Mä en unesta muista juuri mitään, muuta kuin sen, kuin joku olisi istunut mun selän päälle ja painanu mua alemmas ja päätä tyynyä vasten, etten olisi päässyt ylös siitä tai voinut hengittää, mutta sitten heräsin ja olin vähän aikaa aivan kauhuissani koska en melkein erottanut oliko se unta vai totta. Unta se oli kumminkin, mutta älyttömän pelottavaa.. Kuitenkin näin tämän viime yönä ja nyt olen sen jo osittain pyyhkinyt pois mielestäni. Siis se oli pelottavan todellista. Jos joku osaisi tähän jonkun näköistä kommenttia antaa, olisin todella kiitollinen :)
Pelottava uni
todellakin
3227
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Oletko koskaan huomannut itsessäsi uniapneaa? Säpsähteletkö muutenkin yöllä hereille ilman syytä, mutta hengästyneenä? Kuorsaatko? Onko suvussa ollut kätkytkuolemia?
Näitä voisi pohtia, mutta todennäköisesti se oli vain hyytävän todentuntuinen painajainen. Jos olet joskus ollut esimerkiksi vaarassa tukehtua tai hukkua, voi painajaisesi olla vain myös aivojesi tekemää menneitten perkausta, joka vain auttaa sinua pitemmän päälle.
Tuo selitti jo osittain monta asiaa.. Säpsähtelen välillä unissani, kuorsaankin joskus. Olen meinannut kuolla synnytyksessä, meinannut tukehtua napanuoraan ja se oli minuuteista kiinni, että näin.. Varmaan olisiko tuollakin ollut osuutta asiaan. Noinkin varhaisella asialla. Kait tuollainen jää sitten alitajuntaan..
kuulostaa unihalvaukselta, todella pelottava kokemus, mutta onneksi vaaraton. googlaa "unihalvaus" ni oot viisaampi :)