Naurattaa

Ensiksikin tuosta nimihirviöstä tulee mieleen Football Club (FC) ja toiseksi: miksi Nurmeksen paikalliskeskustelu on nimeltään Nurmekselaisittain ja muutamien muiden Vapaa sana jne vaikka ei kovin vapaalta vaikuta yksikään noista. Kauhean suppea keskustelu, muutama hullu kirjoitus, jota joku varmaan kontrolloi tiukalla kädellä, ei varsinaisesti saada keskustelua aikaiseksi. Pitkiä outoja kirjoituksia, joihin kukaan ei vastaa (varmaan mahdollinen vastaaja ei osaa käyttää nettiä).
112081
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Mikä sua estää keskustelemasta täällä.

Äänestä

... se ole ihan normaalia täällä, ettei jukola-nurmeksen johto ota kantaa mihinkään ?

Äänestä

"FirstClass on edullinen, skaalautuva, monipuolinen viestintä- ja työryhmäratkaisu yrityksille, kouluille, oppilaitoksille, ja muille yhteisöille."
Sitaatti Oyk:n aloitusivulta.

Nurmeksessa toimiva "FC" on Oppiva Ylä-Karjala -projektin jäänteitä, jolla on n.6-7 tuhatta käyttäjää etupäässä itä-suomesta. Kaikki käyttö ei näy nettiselaimella, eikä FC:n omallakaan Client-ohjelmalla: osa käyttäjistä on jäseninä ns. intraneteissä, jolloin käsitellyt asiat näkyvät vain toisille saman ryhmän käyttäjille.
Osa ns. viestialueista on julkisia kaikille käyttäjille, ja nämä näkyvät netissä osoitteessa http://www.oyk.fi

Järjestelmään käyttäjiksi kirjautuneet asioivat verkossa julkisesti omalla nimellä.
Se on ujojen ihmisten mielipiteen julkaisemiselle melkoinen este.

Äänestä
  • Ainakin julkinen keskustelu on OYK:ssa (tai miksi sitä pitäisi kutsua) varsin kuollutta juuri nimien julkaisun takia. Oikea nimi pitäisi pystyä piilottamaan, jos niin haluaa. Kaikki eivät halua kokea toisten ihmisten vihaa sen takia, koska on jostain asiasta "väärä" mielipide. Pienissä paikoissa tämä viha vain korostuu.

    Häiriköinnin voi estää kirjoitusoikeuden peruuttamisella. Ylläpidolla on henkilön oikeat henkilötiedot, jos toisten kunniaa loukataan lain salliman rajan.

    Ei OYK:ta muulla keinoin saa henkiin. Tehkää siitä hyödyllinen myös julkisesta näkökulmasta vai onko verkon ainoa tarkoitus tiettyjen ryhmien yksityinen liikenne?

    Äänestä

  • kuolleita kirjoitti:

    Ainakin julkinen keskustelu on OYK:ssa (tai miksi sitä pitäisi kutsua) varsin kuollutta juuri nimien julkaisun takia. Oikea nimi pitäisi pystyä piilottamaan, jos niin haluaa. Kaikki eivät halua kokea toisten ihmisten vihaa sen takia, koska on jostain asiasta "väärä" mielipide. Pienissä paikoissa tämä viha vain korostuu.

    Häiriköinnin voi estää kirjoitusoikeuden peruuttamisella. Ylläpidolla on henkilön oikeat henkilötiedot, jos toisten kunniaa loukataan lain salliman rajan.

    Ei OYK:ta muulla keinoin saa henkiin. Tehkää siitä hyödyllinen myös julkisesta näkökulmasta vai onko verkon ainoa tarkoitus tiettyjen ryhmien yksityinen liikenne?

    Ei kyllä täälläkään Nurmeslaiset paljon kirjoittele,vaikka saa anonyyminä esiintyä.

    Äänestä

  • oyk kirjoitti:

    Ei kyllä täälläkään Nurmeslaiset paljon kirjoittele,vaikka saa anonyyminä esiintyä.

    Nurmeksen asukkaista iso osa on vanhempaa sukupolvea kun nuoret muuttavat pois. Tällaisesta paikasta palstan löytyminen on hankalaa heille. Tämä muistaakseni perustettiin kesällä eli kyseessä on tuore palsta. Monet eivät ole vaivautuneet tarkistamaan asiaa.

    Lisäksi tätä keskustelua ei ole rajattu mihinkään. Jokainen voi tänne kirjoitella. OYK:ssa keskustelijat on rajattu Pohjois-Karjalaisiin, jos muistan oikein niin ei pääsisi ihan täysin ulkopuoliset puuttumaan mukaan kun eivät paikoista mitään tiedä kuitenkaan.

    Kokeileminen ei maksaisi mitään. Vuoden ajan anonyymi kirjoittelu OYK:ssa ja sitä pitäisi hiukan mainostaa paikallisesti niin jos se ei tepsi, ongelma on tosiaan muissa asioissa. Minua estää juuri oman nimen julkaiseminen.

    Äänestä

Outoihin kirjoituksiin ei kukaan viitsi vastata saati lukea niitä koilotuksia, koko vapaa sana on mennyt aivan piloille näitten "terroristikirjoittajien" takia.

Äänestä
  • Verkossa osoitteesta www.oyk.fi löytyvä kansalaisverkko on paljon muuta kuin täällä viitatut ”nurmekselaisittain”- ja vapaa sana -keskustelupalstat. Kansalaisverkko on mm. Valtimon kunnan sekä Nurmeksen ja Lieksan kaupunkien kuntalaisilleen kustantama peruspalvelu. Sitä ei kuitenkaan ole rajattu vain tämän alueen asukkaille, käyttäjäksi voi rekisteröityä kuka vaan. Paikallisten käyttäjien lisäksi käyttäjiä on nyt eri puolilta Suomea ja myös maan rajojen ulkopuolelta. Varmaankin sellaisia, joilla on jotain siteitä alueeseen.

    Kansalaisverkon käyttäjät saavat kaikki sähköpostiosoitteen, joka on oma nimi ja jolla kv:ssa toimitaan. Sp-osoite on toki käytettävissä myös tavallisena sähköpostina. Pientä maksua vastaan kv:ssa saa lisäpalveluja, kuten kotisivujen julkaisuoikeuden, omien intranet-piirien perustamisen. Yhdistyksille ja yrityksille on omia palvelujaan. Lisätietoja näistä löytyy osoitteesta www.glocal.fi.

    Kansalaisverkko on asukasmäärään suhteutettuna ylivoimaisesti Suomen eniten käytetty alueellinen yhteisöverkko. Nurmeksen ja Valtimon asukkaista lähes kolmannes (vauvasta vaariin) käyttää verkkoa. Erilaiset kuntaportaalit (eTampere, eKarjala jne) eivät yllä lähellekään tätä. Useimmat käyttäjät eivät osallistu keskusteluihin vaan käyttävät kv:n muita palveluja. Paikallislehtien lukijoistakaan useimmat eivät kirjoita mielipidepalstoille (vaikka nimimerkitkin hyväksytään).

    Keskustelujen osalta nimellä osallistuminen pitää keskustelut asiallisina eikä verkon ylläpidon tarvitse tehdä moderointityötä. Verkon käyttäjiltä kysyttiin mielipidettä tästä nimellä toimimisesta ja puskasta nimimerkin takaa kirjoittamisen kannattajia oli hyvin vähän. Kansalaisverkossa on myös anonyymejä viestialueita, jotka ovat moderoituja (viestialueen vastuuhenkilöt käyvät viestit läpi ennen niiden julkaisua). Tällaisia ovat nettipappi, koulukiusaaminen ja yritysklinikan kysymyspalsta. Täällä kansalaisverkon keskustelujen tasoa arvostelevat voivat toki tulla sitä tasoa nostamaan osallistumalla itse.

    Äänestä

  • Veli-Matti Hurskainen kirjoitti:

    Verkossa osoitteesta www.oyk.fi löytyvä kansalaisverkko on paljon muuta kuin täällä viitatut ”nurmekselaisittain”- ja vapaa sana -keskustelupalstat. Kansalaisverkko on mm. Valtimon kunnan sekä Nurmeksen ja Lieksan kaupunkien kuntalaisilleen kustantama peruspalvelu. Sitä ei kuitenkaan ole rajattu vain tämän alueen asukkaille, käyttäjäksi voi rekisteröityä kuka vaan. Paikallisten käyttäjien lisäksi käyttäjiä on nyt eri puolilta Suomea ja myös maan rajojen ulkopuolelta. Varmaankin sellaisia, joilla on jotain siteitä alueeseen.

    Kansalaisverkon käyttäjät saavat kaikki sähköpostiosoitteen, joka on oma nimi ja jolla kv:ssa toimitaan. Sp-osoite on toki käytettävissä myös tavallisena sähköpostina. Pientä maksua vastaan kv:ssa saa lisäpalveluja, kuten kotisivujen julkaisuoikeuden, omien intranet-piirien perustamisen. Yhdistyksille ja yrityksille on omia palvelujaan. Lisätietoja näistä löytyy osoitteesta www.glocal.fi.

    Kansalaisverkko on asukasmäärään suhteutettuna ylivoimaisesti Suomen eniten käytetty alueellinen yhteisöverkko. Nurmeksen ja Valtimon asukkaista lähes kolmannes (vauvasta vaariin) käyttää verkkoa. Erilaiset kuntaportaalit (eTampere, eKarjala jne) eivät yllä lähellekään tätä. Useimmat käyttäjät eivät osallistu keskusteluihin vaan käyttävät kv:n muita palveluja. Paikallislehtien lukijoistakaan useimmat eivät kirjoita mielipidepalstoille (vaikka nimimerkitkin hyväksytään).

    Keskustelujen osalta nimellä osallistuminen pitää keskustelut asiallisina eikä verkon ylläpidon tarvitse tehdä moderointityötä. Verkon käyttäjiltä kysyttiin mielipidettä tästä nimellä toimimisesta ja puskasta nimimerkin takaa kirjoittamisen kannattajia oli hyvin vähän. Kansalaisverkossa on myös anonyymejä viestialueita, jotka ovat moderoituja (viestialueen vastuuhenkilöt käyvät viestit läpi ennen niiden julkaisua). Tällaisia ovat nettipappi, koulukiusaaminen ja yritysklinikan kysymyspalsta. Täällä kansalaisverkon keskustelujen tasoa arvostelevat voivat toki tulla sitä tasoa nostamaan osallistumalla itse.

    "Kansalaisverkko on mm. Valtimon kunnan sekä Nurmeksen ja Lieksan kaupunkien kuntalaisilleen kustantama peruspalvelu. Sitä ei kuitenkaan ole rajattu vain tämän alueen asukkaille, käyttäjäksi voi rekisteröityä kuka vaan."

    Eli kuka tahansa Suomen 416 kunnasta voi tuonne rekisteröityä ja saada samat oikeudet kuin kaikki muutkin vaikka heillä ei olisi mitään tekemistä Lieksan, Nurmeksen, Valtimon, jne. kanssa?

    --------------------------------------------------

    "Kansalaisverkon käyttäjät saavat kaikki sähköpostiosoitteen, joka on oma nimi ja jolla kv:ssa toimitaan. Sp-osoite on toki käytettävissä myös tavallisena sähköpostina."

    Itselläni sähköposti on oikeastaan ainoa syy, miksi käytän kansalaisverkkoa. Se on useimmiten helppokäyttöisempi kuin yleiset verkossa tarjottavat ilmaiset sähköpostipalvelut vaikka vaatii erillisen ohjelman toimiakseen. Lisäksi se on hieman pätevämpi kun osoite muodostuu oikeasta nimestä ja sen alkuperä tarkistetaan ennen osoitteen antamista.

