Avioerot

Mikä teidän mielestä on syynä siihen, että avioerot vanhoillislestadiolaisessa piirissä ovat lisääntyneet nopeammin kuin liikkeiseen kuulumattomien keskuudessa? Tarkoitan syillä syvällisempää pohdiskelua kuin pelkkää toteamusta "synti lisäntyy".
Itse olen havainnut mielenterveysongelmien olevan monen tapauksen taustalla. Ja pääsääntöisesti mielenterveys ongelmat puolisossa ovat tulleet toisen puolison tietoon vasta avioliittovuosien kuluessa, vaikka sairastuneen perheessä asiasta on tiedetty jo esim nuoruudesta saakka. Olisko avoimmuus tässäkin asiassa salailua parempi?
161625
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

haureellista porukkaa, koska Raamatun mukaan vain haureus voi olla eron syynä.
Jos elätte Jumalan sanan mukaan, muu syy ei kelpaa eron syyksi.

Äänestä
  • Kyllä just sitä se tarkoittaa.
    ja nimenomaan lestamiehet on aikalailla äärilaidan porukkaa.
    Pidetään yllä aivan hirveitä kulisseja, näytellään hurskasta ja vaimon kanssa harrastetaan petihommia vain lisääntymistarkoituksessa.
    Mutta salassa aika moni harrastaa aikamoista pornoilua.
    Tiedän suurperheen isiä jotka ovat salassa syyllistyneet jopa raiskauksiin. Eikä nämä tule välttämättä ilmi koskaan. Tuntemani uhrit ovat olleet raiskaajan työkavereita tai muita tuttuja, eikä koskaan uskaltaneet asiaa julki tuoda.

    Äänestä

sanoa, että olisiko vl-pariskunnat ottaneet oppia "maailmasta". Niinhän täällä yritetään vängätä nämä SRK:n junailemat hoitokokousjulmuudetkin Kekkosen/Kiinan/kommunismin syyksi.
Repikää siitä.

Äänestä

mustavalkoiselle näytä. Kyllä avioerot ovat valtaväestöllä avan eri luokkaa, kuin vl yhteisössä.
Syy näihin eroihin yleensä on , että toinen puolisoista kieltää uskonsa ja toteuttaa niitä elämän muotoja, mitä tässä maailmassa yleensä toteutetaan. Mielenterveysongelmat ei näyttäne kuitenkaan lisäävän avioerojen määrää , joskin sitäkin on. Maassammehan on vain menossa sellainen aika, ettei vastoinkäymisiä ja toisen sietämistä liiemmin haluta kestää.Kun uskon perusta horjuu sydämessä, se vie luopumiseen uskosta ja valitettavasti usein ajallisestikin haaksirikkoon .

Äänestä

vuosisataisen, nykyiselläänkin parinkymmenen tuhannen lisääntymisikäisen sisäsiittoisessa porukassa kaikki ongelmat vaan kasautuvat, myös mielenterveydelliset ja lisääntymiseen liittyvätkin - lajien monimuotoisuus kärsii ja pikkuinen sukuhaara ajan oloon näivettyy kokonaan pois

Äänestä
  • kun "näivettyvät" pian pois - mutta aloituksesta vakavammasti; erojen määrä lienee kuitenkin vain kymmenissä, joka on koko väestöön nähden marginaalista, joten aloitus on yliampuva - mutta jokainen ero on liikaa!

    Äänestä

..puolisot kuitenkin molemmat, edes joissakin tapauksissa, "uskomassa" olevien kirjoilla? Käyvätkö seuroissa? Tervehditäänkö heitä, kuten muita uskovaisia?

Äänestä
  • uskomassa olevia pariskuntia on monien vaikeiden mielenterveysongelmien vuoksi, jolloin yhdessä asuminen on mahdottomuus esim terveen osapuolen jaksamisen kannalta.
    Eronneiden pariskuntien kohdalla uskon menettänyt on lähtenyt yhteisestä kodista ja hakenut avioeroa . Uskomasssa oleva ei hae eroa, eikä sitä edistä millään tavalla omalta osaltaan. On myös niitäkin , jotka myöhemmin ovat saaneet parannuksen armon ja palanneet takaisin Jumalan seurakuntaan. Yhteiselämä entisen puolison kanssa on monesti mahdottomuus, kun on jo voitu solmia maailmassa uusi avioliitto.

    Äänestä

heti kun netin narskusivuilla muut vouhottajat ovat diagnoosin tehneet. Nettidiagnoosi riittää SRK:lle.

Äänestä
  • Jos anonyymillä narsismipalstalla joku diagnosoi tarinoittesi perusteella puolisosi narsistiksi, saat ottaa avioeron SRK:n siunauksella.

