Koraani ja tiede

Ilmeisesti on aivan oma "islamilaisen tieteen koulukunta", missä päätehtävänä on todistella, että Koraanissa on esitetty kaikki nykyaikaisen tieteen keksinnöt. Samalla "sivubiseneksenä" saatetaan todistella, että Raamattu on väärässä.

Se, miten järkevää Koraanin Allahilta tai muslimeilta tuollainen juttu olisi, vaatinee pienen pohdintatuokion.

Ensiksikin pitää kysyä, onko nykyajan keksinnöt tehty Koraania tutkimalla? Vastaus on, ettei yksikään. Toisekseen pitää kysyä, ketkä sitä tiedettä ovat tehneet, muslimit vai muut? Ja vastaus on, ettei ainakaan muslimit.

Jos nyt sitten Koraanista lötyy "islamilaisen tieten" keinoin esim. ydinfysiikan tai jonkun muun nykyaikaisen tieteen tuloksia, niin johtopäätöshän on, että Koraanin Allah haluaa osoittaa muslimien typeryyden, kun heillä on ollut tulokset käsissä jo vuosisatoja, mutta ne, jotka eivät ole Koraania nähneetkään, ovat tehneet nuo löydöt. Eikä siis Koraanista ole ollut kenellekään mitään tieteellistä hyötyä, vaan on sen lukeminen osoittautunut tässä suhteessa ihan turhaksi.

Mitä sitten vielä siihen tulee, että Raamatussa on virheitä yms, niinkuin jotkut muslimit väittävät, niin Koraani on nimennyt Raamatun Pyhäksi Kirjaksi n. vuoden 700 paikkeilla. Ja vahva todistusaineisto osoittaa, ettei tekstejä ole tuon jälkeen muutettu. Tässä suhteessa Raamatun haukkuminen ei mitenkään erityisesti korota Koraanin arvostusta.

11

1315

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niin....

      Ei ne tiede-väitteet tai Raamatun virheet ole Islamin pääasia, vaikka nykyään varsinkin tiede asiaa painotetaan monesti liikaa.

    • http://en.wikipedia.org/wiki/Pervez_Hoodbhoy
      Tuossapa esimerkki modernista muslimitiedemiehestä

      Ja tässä hänen mielipiteensä islamin ja tieteen suhteesta:
      http://ptonline.aip.org/journals/doc/PHTOAD-ft/vol_60/iss_8/49_1.shtml#bio

      Siis onhan niitä oikeita muslimitieteilijöitä vieläkin, vaan verrattuna miljardin väestöpohjaan häviävän vähän. Ja sitten esim. tämä ainoa fysiikan nobelin saanut muslimi Abdus Salam, ei olekaan mm. Pakistanin hallituksen mielestä muslimi, kun hän kuuluu Ahmadijja-ryhmittymään, jotka eivät hyväksy uskonsotia.

      Netistä on melko vaikea löytää esim. tuota Hoodboyn esitystä islamin ja tieteen suhteista (ellei hae henkilönimellä), sillä niinpaljon on "todistus"sivuja siitä, miten islam&Koraani ja tiede ovat samaa mieltä jne. Noiden tekstien tarkoitus on luoda uskoa Koraaniin, mutta eivät ne ole pystyneet edistämään tiedettä. Ja syykin on selvä: ne ovat jälkiviisastelua, missä tieteellisen löydön jälkeen sama asia "löydetään" Koraanista. Samantapainen jälkiviisastelu ei ole tuikituntematonta Raamatunkaan "puolustajien" parissa.

      Ja mikä tässä Koraanin tieteellisyydessä on takana? Ainakin yhtenä syynä on tieteen arvostus. Jopa takapajuisimmassa moskeijassa on havaittu lännen (ja ehkä jopa juutalaisten?) ylivertaisuus tieteen ja teknologian saroilla. Eihän islammaista ole tullut juuri yhtään teknistä keksintöä nykyaikana (islamin kultainen aika onkin käsitelty tuolla linkeissä). Tämän alemmuuden kompensaatioksi on hyvä keksiä, että Koraanissa ne on jo olleet mainittu tms. Tätä helpottaa tietenkin monitulkintaisuuden mahdollisuudet (esim. erilaiset vokalisoinnit). Toki jää hieman hämäräksi, etteikö samalla tehdä pilkkaa muslimeista, joilla on ollut tiedon avaimet käyttämättöminä käsissään vuosisatoja.

      Mutta sitäpä ei taida Koraani-"tieteen" edustajat selittää, miksi nekin hienot keksinnöt ja tieteen tulokset, mitä he Koraanista jälkikäteen löytävät, on usein lännessä asuvien juutalaisten keksimiä ja löytämiä. Vai löytyykö Koraanista maininta, että juutalaiset ovat tieteessä ja teknologiassa muslimeja etevämpiä?

