Vanhavesiteoria

Laiskuuttani en aina jaksa vaihtaa vettä akvaariostani, mutta kalat näyttävät viihtyvän varsin hyvin. Silti olen sillä kannalla, että vettä pitää vaihtaa. Vaihtuuhan luonnossa oleva vesi mm. haihtuen, sadevetenä, vrtaamisen mukana... Huomaan, että kaikki kasvit eivät pidä samasta vedestä, ne ruskettuvat, eivätkä kasva niin hyvin. Herkät kalat tulevat alttiimmiksi sairauksille, eivätkä ole niin virkeitä.
Kyllähän bakteerit hajottavat p*skaa, mutta ennen pitkää akvaario "tukkeutuu" roskasta yms.

Nämä perustuvat omiin päätelmiini... Kertokaa totuus!

Pelkästään kokemuksen perusteella ja maalaista käyttäen voidaan todeta että Nitriitti ja sitä edeltävä Ammoniakki ovat perin myrkyllisiä. Hyvä, riittävä suodatus ja hyvä pohjan imurointi ehkäisee toki em myrkkyjen toksiset pitoisuudet. On kuitenkin vaara, että liettyvien pohja tai suodatinmateriaalien tiivistyneestä un-aerobisesta tilasta vapautetaan kuin kaasuna ikään akvaarioveteen näitä myrkkyjä ja silloin jo paljon muitakin. Luonnossa tätä un-aerobista hajotustoimintaa kukaan ei häiritse tai vain kovin paikallisesti - suljetussa akvaariossa tilanne on toisin. Äärimmäinen esimerkki on pysähtynyt ulkosuodatin. Muutamassa tunnissa saa aimo tuntuman ammoniakin ja nitriitin ”mausta” jota ei kukaan kaloilleen soisi pienempinäkään annoksina. Paskan haju ei ole vihreyttä tässä tapauksessa. Ammoniakkia vapautuu lisäksi suurelta osin kalojen hengityksestä - eikä sen kertymiseen suodatus ole kalaisan akvaarion kaikkivoipa poistaja.

Pienikin määrä ammoniakkia tai nitriittiä ehkäisee kudun tai sen onnistumisen. Kovaa kokeneet kalat uutta vettä saadessaan puolestaan alkavat usein kilvan kutemaan kun siihen vihdoin avautuu otolliset olosuhteet. Kärsi ja ota tilaisuudesta vaarin -metodilla. Oivallinen esimerkki elossasäilymisen turvaavan käytöksen osoituksesta - missä vedessä kalat haluavat olla tai kokevat jälkipolvensa voivan selviytyä. Muutamat kymmenet vuodet taaksepäin ei kutemiset akvaarioissa olleet ollenkaan niin arkipäiväisiä kuin nykyään. Yksi osoitus myös nykymetodien paikkansa pitävyydestä.

Hyvin hoidettu suodatus ilman un-aerobisen suodatuksen mahdollisuutta jättää veteen kuitenkin lopputuotoksena nitraattia. Liian suurina määrinä vain kasvien käytettäväksi ja ilman muita hajoamisen mahdollisuuksia. Kalat kestävät tätä melkoisesti, jonkinlainen kyllästymisen piste saattaa jopa hidastaa kertymän - mutta yhtä kaikki: Nitraatti on myöskin myrkkyä. Se kiihdyttää levänkasvua, ehkäisee kutuhaluja ja altistaa kaloja taudeille. Mm nitraattipitoisen joen lohet kuolevat jo kättelyssä ja silloin puhutaankin egokatastrofista. Joidenkin akvaarioissa on pysyvä egokatastrofi.

Vedenvaihdot vievät mennessään myös muita kuona-aineita ja kertymiä. Totta on kuitenkin, että vesijohtovesi tuo tullessaan omat murheensa: raskasmetalleja, fluoria tai kaasuja sekä heilahdukset veden mineraalipitoisuuksiin, kovuuteen ja happamuuteen. Tämä kaikki rassaa kaloja myöskin eikä ilman monimutkaisia käänteisosmooseja ja mineraalilisäyksiä vastaa luonnollista vedenkiertoa. Tämä paha on kuitenkin pienempi kuin mainitut jäämien kertymät - ainakin minun kalojeni mielestä ( ovat valitettavasti saaneet maistaa kumpakin elämää ).