Surullinen Ihastus

Voisinpa paljastaa syvimmät syntini sinulle ihastukseni. Kun vaan pitäisit kädestä kiinni ja kuuntelisit, jotta voisit kuulla tarinan pitkän ja salaisen. Minä teen kuolemaa, mutta sinä vaan katsot minua kuin meillä olisi tulevaisuus, en sitä kertoa voi, en voi särkeä sydäntäsi viatonta, jossa niin paljon on elämää. En tohdi sitä tehdä, katsot kuin miettien mitä haluan. Haluaisin vain kertoa miten miellyttävä ja lämmin oot. Haluaisin kertoa, että sun läsnäolosi saa minut rauhalliseksi Haluisin kertoa miten syvät haavat minulla on. Haluan viettää viimeisen henkäyksen kanssasi ja siirtyä ikuisuuteen. Aikani on vähissä, sille en mitään voi, huudan elämää, mutta katson kuolemaa.
183332
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Onpa erittäin surullista! Kertoisit hänelle - uskotko, että hän olisi sen "ansainnut"? Minusta hän ansaitsisi kuulla totuuden!
Oletko, muuten, mies vai nainen?

Äänestä

viestistäsi. Pärjäile sinä. Kaunis viesti. Kerro hänelle.

Äänestä

eniten voimia ja jaksamista, olet ansainnut kaiken, myös sen, että kerrot hänelle tunteesi.

Äänestä

Hänen täytyy kuulla totuus, jotta voitte viettää lopun ajan yhdessä, edes jotenkin. Vaikka sinä olet se, joka lähdet, tämä toinen jää ja elää elämäänsä miettien,miten olisi halunnut suoda sinulle rakkauttaan ja hellyyttään.

Anna hänelle mahdollisuus saada sinusta voimaa antava muisto, se on paras lahja jonka hänelle rakkaudesta voit antaa. Voimia sinulle.

Äänestä

niin ajattelen minä,jos hän on sulle tärkeä ihminen

Äänestä

Tuo tarinasi vaikutti ihan siltä kuin minä olisin se yhteisestä tulevaisuudesta haaveileva tyttö. Toivottavasti se en ole minä. Mutta kerro se minulle tuskasta huolimatta mahdollisimman pian, jotta voin jatkaa elämääni eteenpäin.

Äänestä
  • kuulostamaan vähän itsekkäältä :) ehkäpä et tarkoittanut... että sinä saisit jatkaa elämääsi eteenpäin... ehkä sinun pitäisi ensin seisahtua hänen vierelleen, ja jatkaa sitten myöhemmin..

    Äänestä

  • sivusta--- kirjoitti:

    kuulostamaan vähän itsekkäältä :) ehkäpä et tarkoittanut... että sinä saisit jatkaa elämääsi eteenpäin... ehkä sinun pitäisi ensin seisahtua hänen vierelleen, ja jatkaa sitten myöhemmin..

    olla noin julma rakasta kohtaan

    Äänestä

ja avaa minulle ne syvimmät haavat..
Kuuntelen ja rakastan sinua, en päästä irti.

Me selviämme kyllä, pidetään yhdessä kiinni elämästä.

Äänestä

Ulkopuolelle jättäminen on pahinta, mitä toiselle voi tehdä. Eli sinuna kertoisin tilanteen.

En minä hylkäisi minulle rakasta ihmistä tällaisessa tilanteessa. Se vahingoittaisi enemmän, että kuulee myöhemmin toisen kuolleen ja toisen tarkoituksella jättäneen ulkopuolelle, torjuneen.

Äänestä
  • Hän ei ole vielä kuollut, toivon ainakin sitä sydämestäni...mutta pelkään että kuulen hänestä seuraavan kerran lukiessani kuolinilmoitusta.
    Hän haluaa asian menevän näin, surullista, mutta en voi asiaan enää vaikuttaa...olen yrittänyt kyllä.

    Äänestä

Olisi tärkeämpi kertoa kuin jättää toinen ikuiseeen epätietoon. Sillä jos et kerro, hän todennäköisesti asettaa kysyvän silmän itseensä ja kysyy "mikä vika minussa on kun en kelvannut"? (Niitä kysymyksiä on jo nyt)

Jos kertoisit, hän tulisi ja olisi vierellä rauhoittamassa mieltäsi kun päivät eteenpäin kulkee.

