Minulla on ongelma, jonka haluaisin tuoda esille. Minua kuvotavat kaikki raskauteen liittyvät asiat. Miksi tuon sen sitten tänne esille enkä pidä omana tietonani? Asiasta keskustellaan hyvin vähän, mutta mielestäni se on puheenaiheen arvoinen, sillä en varmastikkaan ole ainoa nuori nainen maan päällä, jolla on tämän kaltaisia tunemuksia. Varoituksen sanana, että älkää naiset (miksei miehetkin) ottako tätä henkilökohtaisesti. Viestin tarkoituksena ei ole provosoida enkä halua täten myöskään lukea arvostelua koskien tuntemuksiani, sillä tämä on hyvin arka asia minulle enkä yksinkertaisesti voi sille mitään. Tarkoituksena on herättää keskustelua ja mahdollisesti ihmisiä, jotka tuntevat samoin.
Itse asiaan. Kuvotukseen liittyy siis itse raskausaika sekä synnytykseen liittyvät teemat. Voin pahoin ajatellessani näitä asioita. Minua puistattaa raskaana olevat naiset, heidän lyllertävä ja tuhiseva olemuksensa (näin asian koen), synnytyksen ajatteleminen, se kipu ja tuska ja synnytyksestä keskusteleminen saa minut voimaan pahoin. Vastasyntyneet aiheuttavat minussa myös kuvotusta.
Kuvotukset liittyvät vain tähän "alkuaikaan". Muutaman viikon ikäiset (ja siitä eteenpäin) ovat mielestäni herttaisia ja suloisia.
Haluan kovasti tulevaisuudessa perheen. Kuten varmaan huomaatte, siinä on isoja ristiriitoja. Ehkä olen vielä lapsellinen ja kypsymisvaiheessa. Ehkä joskus tulevaisuudessa nämä tuntemukset katoavat. Ainakin toivon niin kovasti. Nämä teemat häiritsevät minua, sillä pelkään myös samalla, että nämä tuntemukset eivät katoa.
Itse asiaan. Kuvotukseen liittyy siis itse raskausaika sekä synnytykseen liittyvät teemat. Voin pahoin ajatellessani näitä asioita. Minua puistattaa raskaana olevat naiset, heidän lyllertävä ja tuhiseva olemuksensa (näin asian koen), synnytyksen ajatteleminen, se kipu ja tuska ja synnytyksestä keskusteleminen saa minut voimaan pahoin. Vastasyntyneet aiheuttavat minussa myös kuvotusta.
Kuvotukset liittyvät vain tähän "alkuaikaan". Muutaman viikon ikäiset (ja siitä eteenpäin) ovat mielestäni herttaisia ja suloisia.
Haluan kovasti tulevaisuudessa perheen. Kuten varmaan huomaatte, siinä on isoja ristiriitoja. Ehkä olen vielä lapsellinen ja kypsymisvaiheessa. Ehkä joskus tulevaisuudessa nämä tuntemukset katoavat. Ainakin toivon niin kovasti. Nämä teemat häiritsevät minua, sillä pelkään myös samalla, että nämä tuntemukset eivät katoa.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Minuakin kuvotti ja kammotti luettelemasi asiat, mutta se ei haitannut minua yhtään. En tosin ollut kiinnostunut isommistakaan vauvoista...
Ne tunteet vähitellen vähenivät, kun aloin mieheni kanssa suunnitella lapsentekoa - mitään "vauvakuumetta" ei tosin silloinkaan tullut!
Nyt raskaana (viimeisellä kolmanneksella) ollessani ällöt mielikuvat ovat kokonaan poissa, PAITSI tietyntyyppiset ylimaireat "rasvaiset" äiti-ihmeet ärsyttävät edelleen - en tosin henk. koht. edes tunne sellaisia, mediassa vain joskus sellaisia näkee...
Ja niiden älyttömät jutut!
Voi sinua, otit sitten asian henkilökohtaisesti..etkä viistinyt edes kommenttiasi perustella. Tuommoinen pissis kommenttien kirjoittelu keskusteluiden väliin, onkin vasta (sinua lainatakseni) pissismäistä. On se harmi, millaista kapeakatseisuutta edustat. Oletat ilmeisesti, että kaikki naiset ovat samanlaisia vauvakuumeineen ja lapsenvaate fiilistelyineen. Sääli vain sinua, etten edes koeta ymmärtää minua ja joskin -tänne palstalle- hieman poikkeavia tuntemuksia. Kuten jo alkutekstissa kirjoitin, minulla on ongelma asian kanssa ja se vaivaa minua ja kerroin siitä avoimesti. Sinua kuvottaa varmasti myös muut omasta mielipiteestäsi eroavat ihmiset. Toivottavasti kasvat yli tästä asenteesta (kuten toivottavasti myös minä omasta ongelmastani), sillä maailmasi noiden lasien läpi on vähintäänkin tylsä ja väritön.
olen nuori äiti ja raskaana. en koskaan ole varsinaisesti tykännyt lapsista, muttei ne minua myöskään kuvottaneet. en kokenut raskaana olevia naisia kauniiksi, muttei nekään minua ällöttäneet. pitkään mietin kuitenkin etten ikinä hankkisi lapsia, kunnes tapasin nykyisen mieheni.
en vieläkään pidä itsestäni raskaana, ehkä en pidä ajatuksesta että leviän joka suuntaan tahtomattani, mutta kaikki se on toissijaista, kun tietää minkä takia se tapahtuu. en ole ikinä rakastanut maailmassa mitään niin paljon kuin omaa lastani, vaikka se kuulostaa todella kornilta! uskon että joku päivä pääset yli ajatuksistasi, viimeistään siinä vaiheessa kun itse olet raskaana.
vai lisä kommenttia kaipaat? On se silleen ettei helmiä sioille. Et raukka ymmärtäisi vajaalla kapasiteetillasi kumminkaan. Kypsy ensin.
Täysin väärässä olet sen suhteen että minua kuvottaisivat itsestäni eroavat mielipiteet, niin ei, tyhmät ainoastaan. Fiksuja mielipiteitä kunnioitan kyllä. Niin paljoa "väriä" en elämääni kaipaa, että kaikkia idioottimaisuuksien ilmasuita kunnioittaisin.
Kiukkuista teksitiäsi on huvittavaa lukea. Siitä huomaa hyvin, kuinka kuivan katkeroitunut ja putkinäköinen olet.(Otin myös oikeuden arvioida sinua). Toisaalta olet myös aika filosofi arvioimaan, kenen jutut ovat järkeviä ja kenen tyhmiä.
Toiseksi, vastauksessasi ei ollut taaskaan mitään pointtia...Perus "senkin pissis", "senkin vajaa" ja "painu kypsymään" juttuja. Ei siis tarvitse vastailla enään, koska ei tuollaisesta ulosannista ole mitän tolkkua ja hyötyä. Muille vastaajille iso kiitos kommenteista. On helpottavaa löytää samoin ajattelevia ja tuntevia ihmisiä. llmeisesti hekin ja heidän "idioottimaisuuksien ilmaisut" kuvottavat sinua..
Kolmanneksi, en tulisi tänne kirjoittelemaan ja kyselemään, jos minulla ei olisi asiaa. Näin ollen olisin sinun mittakaavassa "kypsä" = joka siis mielestäsi tarkoittaa ettei esitä avoimesti omia mahdollisesti muista poikkeavia tuntemuksiaan vaan menee muiden odottamien käytösmallien ja ajatusten mukaisesti. Jos sattuu tuntemaan toisin kuin muut, ei missään nimessä ilmaise sitä. Jos ei yllä mäinitusti käyttäyty on pissis ja idioottimainen.
Minä lähdenkin tästä sitten kypsymään, jotta ymmärrän korkeaa älyllistä kapasiteettia vaativia juttujasi. Sinä voit sillä välin koettaa avartaa maailmankatsomustasi ja harjoitella analyyttistä argumentointia.
Voitaisiin vaikka jättää juttu nyt tähän. Kypsänä ihmisenä varmasti ymmärrät, ettei tällä keskustelulla ole mitään järkeä. Hyvää talven jatkoa.
jokaisella on oikeus ilmaista tuntemuksiaan. nainen 25:sen kirjoitus on aivan asiallinen ja kuten hän sen ilmaisi, puheenaiheen arvoinen. toinen juttu on sitten perättömät huuteluviestit ja asiattomat haistattelukommentit. sinulla ei ole mitään oikeutta arvostella ja mitätöidä toisten ihmisten sisäisiä ristiriitoja tyhmiksi. varsinkaan jos aihe on arkaluontoinen. aihe on TÄYSIN HYVÄKSYTTÄVÄ eikä mielestäni jonkun ihmisen tuntemuksia saa IKINÄ tuolla tavalla vähätellä ja haukkua.
se että edes ajattelee näitä asioita ja uskaltaa ne itsessään tunnistaa ja tunnustaa on mielestäni jo iso askel. tuo on kaukana ns. pissistelystä. minä kuulun niihin perusnaisiin jotka nypistelevät vauvanvaatteita jo yläasteella, joten en voi jakaa henk.koht kokemuskia nainen25 kanssa. silti ymmärrän ja toivon parasta nainen25 sinulle jotta pääset ristiriidoistasi. ennen kaikkea arvostan rohkeuttasi myöntää asia itsellesi ja ottaa se puheeksi, sillä jotenkin meidän naisten oletetaan juuri olevan sellaisia täydellisiä äitihahmoja, jotka aina innostuvat vauvan nähdessään. me ja yhteisunta (ja varsinkin tuollaiset kommentoijat)itseasiassa myös jotenkin luomme sellaisen roolikäsityksen ja normit että kuinka aikuisen naisen on suhtauduttava lapsiin ja kaikkeen siihen liittyvään. sitten kun joku poikkeaa siitä ja myötää, ettei nauti vastasyntyneistä vauvoista tai vaikkapa omasta raskausajasta niin hän on sitten huono nainen tai pissis tai epäkypsä aidiksi tai jotain vastaavaa. se on mielestäni kaksinaamaisuutta.
toivon mukaan tämä saa sinussa (joka kommentoit aihetta) hieman avarakatsempaa asennetta. mikä on ongelmasi kun et voi ottaa asiaa vakavissasi? onko sinusta _fiksua_ puhua vain peräpukamista ja virtsankarkailusta? psyykkiset lapsensaantiin liittyvät ongelmat ovat sitten vain tyhmiä ja arvottomia asioita? toivottavsti et opeta lapsiasi ajattelemaan noin ja vähättelemään muiden mielipiteitä/ongelmia. jos sinulla ei ole mitään rakentavaa sanottavaa kuin haukkua muita pissiksisi, pidä se omana tietonasi, äläkä käännä puukkoa avautuneen naisen haavassa!
Voit mennä sinne marttojen palstalle kitisemään, jos et osaa muuta kuin tuomita muita!
hyvin sen, että on erilaisia ihmisiä - ja saakin olla. Tässä tapauksessa alkuperäisen ristiriidat eivät kuitenkaan lopu tuohon perheenperustamisongelmaan. Hän tuli, vaikkakin asialliseen sävyyn, palstalle, jossa pääsääntöisesti kaikki lukijat ovat henkilöitä, jotka häntä kuvottaa. Hän ilmaisee mielipiteensä kuvotuksistaan. Hän ei hyväksy sitä, että häntä kuvottavat ihmiset loukkaantuvat selkeistä mielipiteistään, mutta ottaa itse oikeuden arvostella sitä, että jotain muuta kuvottaa hänen oma ajatusmaailmansa.
Miksi jollain on oikeus kokea kuvotusta tuntematonta ihmistä kohtaan siksi, että tämä on raskaana? Miksi jollain ei ole oikeutta tuntea kuvotusta sellaista ihmistä kohtaan, joka arvostelee ympärillään olevia ihmisiä?
Jos alkuperäinen olisi tullut asiansa kanssa kertoen, että hän ei voisi kuvitella olevansa raskaana, koska asia kuvottaa häntä, ei kukaan olisi ottanut sitä arvosteluna. Hän kuitenkin kertoo, että häntä kuvottavat raskaanaolevat, lyllertävät naiset.
Kaikilla on toki oikeus omiin mielipiteisiinsä, mutta jos ne laukoo negatiiviseen sävyyn juuri kohderyhmälle, niin on syytä kestää myös se, ettei kohderyhmäkään viitsi kaunistella omia mielipiteitään, vaikka sen ehkä tahdikkaasti tekisi toisissa olosuhteissa.
aivan liian henkilökohtaisesti. Minä tunnen itseni hyvinkin paljon lyllertäväksi ja tuhisevaksi palloksi ja se ei minua haittaa :D, enkä mitenkään kyennyt lukemaan ap. kirjoitusta miksikään haukuksi. Kirjoittaja vielä painottaa että nämä ovat hänet tuntemuksiaan, joista hän haluaisi päästä eroon! Miten hemmetissä tuosta nyt voi ottaa noin kovasti onkeensa?
Ja vaikka olisi hieman aihettakin loukkaantua, tuommoiset haisepahalle-asteiset vastakommentit ovat todella ääliöimäisiä ja niiden tarkoitus ei ainakaan voi olla mitään muuta kuin toisen suora loukkaaminen. Onko se pakko aina alkaa v***uilemaan kun kuvittelee näkevänsä arvostelua jossakin?
Viestin aloittaja saa tuntea, mitä tunteekaan. Hänellä on täysi oikeus ilmaista myös nämä tunteensa. Myös sinulla on samanlaiset oikeudet tuntea ja ilmaista itseäsi. Nämä ovat nyt päivänselviä asioita.
Juttu onkin siinä, kuinka erilaisia, epämiellyttäviäkin teemoja (jotka ovat myös osa elämää) ottaa vastaan ja kuinka niihin suhtautua. Voit ottaa asian henkilökohtaisesti, ei siinä vielä mitään, koska et välttämättä sille mitään voi. Sinulla on myös vapaus ilmaista, mitä reaktoita viesti saa sinussa aikaan. Minun mielestäni tämän ulosannin voi kuitenkin tehdä a) kunnoittavalla tavalla b) epäkunnioittavalla tavalla. Kunnioittavan tavan ei tietenkääntarvitse poissulkea omaa mielipidettäsi ja tunteitasi. Epäkunniottava tyyli taas pyrkii tahallisesti loukkaamaan toista osapuolta. Miksi valita tämä jälkimmäinen vaihtoehto?
Mielestäni ongelman omaava nuori nainen esitti asiallisen kirjoituksensa, joka selvästikkin vaivaa häntä. Hän ei haluaisi tuntea niin, kuin tuntee. Jos teksti olisi ollut pelkkää "olette kaikki ällöjä, menkää muualle mahojenne kanssa", olisi asia ollut aivan toinen. Tässä on todellakin suuri ero.
Alkuperäinen viesti ei minua loukannut. Harmitti vain se, ettei kaikki heti näe raskautta kauniina. Henkilökohtaisesti sympatiani on nainen25 puolella. Koetin miettiä, miltä tuntuisi, jos minä ajattelisin niin. Se olisi aivan kamalaa. Tämä ongelma tekisi minut myös surulliseksi ja haluain purkaa asiaa ja mahdollisesti löytää samoin kokeneita. Mielellään ensin ananyymisti.
Toivon sinulle voimia selvittää nainen 25 sisäiset ristiriidat. Tuollaisten tunteiden kokeminen on vahvasti sidoksissa siihen, ettet välttämättä ole vielä valmis äidiksi ja aikasi kyllä koittaa. Luonto sen hoitaa. Luonnollinen pelkosi pitää sinut vielä toistaiseksi tässä tunteesa. Se on sinun luonnollinen kellosi, puolustusmekanismi, joka sanoo, että ei vielä. Jollain se vain sattuu olemaan kovin voimakas ja aiheuttamaan voimakkaita inhoreaktioita. Sinulla näin, muilla ehkä jollain toisella tapaa.
Siskoni on kunnon uranainen ja sanoi aina että ei pidä lapsista. Vievät voimat, rääkyvät ja tuhoavat parisuhteen. Tultuaan raskaaksi, ääni kellossa muuttui. Kyllä se meidän ihmisten keho hormooneineen ja mieli kemikaalineen saa aikaiseksi sen, että nainen alkaa tuntemaan äidinvaistoa, kun on pakko. Näin luonto takaa meille, että jälkeläiset pysyvät hengissä. Tulipas tekstiä. Noh, eipä minulla sitten muuta.
Eihän tuossa alkuperäisessä kirjoituksessa ollut mielestäni negatiivinen sävy...itse en ainakaan kokenut niin. Kaipa se on tulkinnasta kiinni. Kirjoittaja kertoi vain, mitä tuntee, mutta eihän me sille mitään voida muuta kuin yrittää ymmärtää tai sitten olla olematta ymmärtää. Sinä otit asin henkilökohtaiseti, melkein kaikki muut noteerasivat kirjoituksen asialliseksi ongelmanilmaisuksi, ilman, että kokisi itseään uhatuksi. En tiedä voisiko tämä liittyä itsetuntoon jotenkin...Ne, jotka ovat täysin sujut itsensä kanssa ei koe tätä...? Ehkäpä.. Mulla on varmaan lyllertävä olemus, kun on kaksoset vatsassa ja lyllertämistä tämä ennen kaikkea on! Ainakin siltä tuntuu. Ei se mua haittaa, että myös muut näkevät mun lyllerryksen. So what! En mä sitä loppuelämää tee... Niin ja saahan sitä kaikkea arvostella, mutta olisi kiva jos me täällä palstalla pidettäisiin se aikuismaisella tasolla, vai mitä?
Muistin juuri, että tosiaan pidin raskausmahoja jopa ällöttävinä epämuodostumina silloin, kun omalla kohdallani raskaus ei olisi ollut toivottu! Ja vauvoja haisevina ällötyksinä...Nyt itse mahakkaana näen muidenkin raskausmahat ja vauvatkin aivan ns. eri valossa. Niin se mieli muuttuu, kun oikea (lastakin haluava) mies astuu elämään... Älä ressaa tuntemuksiasi!
Tästä alkaa nyt varmaan vuosisadan keskustelu mutta joo, taidan ymmärtää mitä tarkoitat.
Itse olen kohta saamassa vauvan. Esikoiseni. Ja asia on niin etten voi sietää muita raskaana olevia..hieman sairasta kyllä myönnän. Mutta totuus on se etten kestä, en kertakaikkiaan ymmärrä minkä hemmetin takia pitää A) olla niin kiinnostunut kaikesta mikä vaan liittyy vauvojen hoitoon sillä tavalla ettei voi puhua muusta ja kakka on tosi mielenkiintoinen aihe B) niin kiinnostunut muiden vauvoista C) muuttaa puhetyylinsä yht´kkiä D) hymyillä kaikille äideille ja vauvoille..
Rakastan omaa lastani yli kaiken. Mutta se siitä, en halua olla vain äití, olen edelleen se sama ihminen jolla muita ajatuksia, mielipiteitä jne..
Mua riesoo kaikki löllöt äidit, ahmivat herkkuja koko ajan, kauneudenhoito loppuu kun seinään, vatsaa pitää silittää koko ajan ja kaikkialla.
En voi sille mitään. Näin minusta tuntuu!!Te saatte kirjoittaa ihan mitä vaan, ei kiinnosta enkä ole moksiskaan loukkauksista jne. Aivan sama.
Hyviä esimerkkejä! Juuri tuollainen stereotypinen äitiesimerkki on huvittava. Onneksi kaikki eivät sorru tuohon massakäyttäytymiseen. Tietenkin pitää olla innoissaan lapsentulosta, lapsista jne. mutta ylivetäminenkin on aika kornia.
