Hei kaikille,
ensinnäkin varoitan palstalla mahdollisesti liikkuvia lääkäreitä ja muitakin: älkää vetäkö henettä nenään tekstistäni.
Kärsin nivelkivuista. Syön lääkärin määräämää Ardinexiä sekä keskimäärin kuusi kappaletta buranaa päivässä. Olen käynyt sekä yksityisellä työterveyslääkärillä että tk-lääkärillä ja kaikki hokevat: ei sinulla voi olla nivelissä/luissa kipua, kun ei tuloksista näy mitään tulehduksiin viittaavaa. Röntgen paljasti kalkkin jossain kohtaa lonkkalihaksia. Hoidoksi liikuntaa. Ensi alkuun uskoin hyvin mielin, että eihän Suomessa lääkäri voi niin väärässä olla ja aloin reippailla, uinti ja sauvakävelyä 4 kertaa päivässä. Fyysistä työtä olen koko ikäni tehnyt (nyt 44-vuotias), mutta ei näemmä ollut lääkärin mielestä riittävästi. Puoli vuotta mennyt - tulos 0. Alkaa käymään jo naurettavaksi, että aikuinen ihminen käy useita kertoja kuukaudessa kerjäämässä hoitoa ja itkemässä terveyasemalla. Tässä alkaa itsekin kohta uskomaan, ettei todellakaan kärsi mistään kivuista (olisipa totta tuo). Kipua on nyt jatkunut kuusi vuotta ja kylmä ilma pahentaa niitä entisestään. Kivut alkoivat lonkista, sitemmin siityneet polviin ja nilkkoihin, sekä hartioihin, kyynärpäihin ja ranteisiin. Viimeisin "löytö" on pari viikkoa sitten ilmaantunut niskakipu. Kortisonipistoksista en huomaa niin minkäänlaista apua, vaikka parhaimmillaan neljä pistosta kerrallaan olen samaan paikkaan saanut. Pitääkö tässä liikuntakyky menettää ennen kuin alkaa hoitoa saamaan?
Joka tapauksessa, pahoittelen vuodatustani ja siirryn varsinaiseen asiaani: kuinka teillä on todettu reuma? Onko ihan tk-lääkäri sen diagnosoinut vai onko pitänyt mennä erikoislääkärille? Kuulostaako minun tilanteeni kenenkään korvaan tutulta?
Kaikenlaiset vinkit, ohjeet ja neuvot otan mielelläni vastaan!
Reuma?
18
6383
Vastaukset
- meillä
vaan on että jos ei LÖYDY mitää tarpeeksi pahaa kokeista niin et voi olla kipeä. Oli tosi tuttua tuo sun tarina. Mulla sama ongelma, selkä ehkä pahiten vaivaa, Aikoinaa diagnisoitiin nivelpsoriksi (reumalääkäri). nyt lääkäri vaihtui ja hän on vahvasti sitä mieltä että ei ole nivelpsori, koska ei ole ihottunaa. päänahka, jalat ja kämmenet kuivaa-kutisee.kyllä sen diag. tekee reumalääkäri. mutta tilanne on paha jos ei ole mitää näkyvää ja kipu kun ei näy. tää on pirullista. ilmoittele välillä asiasta oletko saanut jotai apua. ja kyllä jokainen tietää omassa kropassaan koska on kipeä, eikä joka kipuun aina jaksa ees reagoida, se rajottaa jo välillä elämääkin kun et varsinkaa aamuisin saa edes kahvipakettia vedettyä auki, saatikka avata kierrekorkkia limsapullosta. eikä oo muka reumaperäistä, mutta jaksellaan ihan piruuttaankin!
- täälläkin,.-
Kaikki nivelet kipeenä,reumakokeissa ei näy mitään hälyttävää,niimpä reumalääkäri laittoi tämän taudin fibromylakiaksi,aamulla kaikkein pahinta,sormet ei liiku,joka paikka puuduksissa.ja kaikki nivelet kipeenä.
- K&S
täälläkin,.- kirjoitti:
Kaikki nivelet kipeenä,reumakokeissa ei näy mitään hälyttävää,niimpä reumalääkäri laittoi tämän taudin fibromylakiaksi,aamulla kaikkein pahinta,sormet ei liiku,joka paikka puuduksissa.ja kaikki nivelet kipeenä.
Kiitos vastauksistanne! Kovin on tutun kuuloista! Ikävää tietysti, että teitä(kin) tämä vaivaa, mutta jollain tavalla lohduttavaa, etten ole yksin. Huomenna on (taas kerran) aika lääkäriin varattuna, puhelimitse jo tuloksia tiedustelin. Todennäköisesti hän huomenna kertoo, että kaikki tulokset on hyvät, sokeriarvot vain koholla. Hohhoijakkaa.
Mitenkä olette sitten reumalääkärille päässeet? Tarvitaanko omalta lääkäriltä lähete? Sellaista tuskin tippuu, jos ei hän näe mitään hälyyttävää tilanteessa, eikö vain?
Järkyttävää kuitenkin, että meitä ns. diagnosoimattomia on noinkin paljon, siis ihmisiä, jotka eivät saa näin valtaviin kipuihin hoitoa! Ällistyttävää! Voimia nyt kuitenkin kaikille hirmuisesti! - järjetöntä
K&S kirjoitti:
Kiitos vastauksistanne! Kovin on tutun kuuloista! Ikävää tietysti, että teitä(kin) tämä vaivaa, mutta jollain tavalla lohduttavaa, etten ole yksin. Huomenna on (taas kerran) aika lääkäriin varattuna, puhelimitse jo tuloksia tiedustelin. Todennäköisesti hän huomenna kertoo, että kaikki tulokset on hyvät, sokeriarvot vain koholla. Hohhoijakkaa.
Mitenkä olette sitten reumalääkärille päässeet? Tarvitaanko omalta lääkäriltä lähete? Sellaista tuskin tippuu, jos ei hän näe mitään hälyyttävää tilanteessa, eikö vain?
Järkyttävää kuitenkin, että meitä ns. diagnosoimattomia on noinkin paljon, siis ihmisiä, jotka eivät saa näin valtaviin kipuihin hoitoa! Ällistyttävää! Voimia nyt kuitenkin kaikille hirmuisesti!Vaikka oma reumani on peräsin lapsuusvuosilta, silti sairaala viimeiseen hengenvetoon (tai sisätautiylilääkäri) vastusti Reumasairaalaan tutkimuksiin lähettämistä. Mutta onneksi ukko meni opiskelumatkalle, ja nuori naislääkäri tuli siksi aikaa osastonlääkäriksi, ja hän kirjoitti mulle todistuksen ja lähetteen Heinolan reumasairaalaan. Kun sisätautiylilääkäriukko tuli opintomatkalle, se hyppi tasajalkaa mun sängyn päässä, että tällä ei ole mitään reumaa, kyllä me se tiedetään. Ja se ukon käppänä uhosi hakevansa paperit pois, mutta ei onnistunut siinä.
Pääsin aika pian Heinolan Reumasairaalaan, ja pois tulin sieltä NIVELREUMA- diagnoosilla. - eija43
K&S kirjoitti:
Kiitos vastauksistanne! Kovin on tutun kuuloista! Ikävää tietysti, että teitä(kin) tämä vaivaa, mutta jollain tavalla lohduttavaa, etten ole yksin. Huomenna on (taas kerran) aika lääkäriin varattuna, puhelimitse jo tuloksia tiedustelin. Todennäköisesti hän huomenna kertoo, että kaikki tulokset on hyvät, sokeriarvot vain koholla. Hohhoijakkaa.
Mitenkä olette sitten reumalääkärille päässeet? Tarvitaanko omalta lääkäriltä lähete? Sellaista tuskin tippuu, jos ei hän näe mitään hälyyttävää tilanteessa, eikö vain?