Anna hänelle mahdollisuus edes hetkeksi olla onnellinen sillä hän sinua rakastaa. Ja niin paljon kun se ajatus siitä ajan lopusta sattuukin...

,hän voisi jonain päivänä kertoa kokeneensa elämää suuremman rakkauden.

Elämä on epäreilu sinua kohtaan kun antaa vain rajallisen hetken sinulle, mutta muista että Olet epäreilu häntäkin kohtaan jos et totuutta hänelle kerro.

voimia toivotellen;

~M~

Äänestä

että suruun voi kuolla. Sairaus tuo tullessaan varmasti paljon, mitä emme voi kokonaisuudessaan oivaltaa, mutta se tuo myös vastuun. kerro ja valmista hänet tulevaan. voimia sinulle ja rohkeutta kohdata ennenaikojasi se minkä me jokainen tulemme kohtaamaan.

Äänestä

osaanhan kuunnella ja mielelläni pitäisin sinua kädestäkin kiinni.
En hoputtaisi sinua vaan antaisin sinun kertoa ihan omaan tahtiisi, siltä kuin sinusta tuntuu parhaimmalta.
Et särkisi sydäntäni kertomalla, vaan sen todellakin teet, jos jätät kertomatta kaiken tämän.
Haluaisin olla lähelläsi, lämmössäsi, viihtyen ja nauttien rauhasta, jonka myös sinä minulle annat.

Älä sulje minua ulkopuolelle, sitä pyydän ja toivon.

Äänestä

kirjoitusta... :( ehkä sinun tosiaan pitäisi kertoa hänelle ?

Äänestä
  • Viestit on muuttunu entistä kipeimmiksi. Kai se ihmisten yksinäisyys näkyy näissäkin käsitellä vaikeita asioita.

    Äänestä

Sitäkö katseet kertoikin...voisin kysyä, se jäi niin lähtemättömästi mieleeni, tuli uniini. Eniten hämmennystä ja kysymyksiä herätti katse ja reaktio, kun tuli puheeksi tietyt ammattiryhmät...

Nämä ovat itselleni suuria kysymyksiä, ehkäpä ikuisia arvoituksia, voi olla etten koskaan saa tietää, MUTTA

toivon, että sinä omalla kohdallasi luet nämä lukuisat vastaukset aloitukseesi ajatuksella, miettien.

Sen jälkeen toivon, että voisit miettiä asioita heidän kommenttien pohjalta ja edes pienen hetken harkitset toimia toisin kuin aloituksessasi annat ymmärtää. Saisit itsekkin rauhan.

Äänestä
  • Minä uniini palatsin rakennan valkoisesta marmorista, kivestä ja jalopuusta. Siellä lämmin on ilma ja sininen taivas. Siel helppo on asua olla ja ymmärtää. Sinne sinullekin paikan rakensin. Sinut unessa tunnistin vaik sumu meidät erotti.

    Unessa tämän tehtävän sain. Aluksi se oli peliä vain. Pienistä palasista kokosin. Seison ja vartioin portilla välissä elämän ja kuoleman. Vaikea oli rakentaa, paljon kipua, väsymystä ja tuskaa. Olin melkein luovuttaa, mutta jatkoin vaan.

    Taistelenko itseni vai suurempien asioiden puolesta? Olenko vain pelinappula, jolla pelataan peliä? Pelinappula, joka syödään ja uhrataan kun tehtävä valmis on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Omistettu sinulle kirjoitti:

Voisinpa paljastaa syvimmät syntini sinulle ihastukseni. Kun vaan pitäisit kädestä kiinni ja kuuntelisit, jotta voisit kuulla tarinan pitkän ja salaisen. Minä teen kuolemaa, mutta sinä vaan katsot minua kuin meillä olisi tulevaisuus, en sitä kertoa voi, en voi särkeä sydäntäsi viatonta, jossa niin paljon on elämää. En tohdi sitä tehdä, katsot kuin miettien mitä haluan. Haluaisin vain kertoa miten miellyttävä ja lämmin oot. Haluaisin kertoa, että sun läsnäolosi saa minut rauhalliseksi Haluisin kertoa miten syvät haavat minulla on. Haluan viettää viimeisen henkäyksen kanssasi ja siirtyä ikuisuuteen. Aikani on vähissä, sille en mitään voi, huudan elämää, mutta katson kuolemaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu