Täällä on tullut luettua kaikenlaista, ihan mukavaa (tuntuupa kamalalta sanoa näin) että ihan yksin ei ajatustensa kanssa ainakaan ole.
Minun elämäni on ihan hyvällä mallilla periaatteessa. Olen aika rajussa nosteessa elänyt viimeiset 3-4 vuotta työympyröissä, ylenemisiä on tullut käytännössä kerran vuodessa. Sama suunta jatkuu, olen eräässa isossa kansainvälisessä yhtiössä johtajatehtävissä...en mikään toimari mutta ikääni (30) nähden edennyt kuitenkin kivasti. Tulevaisuus näyttää aika valoisalta vielä, eli monessa mielessä olen ollut hyvin onnekas - "maalliset" asiat ovat siis tolallaan.
Pitkäaikainen parisuhteeni kariutui puolisentoista vuotta sitten totaaliseen välirikkoon. Taustalla oli uskottomuutta (puolisoni) sekä yksinkertaisesti sellainen seikka, että me lähdettiin alun alkaenkin liikkeelle vääristä lähtökohdista. Mitään tulevaisuutta ei ollut alunperinkään. Sitä kun ei vain silloin ajatellut.
Olen jälkikäteen ajatellut että ehkä kyseinen nainen oli vain "korvike," saman jatkumon osa jota jälleen kumarran, ja jonka parista löydän itseni. Oli pakko seurustella kun sellaisen ihmisen löysi joka rinnalleen kelpuutti.
Ihmeellistä. Minulle on kerrottu että en ole mikään pahannäköinen ihminen alkuunkaan. Tietysti puolueetonta mielipidettä on vaikea saada, mutta näin minulle ovat naispuoliset ihmiset kertoneet. Silti olen suurimman osan elämästäni ollut yksin. Olin yksin myös parisuhteessani. Olen menestynyt, kohtalaisen fiksukin (v***stako minä sitä oikeasti tiedän, kunhan spekuloin itseäni lohduttaakseni :) ), minulla on naispuolisia tuttavia vaikka kuinka paljon. Mutta kaikki jäävät aina kaveriasteelle. Miksi?
Muutamankin kerran on ollut aika lupaavia tapauksia, mutta ne ovat yksitellen, kerta toisensa jälkeen kuivuneet kasaan... kaverisuhteiksi, sellaisiksi mistä lähtivätkin.
YDINKYSYMYS: Mitä nainen haluaa mieheltä?
Minusta tuntuu että olen ihan toivottoman polvillani tämän kysymyksen edessä. Minä en ole bilehile, en tykkää notkua yökerhoissa. Silloin tällöin kyllä, mutta ei minusta ole sellaiseksi naistennaurattaja/tanssittajaksi niin kuin monesta muusta on. Minun näkemykseni mukavasta puuhasta on esim. hyvä leffa, illallinen ravintolassa, lasi punaviiniä yhdessä, tähtien katselu teleskoopilla tai ilman (okei harrastuksen vuoksi ehkä myös), kiireetön keskustelu, läheisyys, iltaiset kävelylenkit, ystävien tapaaminen, konsertit, yhdessä matkustaminen. Tällaisia asioita. Ehkä asia on vain niin että sellaisia naisia jotka ymmärtäisivät OIKEASTI tämänkaltaisen ajattelun päälle ei vain ole.
Puheen tasolla esiintyy kyllä joka paikassa moitteita siitä että miehet katsovat vain jalkapalloa, juovat kaljaa kavereiden kanssa eivätkä osaa ottaa naista huomioon. Tunnistan toki osittain itseni määritelmästä myös. Äijyyttä ei silti saa tuhota kokonaan.
Hölmöintä on se, että (niiden muutamien)kavereideni tyttöystävät ja vaimot kyllä tykkäävät istua mun seurassa. "Kun se ***** on niin fiksu ja huomaavainen blaa blaa blaa, miten se ei ole löytänyt kumppania itselleen?" Niin. Hyvä kysymys.
Tällä hetkellä tilanne on se, että tänään taas yksi tällainen lupaava "case" kariutui. Mitään ei tapahtunut, mutta huomasin tilanteen ajautuneen siihen "ollaan ystäviä" karikkoon. Ollaan vaan, hyvänen aika, ihana ihminen. Mutta olisi sitä voinut muutakin.
Ovela juttu muuten, että vaikka sitä ei itseään vanhaksi koekaan (edelleen se 30-vee), niin moni kaveri seurustelee ja elää ns. vakiintunutta elämää, että hyvät ystävyyssuhteetkin alkavat jäädä aika lailla ohkaisiksi jos itse et ole parisuhteessa. Jotenkin se elämä vain vie siihen suuntaan. Luonnollista, mutta ei helpota yksinäistä viikonloppuiltaisin jos illan kohokohta itselle on Avaran Luonnon vuorigasellidokumentti tai erityisen hauska kirja :)
Minun elämäni on ihan hyvällä mallilla periaatteessa. Olen aika rajussa nosteessa elänyt viimeiset 3-4 vuotta työympyröissä, ylenemisiä on tullut käytännössä kerran vuodessa. Sama suunta jatkuu, olen eräässa isossa kansainvälisessä yhtiössä johtajatehtävissä...en mikään toimari mutta ikääni (30) nähden edennyt kuitenkin kivasti. Tulevaisuus näyttää aika valoisalta vielä, eli monessa mielessä olen ollut hyvin onnekas - "maalliset" asiat ovat siis tolallaan.
Pitkäaikainen parisuhteeni kariutui puolisentoista vuotta sitten totaaliseen välirikkoon. Taustalla oli uskottomuutta (puolisoni) sekä yksinkertaisesti sellainen seikka, että me lähdettiin alun alkaenkin liikkeelle vääristä lähtökohdista. Mitään tulevaisuutta ei ollut alunperinkään. Sitä kun ei vain silloin ajatellut.
Olen jälkikäteen ajatellut että ehkä kyseinen nainen oli vain "korvike," saman jatkumon osa jota jälleen kumarran, ja jonka parista löydän itseni. Oli pakko seurustella kun sellaisen ihmisen löysi joka rinnalleen kelpuutti.
Ihmeellistä. Minulle on kerrottu että en ole mikään pahannäköinen ihminen alkuunkaan. Tietysti puolueetonta mielipidettä on vaikea saada, mutta näin minulle ovat naispuoliset ihmiset kertoneet. Silti olen suurimman osan elämästäni ollut yksin. Olin yksin myös parisuhteessani. Olen menestynyt, kohtalaisen fiksukin (v***stako minä sitä oikeasti tiedän, kunhan spekuloin itseäni lohduttaakseni :) ), minulla on naispuolisia tuttavia vaikka kuinka paljon. Mutta kaikki jäävät aina kaveriasteelle. Miksi?
Muutamankin kerran on ollut aika lupaavia tapauksia, mutta ne ovat yksitellen, kerta toisensa jälkeen kuivuneet kasaan... kaverisuhteiksi, sellaisiksi mistä lähtivätkin.
YDINKYSYMYS: Mitä nainen haluaa mieheltä?
Minusta tuntuu että olen ihan toivottoman polvillani tämän kysymyksen edessä. Minä en ole bilehile, en tykkää notkua yökerhoissa. Silloin tällöin kyllä, mutta ei minusta ole sellaiseksi naistennaurattaja/tanssittajaksi niin kuin monesta muusta on. Minun näkemykseni mukavasta puuhasta on esim. hyvä leffa, illallinen ravintolassa, lasi punaviiniä yhdessä, tähtien katselu teleskoopilla tai ilman (okei harrastuksen vuoksi ehkä myös), kiireetön keskustelu, läheisyys, iltaiset kävelylenkit, ystävien tapaaminen, konsertit, yhdessä matkustaminen. Tällaisia asioita. Ehkä asia on vain niin että sellaisia naisia jotka ymmärtäisivät OIKEASTI tämänkaltaisen ajattelun päälle ei vain ole.
Puheen tasolla esiintyy kyllä joka paikassa moitteita siitä että miehet katsovat vain jalkapalloa, juovat kaljaa kavereiden kanssa eivätkä osaa ottaa naista huomioon. Tunnistan toki osittain itseni määritelmästä myös. Äijyyttä ei silti saa tuhota kokonaan.
Hölmöintä on se, että (niiden muutamien)kavereideni tyttöystävät ja vaimot kyllä tykkäävät istua mun seurassa. "Kun se ***** on niin fiksu ja huomaavainen blaa blaa blaa, miten se ei ole löytänyt kumppania itselleen?" Niin. Hyvä kysymys.
Tällä hetkellä tilanne on se, että tänään taas yksi tällainen lupaava "case" kariutui. Mitään ei tapahtunut, mutta huomasin tilanteen ajautuneen siihen "ollaan ystäviä" karikkoon. Ollaan vaan, hyvänen aika, ihana ihminen. Mutta olisi sitä voinut muutakin.
Ovela juttu muuten, että vaikka sitä ei itseään vanhaksi koekaan (edelleen se 30-vee), niin moni kaveri seurustelee ja elää ns. vakiintunutta elämää, että hyvät ystävyyssuhteetkin alkavat jäädä aika lailla ohkaisiksi jos itse et ole parisuhteessa. Jotenkin se elämä vain vie siihen suuntaan. Luonnollista, mutta ei helpota yksinäistä viikonloppuiltaisin jos illan kohokohta itselle on Avaran Luonnon vuorigasellidokumentti tai erityisen hauska kirja :)
Vastaukset 4
Vanhimmat
rakastettu. Olen samoin tunteva ihminen joka pitää suunnilleen samankaltaisesta olemisesta toisen kanssa , mutta valitettavasti jo 52 vuotias joten en rynni luoksesi että vihdoin samankaltainen mies, ihanaa!! Vaan sen sanon että tällä luonneominaisuudella ja sen kertomisella jollain deittihaulla löydät kyllä varmaan kiinnostuneita, toivottavasti ennen 52. syntymäpäivääsi.... Mistähän se rakkaus tulee sitten jos puitteet ok kahden ihmisen välillä ?
on kavereita. Mulla ei niitäkään.
Tarkoitukseni ei ole vähätellä toisen ihmisen kaipuutasi, itsellänikin se on ollut todella vahvana tänään. Mutta olisipa mullakin kavereita.
Nyky-yhteiskunnassa on varmasti monia kanssasi samassa tilanteissa olevia kaveriporukan ainoita sinkkuja. Viikonloppuna, kun pariskunnat viettävät koti-iltoja niin baari "haluttomat" sinkut viettävät koti-iltoja - yksin.
Rivien välistä sain käsityksen, että olet mahdollisesti seurustellut vääristä syistä ja sinulla on ollut tietyt odotukset ja vaatimukset kumppanillesi. Usein ihmisen on vaikea menestyä elämän kaikilla osa-alueilla, sekä urapuolella ja pitää samalla yllä tasapainoista ja hyvää parisuhdetta. Itse työskennellessäni menestyvässä yrityksessä, huomasin ja kuulin nuorehkoilla (miespuolisilla) johtohenkilöillä olevan ongelmia yksityiselämässään. Ehkä se on se kylmät vs pehmeät arvot, tai jotain.
Mielipiteeni on, että älä anna kumppanillesi liikaa kriteerejä tai vaikka kuinka kaikki tuntuis matchaavan aluksi, niin se ei kerro mitään.
Tärkeää suhteessa on tutustua, löytää ne yhteiset mielenkiinnon kohteet, samat harrastukset, paljon yhteisiä puheenaiheita..Tottakai fyysinen puoli on varsinkin aluksi tärkeä ja luo sen mielenkiinnon, niin se tärkeämpi puoli, henkinen yhteys löytyy vasta tutustumisen myötä.
Itselleni ei merkkaa miehessä koulutus / menestyksekäs ura, mutta olen huomannut, että usein samantasoiset tai samanlainen suhtautuminen uraan/perheeseen ja moniin muihin tärkeisiin asioihin edesauttaa suhteen onnistumista. Jos alusta lähtien toinen on enemmän eri meiningeissä niin yhteisiä tavoitteita voi olla vaikea löytää jatkossa.
Itse olen siis tasapainoisessa parisuhteessa, mutta tunnen itseni silti yksinäiseksi. Haluan sanoa, että vaikka on sinkku ja yksin, voi yhtälailla tuntea itsensä yksinäiseksi parisuhteessa. Yhteydenpito ystäviin vähenee vuosien myötä, eikä enää voi spontaanista lähteä tekemään sitä ja tätä.
Olet kirjottanut yksinäisyys aihealueen alle. Sitten kysyt, mitä nainen haluaa mieheltä, eli luulet, että se parisuhde on vastaus yksinäisyyteesi. Tämä voi tarkoittaa, että etsit tässä tilanteessa naista vääristä syistä, etkä siksi ehkä voi löytääkään sitä oikeaa. usein se oikea kävelee eteen silloin kun sitä vähiten odottaa (kokemusta on..)
Ehdottaisin, että opettele olemaan yksin, tuntemaan itsesi ja elämään päivä kerrallaan, äläkä odota että nainen "pelastaa" sinut. Ehdit kyllä perustamaan perheen hieman myöhemminkin.
Tietysti aina voi tutustua uusiin ihmisiin, mutta siihen ulkoiseen ensivaikutelmaan ei aina kannata uskoa. (ja uraihmiset, näin yleistäen, saattaa hakea sitä "liian täydellistä" kumppania..?)
no voi voi ku menevä bisnestykki pyörittää "promising case" chiksejä,mut ei löydä sitä oikeeta...oikeen sydämeen sattuu ku ajattelee sun pillurallia!