Järkyttävää kuitenkin, että meitä ns. diagnosoimattomia on noinkin paljon, siis ihmisiä, jotka eivät saa näin valtaviin kipuihin hoitoa! Ällistyttävää! Voimia nyt kuitenkin kaikille hirmuisesti!Itselläni kävi sinänsä hyvä tuuri että tk-lääkäri oli ajan tasalla.Sain silmääni iriitin eli värikalvontulehduksen,mikä on yksi oire selkärankareumasta.Hän määräsi verikokeisiin missä todettiin hlb-positivinen.Sen jälkeen sain lähetteen reumapolille missä tauti diagnosoitiin.Sitä ennen kärsin vuosia enemmän tai vähemmän pahoista kivuista.Nyt vuoden verran syönyt salazopyriniä.Pahimmat lonkkakivut pois melkein täysin mutta nyt oireilee jalkaterät ja olkapää.Tänään aloitettiin rinnalle trexan.Onko kellään kokemuksia tästä lääkkeestä?
- oli lähes
eija43 kirjoitti:
Itselläni kävi sinänsä hyvä tuuri että tk-lääkäri oli ajan tasalla.Sain silmääni iriitin eli värikalvontulehduksen,mikä on yksi oire selkärankareumasta.Hän määräsi verikokeisiin missä todettiin hlb-positivinen.Sen jälkeen sain lähetteen reumapolille missä tauti diagnosoitiin.Sitä ennen kärsin vuosia enemmän tai vähemmän pahoista kivuista.Nyt vuoden verran syönyt salazopyriniä.Pahimmat lonkkakivut pois melkein täysin mutta nyt oireilee jalkaterät ja olkapää.Tänään aloitettiin rinnalle trexan.Onko kellään kokemuksia tästä lääkkeestä?
liikuntakyvytön, mutta onneksi sai jossain vaiheessa Trexania. Alkoi uusi aktiivinen elämä. Lääke tekee ottopäivänä (kerran viikossa) huonon olon, mutta kai se on pieni hinta liikuntakyvystä.
Hän on pystynyt myös pitämään kuukausia kestäviä taukoja lääkkeen otossa!
- Elisama
Mene ensitilassa reumalääkärille, oireesi viittaa sellaiseen.
Noista lääkkeistä saat kohta jonkun vaivan suolistoosi.- K&S
Niin, tuossa otsikossakin se jo tuli. Mihinkä se johtaisi hoitamattomana? Epäilen oman lääkärini tuntien, ettei ilman sotaa suostuisi mua erikoislääkärille lähettämään. Olenkin jo vihjaillut magneettikuvauksista, lääkäri tyrmäsi ajatuksen heti alkuunsa.
Noista särkylääkkeistä, pahoin pelkään itsekin, että alkaa kohta muukin elimisto reagoimaan. Pyrin viikonloppuisin liikkumaan mahdollisimman vähän (toisin kuin viikolla) ja käytännössä makaan kaiket päivät sohvalla kirja kädessä, jolloin ei särkylääkettä tarvitse ottaa. Kaiken kaikkiaan päivässä siis menee keskimäärin 6 Ardinexiä (lääkärin ohjeen mukaan) sekä 4-6 Buranaa. - Elisama
K&S kirjoitti:
Niin, tuossa otsikossakin se jo tuli. Mihinkä se johtaisi hoitamattomana? Epäilen oman lääkärini tuntien, ettei ilman sotaa suostuisi mua erikoislääkärille lähettämään. Olenkin jo vihjaillut magneettikuvauksista, lääkäri tyrmäsi ajatuksen heti alkuunsa.
Noista särkylääkkeistä, pahoin pelkään itsekin, että alkaa kohta muukin elimisto reagoimaan. Pyrin viikonloppuisin liikkumaan mahdollisimman vähän (toisin kuin viikolla) ja käytännössä makaan kaiket päivät sohvalla kirja kädessä, jolloin ei särkylääkettä tarvitse ottaa. Kaiken kaikkiaan päivässä siis menee keskimäärin 6 Ardinexiä (lääkärin ohjeen mukaan) sekä 4-6 Buranaa.Riippuu täysin siitä mistä reumasta on kyse.
Oireistasi ei voi sanoa sitä.
Kaikki reumat vie alaspäin ja hoitamattomana jotkut voivat invalidisoida muutamassa vuodessa.
Erikoislääkärille pääsee ilman lähetteitä.
Nuo lääkemääräsi ovat aika kovia olipa pillerit mitä vahvuutta hyvänsä.
Tuo sängyssä makaaminen ei välttämättä ole hyvä vaikka se vähentää kipuja. - K&S
Elisama kirjoitti:
Riippuu täysin siitä mistä reumasta on kyse.
Oireistasi ei voi sanoa sitä.
Kaikki reumat vie alaspäin ja hoitamattomana jotkut voivat invalidisoida muutamassa vuodessa.
Erikoislääkärille pääsee ilman lähetteitä.
Nuo lääkemääräsi ovat aika kovia olipa pillerit mitä vahvuutta hyvänsä.
Tuo sängyssä makaaminen ei välttämättä ole hyvä vaikka se vähentää kipuja.Kiitos tiedosta, vaikkei kovin lohdulliselta kuulosta! Varsinkin, kun minulla ne kivut leviävät joka puolelle melko lyhyessä ajassa. Heti huomenna pyydän päästä reumalääkärille! Olisiko kenelläkään sitten kotivinkkejä nivelkipujen lievittämiseen? Uinnin ja saunoilun olen todennut auttavan, edes muutaman tunnin saa olla täysin kivuitta. Asiaa ei minulla auta yhtään se, että asunnossani on kylmää talvisin. Kaikenlaisia poppakonsteja olen joka tapauksessa netistä löytänyt, mm. kaalilehtien sitomista kipukohtiin ym. "hauskaa". :-)
Raportoin huomenna, mikä on lääkärin kanta asiaan. Siihen asti rauhallista yötä kaikille! - tetta52
K&S kirjoitti:
Kiitos tiedosta, vaikkei kovin lohdulliselta kuulosta! Varsinkin, kun minulla ne kivut leviävät joka puolelle melko lyhyessä ajassa. Heti huomenna pyydän päästä reumalääkärille! Olisiko kenelläkään sitten kotivinkkejä nivelkipujen lievittämiseen? Uinnin ja saunoilun olen todennut auttavan, edes muutaman tunnin saa olla täysin kivuitta. Asiaa ei minulla auta yhtään se, että asunnossani on kylmää talvisin. Kaikenlaisia poppakonsteja olen joka tapauksessa netistä löytänyt, mm. kaalilehtien sitomista kipukohtiin ym. "hauskaa". :-)
Raportoin huomenna, mikä on lääkärin kanta asiaan. Siihen asti rauhallista yötä kaikille!Heips vaan. Tuo on tuskaista olemista, tiedän hyvinkin. Oletko varma että sauna on hyväksi, kylmä yleensä helpottaa paremmin. Eipä noihin särkyihin paljon muu auta kuin tuo kylmä. Mene yksityiselle reumalääkärille, vaikka ei niistäkään aina takeita ole.Pyydä tarkistaan nuo sitrulliinivasta-aineet se verikoe oli minulla se "paljastava".Joo jaksamista vaan, se välillä tekee tiukkaa..