Minulla on samoja ajatuksia teidän kirjoittajien kanssa! Sain esikoiseni muutama vuosi sitten ja nyt suunnitellaan toista. Missään vaiheessa en ole sietänyt sitä ylivedettyä raskaana olevien naisten ylivedettyä "olen raskaana" käytöstä. Ymmärrän, että ollaan innoissaan jne. mutta eikö sitä voisi muustakin jutella. Olin itse innoissani
raskaudesta ja olen tulevaisuudessakin, mutta on minulla muutakin elämää ja en koe tarvetta raskauttani koko ajan tuoda esille. Se on oma asiani, josta mieheni kanssa nautin.
On yllättävää, kuinka moni on tuntenut samoin. Tämä on varmasti myytti, johon ei olla uskallettu tarttua siinä arvostelujen pelossa. Edes itse en voisi avautua tästä omille tutuilleni, vaikka eihän sitä tiedä josko joku tuntisi samoin..Hyvä keskustelu kaikenkaikkiaan. Tällaisiakin asioita pitää käydä läpi.
Sinulle, joka arvostelet kommenteillasi tätä teemaa sanon vain, että luulempi sinun olevan se pissis. Vain pissikset kommentoivat muita tuolla alentavalla tavalla!
Mulla on viikko synnytykseen, tunnen itseni kamalan rumaksi. En tiedä miten imetys lähtee kun vihaan maitoa vuotavia tissejä. Minua kauhistuttaa jäädä kotiin koska ympärilläni on sen jälkeen vain niitä äitiyteen höyrähtäneitä tyyppejä. Kyllä tosissaan lapsia voi tehdä ja rakastaa ilman, että vouhkaa hullunaan joka asiasta. Minusta tässä ei ole mitään ihanaa.
Näin on! Minun esikoiseni syntyi minun ollessani alle 20-vuotias. Olen elänyt sen jälkeenkin täyttä elämää; opiskellut, matkustellut, deittaillut... ollut sekä äiti että nainen. Minua ei ole missään vaiheessa kiinnostanut harrastaa mitään "vertaillaan synnytyksiämme"-keskusteluja, olen tuntenut syvää myötähäpeää julkisesti peräpukamistaan ja kohdunlaskeumistaan sepostavien siskojen puolesta... Ja ne maitoa tursuavat tissit... minä lopetin imettämisen aikoinaan kuukauden itkun jälkeen ihan siksi, etten voinut käydä edes koiran kanssa lenkillä, kun pakkasilla maitoatursuavat tissit eivät olleet kauhean mukavat ja ne vereslihalle revityt nännipihat...
Nyt toista muksuani odottaessa (kymmenen vuotta ekan syntymän jälkeen) olen kyllä kiinnostunut vauvajutuista, mutta edelleenkään en siinä määrin, että jaksaisi jostain peräpukamista ja kohdunlaskeumista hössöttää.
Itse en halua, että synnykseni on jokin "julkinen" tapahtuma, jota ruoditaan sukulaisten ja tuttavien kesken. Okei, se vauva syntyy sitten kuten syntyy ja siten kun syntyy. Sen ulostulotapa ei muille kuulu. Rehellisesti sanottuna en ole niin varma edes siitä, haluaisinko sitä isukkiakaan sinne synnytykseen mukaan. En nimittäin muista, että isän läsnäolosta olisi esikoisen synnytyksessä mitään hyötyä ollut :D
Mutta oikeasti, olisi NIIN hienoa, kun meille antihömppämutseille olisi joku oma antihömppäyhteisö olemassa. Siis haluaisin jatkossakin käydä monipuolisia keskusteluja matkailusta, politiikasta, historiasta ja viineistä. Kaikki vaan on ympärilläni alkaneet puhua vaipoista, tuttipulloista ja imettämisestä. Voi tsiisus.
Kiitti hauskasta kommentista! Odotan toista lastani ja olen aivan samoilla leveleillä kanssasi. Suurin osa (nais)ystävistäni ei muusta kuin vauvajutuista puhukkaan. Kyllä minäkin sitä teen, mutta sanoisinko että melkein olemattoman vähän näihin kanssasisariini nähden. Välillä teksi mieli keskustella myös muista maailman teemoista, politiikasta, kulttuurista, matkailusta...Puheenaihe kääntyy kuitenkin AINA vauvajuttuihin mutkan tai jonkun toisen haaran kautta. Toisinaan pääsenmiesvaltaisen työni puolesta onneksi puhumaan myös muusta kuin vauvankakakasta tai imettämisestä. Siellä ei paljoa jakseta jauhaa peräpukamista. Tämä piristää kummasti ja antaa myös muuta perspektiiviä omaan olemassaoloon. En nimittäin pidä tunteesta, että olen VAIN äiti tai minut koetaan vain äitinä. Rakastan toki äitinä olemista, mutta haluan olla myös ympäristöään monipuolisesti kokeva ja näkevä ihminen. Eihän se tietenkään niin mustavalkoista ole, että toinen poissulkee toisen, kun annan varmaan tekstissäni ymmärtää, mutta ilmeisesti halusinkin vain ilmaista että ymmärrän, mitä tarkoitat.
Kyllähän muakin noi asiat aikoinaan äklöttivät, osa äklöttää edelleen :) Mielestäni odottavat äidit olivat valtavia palloja, vastasyntyneet poikkeuksetta rumia, enkä halunnut edes kuvitella paisuvani hallitsemattomasti joka suuntaan. Puhumattakaan synnytyksestä, repeämistä, raskausarvista, roikkuvasta nahasta ja kaikista noiden kavereista.
Lapsen olen kuitenkin aina halunnut, mielellään jopa useamman ;) Vauvakuumeeseen en ikinä sairastunut, mulle vauvan sijaan kelpaisi edelleen suoraan taapero.
Noh, kuinkas ollakaan sitä sitten tulin raskaaksi. Ei ollut edes vahinko vaan ihan haluttu vauva on kyseessä. Ja juu, alkuraskaudessa itkin nähdessäni raskaana olevia naisia, kun pelkäsin, että minusta tulee samanlainen pallo. Pelkäsin käydä katsomassa vauvojen vaatteita, piilottelin mahaa (silloinkin kun sitä ei vielä ollut), enkä halunnut asiasta puhua. Meni aika pitkään ennen kuin kavereille ja sukulaisille edes kerrottiin.
Jotakin tapahtui jossain välissä raskautta, en muista enää tarkalleen missä vaiheessa. Yhtäkkiä vain kaikki vauvat muuttuivat suloisiksi, olin kateellinen niille, joilla oli isompi maha kuin mulla ja aloin pitää omaa pientä masua ylpeänä esillä. Asiaa auttoi luultavasti aika paljon se, että tuttavapiirissä oli muitakin raskaana olevia, suurinpiirtein jopa samoilla viikoilla olevia naisia.
Nyt olen viimeisilläni, sellainen tasapaksu pallo :) Raskausarvilta ja peräpukamilta olen toistaiseksi jopa säästynyt, vaikka niihin henkisesti varauduin. Olo on tukala ja pinkeä, mihinkään ei taivu ja kaikkia paikkoja särkee, mutta jotekin jollakin tavalla tämä on ehkä vähän kivaakin :) Synnytyskään ei enää äklötä, päinvastoin olisin melko valmis pukkaamaan pojan pihalle vaikka samantien, ihan sama mitä repeämiä tulee tai kuinka paljon sattuu.
Eikä sitä rakkauden tunnetta omaan lapseensa voi enää edes sanoin kuvata :) Pikkuisen vuoksi olisin valmis kärsimään vielä vähän enemmän, repeämään vaikka kuinka pahoin, kunhan toisella vain menee kaikki hyvin.
Enkä minäkään kaikista lapsista pidä, on useita, joita jopa inhoan. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö palvoisi omaa pienokaistani. Alkuraskaudessa pelkäsin, että vauvani on niin ruma, etten pystyisi siitä välittämään tai edes pitelemään sylissä. Nyt on ihan sama vaikka olisi yltäpäältä karvainen :) Tiedän valmiiksi, että se on maailman kaunein ja täydellisin olento.
En usko, että äklötykset olisivat iän myötä vähentyneet (olen sinua himpun verran nuorempi), päinvastoin. Ei äidiksi voi edes kypsyä ennen kuin vauva on jo mahassa. Vasta siinä vaiheessa, kun syöt, hengität ja käyt vessassa jonkun toisen, tärkeämmän, puolesta, sitä alkaa elämän prioriteetit nopeasti vaihdella paikkojaan. En väitä, että itse olisin valmis vielä äidiksi, vaikka ennen raskautta mielestäni olinkin, mutta olen valmis kasvamaan siihen lapseni kanssa. En pelkää pukluja tai kakkaa (mulla on lemmikkieläimiä...), en edes pelkää sitä, olenko tarpeeksi "hyvä" äiti, koska tiedän olevani paras mahdollinen lapselleni. Pelkään vain sitä, että lapselleni sattuu jotakin, enkä pysty tekemään mitään sitä estääkseni. Millään muulla ei oikeastaan enää ole väliä. Kunhan vauva on kunnossa.
Kiitos kirjoituksesta! Se oli rohkaiseva ja kannustava. Helpottavaa on myös kuulla, etten ole ainoa nainen, joka tuntee näin. Itsekin luulen tämän menevän kohdallani ohi, mutta tekee myös hyvää päästä keskustelemaan siitä ja kuulemaan muiden ihmisten mielipiteitä ja kokemuksia. Näitä juttuja ei kuitenkaan ihan sosiaalisten paineiden takia voi/viitsi ruveta rupattelemaan "perustuttujen" kanssa...Ehkäpä olen täällä palstalla parin vuoden kuluttua hehkuttamassa omaa raskauttani ja kyselemässä juttuja....:)
Kun ihminen "on valmis" äidiksi tai isäksi, hänen suhtautumisensa raskautta, lapsia ja vanhemmuutta kohtaan on positiivista. Kun ihminen ei ole valmis, hän "tietämättään" vastustaa vanhemmaksi tuloa. Tämä lienee ihmisen keino luoda toivottuja raskauksia ja ehkäistä ei-toivottuja raskauksia.
Kun aika on sopiva, sinäkin alat nähdä raskaudessa ja sen ilmiöissä jotain positiivista ja houkuttelevaa.
Jos oot oikeesti "FAIJA" siis mies niin voisitko kokeilla näitä: oksennat viikkoja, kuukausia 24/7, selkäkipu sietämätön, huimaa jatkuvasti, veritulppa riski, seksielämä ei maistu, kroppa turvoksissa,ennenaikainen synnytys riski.. näin mulla on ollut, 2 lasta jota palvon yli kaiken mutta suhtautuminen raskauteen on kaikkea muuta kuin positiivinen!!! Siinä ei oo mitään houkuttelevaa ja ihanaa, se oli todella vaikeeta ja todella ihan hirveetä. Silti kukaan ei ole epäillyt etten olisi valmis äidiksi..
Niin kiitos ettet enää jatka tällaisia teoriaan eli paskanjauhaamisesta syntyneitä juttuja..HYI!
inhositko raskautta ennen kuin tulit raskaaksi? nyt nimittäin puhuttiin siitä miten suhtaudutaan toisiin raskaana oleviin ja vastasyntyneisiin vauvoihin, ei omasta kamalasta/ihanasta raskaudesta.
..hyvä pointti. Olen yrittänyt ajatella asiaa juuri noin, kun sen ilmaisit.
Tämä oli osoitettu kommentti "Faijan" kirjoitukselle.
Sama juttu minulla. Enään ei ole riesa eikä vaivaa. Tuo oli kyllä todellinen ongelma. Halusin lapsen, mutta suhtautuminen kaikkeen sitä edeltävään teki pahaa. Raskaaksi tullessani tunne katosi oman raskauteni suhteen. VIeläkin kyllä etoo monet aikaihemmin mainitut "hömppämammat". Luulen että tämä on yleinen ongelma monien nuorten naisten keskudessa. Tämän samaisen kriisin ovat monet käyneet ja se kuuluu naiseuteen. Usko pois, kyllä se haihtuu, kun olet valmis äidiksi ja tulet raskaaksi. Tsemppiä!
Tunnen jonkin asteista sympatiaa tuntemuksillesi. Omani eivät ehkä ihan niin voimakkaita olleet, sillä olen kyllä aina pitänyt lapsista ja tullut niiden kanssa hyvin toimeen.. En kuitenkaan siihen perinteiseen ja tavalliseen tyyliin, miten valtaosa naisista tuntuu tekevän; tohistaan pää sekaisin ja yli-innoissaan aina kun vauva tai lapsi sattuu eteen.
Itse olen +30v ja sain vauvan vajaat 2vkoa sitten.
Raskausaika oli kaikkea muuta kuin "hehkuttavan ihana", sillä keskenmenon pelossa elin koko ajan ja toinen mikä riivasi pahasti, oli ylihösseltävät ihmiset ympärillä. Onneksi sain ne minimoitua aika vähiin, ettei stressi kasvanut enempää.
Aikaisemmat keskenmenot saivat "jalat maahan" enkä tavallaan kai uskaltanutkaan päästää itseäni irti tunteineni; odotin vain alistuneena mitä tuleman pitää, ja loppu hyvin kaikki hyvin; saimme terveen elävän lapsen ja tuolla se itse täydellisyys tuhisee kehdossaan.
Perustarpeiden osalta hössötän kai minäkin nyt; huolehdin vauvan tarpeista ehkä liiankin tarkasti ja kurkistelen kehtoon vähän väliä; onko se hengissä ja onhan kaikki hyvin :)
Olen aina ollut itse ns. poikamainen, enkä ole koskaan innostunut hössöttävistä mamma-persoonista juurikaan. Vaatekaupoissa kävelen sujuvasti ohi potkupuku-rekeistä ja muista lastentarvikkeista, kun suurin osa kaveripiirissäni/sukulaisissani ovat aivan eri maailmasta; jokaista pitää jäädä lässytellen taivastelemaan. En mie vain osaa..enkä tunne tarvetta siihen.
Ja aina kun aiheesta puhutaan, äänensävy muuttuu oktaavia korkeammalle ja kieli menee solmuun. Miksi?
Tottakai tuolle omalle nyt lepertelee, mutta että koko ajan niin pitäisi olla..? Eih.
Tunteet muuttuivat siis jonkin verran sen jälkeen kun oman sain syliin ja kotiin.
Ja HUOM; hormonit hoitavat osuutensa, halusit sitä tai et ;)
Äidinvaisto heräsi heti synnytyksen jälkeen (vauvan eteen antaa henkensä kyselemättä mitään) ja oma minä on muuttunut kyllä erilaiseksi. Synnytys-salissa tapahtuman jälkeen minulla humisi päässä ihan uudet tuulet kun vauva pullahti ulos ja nostettiin syliin. Se tunne vain vei mukanaan, eikä sille auta hangoitella vastaan pätkän vertaa. Niin käy, jos on käydäkseen.
Aiemmin en ole tuntenut suoranaisesti mitään kuvotuksia raskaanaolevia kohtaa, mutta jokin on kyllä ajanut minut erilleen mm. kavereista, jotka ovat olleet raskaana. Ei se olomuoto eikä muu..vaan ehkäpä se, että olen vain kokenut ahdistavaksi puhua ja elää mukana siinä vauvan odottelussa; moni ei osaa muusta puhuakaan sinä aikana ollenkaan.
Omassa historiassa olevat keskenmenot ovat myös jarrunsa tehneet asiaan; aikanaan ehkä olin hössöttävämpi ja voi kauhu mikä pettymys ja katkeruus valtasi kaiken, kun aina sain keskenmenon ja aloin tajuamaan, että eipä se ihan niin yksinkertaista olekaan. Parempi pitää koivet maankamaralla, ettei enää tarvitse sellaisia myrskyjä käydä läpi.
...ja nyt kun oma on tuossa, niin syyllistyn itse aivan taatusti samaan kuin ne naiset, jotka pulputtavat lapsistaan 90% kaikesta asiasta mitä osaa puhua.. Enkä oikein voikaan sille mitään; jokin sanoo nyt päässä, että vauva tulee 1. joka asian edelle ja aina tuppaa aiheet muuttuman siihen suuntaan. Välillä jopa hävettää!
Tosin nyt suurena helpotuksena on kuitenkin kaikki ne ystävät ja kaverit, joilla jo lapsia on; saan hienosti heiltä tukea ja apua asiassa kuin asiassa.
Mutta tämän suurempaa hösseltäjää minusta tuskin tulee esiin koskaan.
Ja ahdistun edelleen kun tädit ja sukulaiset jotenkin automaattisesti olettavat minun muuttuneen sellaiseksi ja innosta soikeana selittävät juurta jaksain kaikesta vauvoihin liittyvästä niin, että alan todellakin voimaan pahoin. Jokainen haluaa jakaa tietonsa, neuvonsa ja kokemuksensa ja välistä minulla pursuaa ihohuokosista asti pihalle se kaikki liika info mitä tungetaan kysymättä päin. Se on raivostuttavaa..
Mielestäni ymmärrän tuntemuksesi hyvin ja kehottaisin sinua pysymään omana itsenäsi sekä olemaan tuntematta huonoa omaatuntoa siitä.
Kaikki naiset eivät vain ole sellaisia 110%-äitejä vaan rauhallisemmin ottavia, jalat enemmän maassa kulkevia ymmärtäen, että elämässä on muutakin asiaa ja tarkoitusta kuin lisääntyminen ja lasten kanssa eläminen.
Perusta sinä perhe omalla tavallasi, et ole siitä kenellekään selitysvelvollinen. Anna ajan kulua ja anna luonnon viedä, niin kuin vie.
Aikanaan kun sitten omia ehkä teet, olet sellainen äiti mitä haluat itse olla, äläkä anna ympäristön säädellä "muottiasi" mihinkään suuntaan vastoin tahtoasi.
Perheen perustamisen ei ole pakko olla itse elämän tarkoitus kenellekään, jolle se ei siltä tunnu. Jos nuo tuntemuksesi eivät katoa, niin sitten hyväksyt itsesi sellaisenaan.
Et ole yksin ajatustesi kanssa, kuten olet jo tässä huomannutkin. Ole rauhassa :)
Olipas kiva ja pitkä teksti, palanen omasta äitiydestäsi. Oli mukavaa lukea, kun osaat ilmaista itseäsi niin hyvin. Kiitos.
En koe kaikkia raskaana olevia naisia yllä mainitulla tavalla. Ehkä kärjistin pääviestin niin, että siitä sai mahdollisesti sellaisen kuvan, että suurinpiirtein inhoan kaikkia raskaana olevia. -Ei. Ne muutamat raskaana olevat tuttavani (tai raskaana olleet) ovat mielestäni herttaisia/kauniita kantaessaan lasta. En sitten ymmärrä tätä omaa päänsisäistä suodatintani... Se on kai jonkinlainen jossain elämäni varrella syntynyt skeema, joka myrkyttää minun mielikuvani raskaudesta (jonka huomaan vasta nyt...). Todella ikävää ja surullista! Ja ihmettelen sitä, että nämä tunteen liittyvät vain ns. alkuaikaan. Monesti katsoessani lapsia ja heidän touhujaan, tulee liikuttunut olo, kun ovat niin suloisia, että jän vain tuijottamaan. Ehkäpä tämä tosiaan on vain defenssi tai reaktio, joka kertoo, etten ole vielä ainakaan valmis saamaan omaa lasta. Se vain sattuu ilmenemään hyvin epämiellyttävänä tapana, inhotuksena (tai pelkona?).
Kiitos kun olette jaksaneet vastailla. Kiitos myös siitä kuinka ymmärtäväisesti olette suhtautuneet minun -tänne palstalle- joskin "epänormaaliin" viestiin ja siitä, ettette tuominneet, vaikka miltein jokainen täällä on jo äiti tai lastaan odottava. Ja anteeksi niille, joita mahdollisesti loukkasin. Se ei todellakaan ollut tarkoitukseni.
On ollut helpottavaa lukea, etten ole ainut, joka näin on kokenut. Oikein hyvää äitiyttä tai lapsenodotusta (tai molempia) kaikille sekä lämmitä talvenjatkoa teille arvon mamit ja papit!