    --------------------------------------------------

    "Kansalaisverkko on asukasmäärään suhteutettuna ylivoimaisesti Suomen eniten käytetty alueellinen yhteisöverkko. Nurmeksen ja Valtimon asukkaista lähes kolmannes (vauvasta vaariin) käyttää verkkoa."

    Miten iso osa noista asukkaista on eri oppilaitosten oppilaita, jotka suorastaan "velvoitetaan" käyttämään kansalaisverkkoa melkeinpä päivittäin kuin tehtäväannot sun muut tulevat Kv:n kautta? Verkkoa siis käytetään hyödyksi oppitunneilla, mutta tässä etsitään enemmän käyttäjän henkilökohtaisempia tarpeita ja miten kansalaisverkko voi niitä palvella.

    Kuinka nuo käyttäjämäärät lasketaan? Vähintään yksi kirjautuminen kerran kuukaudessa?

    --------------------------------------------------

    "Useimmat käyttäjät eivät osallistu keskusteluihin vaan käyttävät kv:n muita palveluja. Paikallislehtien lukijoistakaan useimmat eivät kirjoita mielipidepalstoille (vaikka nimimerkitkin hyväksytään)."

    Tarkempaa tietoa? Mitkä palvelut ovat Kv:n suosituimpia? Sähköposti? Keskusteluhuone?

    Jos käyttäisin Kv:tä nykyisessä tilassaan niin käyttäisin sitä ainoastaan tuttujen kanssa ja yksityisesti joko sähköpostilla tai keskusteluhuoneessa. Kansalaisverkon kuitenkin pitäisi yhdistää ihmisiä, jolloin tuntematon tapaa tuntemattoman ja saa aikaiseksi keskustelua. Tämä ei valitettavasti toteudu kansalaisverkossa.

    Sanomalehti on eri asia, koska se maksaa. Tekstiviesti on aika pieni kustannus, mutta se onkin rajattu muistaakseni 160 merkkiin. Siitä ei paljon saa keskustelua aikaiseksi. Paikallinen sanomalehti ilmestyy useimmiten 1-3 kertaa viikossa, sen tekstiviestipalsta on rajallinen ja itse lehti maksaa. Aktiivinen keskustelu kuolee noihin rajoitteisiin.

    --------------------------------------------------

    "Keskustelujen osalta nimellä osallistuminen pitää keskustelut asiallisina eikä verkon ylläpidon tarvitse tehdä moderointityötä. Verkon käyttäjiltä kysyttiin mielipidettä tästä nimellä toimimisesta ja puskasta nimimerkin takaa kirjoittamisen kannattajia oli hyvin vähän. "

    Miten pitkältä ajalta kysely suoritettiin? Monet käyttäjät, jotka haluaisivat nimettömän kirjoittamisen, ovat tavallaan luovuttaneet vuosien varrella ja eivät ole linjoilla kun kysely suoritettiin. Minun mielestäni noin ison muutoksen mielipidetutkimus vaatii pidemmän aikavälin, jotta riittävän moni ehtii siihen vastata. Mitä olen tutkinut kyselyihin tulevia vastauksia niin vastaukset ovat olleet 100-300 luokkaa. Montako käyttäjää kansalaiverkossa on yhteensä? Siitä voisi katsoa "äänestysprosenttia".

    Nimimerkin takaa ylläpito löytää oikean nimen, jos lain kynnys ylitetään. Minun mielestäni tämä yksin hillitsisi törkeitä kirjoituksia verrattuna vaikka Suomi24 palstaan, jossa yksityisyyttä voi peitellä monella tapaa esim. välityspalvelimen avulla. Rajatumpi rekisteröintimahdollisuus osaltaan karsii häiriköintiä. Ei voi edes verrata täysin julkiseen keskustelupalstaan kuten Suomi24.

    Kirjoitusoikeuden evääminen on myös tehokas keino häirintään. Ehkäpä "Anonyymi Vapaa Sana" palsta "Vapaa sanan" rinnalla voisi olla hyvä kokeilu? Käyttäjien vaan pitäisi olla tietoisia kokeilusta ennen kuin se suoritetaan. Lyhyellä varoitusajalla kaikki ei ehdi mukaan.

    Äänestä

  • näkökulma kirjoitti:

    ”Eli kuka tahansa Suomen 416 kunnasta voi tuonne rekisteröityä ja saada samat oikeudet kuin kaikki muutkin vaikka heillä ei olisi mitään tekemistä Lieksan, Nurmeksen, Valtimon, jne. kanssa?”

    Ei toki samoin oikeuksin. Vierailijakäyttäjien päivittäinen käyttöaika on rajoitettu 10 minuuttiin. Kansalaisverkkoa voi käyttää myös ”off line”, jolloin yhteysaikaa ei kulu, joten aika paljonhan tuolla 10 minuutillakin viestejä lataa luettavakseen ja omiaan verkkoon päin.

    ”Itselläni sähköposti on oikeastaan ainoa syy, miksi käytän kansalaisverkkoa. Se on useimmiten helppokäyttöisempi kuin yleiset verkossa tarjottavat ilmaiset sähköpostipalvelut vaikka vaatii erillisen ohjelman toimiakseen. Lisäksi se on hieman pätevämpi kun osoite muodostuu oikeasta nimestä ja sen alkuperä tarkistetaan ennen osoitteen antamista.”

    Ja vielä lisäksi, kv:n sähköposti on melko turvallinen. Palveluun sisältyy pöpöliitteiden suodatus. Tietoliikenne asiakasohjelman ja palvelimen välillä on salattua. Roskapostisuodatus sisältyy palveluun.

    ”Miten iso osa noista asukkaista on eri oppilaitosten oppilaita, jotka suorastaan "velvoitetaan" käyttämään kansalaisverkkoa melkeinpä päivittäin kuin tehtäväannot sun muut tulevat Kv:n kautta?”

    Valitettavasti nolla. Ainoa oppilaitos, jossa kv on käytössä tällä alueella on Ammattiopisto Nurmes, jossa sitä käytetään sekä henkilökunnan että opiskelijoiden intranettina.

    ”Verkkoa siis käytetään hyödyksi oppitunneilla, mutta tässä etsitään enemmän käyttäjän henkilökohtaisempia tarpeita ja miten kansalaisverkko voi niitä palvella.”

    Eräitä aikuisopiskelun projekteja lukuun ottamatta kansalaisverkkoa ei ole käytetty oppitunneilla. Kaikki käyttö on nimenomaan sitä ”henkilökohtaisempaa”.

    ”Kuinka nuo käyttäjämäärät lasketaan? Vähintään yksi kirjautuminen kerran kuukaudessa? ”

    Todellisista sisäänkirjautumisista eri tunnuksilla.

    ”Tarkempaa tietoa? Mitkä palvelut ovat Kv:n suosituimpia? Sähköposti? Keskusteluhuone?”

    Suosituin lienee kirpputori monine osto- ja myyntialueineen. Tiedotteita paikallisista tapahtumista yms luettaneen myös paljon. Varsin monet ilmeisesti myös lukevat keskustelupalstoja, mutta eivät itse osallistu keskusteluihin. Kenenkään verkkokäyttäytymistähän ei yksilönä tietenkään voidakaan seurata, mutta yleisesti viestialueiden kävijämäärät tiedetään.

    ”Jos käyttäisin Kv:tä nykyisessä tilassaan niin käyttäisin sitä ainoastaan tuttujen kanssa ja yksityisesti joko sähköpostilla tai keskusteluhuoneessa.”
    Tämähän käy. Lisäksi voit nykyisin (Pro-käyttäjänä) perustaa myös oman ”intranetin” esim. kaveripiirille.

    ”Kansalaisverkon kuitenkin pitäisi yhdistää ihmisiä, jolloin tuntematon tapaa tuntemattoman ja saa aikaiseksi keskustelua. Tämä ei valitettavasti toteudu kansalaisverkossa.”

