Minkä tyylisiä olemme? Oletko enemmän poikamainen kuin feminiininen, oletko saanut kommentteja ulkonäöstäsi? Itse pidin nuorempana enemmän nappipaidoista ja jykevistä kengistä (joka aiheutti usein ("eihän nyt nainen...") Sittemmin tyylini on muuttunut jostain syystä naisellisemmaksi. Vaihtelee ilmeisesti ikävaiheittain.
Kertokaa tyylistä
Tyllistyllerö
151564
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Olen naisellinen nainen,pitkätukkainen.En ole koskaan ollut poikamainen,vaikka urheilullinenkin olen ja myös verkkareissa viihdyn.
Itse katselen mielelläni kaunista ,naisellista naista.Rekkakuski-look ei kolise,mutta jotkut poikatytöt ovat ihan söpöjä.
on enemmän poikamainen, ja tulee aina olemaan. naisellisissa vaatteissa näyttäisin lähinnä naurettavalta. joskus olen huvikseni meikannut, mutta hyvin harvoin ja silloinkin tosi vähän.
sanoisin olevani. Eli jotain naisellista ja jotain poikamaista. Hametta tai mekkoa en päälleni pukisi, lapsena itkun kanssa jouduin mekkoa juhlissa pitämään. Olo vaan ei ole niissä kotoisa. Meikkiä käytän hitusen, hieman ripsiväriä ja puuteria yms. Työtyyli on jotain suoraa housua/paitapuseroa ála konttorilook. Vapaalla farkkuja, lenkkareita, reisitaskuhousuja jne. Aika sukupuoleton tyyli siis.
Monet sanoivat, että aloin näyttää poikamaiselta kun leikkasin hiukseni lyhyiksi. Tiedä nyt tosta... Käytän hameita toisinaan ja kaikki vaatteeni ostan naisten osastolta. Ilman meikkiä en suostuisi julkiselle paikalle menemään, aina pitää olla vähintään ripsiväriä muuten on liian alastonolo.
En tiedä onko tämä nyt näitä ikäkysymyksiä vai muotia mutta nykyisin useat nuoret haluavat näyttää poikatytöiltä.
Poikamainen olen; lyhyillä hiuksilla, lökäpöksyillä ja skeittari-kengillä varustettuna.
Ai, missä paita? öö, kotosalla en sellaista pidä :)
Eli siis tuon välillä naisellisuutenikin esiin, mutta eritavalla kuin naiset isolla N:llä.
Hameita en tule enää ikinä pitämään! (vannomatta paras..)
Kommentteja on kyllä tullut, mutta ei nyt mitään kauheita..
Yhdellä kertaa perääni huudettiin, että:"Hei,poika!" Ei ollut mukavaa kun kaverit nauroivat vieressä, mutta ei se nyt hirveetäkään ollut...
Kerran baarissa mies tuli sanomaan: "Olisit paremman näköinen jos olisit blondi,pitempi hiuksinen ja meikkaisit vähän" Siihen minä: "Meikkasinkin, olin blondi..ja leikkautin hiukseni tänään."
Olen enemmänkin naisellinen kuin poikamainen. Hametta käytän kesäisin, hiukset ja kynnet ovat pitkät ja meikkiä aina. Tosin vapaa- ajan asu on lähinnä farkut, lenkkarit ja joku paita. Voisin olla kuka tahansa :) ja lesbotkin luulee heteroksi, mikä on tavallaan aika ikävää, mutta minkäs teet. En kuitenkaan halua näyttää muunlaiselta.
Minua alkaa kyllästyttää tämä juttu, että lesbojen pitäisi näyttää tiytynlaisilta. Miten ihmeessä se onnistuu, kun jokainen on kuitenkin sellainen kuin on, omannäköisensä, sillä eihän kaikki lesbot suinkaan synny samannäköisinä? Onko kaikkien pakko yrittää vääntäytyä yhteen ja samaan muottiin? Eikös se ole ihan kiva, että on erinäköisiä ihmisiä, sitä ja tätä ja siltä ja väliltä. Onko olemassa joku lesbo-muoti tai lesbo-look, joka "vaatii" tietynlaista ulkonäköä? Kuka on tämän muodin luoja? Minusta ainakin on ihan kiva, ettei ihmisestä välttämättä näy päälle päin ihan kaikkea.
Vai onko syynä se, että lesbon pitää erottua, että toiset lesbot voisivat tunnistaa? Samasta syystä miehet ja naiset näyttävät yleensä erinäköisiltä, johon pyritäänkin. Miehet haluavat näyttää miehekkäiltä ja naiset naisellisilta, ettei vaan pääsisi tapahtumaan sitä erehdystä, ettei tulisi huomatuksi vastakkaisen sukupuolen taholta, vai onko siihen muitakin syitä?