      Koraani ei ole tieteen oppikirja, eikä ole Raamattukaan. Jälkimmäiseen pohjautuvien kulttuurien piirissä kuitenkin näyttää nykyään tiede menestyvän. Raamatulla voi siis olla enemmän insipiroivaa vaikutusta.

      • Submitter

      • tietää mihin perustuvat "länsimaisen" tieteen saavutukset ja mitkä ovat olleet suurimpia esteitä kehitykselle.

        Suurimpana esteenä on ollut krisselismi, joka on taannuttanut kehitystä merkittävästi taaksepäin. Esimerkkinä tuo maakeskeisyys, useissa sivistyneissä kulttuureissa, ml. kreikassa tiedettiin jo paljon ennen kuin jeesussatu alkoi, että asia ei ole noin.

        Esimerkkejä löytyy lukemattomia.

        Samoin pönttömiehen argumentointi islaminuskoa vastaan perustellena asiaa länsimaisella kehityksesllä kusee, koska jokainen sivistynyt ihminen tietää missä länsimaiset tiedemiehet pakoilivat ja tekivät tutkimustyötään pimeällä keskiajalaa, krisselismin valtakaudella.

        Aivan oikein, muslimien parissa jotka suhtautuivat tieteen tekemiseen positiivisesti, toisin kuin kilpaileva väkivaltauskonto.


    • on ylivertainen

      tieteen alalla. Se tietää jo sellaista, mitä nyky-
      tiede ei vielä tiedä.
      Esim Suura 18:86
      "Aurinko laskee sameaan lähteeseen."

      Suura 11:56
      "Ei ole eläintä, jota hän ei johdattaisi hiustupsusta."

      Vau!

      • tutkinut

        Asioita kovin tarkasti?

        Ettet vain sortuisi arveluihin?


      • saavutuksista

        Juo kamelin kusta.

        ”Profeetta käski heitä seuraamaan hänen kameleitaan ja juomaan niiden maitoa ja virtsaa, joten he seurasivat kameleita ja joivat niiden maitoa ja virtsaa kunnes heidän ruumiinsa tulivat terveiksi.” (Vol. 7:590)

        Kastele kärpästä juomassasi

        Muhammed sanoi: ”Jos kärpänen tippuu kenen tahansa teistä juomaan, hänen tulisi kastaa sitä (juomassa), sillä sen toisessa siivessä on sairaus ja toisessa parannus sairauteen.” (Vol. 4:537)

        Täytyy sanoa, että kyllä Koraani tietää asiat paremmin kuin moderni lääketiede.


      • .............
        saavutuksista kirjoitti:

        Juo kamelin kusta.

        ”Profeetta käski heitä seuraamaan hänen kameleitaan ja juomaan niiden maitoa ja virtsaa, joten he seurasivat kameleita ja joivat niiden maitoa ja virtsaa kunnes heidän ruumiinsa tulivat terveiksi.” (Vol. 7:590)

        Kastele kärpästä juomassasi

        Muhammed sanoi: ”Jos kärpänen tippuu kenen tahansa teistä juomaan, hänen tulisi kastaa sitä (juomassa), sillä sen toisessa siivessä on sairaus ja toisessa parannus sairauteen.” (Vol. 4:537)

        Täytyy sanoa, että kyllä Koraani tietää asiat paremmin kuin moderni lääketiede.

        Mutta nuo ei edes ole Koraanista....


      • ovat pyhiä ohjeita
        ............. kirjoitti:

        Mutta nuo ei edes ole Koraanista....

        Ne hadithit, jotka Muhammad on lausunut profeettana ovat muslimeille normatiivisia. Ne määrittelevät muslimien lämäntavan eli alahan juoda kusta ja kastella kärpäsiä juomassasi.


      • mennyt siis
        ovat pyhiä ohjeita kirjoitti:

        Ne hadithit, jotka Muhammad on lausunut profeettana ovat muslimeille normatiivisia. Ne määrittelevät muslimien lämäntavan eli alahan juoda kusta ja kastella kärpäsiä juomassasi.

        kamelin kusi päähän?

        Jotenkin tuo kivittämis- ja käsienkatkomistouhu viittaa siihen.


    • asiaako??

      42:29 Hänen tunnusmerkkejään ovat taivaan ja maan luominen ja ne elävät olennot, jotka Hän asetti kumpaankin. Hänellä on myös valta koota ne yhteen milloin tahtoo.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      158
      4505
    2. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      71
      4249
    3. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      13
      3406
    4. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      131
      3018
    5. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      187
      2729
    6. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      39
      1777
    7. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      69
      1532
    8. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      59
      1513
    9. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      116
      1243
    10. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      18
      1185
    Aihe