    Miten niin ei toteudu? Eivät nykyisetkään 6.000 käyttäjää kaikki toisiaan tunne. Kansalaisverkko on toki nimenomaisesti alueellinen, yhteisöllinen verkko, joka ei pyrikään ”facebookiksi” maailmalle vaan edistää käyttäjäyhteisönsä kommunikointia, sähköisiä palveluja ja virtuaalista yhdessäoloa.

    ”Sanomalehti on eri asia, koska se maksaa. Tekstiviesti on aika pieni kustannus, mutta se onkin rajattu muistaakseni 160 merkkiin. Siitä ei paljon saa keskustelua aikaiseksi. Paikallinen sanomalehti ilmestyy useimmiten 1-3 kertaa viikossa, sen tekstiviestipalsta on rajallinen ja itse lehti maksaa. Aktiivinen keskustelu kuolee noihin rajoitteisiin.”

    Juuri näin. Siksi kansalaisverkko onkin hyvä keskusteluväline.

    ”Miten pitkältä ajalta kysely suoritettiin? Monet käyttäjät, jotka haluaisivat nimettömän kirjoittamisen, ovat tavallaan luovuttaneet vuosien varrella ja eivät ole linjoilla kun kysely suoritettiin. Minun mielestäni noin ison muutoksen mielipidetutkimus vaatii pidemmän aikavälin, jotta riittävän moni ehtii siihen vastata. Mitä olen tutkinut kyselyihin tulevia vastauksia niin vastaukset ovat olleet 100-300 luokkaa. Montako käyttäjää kansalaiverkossa on yhteensä? Siitä voisi katsoa "äänestysprosenttia".”

    Valitettavasti en noita tietoja muista, vaikka olen ne kuullutkin. Tarkemmat tiedot varmaankin saat ylläpidolta / asiakaspalvelulta (osoite siellä kv:n työpöydällä).

    ”Nimimerkin takaa ylläpito löytää oikean nimen, jos lain kynnys ylitetään. Minun mielestäni tämä yksin hillitsisi törkeitä kirjoituksia verrattuna vaikka Suomi24 palstaan, jossa yksityisyyttä voi peitellä monella tapaa esim. välityspalvelimen avulla. Rajatumpi rekisteröintimahdollisuus osaltaan karsii häiriköintiä. Ei voi edes verrata täysin julkiseen keskustelupalstaan kuten Suomi24.

    Kirjoitusoikeuden evääminen on myös tehokas keino häirintään. Ehkäpä "Anonyymi Vapaa Sana" palsta "Vapaa sanan" rinnalla voisi olla hyvä kokeilu? Käyttäjien vaan pitäisi olla tietoisia kokeilusta ennen kuin se suoritetaan. Lyhyellä varoitusajalla kaikki ei ehdi mukaan. ”

    Pistä nämä näkemyksesi kv:n vapaaseen sanaan keskustelun alle. Jos anonyyminä kirjoittelulle löytyy enemmänkin kannatusta uskon verkon ylläpidon lähtevän siihen mukaan.

    Erään p-savolaisen kaupungin verkkosivuilla ollut keskustelupalsta jouduttiin, muuten, sulkemaan viime kesänä juuri asiattomuuksien vuoksi. Ovat nyt ottamassa käyttöön kansalaisverkon heille viritettyä versiota ja avaamassa keskustelupalstansa uudelleen. Tällä kertaa vain rekisteröityville, nimellä esiintyville käyttäjille.

    Äänestä

Ollaan Yhdessä Kännissä-Fernettiä Cognaggia

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tuo OYK-FC kirjoitti:

Ensiksikin tuosta nimihirviöstä tulee mieleen Football Club (FC) ja toiseksi: miksi Nurmeksen paikalliskeskustelu on nimeltään Nurmekselaisittain ja muutamien muiden Vapaa sana jne vaikka ei kovin vapaalta vaikuta yksikään noista. Kauhean suppea keskustelu, muutama hullu kirjoitus, jota joku varmaan kontrolloi tiukalla kädellä, ei varsinaisesti saada keskustelua aikaiseksi. Pitkiä outoja kirjoituksia, joihin kukaan ei vastaa (varmaan mahdollinen vastaaja ei osaa käyttää nettiä).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu