Sallinette VL-opetusta:

Lapsen asemasta

ps.87:5. Mutta Siionista sanotaan: "Joka-ainoa on syntynyt siellä." Sitä Korkein itse vahvana pitää.
6. Herra luettelee, kirjoittaessaan kirjaan kansat: "Tämäkin on syntynyt siellä." Sela.

Room.5:18. ”Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi”

Niin kuin yleinen synti tuli, niin yleinen synti sovitettiin. Pieni lapsi syntyy kaksiosaisena tänne maailmaan. Syntisenä mutta sovitettuna, Jeesuksessa Kristuksessa ja pienokaiset siten uskovat.
Parannusta tehdään sitten uskon ja ymmärryksen kautta omista tekosynneistä.

Ilm.20: 12. Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, ”tekojensa mukaan”.

joitakin kohtia laajemmassa yhteydessä:

38. Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan”.

Siis: Ensin parannus ja kaste tulee myös ottaa, joka siihen liittyyy. Laajempi yhteys osoittaa:

Apt.2:17. 'Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle”
Sanotaanko kastettujen vai kaiken lihan/ihmisten päälle?

Edelleen yksi kohta: Kol.2:11. ”Jonka kautta te myös ympärileikatut olette sillä ympärileikkauksella, joka käsittä tapahtuu, syntisen ruumiin pois panemisen kautta, lihassa, Kristuksen ympärileikkauksella,
12. Ynnä hänen kanssansa kasteen kautta haudatut, jossa te myös hänen kanssansa olette nousseet ylös uskon kautta, jonka Jumala vaikuttaa, joka hänen kuolleista herättänyt on”

V: Ei siis käsin tehdyllä ympärileikkauksella Vaan: Room.2:28. ”Oikea juutalainen ei ole se, joka on juutalainen ulkonaisesti, eikä oikea ympärileikkaus ole se, joka on ulkonaisesti näkyvänä ruumiissa.
29. Oikea juutalainen on se, joka on juutalainen sisimmässään, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus, jota ei saa aikaan laki, vaan Henki. Tällainen juutalainen saa kiitoksen Jumalalta, ei ihmisiltä”.

10

957

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ***

      Aloituksesta: Room.5:18. ”Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi”

      1.kor.15:19 Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.
      15:20 Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista.
      15:21 Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta.
      15:22 Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa,
      15:23 mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan;


      Luuk.20:34 Niin Jeesus sanoi heille: "Tämän maailmanajan lapset naivat ja menevät miehelle.
      20:35 Mutta ne, jotka on arvollisiksi nähty pääsemään toiseen maailmaan ja ylösnousemukseen kuolleista, eivät nai eivätkä mene miehelle.
      20:36 Sillä he eivät enää voi kuolla, kun ovat enkelien kaltaisia; ja he ovat Jumalan lapsia, koska ovat ylösnousemuksen lapsia.
      20:37 Mutta että kuolleet nousevat ylös, sen Mooseskin on osoittanut kertomuksessa orjantappurapensaasta, kun hän sanoo Herraa Aabrahamin Jumalaksi ja Iisakin Jumalaksi ja Jaakobin Jumalaksi.
      20:38 Mutta hän ei ole kuolleitten Jumala, vaan elävien; sillä kaikki hänelle elävät."


      Ilm.20:6 Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla(tuonela,tulijärvi) ole valtaa.. Hyvin monen täytyy tämän fyysisen kehon kuoleman jälkeenkin kuolla.

      Syntiinlankeemus on mahdollista, koska Aatami on jokaisessa ihmisessä. Myös lunastus on mahdollista, koska Kristus on jokaisessa ihmisessä. Kaikki ensin kuolevat(Aatami) ja nousevat sitten ylös, eli tehdään eläväksi(Kristus). Ylösnousemuksella tarkoitetaan henkistä uudelleensyntymistä: .."ellei ihminen synny uudestaan, ei hän näe Jumalan valtakuntaa". Ei pidä panna toivoa vain tämän elämän varaan, sillä kukin nousee kerran "kuolleista", ja saavuttaa iankaikkisen elämän. Kristinuskosta on poistettu jälleensyntyminen viimeistään v.553 Konstantinopolin kirkolliskokouksessa.

      • weha

        Aloituksesta: Room.5:18. ”Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi”

        Siis kaikilla ihmisillä on jo syntyessään osana synti, mutta silti syntyvät Jeesuksessa Kristukseessa ja on siten osana elämä ja vanhurskaus, tuon mukaan. Jolla on elämä ja vanhurskaus, sillä on myös usko.


    • observer.

      >> Lapsen asemassa,

      • Såint

        Miten se Jeesus on muka lunastanu semmosiahi syntejä, joita tehhään 2000 v. hänen valtakautesa jälkeen? Ei semmosta pysty tekemään kukkaan, ihan oekeasti. Se on vain meijän mielikuvitys, joka harhaeloo totellisuuvesta poespäen.

        Minä en kuulu kirkkoon, mutta Taevaan Isä kilaottelloo mulle päevittäin. Hän on jopa kehassu, että turhaan sinä maksat kirkollisverroa, sinne ne mennöö herrojen persieen kuitennii! Herrojen, pienellä peellä.


    • Läpilukenut

      VL-opetus lapsen asemasta on tuttu varmaan jokaiselle, joten toivoisin Sinun esittelevän VL-opetusta kvanttifysiikan alueelta.

      • XXL orig.

        Kvanttifysikan jälkeen voisi tulla opetusta DNA:sta. Itse kävin kouluni aikaan, jolloin asiasta ei puhuttu mitään.


    • meissä

      "Christo in nobis! — Kristus meissä.
      Kristuspotentiaali(mahdollisuus) sinussa ja minussa.

      Kirkoissa korostetaan Christo pro nobis -ajattelua, eli Kristus meidän puolestamme. Tämä liitetään kummalliseen sovitusoppiin; Jumala 'tappoi' itsensä ihmisessä, jotta ihminen joka 'turvautuu' tuohon veritekoon, pelastuisi. Tämä logiikka ei järjelle eikä tunteelle avaudu.

      Uskonpuhdistus — on tullut aika rukoilla IsäÄiti Jumalaa hengessä ja totuudessa!"

      Lainattu: http://www.teosofia.net/muut/jr_sydan.htm

    • mutta pyydän, että

      Luet oikein ajatuksen kanssa Siionin laulun 96 sanat.
      Sen on tehnyt kokenut, paljon Lutheria tutkinut teologi Pekka Kinnunen.
      Minä luotan hänen teologiseen näkemykseen hieman enemmän kuin sinun pohdintoihin.

      Siksi, että huomaan tuon laulunkin sanojen pohjautuvan hyvin kiinteästi Raamatun ilmoitukseen.

      säkeistö (4) kuuluu:
      Herra Henki nuhteleepi/sanan kautta mailmaa/syyllisyyden osoittaapi/katumukseen johdattaa./Että kelpais jokaiselle/päästän sana taivainen/ jota saarnaa katuville/ seurakunta Kristuksen

      5 : Monet ovat synnin tähden /seurakunnan jättäneet,/mukanansa muita vieden/eksytykseen johtaneet./ Heitä myöskin Herran Henki / parannukseen kehottaa,/ hoitamaton tunto viepi/ aina ulos mailmaan.

      Siinä vähän esimerkkiä sanoista, jotenkin koen ,että sanat saattaisivat olla ajankohtaisia.

      Rakkaus on välittämistä, rakastamattomuutta on antaa toisen mennä surman suuhun varoittamatta häntä.

      • on toiselle

        Surman suu voi olla toiselle pelastus.


      • kuului:

        Room.5:18. ”Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi”

        Niin kuin yleinen synti tuli, niin yleinen synti sovitettiin. Pieni lapsi syntyy kaksiosaisena tänne maailmaan. Syntisenä mutta sovitettuna, Jeesuksessa Kristuksessa ja pienokaiset siten uskovat.
        Parannusta tehdään sitten uskon ja ymmärryksen kautta omista tekosynneistä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      392
      1536
    2. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      65
      991
    3. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      84
      987
    4. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      128
      969
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      92
      930
    6. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      711
    7. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      691
    8. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      117
      642
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      639
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      624
    Aihe