onkaan tullut tehdyksi. Joskus tuli sellaisia tunnustuksia, että ne henkilöt, joita vastaan oli tehty rikkomuksia, saattoivat välihuomautuksia ladella..
vai semmoinen ketale, eipä sinustakaa olisi uskonut tuommoisia.
Ja kun mies tunnusti hairahtuneensa vieraaseen naiseen, talon piikaan esim. suuttui vaimo oikein tosissaan alkaen pieksää miestään seurapenkissä.
Ei ihme, että ennen puhuttiin rymyseuroista.
Itsekkin ehdin olla muutamissa sellaisissa ja myös hoitokokousseuroissa, joissa ei kovin vähällä saanut anteeksiantamuksen evankeliumia.
Kyse oli siitä, että saadakseen anteeksiantamuksen, väärään uskoon menneen piti tehdä parannus myös väärästä hengestä' ja kuivasta hengestä ja milloin mistäkin.
Ja se oli niin iso asia se väärään henkeen meneminen, ettei sittenkään, vaikka halusikin tehdä parannusta väärästä hengestä, tahtonut aivan vähällä piinalla selvitä.
Tälläisen henkilön katsottiin aiheuttaneen niin paljon pahaa Jumalan valtakunnassa, ettei anteeksianto käynyt ihan tuosta nuin vaan helposti.
Ja vaikka olisikin saanut, niin "pedon merkki" jäi kantamaan hairahtunutta niin, ettei häneen luotettu enää täysin ja eikä hänelle uskottu entiseen malliin seuratehtäviä eikä luottamustoimia.
Anteeksi antaminen on pirun vaikeaa kaikille meille. EN OLE kuullut, enkä nähnyt, että Suomen Rauhanyhdistys RY: olisi koskaan myöntänyt tehneensä mitään virheitä johtamisissaan ja toimenpiteissään. Tästä johtuen sanotaan, ettei hoitokokouksissa ole mitään anteeksi pyydeltävää, koska mitään virheitä ei olla tehty, mitä nyt pieniä ylilyöntejä paikallisissa rauhanyhdistyksissä.
Anteeksi antaminen on vaikeaa kotonakin perhe-elämässä. Aviopuolisoiden on hyvin vaikeaa antaa anteeksi ja saada anteeksi.
Omasta kokemuksesta voipi sanoa, ettei haluta antaa, kun tietää, että samat loukkaukset tulee toistumaan jo kenties seuraavana päivänä.
Toiselle puolisolle on mukavaa kostaa olemalla tuppisuuna muutaman päivän.
Puhumattomuus on saattanut joskus jatkua viikonkin päivät, kunnes ei enää jaksa mököttää.
On pakko saada rauhoittua ja purkaa kiukut, ennenkuin voi alkaa antamaan anteeksi.
Miten anteeksiantaminen tapahtuu epäuskoisen ja uskovaisen välillä?
Enpä ole kuullut, että uskovainen pyydellessään epäuskoiselta anteeksi, sanoisi: Jeesuksen nimessä ja veressä saat uskoa kaikki syntisi anteeksi, rauhaan, vapauteen ja iloon asti.
Ei, näin ei kehdata anteksiantoa epäuskoiselle julistaa, vaan se tapahtuu lyhyen kaavan mukaan:"No, saat anteeksi"!
Onko niin, ettei tällaisessa tapauksessa taivas annakkaan anteeksi, jos mennään lyhyen kaavan kautta, ilman Jeesuksen nimeä ja verta.
Myös maailmanpolitiikassa hallitukset pyytelee anteeksi vaikkapa rajaloukkauksia tai pilapiirroksia, mutta eipä siellä taideta Jeesusta ottaa mukaan anteeksi pyyntöihin.
Monestikaan anteeksipyytäjä ei saa edes vastausta, vaan se hiljaa hyväksytään.
Tarina kertoo, että anteeksisaannin sijaan pyytäjä on saanut haukut. Vai sellainen roisto se sinä olet ollut, eipä olisi ikinä uskonut.
Olisit vaan ollut hiljaa, etkä kertonut, niin olisit säästynyt monelta seuraamukselta.
Ja se työsuhteesi on nyt sitten tästä päivästä lähtien poikki. Ala vetää, tuossa on ovenreikä!
Kun epäuskoiset pyytelee toisiltaan anteeksi, niin siihen ei oteta Jeesusta mukaan nimineen ja verineen.
Todellinen syntien anteeksianto kun tapahtuu oikeasti vain lestadiolaisuuden kaavaa noudattaen.
Ei taida nykyinen suomen hallitus pyytää anteeksi, jos heikkokuntoisia potilaita kuolee sairaanhoitajien lakon takia.
Kysymys on vain hallituksen jääräpäisyydestä. Ikinä ei ole kuultu, että hallitus olisi myöntänyt olleensa väärässä ja sitä myöten pyydellyt anteeksi ymmärtämättömyyksiään.
Myös lestadiolaisuudessa ei ylin johto koskaan tee virheitä omasta mielestään, vaan aina on kaikki mennyt oikein ja ne tekemättömyydetkään eivät ole virheitä.
Kun ylimpänä johtajana on itse Taivaan Jumala, ei mitään virheitä tai erheitä voi tapahtua, koska ollaan suoraan Jumalan johdon alaisina.
Mutta palataanpa taas sille tavanomaiselle perhetasolle.
Pahimpia riitapukareita ovat juuri perheiden vanhemmat, avioparit. Senhän näkee jo isoista avioeroluvuistakin, ettei riitoja ja erimielisyyksiä osata hoitaa, vaan ainoa ratkaisu on erota ja etsiä uusi parempi kumppani.
Ääritapaukset on sitä, kun tapellaan oikeasti puukkojen ja pyssyjen kanssa.
Lestadiolaiset perheet ovat paljon sovinnaisempia, kuin epäuskoiset perheet.
Mutta poikkeuksia tietysti aina löytyy.
Pahinta mykkäkoulussa on se, kun toinen puoliso kieltäytyy seksistä pitkiksi ajoiksi kostaakseen sillä tavalla. Siinä ei suostuttelut auta, sillä silloinhan toinen pääsisi liian helpolla.
Anteeksiantaminen kun ei saa olla liian helppoa.
Kumpikaan ei halua tai pysty muuttumaan. Siksi olisi tärkeää pitkä seurusteluaika, jotta näkisi, onko molemmilla samanlaiset ihanteet, tavat, tottumukset. Samanlainen usko ei paljoa auta eteenpäin, jos on käytännön elämässä tyystin erilainen. Itse on tehnyt sen virheen, että menin naimisiin täysin erilaisen ihmisen kanssa.
Siinä sitä on sitten ollut loputonta taistelua. Olisko tuota mukautunut toisen tapoihin vuosien varrella. Ehkä jonkin verran.
Huumorilla pärjää, mutta kun toinen ei ymmärrä edes sitä, ollaan loputtomalla risutiellä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
On niin totta tuo, mitä kirjoitit aviopuolisoiden suhteista ja anteeksiannosta...
Ei todellakaan ole taattua se, että ollaan samanlaisia, vaikka samassa seurakunnassa ollaankin kasvettu (ja kasvatettu!). Perheet saattavat olla hyvin erilaisia siitä huolimatta.
Itse nuorena luulin, että kaikki lestadiolaiset ovat samanlaisia ja ajattelevat samalla tavoin ja siksi onkin elämässä tullut monta mutkikasta juttua vastaan, kun asia ei todellakaan ollut niin. Meillä on onneksi samanlainen huumorintaju, joka on pelastanut monesta pinteestä, mutta helppoa ei ole ollut - minulla "ankaralla uskovaisella" varmaan vaikeampaa kuin puolisollani.
Vaikeaa on anteeksi antaminen, todella vaikeaa, se on elämänikäinen prosessi, jossa aina huomaa sittenkin muistelevansa vanhoja asioita...
Onneksi saamme jäädä turvallisiin käsiin, vaikka emme itse etenekään tiellämme - meidän anteeksiantamisemme jää aina vajaaksi.
Kun aikoinaan olin lapsi ja tein väärin, isä suuttui. Kun yritin soperrella anteeksisaamisesta, niin sen saannin ehto oli, että sun pitää parantaa kans tapasi, muuten on hyödytöntä pyytää anteksi.
Isä oli tosi ankara, mutta oli tytyväinen, jos jaksoimme olla kiltisti ja tehdä töitä.
