Oli pakko alkaa kirjoittaan et josko olis samanlaisia oireita tuntevia ihmisiä täällä sivustoilla ja voisi huomata et en ole ainoo... Taas viime yönä heräsin tyttöni itkuun, kävin rauhotteleen. Menin takas sänkyyn ja sit tuli huono-olo ja alkoi niin ku ajatukset "jankkaan" päässä ja tuli hätä et nyt sekoon ku ajattelen ihan tyhmiä... maha meni sekasi ja tuli hirvee pahoinvointi olo. Otin nukahtamis lääkettä ja rauhoittelin itteäni ja sain nukahettua. Nyt tämä koko päivä ollu ihan hirvee ku kokoajan pelottaa et jos tulee samanlaisia tuntemuksia. oon jo miettiny et onko mulla joku kasvain joka painaa aivoja tai jotain ku tulee tollasia pelottavia tunteita. joskus kans pelkään tekeväni jotain kauheaa, sillain et en tajua vasta ku sitte ku oon tehny jotain... noit on ollu jo pitkään ja tiedän et en tekis, mut jos meen jotenki psykoosiin tai jotain... aloitin lääkityksen jotain pariviikkoo sitte ,mut ei oo tuntunu ainakaa viel auttavan...Sit mul on patin tunne kurkussa aika usein ja seki on todella inhottavaa, mut ku ei tiedä et kuvittelenko sen vai onks siel oikeesti jotain vikana... lääkäri kyl sano et ei oo vakavaa ku on vain toisinaan tunne et se ei tunnu kokoaikaa... Tympeetä ku ei voi nauttia elämästä. minulla on ihana perhe ja opiskelen, mutta nämä tunteet tekee niin huonon olon että tuntuu kokoajan et en elä enää pitkää, et mulla on joku vakava sairaus, tai kasvain mihin mä kohta kuolen... Olis ihana jos joku vois kertoa omia kokemuksia ja tuntemuksia...
Hirvee sekoamisen pelko!!!
mimmuli13
6819
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
mitä tunnet lasta kohtaan ?
rakastan lapsiani yli kaiken... Ei nämä minun oireet johdu lapsista... Lapset ovat elämäni valo ja heidän vuokseen yritän parhaani mukaan parantua...
sieltä käsin hakemaan. Joskus voi auttaa pelkkä keskusteluterapia, joskus lääkityskin apuna.
Mikä pelkoa aiheuttaa, ajatuksetko? Onko menettämisen pelkoa? Mutta pääasia, että haet ammattiapua keskustelun merkeissä. Älä jää yksin. Minulla oli käsittämättömiä pelkotiloja, kun lapset oli pieniä, uni ei tullut jne, mutta terv.keskuspsykologin kautta rauhoittui tilanne. :-)
Jep, ihan samoja tuntemuksia oli minullakin, kun paniikkihäiriö jylläsi pahana. On siinä kyllä hukassa.
No, itse en syönyt lääkkeitä vaan lopetin kahvinjuonnin kokonaan ja vältin muitakin aineita missä kofeiinia oli. Yritin saada tarpeeksi unta. Parempi ruokavalio ja lisävitamiineja. Yritin olla stressaamatta ja annoin itselleni aikaa. Lopetin työt ja aloin käveleen n. 5 km lenkkiä, vaikka tuntui, että pyörtyy ja kuolee siihen paikkaan. Heti ku laitoin kenkiä jalkaan alkoi jo oksettava olo tulemaan.
Minulla oli myös sekoamisenpelko ja luulin, että minulla on psykoosi, kun olin töissä. Kamala kiireinen aika oli silloin. Päivät töissä ja illat koulussa, enkä saanut kunnolla nukuttua tai elettyä muuten. Syöpääkin mietin monesti..milloin aivoissa ja milloin mahassa. Oli pakko lopettaa työt, vaikka senkin jälkeen meni vuosi aikaa työttömänä paniikkihäiriössä ja masennuksessa...mutta pikkuhiljaa nousin ja seuraava kesä oli aivan uskomaton. En ole koskaan nauttinut elämästä niin kuin silloin. Naureskelin vaan sille menneelle vuodelle ja viiripäälleni.
Joskus saan pieniä oireita vieläkin, mutta eipä ne ole liikaa rajoittaneet elämääni enää.
Pälä pälä...sekava teksti...
toi juttu,nyt olen syöny 1kk lääkettä ja ruvennu harvenemaan,mut viäkin joskus tulee noita ja sitä ei meinaa mielesstään pois,kaikki on hyvin,mut silti ahistaa ja pelottaa ei ole helppoa kun ei ole kelle puhua tai vois puhua,mut ne ei ymmärrä..pakko koittaa lasten takia jaksaa,mut pelko sekoamisesta on viekin läsnä,ehkä se menee ohi,ainakin toivon niin.ei lääkärikän näitä ymmärrä,mut vähän lääke auttaa
sekoamista. Ihminen ei tuu hulluks siitä että pelkää sekoavansa!! Eikä se tapahdu yhtäkkiä vaan useiden vuosien seurauksena!