Eikö ihmisen synnynnäiset ulkoiset ominaisuudet, pituus, silmien väri ja muut ominaisuudet kuten hiustenleikkaus, vaatteet yms. vaikuta ulkonäköön? Joihinkin näistä asioista voi itse vaikuttaa, ei kaikkiin. Joku haluaa korostaa miehisiä piirteitä ja häivyttää naisellisia ominaisuuksia. Joku tekee toisin päin. Joku hyväksyy itsensä sen näköisenä kuin on, luonnollisena (minkähännäköinen on luonnollinen nainen?), joku haluaa pukeutua muodin mukaisesti.
Eipähän tässä mitään, aihe on ihan kiva ja kiinnostava, sillä kyllä minunkin mielestäni ulkonäöllä ON merkitystä. Yleinen kauneusihanne on ehkä lähempänä minun omaa kauneuskäsitystäni, kuin joku tietty lesbolook, josta en välttämättä kyllä ymmärrä enkä tiedä mitään. Suoraan sanottuna ENPÄ tiedäkään... Arvosteluni johtunee tietämättömyydestä.
Ja oli kauneusihanteeni mikä hyvänsä, sillä ei ole paljoakaan tekemistä sen kanssa, ketä pidän kauniina, sillä "hyvä" ihminen näyttää hyvältä. Hyvä ihminen... Ja varmaa on, etteivät kaikki edes halua näyttää "hyvältä". Sekin sopii minulle. Hienoa, että saa olla sen näköinen kuin on, jos haluaa.
Mitenkähän minä erottuisin edukseni, niin että minut varmasti huomattaisiin... Ja kenen haluaisin huomaavan, vai haluanko olla huomaamaton? Riittääkö, että minä itse viihdyn omassa ulkonäössäni - eipä taida.
Silläkin uhalla, että minua pidetään täällä tämän jälkeen itserakkaana, niin on pakko kertoa tositarina elämästäni.
Nykyään joka ilta, melkein poikkeuksetta, kun menen jonnekin iltaa istumaan, tulee joku ihminen ihastelemaan ulkonäköäni..:-/
Kehujia on laidasta laitaan, heteronaisia ja -miehiä, lesboja ja homoja.
Luulisi minun olevan tosi iloinen. Toisaalta olenkin ja arvostan kauniita sanoja ja sanojia.
Mutta loppujen lopuksi, minä odotan niitä sanoja vain yhdeltä ainoalta ihmiseltä. Hän ei niitä sano..., tai sanoi yhden ainoan kerran.
Olen niin väsynyt ja turhautunut, että tekisi mieli mennä metsään ja huutaa äänensä käheäksi.
En pidä sinua ollenkaan itserakkaana, vaikka ei kai siinäkään mitään pahaa ole, minun mielestäni ainakaan. Minua ei rakasta kukaan muu kuin minä itse, enkä annakaan kenenkään rakastaa minua. Kun minä menen jonnekin iltaa istumaan, tai vaikka päivällä kahvilaan, miehet katsovat minua hymyillen, ihastuneen näköisenä. Saan kehuja ulkonäöstäni miehiltä, he kaikki ihmettelevät, miten se on mahdollista, ettei näin kauniilla naisella ole miestä. Luulisi minun olevan tosi iloinen. Minä en kuitenkaan arvosta kauniita sanoja, enkä sanojiakaan, enää. Olen sisältä tosi ruma ja ilkeä. Enkä pidä itseäni kauniina. Äidin mielestä olen kaunis ilman meikkiäkin, mutta siihen minä en usko. Ennen minäkin toivoin, että rakastamani ihminen huomaisi minut ja pitäisi minua kauniina. No, kyllä siinä niin kävikin. Mutta ei mitään muuta. Enää en odota tällaisia kohteliaisuuksia. Toivon, että joku ihastuisi minuun ihmisenä, persoonana, pitäisi minua mielenkiintoisena ja haluaisi tutustua minuun paremmin ja olla minun kanssani minun itseni takia. Mutta ei silläkään ole enää niin väliä.
Minä olen ollut väsynyt ja turhautunut liian pitkään. Olen kohta niin ruma, ettei kukaan pidä minusta. Näkyy varmaan päällekin päin, etten anna enää itselleni enkä toisille mitään arvoa, kun on mennyt usko vähän kaikkeen. Mielialakin vaikuttaa ulkonäköön. Viime aikoina olen ollut vähän alamaissa. Totta puhuttuna, en minä niin kaunis ole, kuin mitä yritän väittää, olen ihan tavallisen näköinen ihminen, luonnekin on mitä on, olen ylpeä ja itsekäs ja kaiken lisäksi oikuttelen kaikissa ihmissuhteissani, mikä tekee elämästä aika hankalaa. Minut jätetään huomioimatta, kun en ole sellainen kuin pitäisi. Haluaisin muuttua paremmaksi ihmiseksi, oppia ymmärtämään toisia, osata sanoa lohdutuksen sanoja, kun niitä tarvitaan. Mutta en minä opi, sanon aina väärät sanat väärässä paikassa. Jos voisin, olisin nyt varmaan ihan hiljaa sinun vierelläsi, Jennifer, ja kuuntelisin sinua. Sinä olet niin viisas. Toivottavasti et suutu minulle, kun yritän lohduttaa sinua. Ihmiset eivät aina ymmärrä toisiaan oikein. Olen katunut sitä, mitä kirjoitin lesbolookista edellisessä viestissäni. En ole enää samaa mieltä ko. asiasta, sillä minulla ei ole siitä enää mitään mielipidettä. Ei minun mielipiteilläni ole mitään väliä. Mitäs se nyt minulle kuuluukaan, miltä toiset näyttävät, eikähän sitä edes kysyttykään. Pyydän anteeksi. Olen varma, etten minä löydä ikinä ketään eikä syynä ole ulkonäkö eikä tyyli, vaan jotkut muut asiat, joille minä en voi mitään. Tietäisi vaan, mitä ne ovat...
Kiitos sinulle!
eikö se ole katsojan silmissä?? Mutta omasta mielestäni sisäinen kauneus on se tärkein. Oli henkilö kaunotar tai hirviö niin sisältä se kauneus tulee. Meidän kaikkien pitäisi oppia katsomaan ihmisten sisältöä ennen kuin alamme arvostelemaan. Voin olla väärässäkin tässä asiassa, mutta tämä on vain mielipiteeni...
Yksi tykkää yhdestä ja toinen toisesta. Ei ole olemassa yhtä ainoata totuutta, kuten ei ole olemassa yhtä ainoata kaunista ja tyylikästä ihmistä, tai sisäisesti kaunista persoonaa. Meidän pitäisi oppia arvostamaan erilaisia ihmisiä. Ketään ei saisi tuomita etukäteen ainakaan ulkonäön perusteella, eikä välttämättä muillakaan perusteilla, sillä sehän osoittaisi, että arvostelijalla itsellä on henkisiä puutteita. On asioita, joihin itse ei voi vaikuttaa ja joita ei voi muuttaa, ne on vain hyväksyttävä.
..siinä että ihmisten pitäisi oppia arvostamaan erilaisia ihmisiä, mutta joskus tuntuu että niitä vain arvostetaan jotka näyttävät hyvältä päälle päin vaikka sisältä on toista. Hyväksy muut niin kuin toivoisit niitten hyväksyvän sinut..
Onkohan tuo muuten edes totta, että paremman näköisiä ihmisiä arvostettaisiin enemmän... Monesti hyvännäköiset ihmiset saavat osakseen kateutta ja negatiivisia arvosteluja ulkonäöstään kaikesta huolimatta jopa enemmän kuin rumemmat ja vaatimattomamman näköiset ihmiset. Kuvitellaan, että kauneus tekee jotenkin vahvemmaksi, ja sitten arvostellaan luonnekin saman kaavan mukaan. Onkohan taustalla ajatus siitä, että ulkomuodoltaan kaunis ei saisi tulla liian ylpeäksi ja siksipä tällaisen ihmisen kimppuun käydään rankasti. Veikkaisin syyksi kuitenkin kateutta...
Heh, aikoinaan (peruskouluaikaan) eräs kaverini sanoi, että niin, onhan tyylittömyyskin jonkinlainen tyyli tavallaan. Niin, että olen siis tyylitön, epämuodikas, ulkonäöstä vähmmän välittävä. =D Tuli vaan mieleen tämmöinen tapaus n. 25 vuoden takaa...
Olen viihtynyt farkuissa ja t-paidassa/kauluspaidassa ja jalassa bootsit/matalat kävelykengät/lenkkarit ja niskassa farkkutakki/nahkarotsi koko ikäni. Muistan jo alle kouluikäisenä vierastaneeni mekkoja ja hameita. Meikkaan harvoin ja vähäisesti. Hiukset ovat tänäpäivänä vaihtelunhalun vuoksi kohtalaisen pitkät 20-30 vuoden lyhyen hiusmallin jälkeen. Luultavasti lähipäivinä hiukset saavat kyytiä, kyllä se lyhyt muotti on enemmän minua.
Pukeudun siis aika "poikamaisesti", mutta olen kuitenkin sen verran "muodokas" ja kasvojenikin luusto on naisille tyypillinen, niin että ei minua juuri koskaan ole erehdytty luulemaan mieheksi. Ja hyvä niin, koska haluankin olla nainen, vaikka en mikään supernaisellinen, mutta selvästi kuitenkin nainen. Olen siis sekoitus femiiniä ja maskuliinia, kuten itseasiassa aika monet (myöskin heteronaisista). Jos alkaa siis vaikka kaupassa katselemaan ympärilleen, niin tähän tulokseen voi aika hyvin tulla...