Hei!
Minulla on 6,5v Toy-villakoira.
Hän on puolessa vuodessa lihonut yhtäkkiä ylipainoiseksi. Ennen sitä ollut samanpainoinen koko ajan ja vireämpi. Nyt ei pääse esim. sänkyyn hyppäämään ilman apua.
Kävimme lääkärissä ottamassa kaikki kokeet. Ainoastaan maksassa oli jokin läntti jota lääkäri ei pitänyt pahana. Olemme vähentäneet ruoan puoleen ja syötämme vain dietti- napuja. Silti paino nousee. Liikuntaa saa myöskin samalla tavalla kuin ennen.
Hän on alkanut myöskin rohisemaan kuin joku astmaatikko.
Ennen oli tosi nirso kaikille ruuille. Jos tarjosit jotakin makupala niin nuuhki sitä kauan ennenkuin suostui edes maistamaan. Nyt ahmisi kaiken mikä on syötävää. Pidimme hätnä aina niin epä koiramaisena kun ei ikinä hotkinut mitään vauhdilla.
Aion mennä vielä toiselle lääkärille.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Meijän koiralla todettiin kilpirauhasen vajaa toiminta, kun se alkoi lihomaan ilman mitään syytä. Tosin ennen sitä se teki pennut ja siitä jäi nähtävästi se vika kilpirauhaseen. Kun lääkitys aloitettiin, niin meni noin 3 kk ja koira oli entisellään.....
Eli kannattaa tarkistuttaa verikokeella kilpirauhasarvot, ettei niin ole jo tehty.
joku sisäinen syöpä?
Joko koira menettää ruokahalunsa tai lihoo vaikka miten vähän syöttää.
Minulta on menehtynyt kaksi koiraa syöpään. Kääpiökoira lihoen yllättäen tosi valtavasti ja ahmien kaiken mitä löytää.
Palveluskoira, jolla kasvaimet kasvoivat noin kilon viikossa. Lopetus syövän toteamisesta noin kahden kuukauden jälkeen. Agressiivinen syöpä.