Perhekoko

Eli kun monet ihmettelevät tuolla suurperhe-osiossa miksi he haluavat/ovat tehneet niin monta lasta,niin nyt kysynkin Teiltä "pienperheiltä" että -MIKSI OLETTE HALUNNEET/TEHNEET "VAIN" YHDEN TAI KAKSI LASTA?
nimim.kotiäiti monelle jo monta vuotta
6540
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

useemmanki lapsen, mutta joko ei oo ollu miestä tai sit niit ei oo tullu vaik on yritetty.. viimesimmä kans 1,5 vuotta, tuloksetta :(

Äänestä

Kaikille lapsenteko ei ole yhtä helppoa kuin esim niille joilla on suurperhe. Mä olen aina pienestä pitäen halunnut paljon lapsia, mutta mulle/meille niitä ei ole suotu. Ollaan oltu yhdessä kohta 18 v ja lapsia meillä on kaksi. 8 v ja 10 kk. Tämän lisäksi yksi keskenmeno. Ikinä ei miehen kanssa olla käytetty mitään ehkäisyä, lapsia on saanut tulla jos on tullakseen. Viimisen lapsen jälkeen tein sterilisaation koska ikä alkaa meillä molemmilla jo tulla vastaan. Olen kiitollinen näistä kahdesta lapsesta.

Äänestä

avopuolisoni mukaan lukien havahduimme siihen hommaan aika myöhäisessä vaiheessa.Olin "jo" 26 kun sain ensimmäisen.Ja kun en tykännyt/halunnut tehdä lapsia "putkeen" vaan halusin nauttia kustakin rauhassa niin kolme kerettiin sit tehdä.Eli meillä on lapset 15,10 ja 5.

Äänestä

Meillä on kolme lasta, vaikka jo kahden jälkeen tuli suositus jättää lapsiluku kahteen. Kolmas lapsi syntyi kuitenkin, koska suurista riskeistä huolimatta minusta ei ollut aborttiin, kun luotettavaksi haukuttu ehkäisymenetelmä petti kuitenkin. Ei ollut oikeasti edes vaikea valinta...

Mutta neljäskin olisi haluttu, se vaan ei ole meille turvallista, enkä halua ottaa riskiä enää kertaakaan, koska edellisen raskauden aikana sain kokea niin monta pelon hetkeä.

Nyt sitten saamme "lainata" lapsia, olemme vapaaehtoisia hoitamaan sisarusteni lapsia aina kun he apua tarvitsevat. Ja oikeastaan, ei sekään ole huono vaihtoehtoa, kun meille sentään kolme omaakin on suotu...

Äänestä

Kaikki vastaajat ovat olleet sellaisia, että eivät halusta huolimatta ole saaneet enempää lapsia. Vastaanpa siis, koska meillä on yksi lapsi ja näillä näkymin enempää ei tule. Emme vihaa lapsia :) ja jos tulisin yllättäen raskaaksi, niin lapsi olisi tottakai tervetullut, mutta tietoisesti emme ryhdy näillä näkymin toista yrittämään. Syitä on varmasti monia, yritän eritellä tähän jotain.

Meillä ei kummallakaan ole mitään erityistä vauvakuumetta tai tunnetta, että olisi pakko saada lisää lapsia. Niin ihana ja suloinen kuin tämä yksi lapsemme onkin!

Isovanhemmat alkavat olla vanhoja ja huonokuntoisia, joten "turvaverkkomme" on aika vähissä. Meillä on kavereita, jotka useita kertoja vuodessa voivat viedä lapset hoitoon isovanhemmille vaikkapa koko viikonlopuksi. Meille sellainen ei ole mahdollista. Eli useamman lapsen kanssa olisi varmasti aika rankkaa. En kaipaa mitään juhlimista tai baarissa käyntiä, mutta silloin tällöin olisi kiva vaikkapa tavata kavereita ilman lapsia tai lähteä jonnekin kahdestaan miehen kanssa. Meille se on tosi harvinaista herkkua.

Olen joutunut hoitamaan todella paljon oman isäni asioita, hänen tilanteensa tällä hetkellä on todella stressaava. Nyt tuntuu, että en jaksa enää yhtään hoidettavaa/huolehdittavaa enempää.

Ensimmäisen lapsemme syntymä ei mennyt kovin hyvin, hän joutui teho-osastolle heti syntymänsä jälkeen, vaikkei mikään keskonen ollutkaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin, hän on nyt täysin terve poika, eli pääsimme pelkällä säikähdyksellä, mutta vauvan kuolema ei ollut kaukana. Tämän johdosta uusi raskaus olisi varmasti aikamoista pelkoa. Yksi ystäväni sanoi, että ainahan voi pyytää sektion, mutta asia ei ole näin yksinkertainen. Pelkäisin vauvan, en itseni, puolesta ja sektiossa riskit ovat vielä suuremmat kuin alatiesynnytyksessä.

Pidän työstäni ja olen vihdoin päässyt sellaiseen työhön, joka kaikin tavoin vastaa toiveitani. Jos toinen lapsi tulisi, ajattelen, että haluaisin olla kotona ainakin siihen, että lapsi on kaksi, mielellään kolme vuotta. Ajatus niin pitkästä poissaolosta ei tunnu hyvältä. Toki mieskin voisi jäädä kotiin, mutta se ei ratkaisisi kaikkea. Ja alalla, jolla olen, vuosien poissaolo merkitsisi aikamoista kärryiltä tippumista.

Lisäksi olen mukavuuden haluinen! Nyt kun vaipoista ja rattaista ja sellaisista on päästy, en jaksaisi alkaa siihen vauvarumbaan uudestaan. Haluamme nyt nauttia elämästä, matkustella jne. Lapsikin alkaa olla sen ikäinen, että hänen kanssaan on helppo matkustella. Mielestäni elämässä on ollut minulle jo riittävästi vaikeuksia (en ala niitä tähän erittelemään), nyt on aika myös nauttia elämästä!

Äänestä

käydä lukemassa niitä ketjuja missä äidit/isät perustelevat halua suurperheeseen. Sellaisia syitä en itse oikein yhtäkkiseltään edes keksisi. Itse en voisi ikinä kuvitella olevani suurperheen äiti.

Luulen, että sen taustalla on jonkin sortin itsekkyys. Minulla oli aivan tyydyttävä elämä ennen vauvaakin (1v3kk), ei mitenkään erityisesti tuntunut puuttuvan mitään. Eli lapsi/lapset eivät mielestäni täytä mitään ns. aukkoa elämässäni.

Monta lasta vaatisi myös monta kertaa enemmän kasvatustaitoa ja jaksamista. Tämän yhden/ensimmäisenkin kanssa on ollut, varsinkin alku, hyvinkin vaikeaa. En muistele kaiholla, vaan kauhulla sitä vauva-aikaa. Hullu kai sitä olisi jos tieten tahtoen järkkäisi itsellensä saman rääkin. Jos tulisi toinen koliikkivauva, siitä kärsisi meidän vanhempien (ja tietenkin itse vauvan) lisäksi myös ensimmäinen lapsi. Elkääkä sanoko, että sehän on vain se ensimmäinen 3-5kk... se ei ole "vain" 3-5kk. Vaikka se jäisikin siihen niin se on aivan helkkarin pitkä 3-5kk!

Tähän perhekokoasiaan voi varmaankin vaikuttaa myös se, minkä kokoisesta perheestä äidit/isät itse ovat lähtöisin. Tosin tiedän erään, joka on todella suuresta perheestä ja ei missään nimessä haluaisi samaa nyt vanhempana. Haaveili aina että saisi oman huoneen tai oman rauhan ja nyt on onnellinen. Itse olen hyvin tyypillisestä 70-lukulaisesta 4-hengen perheestä.

Niin ja kukapa tietää, vaikka minäkin joskus niin hulluksi heittäytyisin, että sen toisen lapsen yrittäisin hankkia. Useampi menisi kyllä jo fiktion puolelle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ullevi-utelias kirjoitti:

Eli kun monet ihmettelevät tuolla suurperhe-osiossa miksi he haluavat/ovat tehneet niin monta lasta,niin nyt kysynkin Teiltä "pienperheiltä" että -MIKSI OLETTE HALUNNEET/TEHNEET "VAIN" YHDEN TAI KAKSI LASTA?
nimim.kotiäiti monelle jo monta vuotta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu