väsymystä..

Onko muille käynyt mitään vastaavaa. olen 35vkolla ja minua väsyttää lähes koko ajan. Hb on kuitenki kohdallaan ja vitamiinejakin syön mutta silti voisin vain nukkua. Neuvolassa minua kehotettiin lepäämään aina kun siltä tuntuu. Mutta koko tässä jutussa on ongelmana nyt mieheni. hän on tottunut siihen että pidän kodin siistinä ja ruoka on aina valmiina ja vaateet pestynä yms yms. nyt kun en enää jaksa tehdä kaikkia niin hän on alkanut huomautella asiasta eikä itse vaivaudu tekemään juuri mitään. Jos pyydän apua häneltä kuuluu vain vastaus joo joo tai sitten että juuri nyt en ehdi ja samalla juostaan autotalliin karkuun muka korjaamaan autoa. Joskun saan hänet suostuteltua laittamaan edes tiskit koneeseen ja pois..mutta siihen se sitten jääkin. Kyllä minä vielä jaksan joten kutenm mutta entä sitten ku lapsi syntyy?
3339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itselläni on myös ollut kovaa väsymystä jo parin viikon ajan. Välillä saattaa olla päivä tai kaksi että olen vähän pirteämpi mutta ihan vakiona pitää nukkua pitkät yöunet ja siihen päälle vielä päikkärit, ja sen valveillaoloajankin lähinnä istun ja makoilen. hB ja verenpaine on mulla vähän matalalla mutta siedettävissä rajoissa ja syön rautatabuja ja vitamiineja.

Minusta tuo ukkosi on nyt kyllä ihan hirveä :(. Minun avopuolisoni välillä kiusoittelee kyllä että "lyllerräppäs nyt sieltä" ja "ethän olekaan tänään nukkunut vielä kun 15 tuntia" mutta nämä sanotaan ihan hyvillä mielin ja hymyssä suin. Ruokakin katetaan nenän eteen ja saattaa jopa riisua housut ja sukat minulta illalla kun tämän jumalattoman mahan kanssa kurottelu on niin vaikeaa. Ja lyhyitä jalkahierontahetkiä ja paljon hellyyttä.. Enkä nyt tarkoita leveillä kenellekään vaan sanoa, että näinhän se _pitäisi_ olla. Sinun parisuhteesi ei kyllä nyt ole yhtään oikealla tolalla, jos mies kuvittelee sinun olevan joku Stepfordin vaimo vielä viimeisillä raskaana. Ja ihan hyvä huomio, että hän ei välttämättä paranna tapojaan sitten vauvan syntymänkään jälkeen.

Monet miehethän nyt ovat ihan typerän ajattelemattomia naisen ollessa raskaana, he eivät vaan käsitä sitä tilannetta kokonaisuudessaan. Osa näistä tolleroista jotenkin herää tosimaailmaan sitten kun sen lapsen saa syliin, mutta ei todellakaan kaikki. Ei kait se auta kun yrittää takoa äijälle järkeä päähän. Jos ei se sinun puheistasi tajua, niin kysy neuvolassa apua. Selvää on, että et voi väkisin raataa kotona jos kroppa ei kerta siihen kykene. Neuvolapsykologit yms. ovat tällaista varten. Kysy vaan rohkeasti apua, älä anna itsesi rasittua liikaa saatikka sitten masentua!

Äänestä

Kuullostaa todella ikävältä. Kyllä miehen pitäisi tässä vaiheessa jo ymmärtää, että apua on tultava ja aina ei vaan jaksa.

Olen rv 37 4 ja alan myös olemaan väsyneempi. Nukun pitkään (alkuyön kylläkin aina huonosti) ja saatan nukkua päälle vielä melkein 3h päikkärit. Ainoa tavoite päivälle on, että teen lounaan miehelleni ja ulkoilutan koiraa. Välillä olemme ketareet ojossa koiran kanssa, kun isäntä on tulossa lounastunnille. Tällöin olemme saaneet tutusta henkilöstöravintolasta ihanan lounaan miehen tuomana kotiin.

Välillä olen oikein pirteä ja teen kaikenlaista. Tänäänkin olen tehnyt mieheni kanssa polttopuita. Olen myös huomannut, että iltaisin olen pirteämpi.

Meillä ainakin ihan keskustelu on luonut hyvän pohjan miehen ymmärtämiseen. Joskus täytyy kuitenkin vähän muistuttaa, että viimesilläni olen. Mielestäni noissa kaikissa valmennuksissa hyppääminen on todella auttanut miestäni ymmärtämään tilanteen paremmin. Mitäs jos ottaisit miehesi neuvolaan ja keskustelisitte asiasta hoitajan kanssa?

Nimimerkillä, pyykit kolmatta päivää sohvalla viikkaamatta... ;)

Äänestä

Samaa mieltä edellisten kanssa. Ota miehesi mukaan neuvolaan, ja pyydä heitä siellä selittämään, että olet väsynyt ja tarvitset apua kotihommissa. Hanki jokin kirja, jossa kerrotaan raskauden "oireista" ja siitä, kuinka tärkeää miehen tuki on ja pakota miehesi lukemaan se.

Jos olet totuttanut miehesi siihen, että sinä teet kaikki kotityöt, on hänen varmaan vaikea luopua hyvästä asemastaan. Poltat kuitenkin itsesi loppuun, jos yrität yksin tehdä kaiken (varsinkin lapsen syntymän jälkeen).

Minulla on viikkoja vasta 15, mutta olen koko ajan ollut paljon normaalia väsyneempi. Nukahdan illalla yleensä yhdeksän aikoihin, enkä voi sille yhtään mitään. Alusta asti tein avolle selväksi, että minua nyt vaan väsyttää koko ajan enkä itse voi sille mitään. Ja että se on osittain hänenkin syytään ;).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


=o( kirjoitti:

Onko muille käynyt mitään vastaavaa. olen 35vkolla ja minua väsyttää lähes koko ajan. Hb on kuitenki kohdallaan ja vitamiinejakin syön mutta silti voisin vain nukkua. Neuvolassa minua kehotettiin lepäämään aina kun siltä tuntuu. Mutta koko tässä jutussa on ongelmana nyt mieheni. hän on tottunut siihen että pidän kodin siistinä ja ruoka on aina valmiina ja vaateet pestynä yms yms. nyt kun en enää jaksa tehdä kaikkia niin hän on alkanut huomautella asiasta eikä itse vaivaudu tekemään juuri mitään. Jos pyydän apua häneltä kuuluu vain vastaus joo joo tai sitten että juuri nyt en ehdi ja samalla juostaan autotalliin karkuun muka korjaamaan autoa. Joskun saan hänet suostuteltua laittamaan edes tiskit koneeseen ja pois..mutta siihen se sitten jääkin. Kyllä minä vielä jaksan joten kutenm mutta entä sitten ku lapsi syntyy?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu