Kuulin eilen tyttöystävältäni, että hän on raskaana, kuudennella viikolla. Jätimme ehkäisyn pois pari kuukautta sitten sillä asenteella, että annetaan tapahtua jos on tapahtuakseen. Eli ei oteta mitään painetta lapsen saamisesta. Molemmat toki toivoimme lasta kovasti, mutta silti se tuli hieman yllätyksenä. Kun ajattelimme että voihan sitä joutua yrittämään yli puoli vuotta tai kauemminkin, mutta niin vain kävi, että heti toisella mahdollisuudella tärppäsi.
Nyt on sellainen olo että pitäiskö mun hyppiä riemusta ja kertoa kaikille vai pitää asia toistaiseksi omana tietonani. Oikeastaan hämmästyin kuinka tyynesti tiedon otin vastaan. Olenkohan vieläkään oikein tajunnut koko asiaa. Kertokaa isät ja tulevat isät miten te otitte tiedon vastaan, tyynesti vai onnesta pomppien?
Nyt voin vaan toivoa, että kaikki menee hyvin...
Onko "heimoveljiä" linjoilla
Nyt on sellainen olo että pitäiskö mun hyppiä riemusta ja kertoa kaikille vai pitää asia toistaiseksi omana tietonani. Oikeastaan hämmästyin kuinka tyynesti tiedon otin vastaan. Olenkohan vieläkään oikein tajunnut koko asiaa. Kertokaa isät ja tulevat isät miten te otitte tiedon vastaan, tyynesti vai onnesta pomppien?
Nyt voin vaan toivoa, että kaikki menee hyvin...
Onko "heimoveljiä" linjoilla
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mun meiheni otti myös tosi tyynesti vauva uutisen vastaa. Jossain vaiheessa aloin jo epäillä että katuuko?? Kun meillä oli samanlainen homma, tulee jos on tullakseen, tosin meillä meni yli vuosi ennen ilo uutista.
Mutta nyt olen täysin varma ja tietoinen että myös tuleva isi on iloinen ja iki onnellinen...kai se tajus kunnolla asian vasta kun minä olen jo tälläinen pömppömasu (raskaus vähän yli puolen välin).
Ihan normaalia tuo tuollainen reaktio on, ei tiedä mitä tehdä.. mutta odotahan kun pääset tuntemaan vauvan potkut ja ultrassa näet vauvasi kellistelevän, noista oma ukko ainaki oli ihan haltioissaan =)
Onnea teille odotukseen
Meillä meni ehkä kolme kuukautta ennenkuin tärppäsi ja kun miehelleni kerroin hän halasi ja suukotti minua, oli todella onnellinen ja näytti sen. Kummallakin oli sellainen "tämä-ei-voi-olla-totta-olo" ja se oli meidän oma salaisuus yhteisestä päätöksestä siihen saakka kun ensimmäinen ultra on käyty, koska halusimme varmistua, että kaikki on hyvin, ennenkuin asiaa kenellekään kerromme ( tosin sovimme, että molemmat voi yhdelle hyvälle ystävälleen kertoa, koska on vaikea olla näyttämättä sitä tunnetta läheisilleen mikä itsellä on...) Päivät kuluivat hitaasti ja lapsen isä on ollut mukana melkein joka paikassa ja muutenkin ollut mukana odotuksessa melko híenosti ja koittanut ymmärtää enemmän kuin ennen *onnellinen*! Nyt kaikki jo tietävät ja odotamme lähestyvää h-hetkeä innolla, joka päivä asiaa miettien ja tulevaisuudesta haaveillen....tämä on ihanaa aikaa, ottakaa siitä kaikki irti!!! Ja vinkkinä: Alkakaa pitää päiväkirjaa tuosta ihan alkuraskaudestakin, molempien tuntemuksia ja kommentteja, on meinaan hauska lukea jo näilläkin viikoilla ajatuksia raskausviikolta seitsemän jne...:)