Mikäs vaivaa sekä tuttavani kuparitetraa että minun platynarttuani? Sama tauti taitaa olla kyseessä, ainakin oireet ovat samat...
Tauti ei tunnu leviävän, ainakaan mitenkään epidemiana sillä sairaita on vain yksi kerrallaan. Kalat menettävät ruokahalunsa (silloin tällöin ruoka kuitenkin maistuu jos se tiputetaan nenän eteen), uivat oudon jäykästi (jos uivat ollenkaan; loppuvaiheessa ne vain makaavat...) ja selkärankakin on jollain tavalla "vääntynyt". Muita lajitovereita kaverin sairaus ei kuitenkaan tunnu haittaavan.
Yleisluontoinen bakteeri- ja loislääke tuntuu ainakin hidastavan taudin kulkua, sillä platyni on sinnitellyt jo kuukauden päivät langanlaihana, ilmeisesti "täsmäruokinnan" ansiosta. Ilman lääkkeitä kuolema on varma, tauti on aiemmin tappanut muitakin kuparitetroja, platyja ja myös miljoonakaloja.
Tietääkö kukaan tarkemmin mikä ihme mellastaa akvaarioissamme (jotka eivät ole olleet kosketuksissa keskenään) ?

Vastaukset 3
Vanhimmat
ihan samanlaisia oireita kun akvaariossani. Meille tauti tuli liikkeestä ostetuista miljoonakaloista. Nyt on vähän niinkuin koko akvaario piloilla. Tauti on ja pysyy, vaikka kalat eivät kuolisikaan. Nykyiset kalat tartuttavat uudetkin, joten parempi pysyä vaan tässä kalastossa. Toivon todella että sinun akvaariossasi ei ole kyse samasta asiasta.
Mietin sitä samaa, mutta eräästä aikaisemmasta keskustelusta jotenkin jäi se kuva, että se leviäisi epidemiana, ts. kohta kaikki olisivat raatoja. Ilmeisesti olen sitten ymmärtänyt väärin... Heikkoussairaushan se on, eikö? Kalani ovat kuitenkin saaneet poikasiakin taudin mellastusaikana (ja kohta poikasetkin saavat poikasia), ja uusia kalojakin olen hankkinut eivätkä ne ole olleet moksiskaan. Ajatuskin kalatubista kyllä hirvittää...
silloin kun minulla oli miekkapyrstöjä, niistä usealla oli suolistoloisia joista tuli kuvaamasi oireet, mutta lisäksi uloste oli venyvää ja läpinäkyvää.