Perinteisen hiihtoon

turha juttu ollutkaan. Meinaan, että tietoa löytyy näköjään hevossavotta ajoilta. Minä en noin tieteellisesti osaa asiaa esittää, mutta jos joku muistaa 60-70 luvuilta hiihtäjän nimeltään Martti Määttä Kuhmon Kiva, niin hänen liutustekniikkansa oli varsin omaperäinen. Kun suksi oli liun lopussa, hän nytkäytti jalkaa liukuvan suksen päällä ja sain aikaan ns kaksoisliutuksen. Jos Ukko-Määttä olisi päässyt "oikeisiin" hiihtopiireihin, hän olisi varmuudella ollut edustushiihtäjiämme. Hänen paras suorituksensa oli 30 km pronssi SM-kisoissa.

tulee heti mieleen Nikolai Zimjatov..hankisääski..jonka suksi liukui sanan varsinaisessa merkityksessä!se oli upeaa katsottavaa..kyllä tänpäivän tekniikka on monella varsinaista runttausta.. mitä nyt ehtii jatkuvan tasatyönnön välissä!ja sukset on jäykkiä kuin rautakanget!
mulla oli joskus 80-luvun vaihteessa kuusiston suksi joka oli juuri loistava hiihettävä mimenomaan ton liukuhomman takia!paino vain siirty pitosukselle ja liuku oli pitkä!sillä tuli jopa pärjättyäkin joissain kisoissa!sai kaiken voiman käytettyä eteenpäin menemiseen!mutta sillä oli hirmu suppea käyttöalue..lumikelillä se pelas!
ja vielä v.p.k.kun tulen käymään siellä kuinka löysä pari pitäs sitte olla??ja minkä kelin kapistus ois sitte paras ottaa mukaan..tulosta en uskalla vielä veikata ja kuinka kiire sulla itelläs on??enne jouluu vois sovittaa jonkun päivän...

Tässä vanhassa ketjussa näyttää olevan varsin järkeviä kommentteja.
Tässä yksi kerettiläinen näkemys perinteisen hiihtoon. Olemme senioripariskunta ja sunnuntaihiihtäjiä. Hiihdämme kuitenkin aika paljon: Kun on sopiva keli, pyritään hiihtämään joka päivä. Tyylini on perinteinen, joskin vuorohiihtoa tulee hiihdetyksi aika vähän. Paljon tulee edetyksi potkulla ja tasatyönnöllä sauvoilla, jonka jälkeen muutama metri liu'utusta. Tärkeintä on ladulla vietetty aika, ei edetyt kilometrit. Pakkasrajaa ei juuri ole. Kyllä vielä -20 asteessa lähdemme ladulle, joskin matka jää lyhyemmäksi, koska suksi luistaa huonosti ja voihan sitä kylmäkin tulla. No monot on vastoin kaikkia ohjeita 3 numeroa ylikokoiset jolloin sinne mahtuu ohuemman sukan lisäksi yksi villasukka. Yleensä on reput selässä, joissa on taukotakit ja evästä kuumine juomineen mukana.

Ladut ovat osin itse avattuja metsään tai pellolle. Niitä pitkin voi sitten hiihdellä kauempana olevalle koneella avatulle ladulle. Voitelen sukseni itse. Ensinnäkin ihmettelen millintarkkaa pitoalueen määrittelyä. Kun hiihtää epämääräisemmillä laduilla, tulee koko suksen alueen pitää jonkinverran eikä ns. pitotasku saa pitää liian hyvin. Laduthan eivät ole tasaisia, vaan suksi on vuoroin pelkän keskikohdan ja vuoroin vain päiden varassa. Ei suksi saisi tökkiä tällaisella pikkukumpareita sisältävällä ladulla. Laitankin pitovoidetta pidemmälle alueelle suksessa, joskus koko suksen alueelle. Kyllä suksen tulee pitää vaikkei potkaisekaan. Myös silloin, kun seisoo paikallaan viettävällä alustalla. Hiihto metsässä itse tehdyllä ladulla on sitä oikeata perinteistä hiihtoa. Kyllähän sitä noilla maantien levyisillä koneella avatuilla väylilläkin tulee hiihdetyksi, mutta enempi miellyttää nuo kapeat väylät luonnon keskellä.

Pari kertaa vuodessa pohjustan sukset autotallissa parafiinilla sulattaen ja tasoittaen sitä silitysraudalla. Samalla vedän keskelle pienen pakkaskelin pitovoiteen. Vanhat voiteet poistan puukolla kaapien. Ei haittaa, jos vanhaa voidetta jää hieman pohjaan, kyllä ne sinne parafiinin sekaan tasoittuu. Sikliä en ole tarvinnut. Pitovoitelun teen sitten ladulla, kun jonkin matkaa on hiihdetty, jos näyttää tarpeelliselta lisätä pitoa. Voiteita ei yleensä tarvitse poistaa pohjasta, vaan ne kuluvat pois alle 5 km hiihdossa ja uusi pitovoitelu on tarpeen.

Pakkaskeleillä kylmemmällä kuin -3 astetta voitelu on helppo. Usein ei pitoa tarvitse lisätä ollenkaan. Toisaalta pakkaskelin pitoa voi lisätä aika huoletta pohjaan laajemmallekin alueelle, jos haluaa hyvän pidon nousuihin. Yleensä pidämme lyhyen voitelutauon ennen isompia nousuja. Taskussa on mukana pari pitovoidepurkkia , sytkäri ja linkkari. Sytyttimellä voi lämmittää voidepurkkia. Linkkuveitsellä voi kaapia voiteita pois, jos tuli laitetuksi sellaista pitoa, joka tökkii, tai jos isoja roskia tarttuu pohjaan.

Ongelma on uusi pehmeä lumi ladulla ja nollan kummankin puolen oleva lämpötila. Pyrimme välttämään hiihtoa tuolloin mutta joskus joutuu tuossakin kelissä hiihtämään. Nykyiset pitovoiteet ovat liian äkkinäisiä: Ne voivat tökkiä liu'ussa ihan yllättäen tehden hiihdosta tuskallista. Mitään patenttiratkaisua en ole löytänyt. Täytyy vaan varovasti lisätä nuoskakelin pitoa. Liisteriä pyrin välttämään. Se kun sotkee. Yleensä nautimme hiihtolenkeistä, mutta tietyillä keleillä sitä ihmettelee, miksi näin pitää itseään kiusata.

Kun irtolumea on liikaa, ei mikään toimi. Tuolla 0-3 astetta pakkasta toimii karva ja zero suksi, kun niihin laittaa jääestoa.

Aika moni purkkikin toimii, eikä töki.

Kokeileppa rexin vihreä powergrip ja siihen rexin punanen progrip päälle.
Toinen tälli vihreä powergrip ja skigon keltainen suomipurkki.
Joskus lumen laadusta riippuen vihreä powergrip vaatii tosi kovan (miinus kymppi) purkin päälle, että meno on jouhevaa.

Vaikka liisteriä vierastat, niin laitappa joskus tuohon powergripin päälle vaikka ohut kerros swixin mustaa…

Universal liisteri pitoteippi toimii myös.