- puhelinterroristi
K&S kirjoitti:
Kiitos tiedosta, vaikkei kovin lohdulliselta kuulosta! Varsinkin, kun minulla ne kivut leviävät joka puolelle melko lyhyessä ajassa. Heti huomenna pyydän päästä reumalääkärille! Olisiko kenelläkään sitten kotivinkkejä nivelkipujen lievittämiseen? Uinnin ja saunoilun olen todennut auttavan, edes muutaman tunnin saa olla täysin kivuitta. Asiaa ei minulla auta yhtään se, että asunnossani on kylmää talvisin. Kaikenlaisia poppakonsteja olen joka tapauksessa netistä löytänyt, mm. kaalilehtien sitomista kipukohtiin ym. "hauskaa". :-)
Raportoin huomenna, mikä on lääkärin kanta asiaan. Siihen asti rauhallista yötä kaikille!No minä olen omasta kokemuksestani toista mieltä, että kyllä voit olla hyvällä omalla tunnolla viikonloppuna vaan levossa.
Se ei ole aina oikeaan osunut ohje, että liikkeelle vaan. Olen itsekkin huomannut saman, että jos kovasti kivuliaat lihakset pakotetaan vaan likkeelle, jälki on huonompaa. Eli kun lihakset eivät pysty toimimaan niinkuin niiden pitäisi, ja sitten rasitetaan niitä, eikä aineenvaihdunta pelaa. Verenkierto ei vie kuonaa ulos riittävästi, eikä pysty tuomaan riittävästi happea tialle, ei se ole hyväksi kuitenkaan.
Minun kokemuksellani voit ihan hyvällä omalla tunnolla huilia.
Kipu aiheuttaa hirvittävää stressiä. Tämäkin puoli pitää osata ottaa huomioon. Ei sen liikkumisen kanssa pitäsi niin fanaatikkona olla, että ei anna keholle lepoaikaa. Stressi on myös armoton kivun ylläpitäjä.
Minulla on sama juttu, jos oikein kivuliaana vaan pakottaa ittensä liikkeelle, siitä toipuminen on huonompaa, kuin suosiolla levätä.
Se, että mitä siitä voi seurata, jos tilanne vaan pitkittyy, etkä saa hoitoa, niin jos kyseessä on fibromyalgia, ei siitä seuraa mitään vakavaa, eikä vauroita. Ainoastaan elämälaatusi on huono, ja työkyky on laskenut, menetät kenties työtuloja.
Fibromyalgia ai vammauta.
Mutta kipulääkkeet puolestaan voivat aiheuttaa mahahaavaa, mahaärsytystä ainakin. Munuaisten sietokyky voi olla koetuksella, vaikkakin ne aika hurjia määriä kyllä näyttävät sietävänkin.
Jos kyseessä on nivelreuma, joka ei välttämättä tällä hetkellä siltä vaikuta, kun luen tuota tarinaasi, niin hoitamattomana kyllä näitä niveltuhoja tulee. Mutta vaikea sanoa. Toisten reuma oireilee jopa 10 vuotta kivuin, ennenkuin alkaa nivelvaurioita tulemaan.
Itse kipuilin suurinpiirtein kymmenisen vuotta. Mutta minulla sitten onkin useita reumatyyppejä, joten ilmeisesti nivelreuma alkoi myöhemmin. Silloin kun se muuttui tulehdukselliseksi, ilmeisesti nivelreuma alkoi, ja joku näistä muista reumatyypeistä vaivasi sitä ennen. Sitten kun tulehduksellinen nivelreuma todettiin, niveltuhoja alkoi tulla nopeasti, vaikka oli hoidotkin päällä. Ja puhdistusleikkauksia tehtiin aika tiuhaan alussa.
Nyt kun soitat terveyskeskukseen, ole topakka, ja vaadit lähetettä reumaklinikalle. Itke vaikka ja ulvo. Niin tein minäkin aikanaan kun muutin paikkakuntaa, enkä päässyt hoitoon.
Eri yksiköt kaikki osoittelivat että hae lähete siltä ja siltä klinikalta, ja kun pyysin, taas ne osoittelivat toista klinikkaa, ja viime kädessä terveyskeskusta, jossa minua ei edes tunnettu. Kaikki tieto oli sairaalassa.
Olin aivan loppu muun sairauden vuoksi ja paljon sairaalassa, niin eivät voineet Reumaklinikalle antaa lähetettä.
Minä olin sitä mieltä, että en tarvitse mitään terveyskeskuksen arvioita, jos sairaalakaan ei sitä suostu kerran antamaan. Soitin muutaman kerran Reumaklinikalle, ja tyly oli vastaus, mutten antanut periksi.
Lopulta huusin ja itkiin puhelimessa, ja taisin noituakkin, että johan on kumma, että Reumasairaalassa olen ollut liki 10 kertaa, niin vielä pitäisi arvailla, onko kyseessä reuma, vaikka tämä on täysin selvä asia.
Enkä ikänä ole lähetettä tänne Reumaklinikalle hakenut, kun sairaalan sisätautipuoli ei sitä vaivaantunut kirjoittamaan. Ja pääsin kuin pääsinkin reumaklinikalle puhelinterroria käyttäen.
Alkuun se oli ihan tyhjänpäiväistä. Ylilääkäri katseli nenänvarttapitkin hyvin ylimielisesti ja käyttäytyi todella kanteluun riittävin elkein.
En tyytynyt tähän vaan annoin kuulua, ja on varmaan viesti mennyt perille, mutta kyllä kohtelu alkoi parantua. Ja nyt on todella hyvä kohtelu.
Kyllä puoliaan pitää osata pitää, muuten jää jalkoihin. Reumani on luokiteltu vaikeaksi tulehdusreumaksi. - K&S
puhelinterroristi kirjoitti:
No minä olen omasta kokemuksestani toista mieltä, että kyllä voit olla hyvällä omalla tunnolla viikonloppuna vaan levossa.

Kyllä puoliaan pitää osata pitää, muuten jää jalkoihin. Reumani on luokiteltu vaikeaksi tulehdusreumaksi.Kauheaa ajatella, mitä kaikkea olet joutunut läpikäymään saadaksesi hoitoa! Ei pysty järjellä ymmärtämään, että taudin on täytynyt päästä niinkin pitkälle, ennen kuin kuin ihmistä otetaan vakavasti! Voimia sinulle ja hyvä, jos hoito tepsii.
Tuosta saunomista olen alkanut miettimään, niin kun kävin ihan uimahallissa uimassa, en osaakaan sanoa, onko se ollut sitten viileä vesi vaiko saunan lämpö, joka auttoit. Joka tapauksessa laiha lohtu, kun tepsi vain muutamaksi tunniksi.
Kipulääkkeet on minulle ainoa keino selviytyä arkipäivistä. Tuntuu, kuin kaikki minua hoitaneet lääkärit pitäisivät kipuherkkänä, hysteerisenä ihmisenä, joka valittaa pienestäkin vaivasta. Kukaan muu kun ei pysty ymmärtämään, millaista se kipu on. Jos en ota lääkettä, olen kärttyisä ja voimaton ja viime kädessä en vain pysty nukkumaan, kun kaikissa asennoissa tunnen kipua. Varsinkin nyt, kun on selkäänkin alkanut särkeä. Päässä jomottaa myös ajatus siitä, että tulen vain riippuvaiseksi särkylääkkeistä.
Tiedustelen lääkärin mielipidettä tuosta Fibromyalgiasta tänään. Pelottaa ajatella koko vastaanottoa, kun tiedän, etten saa kuitenkaan lähetettä kuin ehkä psykiatrille, jos alan itkien ja potkien vaatia lähetettä reumalääkärille. :-) Sen verran itsepäiseltä oma lääkäri vaikuttaa.
Joka tapauksessa, kiitos kovasti kaikille vinkeistä ja voimia uuteen päivään! Tulen myöhemmin kertomaan , mitä mieltä lääkärini on tilanteesta. - Elisama
K&S kirjoitti:
Kauheaa ajatella, mitä kaikkea olet joutunut läpikäymään saadaksesi hoitoa! Ei pysty järjellä ymmärtämään, että taudin on täytynyt päästä niinkin pitkälle, ennen kuin kuin ihmistä otetaan vakavasti! Voimia sinulle ja hyvä, jos hoito tepsii.
Tuosta saunomista olen alkanut miettimään, niin kun kävin ihan uimahallissa uimassa, en osaakaan sanoa, onko se ollut sitten viileä vesi vaiko saunan lämpö, joka auttoit. Joka tapauksessa laiha lohtu, kun tepsi vain muutamaksi tunniksi.
Kipulääkkeet on minulle ainoa keino selviytyä arkipäivistä. Tuntuu, kuin kaikki minua hoitaneet lääkärit pitäisivät kipuherkkänä, hysteerisenä ihmisenä, joka valittaa pienestäkin vaivasta. Kukaan muu kun ei pysty ymmärtämään, millaista se kipu on. Jos en ota lääkettä, olen kärttyisä ja voimaton ja viime kädessä en vain pysty nukkumaan, kun kaikissa asennoissa tunnen kipua. Varsinkin nyt, kun on selkäänkin alkanut särkeä. Päässä jomottaa myös ajatus siitä, että tulen vain riippuvaiseksi särkylääkkeistä.
Tiedustelen lääkärin mielipidettä tuosta Fibromyalgiasta tänään. Pelottaa ajatella koko vastaanottoa, kun tiedän, etten saa kuitenkaan lähetettä kuin ehkä psykiatrille, jos alan itkien ja potkien vaatia lähetettä reumalääkärille. :-) Sen verran itsepäiseltä oma lääkäri vaikuttaa.
Joka tapauksessa, kiitos kovasti kaikille vinkeistä ja voimia uuteen päivään! Tulen myöhemmin kertomaan , mitä mieltä lääkärini on tilanteesta.Teillä naisilla on hyvin yleiset reumamuodot nivelreuma ja fibro.
- Heli
K&S kirjoitti:
Kauheaa ajatella, mitä kaikkea olet joutunut läpikäymään saadaksesi hoitoa! Ei pysty järjellä ymmärtämään, että taudin on täytynyt päästä niinkin pitkälle, ennen kuin kuin ihmistä otetaan vakavasti! Voimia sinulle ja hyvä, jos hoito tepsii.
Tuosta saunomista olen alkanut miettimään, niin kun kävin ihan uimahallissa uimassa, en osaakaan sanoa, onko se ollut sitten viileä vesi vaiko saunan lämpö, joka auttoit. Joka tapauksessa laiha lohtu, kun tepsi vain muutamaksi tunniksi.
Kipulääkkeet on minulle ainoa keino selviytyä arkipäivistä. Tuntuu, kuin kaikki minua hoitaneet lääkärit pitäisivät kipuherkkänä, hysteerisenä ihmisenä, joka valittaa pienestäkin vaivasta. Kukaan muu kun ei pysty ymmärtämään, millaista se kipu on. Jos en ota lääkettä, olen kärttyisä ja voimaton ja viime kädessä en vain pysty nukkumaan, kun kaikissa asennoissa tunnen kipua. Varsinkin nyt, kun on selkäänkin alkanut särkeä. Päässä jomottaa myös ajatus siitä, että tulen vain riippuvaiseksi särkylääkkeistä.
Tiedustelen lääkärin mielipidettä tuosta Fibromyalgiasta tänään. Pelottaa ajatella koko vastaanottoa, kun tiedän, etten saa kuitenkaan lähetettä kuin ehkä psykiatrille, jos alan itkien ja potkien vaatia lähetettä reumalääkärille. :-) Sen verran itsepäiseltä oma lääkäri vaikuttaa.
Joka tapauksessa, kiitos kovasti kaikille vinkeistä ja voimia uuteen päivään! Tulen myöhemmin kertomaan , mitä mieltä lääkärini on tilanteesta.Yli viisi vuotta ramppasin tk;ssa etsimässä apua jatkuviin nivelsärkyihin.
Diagnoosi oli KIHTI.......sitten meni hermot kun apua ei tk;sta saanut.
Soitin reumalle ja pääsin viikon sisään yksityisvastaanotolle.
Norbert Zavilla sanoi heti tietävänsä mikä vaivaa,eka käynnillä 3 piikkiä,ooteltiin noin 20 minsaa ja heti alko kivut helpottaa.
Kuukauden päästä viikoksi tutkimuksiin,viikko kotona ja taas viikoksi reumalle.
Terkkarissa KIHDIKSI diagnostoitu sairaus oli NIVELREUMA.
Mene ihmeessä yksityisvastaanotolle reumalle,löytyy vaiva ja siihen lääkkeet.
- Diagnoosi
Tähän astiseksi "diagnoosiksi" olen saanut kalkin eli arpikudosta nivelten lähellä olevissa lihaksissa. Sitä, mistä tämä johtuu ja on tullut, ei lääkäri osannut suoralta kädeltä sanomaan, tokaisi vain että "monesta tekijästä" saattaa johtua. Eli ei reumaa. Passiti minut rötgeniin ja siellä kuvattiin OLKAPÄÄT, vaikka olin sanonut, että lonkissa tuntuvat kivut ovat pahempia. Tiedustelen sitten ensi kerralla, minkä takia näin. Saunoilun olen tosiaan nyt todennut hyväksi. Lievää ns. saunakrapulaa on ollut, mutta luultavasti kipu tuntuu voimakkaammalta, koska sen hetken aikana, kun sitä ei tunne, unohtaa, millaista se on. Näillä jatketaan ja katsotaan, mitä tästä kaikesta vielä kehkeytyy. Toistaiseksi saan edelleen pärjätä Ardinexin ja särkylääkkeiden voimin.
Kiitos kaikille kovasti vastauksista ja voimia!- äkäinen akka
Kyllä alkaa taas sappi kiehua, kun lukee näitä arvauskeskuslääkäreiden diagnooseja. Eikö Suomessa todella löydy tahoa, mikä puuttuisi tähän terrorismiin, missä pelinappuloita ovat sairaat ihmiset. Terveyskeskuksiin palkataan kaiken maailman tumpeloita verovaroin, näiden tumputtajalääkäreiden työ voisi olla korkeintaan lantakasan kääntely ja sekin työ heille on liian arvokasta. Olkaa ihmiset aktiivisia ja vaatikaa poliittisia päättäjiä toimiin. Terveyskeskukset rahoitetaan verovaroin ja me veronmaksajat olemme näiden ns. lääkäreiden työnantajia !!!- joten vaatikaamme LAATUA ja antakaamme kenkää vastuuttomille lekureille. Meillä on siihen oikeus.
- reumavammanen
Fibrolle altistaa mm yliliikkuvat nivelet, löysät kudokset ja ties vaikka mikä muu. Kaikki lääkärithän eivät ajattele sen olevan muuta, kuin "pään sisällä oleva vika".
Se, mitä kroppasi kertoo on totta. Valitettavasti lääkärit eivät ymmärrä tätä, eikä terveet ihmiset.
13v lähtien mulle on lykätty käteen Tradolan ja Panacodia ja 10vuotta myöhemmin, kumpikaan ei edelleenkään auta paskanvertaa. :))
Nyt selkä tuhoutunut välinpitämättömien lääkäreiden takia...
Krooniseen kipuun voisi auttaa masennuslääkkeet; Cymbalta, Triptyl jne. Vaikka kipu on ruhossa, sen syy saattaa johtua ihan vain aivojen kemiallisista epätasapainoista.
Suomessa on se todella huonoa, että kivut ehtivät kroonistumaan kun pelätään lääkkeiden väärinkäyttöä. Ensiapuun kunnon koktaili ja sitten tutkitaan _perusteellisesti_ syy.
Kinkkisiä juttuja nämä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1384350Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3382184Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik32074Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481881- 1071800
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4561770Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4831621MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar571449Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4821343Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441316