Hyvin usein isä joutui suuttumaan rähinöidessämme keskenämme me penskat.
Ei meistä isä saanut kovallakaan kurilla mieleisiään lapsia.
Isä oli myös pitkävihainen, ei vain meille lapsille, vaan vaimolleen.
Monesti ihmettelin, kun isä ja äiti eivät pitkiin aikoihin virkanneet toisilleen mitään.
Noihin aikoihin aviopuolisoilla oli myös erikoisia tapoja. Saunassa ei käyty yhtä aikaa, yhdessä ei myöskään nukuttu.
Seuroissa ukot ja akat istuivat eri penkeillä, eivät missään tapauksessa vierekkäin.
Samoin akan piti olla aina hiljaa, kun miehet juttelivat. Ei ollut sopivaa vaihtaa ajatuksiaan ja mielipiteitään miesten juttutuokioissa.
Kuka on lukenut Juhani Ahon," Matti ja Liisa rautatietä katsomassa." Siellä kerrotaan, kuinka akan piti aina kulkea jonkin matkan päässä miehen perässä.
Ja miesten ja naisten työt oli omansa, toinen ei saanut sekaantua toisen hommiin.
Ja anteeksi ei kotona vanhemmat pyydelleet toisiltaan. Me lapset mentiin aina mieluummin äitin kaulaan, ei koskaan isän.
Lesatadiolaisperhe oltiin, mutta siitä huolimatta elämä oli kummallista.
meilläkin. Ankara isä jätti perinnöksi ankaran Jumala-kuvan, josta ei millään tahdo päästä irti. Aina kaikki näyttäisi ehdolliselta ja todella vaikeaa on ymmärtää mitä merkitsee ARMO.
Lestadiolaisperheissä ehdoton oikeassa oleminen ja sen opettaminen johti kummallisiin skitsofreenisiin ajatuksiin, koska lapset näkivät paljon ristiriitaisuutta elämän ja opetuksen välillä. En tiedä, onko nykyään toisin. Uskoisin, että paljon hyvää kehitystä on tapahtunut. Haluan uskoa, että vanhemmat nykyään itse ehdottomasti ensin alistuvat sille sanalle, jota opettavat - enkä puhu nyt mistään tavoista ja ulkonaisista asioista.
Suattaapihan se olla nuinnii..
itse annat anteeksi. Lue Isä meidän rukous.
antabustesi kans - srk on jumalaisin päällä maan, sinne vain noottia
asia ole niin, että meiltä jää tuo täyttämättä - vai voitko sanoa antaneesi täydestä sydämestä anteeksi? Aina? Kaiken?
Jos jäisi taivaallisen isän anteeksianto tämmöiseksi kuin se ihmisellä jää, ei siitä oikein mihinkään riittäisi...Tahtoa kyllä voi olla, mutta siihen se sitten jääkin.
Suunta tuossa rukouksessa tulee näkyville, että mihinkä pitäisi tähdätä, vaan vajaaksi jää..
en oo koskaan tavannu, oisko joku eriseura. Mutta en oo eläny noita aikoja. Mutta se on totta, että anteeksi pyytäminen vielä jotenkin onnistuu, mutta että antaa sydämestään anteeksi jollekin suuri vääryydenteko, se se on temppujen temppu!
semmoinen kapistus, että silloin kun on itse onnellinen ja tuntee olevansa saamapuolella, antaa helposti anteeksi kokemansa vääryydet. Mutta kun elämä on kivireen vetämistä, kasvaa helposti kaunaisuuskin.
Jos olisimme aina kiitollisia osaksemme tulleesta armosta, ei meidän tarvitsisi miettiä anteeksiantamisia, vaan tekisimme sen luonnostaan. Mutta kun siihen armon ylenpalttisuuteen pystyy uskomaan vain harvoin!
Kyllä osui nyt niin nappiin,että.Saat sata pistettä.Tämmösiä me immeiset ollaan.Me kyllä pyydetään ja annetaan anteeksi,muttei unohdeta.Kun synnit on anteeksi,ne pittää upottaa meren syvyyteen Jeesuksen nimessä ja veressä.Ja pittää pyytää veren suojaa,joka päivälle että pystyisi myös unhottamaan kokemansa loukkauksen.Mutta kerrassaan hyvää kirjoitit-sinulle siunattua päivänjatkoa-