Työttömät

Missä viipyy työttömien korotukset?
7942
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Nykyaikana peruspäiväraha n. 386 Eur/kk ei riitä oikein edes elämiseen, hinnat ovat pääosin kallistuneet, vaikka inflaatiotilostot näyttävät vain runsaan parin prosentin inflaatiota, koska siihen otetaan mukaan muunmuassa uudet autot ja elektroniikka, mikä sotkee todellisen ostovoiman ja inflaation käsitystä. Mielestäni on pakollista nostaa minimitulon rajoja ja nostaa ne kerta heitolla riittäväksi, että sillä ihminen tulee toimeen, jos joutuu pitkään elämään esim. peruspäivärahalla. Kaikki eivät saa töitä, vaikka hakisivat kuinka paljon eri työpaikkoihin, varsinkin pohjois ja itä-suomi ovat alueita, että työpaikkaan kuin työpaikkaan on vähintään kymmeniä yleensä yli sata hakijaa. Mistään työvoimapulasta on naurettavaa edes puhua edellämainituilla alueilla, lukuunottamatta joitain ihan erityisaloja kuten, lääkärit, sairaanhoitajat ja joillakin alueilla metallimiehistä ja metsäkoneenkuljettajista on pulaa. Kaiken kaikkiaan näillä suomen alueilla asuu varmaan yli satatuhatta ihmistä jotka ovat (työttömiä, palkkatukitöissä, erilaisilla kursseilla.). Olisi toivottavaa, että työvoimahallinnon kurssit, rupeaisivat vastaamaan tietyn työvoimatarpeen kysyntään nopesti ja ne olisi tutkintoon johtavia kursseja, siten voitaisiin edes vähän estää sitä, että aktivointitoimenpiteiden jälkeen tie ei olisi takaisin kortistoon. No, tästä kirjoituksesta tuli vähän liian pitkä, mutta kun tämä tilanne rupeaa kunnolla korpeamaan.

Äänestä

Ei työttömät tarvitse lisää rahaa KOTIIN!!
Etsikää töitä älkääkä täällä surko kotiin tulevasta rahasta, jota me muut työssä käyvät teille maksavat!

Äänestä
  • Soon vaan monelle tuo työn löytäminen tässä kylässä hankala juttu, kun ei kaikille ole etes mitä hakea. Ei siinä enää oma aktiivisuus auta. Kokemusta on, joskin tällä hetkellä en ole työtön, mutta en myöskään vakkarityössä.

    Äänestä

  • -abc- kirjoitti:

    Soon vaan monelle tuo työn löytäminen tässä kylässä hankala juttu, kun ei kaikille ole etes mitä hakea. Ei siinä enää oma aktiivisuus auta. Kokemusta on, joskin tällä hetkellä en ole työtön, mutta en myöskään vakkarityössä.

    Kuule kyllä niitä töitä löytyy, niin varkaudesta ku pienemmiltäkin kyliltä. Se on ihmisen omasta asenteesta kiinni että kiinnostaako työn teko vai lojuuko mieluummin kotona. Ja vaikka se duuni ei olis ihan koulutusta vastaavaakaan niin on se silti parempi, ku että eläis sossun rahoilla. Ja ehkä niitä työnantajiakin vähän epäilyttää palkata sellasia jotka on ollu vuosikaudet työttömänä, siks ne ottaa mieluummin nuoria, vaikkei työkokemusta oliskaan kovin paljoa.

    Äänestä

  • Mirkka87 kirjoitti:

    Kuule kyllä niitä töitä löytyy, niin varkaudesta ku pienemmiltäkin kyliltä. Se on ihmisen omasta asenteesta kiinni että kiinnostaako työn teko vai lojuuko mieluummin kotona. Ja vaikka se duuni ei olis ihan koulutusta vastaavaakaan niin on se silti parempi, ku että eläis sossun rahoilla. Ja ehkä niitä työnantajiakin vähän epäilyttää palkata sellasia jotka on ollu vuosikaudet työttömänä, siks ne ottaa mieluummin nuoria, vaikkei työkokemusta oliskaan kovin paljoa.

    jotakin uutta opittavaa maailman menosta. Asenteesta toki on kiinni, kiinostaako työ vai ei, mutta kun se asenne ei ihan aina riitä työn saamiseksi. Kyllä Varkaudessakin on monta ihmistä ilman työtä aivan ilman omaa syytään, vaikka haluavatkin töitä tehdä. (Ja tiedoksi, olen töissä, vaikkakin pienipalkkaisessa.)

    Äänestä

  • Mirkka87 kirjoitti:

    Kuule kyllä niitä töitä löytyy, niin varkaudesta ku pienemmiltäkin kyliltä. Se on ihmisen omasta asenteesta kiinni että kiinnostaako työn teko vai lojuuko mieluummin kotona. Ja vaikka se duuni ei olis ihan koulutusta vastaavaakaan niin on se silti parempi, ku että eläis sossun rahoilla. Ja ehkä niitä työnantajiakin vähän epäilyttää palkata sellasia jotka on ollu vuosikaudet työttömänä, siks ne ottaa mieluummin nuoria, vaikkei työkokemusta oliskaan kovin paljoa.

    Ahaa. Tämä onkin uutta. Kyse onkin siis laiskuudesta?

    Heitäpäs kuule mailia: [email protected]

    Kerron sitten, millaista työtä etsin. Katsotaan, keksitkö YHTÄKÄÄN paikkaa josta voisin tällaista työtä kysyä ja/tai josta en olisi jo kysellyt. Katsotaan, tiedätkö oikeasti mistä puhut vai puhutko vain pelkkää puutaheinää.

    Mitä muuten ovat sossun rahat? Minä en tiedä miten sellaisia haetaan ja mistä. Sinä näytät olevan tuttu ko. asian kanssa koska osasit mainita termin. Varmaankin osaat kertoa senkin, paljonko se tuo sossun raha on, onko se enemmän kuin esimerkiksi joku kelan työttömyyskorvaus? Voisiko sellaisen saada esimerkiksi jos on töissä vain osa-aikaisesti?

    Tuo sossun rahahan kuulostaa kiinnostavalta, minulla on pelkät asumismenot omakotitalossa lainan lyhennyksineen luokkaa 1000 euroa kuukaudessa. Tämän vuoksi on oltava TÖITÄ jotta nämä pystyisi maksamaan, mutta sinä kerrot että myös sossun rahoilla voisi maksaa? Miten?

    Olen hei neuvoistasi tosi kiinnostunut. Etupäässä haluaisin kyllä löytää vakkarityöpaikan Varkaudesta ja näköjään sinä tiedät että mistä pitäisi hakea. Olenhan ollut vain liian laiska.

    Joten katsotaan, onko sinusta seisomaan sanojesi takana.

    Äänestä

Työttömien pitäisi ensiksi kuulua jonnekkin

joka ajaisi heidän etuaan !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lakkoon kirjoitti:

Missä viipyy työttömien korotukset?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu