Poikani täyttää pian 5-vuotta. Jotain siirtymä vaihetta siis tämäkin kai.
Mukavahan se on tietenkin kun lapsi on lähellä, ihana ottaa syliin, mutta liika on aina liikaa.
Onko muilla vastaavia kokemuksia? Oisko tämä vain joku vaihe vai poikiiko jostain muusta?
Mä olen kyllä aina ollut ylihuolehtvaäiskä ja panikoin turhia.
Ei vain tiedä iten enään suhtautuisin kun liika takertuminen ärsyttää :(. Pahamieli jo tietty kun ajattelen, että poikani mahdoton huomion haku jopa joskus ärsyttää.
Toivottavasti ymmärsit mitä tarkoitan.
Kiitos,
-J
Mukavahan se on tietenkin kun lapsi on lähellä, ihana ottaa syliin, mutta liika on aina liikaa.
Onko muilla vastaavia kokemuksia? Oisko tämä vain joku vaihe vai poikiiko jostain muusta?
Mä olen kyllä aina ollut ylihuolehtvaäiskä ja panikoin turhia.
Ei vain tiedä iten enään suhtautuisin kun liika takertuminen ärsyttää :(. Pahamieli jo tietty kun ajattelen, että poikani mahdoton huomion haku jopa joskus ärsyttää.
Toivottavasti ymmärsit mitä tarkoitan.
Kiitos,
-J
Vastaukset 10
Vanhimmat
Vaihe on.. ei todennäköisesti enää takerru parikymppisenä. Pidä sylissä, läheisyys on tärkeää.
Itselläni on 3 takiaista, poikia kaikki, 1 koululainen ja loput taapero ja leikki-ikäinen.
Koululainen ei paljoa takertele enään ja kaiholla muistelen niitä takerteluja :)
Eli aika kuluu,lapset kasvaa ja pian onkin aika jolloin vanhemmat niitä aikoja jo kaipaileekin.
Ei poikasi enään isompana kehtaa äidin jaloissa olla kiinni.
Vaikka joskus aivan varmasti saattaa tuntuakin tukahduttavalta!
Lapset tarvitsee läheisyyttä jotta tuntevat olonsa turvalliseksi.
Onko teillä muita lapsia, mustasukkainen?
Joutuuko paljon olemaan pois luotasi, tarhassa tai jos vaikkapa mummolassa yöhoidossa tms?
Jos teillä on miehesi kanssa riitoja tai jonkun muun kanssa ja poika kuullut niitä niin takana voi olla pelko, että hän menettää sinut tai jotain...
Nää on vain arvailuja jos syytä etsii, enkä tarkoita, että teillä olisi ongelma. :)
Minusta hän varmasti haluaa hyväksyntää itselleen ja turvaa.
Toiset lapset ovat herkepiä kuin muut.
On vain sellaisia kausia lapsilla ja menevät ajan myötä ohi.
Älä kuitenkaan työnnä lastasi poiskaan ettei käsitä asiaa väärin.
Voithan jollain konstilla rohkaista, jos hän kylässäkin kiinni ihossa tms. olemaan pikkasen erillään.
Lapset herkästi ottavat itseensä ja 5v osaa jo ajatella kaikenlaista ja mielikuvitus alkaa laukata pienestäkin.
Jos taas olet alvariinsa lapsen kanssa, niin pieni hengähdys ei todellakaan ole tuolloin pahitteeksi teille kummallekaan.
Silloin voisit kysyä jos mahdollista pojalle yöhoitopaikkaa sellaiselta joka tuntee ja tietää lapsesi niin hyvin, että poika ei tunne ihan hyljätyksi itseään vaikka yhden yön olisikin pois luotasi.
Jaksamisia sinulle!
Äitinä olo ei ole ihan niitä helpoimpia juttuja...
Että suhtautuisitko samallalailla jos poika olisikin tyttö?
Ahdistaako siksi että ajattelet poikien olevan "miehisiä" vai miten sen sanoisin... :)
Tuli vain tuossa mieleen tuollainenkin seikka.
Kaikkihan ei pidä läheisyydestä sekin voi olla yksi syy, siis liika läheisydestä.
Huomenta.
Olen todella paljon lasteni kanssa. Päivät painan tietty dunia mutta koitan pitää heitä tarhassa vain 7 tuntia päivässä. Siitäkin nukkuvat 2 tuntia päiväunia.
Mummulatkin kaukana (olaan mieheni kanssa molemat "tipuneet" tuolta korkealta Suomen yläpäästä ;)
Vaiha tosiaan varmati. Aina sitä vaan panikoi kaikesta. Pelkään, että pojastani... (miettii, mitähän mä pelkään...) ettei hänestä kasva tarpeeksi vahvaa ja itsenäistä jos annan tulla jatkuvasti lähelleni.
(Toivottavasti taas ymmärrätte lukea rivien välistä. TOTTAKAI rakastan poikaani älyttömästi ja haluan hänet lähelleni mutta en 24h vuorokaudessa)., ymmärräthän.
Toisaalta tiedän kuinka karsee maailma osaa olla ja haluan luoda pojalleni turvallisen kodin, rakkautta niin, että hän "halkeaa" jne.
Hmm, mä oon ällänen karmia ohtia. Josko laittisin aivot nurkkaan ja opettaisin liian pohdiskelun... ;) Kas noin, siellä ovat :D
Anteeksi kirjoitus virheet, kone jumittelee...
Mulla on myös tyttö. 3.6v
Hän ei ole aivan samanlainen takiainen. Mutta jos ois niin miten suhtautuisin.
Kyllä se taitaa pikkasen olla niin, että poikien oltava jo pienenä vahvoja jöröjä. Tytöt saa itkeä pillittää ja nyhjätä kainalossa.
Jos tyttöni ois takiainen niin kyllä varmaan häntäkin koittaisin vähän ohjata.
Kuitenkin sitä haluaa joskus olla leveämminkin sohvalla tai laittaa ruoka ilman, että jalassa tarrautuneena ylimääräinen paino ;)
Minulla on kaksi poikaa. Esikoinen oli ihana rauhallinen vauva, herkkä taapero ja takertuvainen. Oli arka ja ehkä pelokaskin. Ajattelin usein millainen mies tuostakin tulee.
Toinen poika oli äijä jo syntyessään, määräsi kodin tahdin ja reilu neljää vuotta vanhempaa veljeään.
Vanhempi ei halunnut urheilla, nuorempi taasen kyllä ja oli taitava lajissa kuin lajissa.
Murrosikä meni vanhemmalla niin että paiskasi huoneensa oven kolme kertaa lujaa kiinni, siinä se noin kärjistetysti. Koulu ja lukio sujui ongelmitta ja tyttöystäväkin löytyi nuorena.
Nuoremman pojan murrosikä jatkuu edelleen (19v), lukio menee rimaa hipoen ja on koettu kaljottelut, tupakoinnit yms. sellaiset vanhempia harmittavat asiat. No helpottaa jo.
Vanhempi poika asuu avoliitossa, on saanut jo hyvän ammatin ja on tosi mahtava ja upea mies
Jutun opetus, niistä takertujista voi tulla aivan upeita miehiä, kun heidän tarpeisiinsa vastataan.
Nähtäväksi jää mikä tästä ei takertujasta tulee.
Kuulostaa samanlaiselta kuin meillä :)
Meilläkin oli esikoinen itse rauhallisuus.
Hällä oli koliikki vauvana eli huusi 3viikkoisesta 4kk ikäiseksi.
Jouduttiin valtavasti kantelemaan joten ajattelin takertumisen johtuvan osittain tästä syystä.
Mutta kasvaessa huomasin pojan olevan äärimmäisen herkkä luonteinen.
Aina kyljessä kiinni :)
Eskarissa vasta tuli sellainen räväkämpi puoli esille.
Nyt kolmannella luokalla on aika vilmuke, mutta ei vedä vertoja meidän keskimmäiselle, 4vuotiaalle.
Tää on sellanen humanteri, että oksat pois ollut myös syntymästä asti, heh :D
Villeys alkaa heti, kun vanhin tulee koulusta.
Yksin ollessa on oikea enkeli.
Keskimmäinen on ollut ihan eri kaliberia joka ei sylissä paljoa ollut vauva aikoina, eikä sitten isopanakaan.
Liiankin oma alotteinen ja toiminen :)
Joskus itseäni huolestuttanut, että liekköhän tuo linnassa käymättä selviää elämässään ;)
Saapa nähdä millaisia heistä oikein kasvaa...
Kolmonen tunnostaa olevan isoveljiensä välistä.
Vanhemmat ihmiset sanovat, että lapset jotka olleet vilkkaimpia olisivat aikuisina rauhallisia ja taas rauhalliset lapset olisivat päin vastoin... Huh, aika näyttää.
Alkuperäiselle vielä:
On aivan normaalia pohtia lasten käytöstä ja tämä osoittaa vain, että välität lapsistasi!
Zemppiä teidän poppoolle ja toivottavasti saatte joskus omaakin aikaa lapsiltanne.
Meilläkin sitä on harvoin, ehkä 2pv/vuodessa jos silloinkaan, vaikka mummolat ovat 15-22km päässä.
Aika ajoin tyttärelleni tulee takiais vaihe. Mitään ei saa tehdyksi. Yleensä jaksan sitä muutaman päivän, mutta liika on liikaa.
Yhden kerran kokeilin seuraavaa ja se toimi. Istuin sohvalle ja takiainen tuli heti viereen. Pidin sylissä ja rapsutin. Mukavaa oli. Kävin heittämässä ranskalaiset uuniin. Istuin sohvalla takiainen vieressäni samalla luin kirjaa. Takiaiselle tuli tylsää. Pidin sitä puoli väkisin vieressäni tunnin verran. Kuinka ollakaan takiainen meni vessaan ja EI tullut enää viereen vaan etsi tekemistä itselleen.
Muutaman päivän meni ja takiais vaihe hävisi. Nyt tyttö on 6-vuotias ja takiais vaihe meinasi tulla, kun on tylsää. Joten menin sinne lastenhuoneen lattialle ja rakentelin tytön kanssa legoista prinsessa linnaa. Johan leikit alkoi maistua! Tyttö on innoissaan legoista ja nyt taas ei muuta teekään.
vastanneille.
Olen tuossa miettinyt asiaa. Tuskinpa tosiaan läheisyys koskaan pahasta on.
Josko ottaisin sitten uudelleen asian täällä puheeksi jos poikani vielä 30-vuotiaani roikkuu jalassani ja tunkee kanssani vessaan ;D
Kiitos teille tuesta. Pieni asia mutta tuotti pari harmaata hiusta ;)