Alempana ketjussa oli nuoren kotiäidin kirjoitus, jossa hän kertoi "leikkivänsä" kotiäitiä.
Tuo on varmaan melko tavallinen nuorten äitien tuntemus vl:ssa. Oli minunkin.
Ihan tosipuheissa kun vl-nuoret tyttö ja poika ovat korviaan myöten rakastuneet toisiinsa, eikä esiaviollista seksiä ole lupa harrastaa eikä ehkäisyä käyttää, lopputulos on herkästi se, että mennään äkkiä naimisiin ja saadaan mahdollisesti n. vuosi naimisiinmenon jälkeen jo perheenlisäystä.
Melko monelle ajatus siitä, että tulee lapsia on luonnollinen mutta silti kaukainen. Paljon on niitä, jotka toivoisivat ettei lapsia heti tulisi tai kokevat asian itselleen hyvin kaukaiseksi eli eivät koe olevansa valmiita äidiksi/isäksi. Itse kuuluin jälkimmäisiin.
Kuitenkin kun ehkäisyä ei sallita, lapsiahan "suodaan".
Eli sinulle "järkyttynyt lukija", joka kommentoit alempana kotia "leikkivän" äidin kertomusta: Tässä on vähän osviittaa siitä, miksi saattaa tuntua kuin olisi liekanarussa eikä pakotietä ole. Joutuu siis äidin/isän rooliin ennen kuin ajatus omasta lapsesta tulee mieleenkään. Siinä voi katkeroitua pahimmassa tapauksessa, kun huomaa, ettei enää koskaan voi mennä ja tulla ajattelematta muitakin kuin itseään.
Sen ketjun aloittajalle sanoisin, että uskoa ei tarvitse kieltää, vaikka vl:sta eroaisikin. Itse olen nykyään tavallinen kristitty, en enää vl-elämäntapauskovainen, joka todellakin ennen olin.
Kannattaa lukea Raamattua, saatat yllättyä.
Tuo on varmaan melko tavallinen nuorten äitien tuntemus vl:ssa. Oli minunkin.
Ihan tosipuheissa kun vl-nuoret tyttö ja poika ovat korviaan myöten rakastuneet toisiinsa, eikä esiaviollista seksiä ole lupa harrastaa eikä ehkäisyä käyttää, lopputulos on herkästi se, että mennään äkkiä naimisiin ja saadaan mahdollisesti n. vuosi naimisiinmenon jälkeen jo perheenlisäystä.
Melko monelle ajatus siitä, että tulee lapsia on luonnollinen mutta silti kaukainen. Paljon on niitä, jotka toivoisivat ettei lapsia heti tulisi tai kokevat asian itselleen hyvin kaukaiseksi eli eivät koe olevansa valmiita äidiksi/isäksi. Itse kuuluin jälkimmäisiin.
Kuitenkin kun ehkäisyä ei sallita, lapsiahan "suodaan".
Eli sinulle "järkyttynyt lukija", joka kommentoit alempana kotia "leikkivän" äidin kertomusta: Tässä on vähän osviittaa siitä, miksi saattaa tuntua kuin olisi liekanarussa eikä pakotietä ole. Joutuu siis äidin/isän rooliin ennen kuin ajatus omasta lapsesta tulee mieleenkään. Siinä voi katkeroitua pahimmassa tapauksessa, kun huomaa, ettei enää koskaan voi mennä ja tulla ajattelematta muitakin kuin itseään.
Sen ketjun aloittajalle sanoisin, että uskoa ei tarvitse kieltää, vaikka vl:sta eroaisikin. Itse olen nykyään tavallinen kristitty, en enää vl-elämäntapauskovainen, joka todellakin ennen olin.
Kannattaa lukea Raamattua, saatat yllättyä.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Samaa mietin minäkin kun olin noin kuukausi sitten serkkuni kihlajaisissa. Serkkupoika on vasta 19-vuotias ja kihlattunsa 18. Molemmilla vielä koulut kesken ja isännällä armeija käymättä, mutta kova kiire oli kuitenkin kihloihin. Molempien perheet kyllä hyväksyivät tämän kihlauksen, mutta saapa nähdä miten nuoret sitten pärjäävät avioelämässä.
mutta ihan lapsiahan nuo ovat...
Naisen asema on kertomassasi tilanteessa usein hankala. Koulutus jää kesken ja lapsikatraan kasvatettuaan huomaa eläkeasioidenkin olevan heikolla tasolla.
Katkeruushan siinä helposti nousee mieleen.
Katkera et saa olla.
"Luota Jumalan hyvyyteen. Kyllä Hän kantaa..."
mutta katkeruus on ikävä asia ja lapsille äidin katkeruus ja masennus on kauhun paikka!
Mutta on lasten vastaanottaminen myös kasvun paikka, jos sen sellaisena haluaa nähdä! Kuinka monen monet lapset ovat tässä maailmassa haluttuja ja harkiten "tehtyjä" ja kuinka paljon heitä sitten onkaan hylätty! Ja rakkaus on loppunut vanhemmilta ja perhe hajonnut.
Minusta perhe-elämässä isonkin lapsikatraan kanssa olisi mahdollisuus todella hyvään elämään, jos rahan perässä juokseminen ei saisi meitä niin valtaansa.
Lapsilla on sisarusturvaa ja vanhemmilla yllin kyllin tekemistä niin ettei tarvitse maailmalle lähteä hanttuilemaan.
Juu, meillä oli viisi lasta, kun vanhin oli kahdeksan - siihen se sitten loppuikin kyllä. Muista usein tuskailleeni ja olleeni hyvin kärsimätön ja kuvittelin, ettei "omaa" elämää tule milloinkaan.
Nyt sitä on sitten ollut liiankin kanssa, lastenlapsia kun on vain kolme ja heistäkin kaksi muualla kuin Suomessa... Olen tajunnut, kuinka aika kuluu nopeasti ja olen myös monesti katkerasti katunut muistaessani tyytymättömyyttäni elämäni antoisimpina vuosina.
Tottakai lasten saaminen on kasvun paikka mutta jos niitä tulee aina vaan ja on mennyt hyvin nuorena naimisiin, ei välttämättä näe tunnelin päässä valoa lainkaan ja siksi mieli katkeroituu ja siihen masentuu ja kyllästyy totaalisesti.
"Kuinka monen monet lapset ovat tässä maailmassa haluttuja ja harkiten "tehtyjä" ja kuinka paljon heitä sitten onkaan hylätty!"
Tuskin kovin moni, joka todella lapsen haluaa, hylkää sitä. En oikeasti voi tuota uskoa. Uskoisin, että suurin osa vanhemmista haluaa omalle lapselleen antaa mahdollisimman hyvät eväät elämään.
Voisit ajatella asiaa toiseltakin puolelta eli otetaan vl-perhe, jossa on vaikkapa 12 lasta. Vanhemmilla ei ole aikaa todellakaan tarpeeksi kaikille lapsille erikseen. Ei ole vanhimpien lasten tehtävä huolehtia pienemmistään, sillä hekin tarvitsevat läheisyyttä, huolenpitoa, rakkautta ja hyväksyntää vanhemmiltaan.
Vl:ssa nuori pari ei välttämättä ehdi edes haaveilla omasta/omista lapsista kun niitä alkaa jo tulla ja sitten se sama voi jatkua ja jatkua vaikka kuinka kauan. Minusta sellaiset lapset ovat enemmän vaarassa joutua heitteille kuin muut. Tämä nyt on vain minun mielipide.
(Olen ketjun aloittaja.)
"Vanhemmilla ei ole aikaa todellakaan tarpeeksi kaikille lapsille erikseen"
Tätä ajatusta tuodaan usein tällä palstalla esille. Se ei vaan ole totuus.
Olen ison perheen lapsi ja en ole ikinä tuntenut että olisin jäänyt vaille huolenpitoa tai ymmärrystä. Enkä ole, useista sadoista tuntemistani suurperheen lapsista, koskaan kuullut valittavan ettei saanut lapsena huolenpitoa.
"Vanhemmilla ei ole aikaa todellakaan tarpeeksi kaikille lapsille erikseen"
Minun totuuteni tämä kyllä on. Olen ison perheen vanhin lapsi ja totuus on niin karu, että vaille henkilökohtaista huolenpitoa ja ymmärrystä olen jäänyt. Et kertonut Obelix, mistä kohtaa katrasta olet, mutta sillä voi olla suuri merkitys kokemukseesi.
myös kahdestoista lapsi - sanoisin kuitenkin, että riippuu aivan perheestä millaiseksi elämä muodostuu. Jos rakkautta riittää ja hyvää tahtoa ja molemmat todella tekevät työtä yhteisen hyvinvoinnin edistämiseksi, voi elämä olla hyvää elämää.
Selvää on, että muussa tapauksessa se ei sitä ole - ei minunkaan lapsuuden perheessäni se sitä ollut - mutta ei se tee tyhjäksi toista mahdollisuutta! Olen kuitenkin onnellinen siitä, että minulla on sisaruksia. Voimme yhdessä jakaa elämässämme tapahtuneita asioita...
Se, että sanoin monen tulevan hylätyksi johtuu siitä, että olen sellaista nähnyt. Myös sen olen nähnyt, että tarkoituksellinen lapsettomaksi jättäytyminen (niin järkevältä kuin se tuntuukin, jos ei lapsia tunne haluavansa) ei tuo välttämättä mitään lisäarvoa onnellisuuden kokemuksiin.
Miksiköhän nykyään on muuten niin paljon huostaanotettuja lapsia? Ei heitä ollut aikaisemmin suurissa perheissä, vaikka uuden lapsen syntyminen johtikin niukkuuden jakamiseen (nimittäin vuosikymmeniä sitten, jolloin ei ollut mitään etuuksia olemassa) eikä se ole ymmärtääkseni nykyäänkään suurten perheiden ongelma. Jos suurissa perheissä lapset joutuvat nykyään heitteille, se johtuu minusta enemmänkin siitä mitä aikaisemmin sanoin: rahan perässä juoksemisesta ja siitä, että nämä ns. kovat arvot syrjäyttävät kaiken.
Huom! minulla siis on viisi lasta eikä enempää - en ole itse suurperheen äidin edustaja. Voin sanoa, että perheen koko oli tietoinen päätös. Toki tiedän, mitä vaikeuksia voi tulla siitä, ettei itse ollenkaan hallitse elämäänsä tässä suhteessa - kyllä minä olen senkin kokenut (alku näytti aika lupaavalta, eikö vain? Kolme ensimmäistä lasta kahdessa ja puolessa vuodessa!). Kaikki vain näyttää niin erilaiselta nyt, kun elämänkokemusta on tullut lisää ja olen joutunut katselemaan maailmaa...
Tämä ehkäisyasia voi olla hyvin vaikea eikä minusta saisi ketään ainakaan enempää ahdistella sillä, jos sitä vain ei voi hyväksyä - olisiko parempi tukea vanhempia ennemmin vanhemmuudessa ja kasvatustyössä?
Haluaisin toivottaa kaikille suurperheille onnea ja menestystä - ei taloudellista rikastumista, vaan hyvää ja rikasta perhe-elämää!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000030549422&view_mode=threaded
Rajoittaako vl-yhteisö (SRK) nykyäänkin seurusteluajan pituutta kuten aiemmin?
toiminnalta. Kaikista paras neuvo on ottaa itse Raamattu käteen ja lukea totuus sieltä.
VL on kehittänyt oman oppinsa, joka on ihmiskäskyjä ja sääntöjä. Ei ne ole Jumalasta vaan ihmisistä, ja ne opit vievät kadotukseen.
En ole kyllä kuullut ennen, että rajoittaisi seurusteluajan pituutta.
Toiset uskovaiset saattavat kyllä mainita jos pari seurustelee useita vuosia, koska siinä on omat "vaaransa". Eli vaara sortua sitten esiaviolliseen seksiin.
Eräs pari seurusteli 8 vuotta, koska nainen halusi suorittaa opinnot ensin. On siinä kova urakka odotella niin kauan!!!...jos siis odottivat. ;)