    Äänestä

Kuten tälläkin palstalla joku on aiemmin todennut, Vihkilupauksessa puhutaan tahtomisesta. Ei siis luvata jaksaa toisen edesottamuksia loputtomiin. Luvataan tahtoa. Mutta joskus se raja tulee vastaan, ei jakseta enää. Ilolla olen laittanut merkille, että myös lestadiolaisessa piirissä ymmärretään erota silloin kun ei enää jakseta. Varmasti siihen mennessä on kyllä yritetty kaikin voimin. Monta elämää menee pilalle kurjissa ja riitaisissa kodeissa.

Tällaista suuntausta vl:t eivät kyllä ääneen myönnä. Erosin aviosta itse muutama vuosi sitten. Vain yksi vl-läheinen suostui olemaan tukenani. Vl-piirin ulkopuolelta sain kyllä paljonkin tukea. Nykyään kuitenkin monet vl:t valittavat minulle (osin samat jotka käänsivät aiemmin selkänsä), kun heillä kotona ei mene hyvin. Ilmeisesti ajattelevat, että minulla olisi hyviä ajatuksia. Onhan toki ajatuksia, sillä nyt elän oikein onnellista elämää. Mutta en halua niitä vl:lle tyrkyttää, sillä heillä on oma näkemyksensä.

Äänestä

Mihin tutkimukseen viittaat tai mikä on n:n määrä, mistä teet havaintosi? Olisin skeptisempi suistä myöskin yleistämisestä. Kuinka moni vihityistä pareista todellisuudessa nykyään eroaa? Kuka näitä tapauksia lestadiolaisuudessa tilastoisi?

Monet ajankohtaiset ilmiöt heijastuvat lestadiolaisuuteen mitkä yleensäkin yhteiskuntaan tai valtakulttuuriin. Yksilöllisyyden korostuminen sitoo ihmisiä heikommin perheen koossapitämiskäsitykseen kuin ehkä aiemmin. Omaa onnellisuutta elämässä arvostetaan melkoisen paljon, mikä on minusta aika ymmärrettävää. Kun ei ole aivan pakko, niin ei ole pakko.

Arvelisin (huom. minulla ei ole tutkimustietoa asiasta!) että nuorena paritumisella voisi olla jonkilainen selittävä tekijä avioeroihin sekä lestadiolaisuudessa että sen ulkopuolellakin. Jos oma identiteeetti on vielä muodostumatta, mutta tehdään jo valinta aviokumppanista, on hyvin todennäköistä että ihminen päätyy naimisiin ihmisen kanssa, jonka kanssa yhteensopivuus ei ole kovin taattua pitkällä aikavälillä. Kysymys ei ole välttämättä kummankaan mielenterveysongelmista tai mistään selvistä tehdyistä virheistä ja vaan inhimillisistä persoonallisuus- ja arvoeroista, jotka voivat alkaa hangata molempien mieltä kun itsetuntemus iän myötä lisääntyy. Oikeastaan ratkaisevaa on molempien joustokyky toisen ja itsensä muuttumiselle. Kuinka pitkälle sitä siedetään tai täytyy sietää?

En tiedä. Mitä mieltä itse olet?

Äänestä
  • olemaan monta puolta. Voi se olla niinkin, että nuoret yleensä sopeutuvat paremmin yhteiselämään, kuin sellaiset jo "itsellisiksi" kasvaneet. Minä ainakin olen sitä mieltä, ihan vaan omasta kokemuksesta.

    Äänestä

  • lienee omienkin havantojen perusteella oikeassa.
    Aiemmin ei vl-piireissä ollut juuri ollenkaan eroamistapauksia ja tietenkin kasvu on senkinvuoksi suurta kun jakaja lähenee sitä nollaa.
    Avioeroihin ilmeisesti syynä aivat samat kuin muissakin eroissa yleensä. On ilmeisesti niinkin että yhteisöllisyys ja sen antama tuki on voimakkaasti vähentynyt. Tämän havaitsee näiden suurten ikäluokkien eläköitymisessä, uudet eläkelläiset ottavat aikaa vain itselleen,matkustellen yms. Aikaisemmat sukupolvet tukivat huomattavasti jälkeläistensä elämää, niin taloudellisesti kuin henkisestikkin. Vl:ät elävät ajan muutoksissa, vaikkeivat sitä ihan itse tiedostakkaan. Ajan ilmiöt näkyvät heidän toiminnassaan samoin kuin ne näkyivät 70 luvun tapahtumissa.

    Äänestä

"Mikä teidän mielestä on syynä siihen, että avioerot vanhoillislestadiolaisessa piirissä ovat lisääntyneet nopeammin kuin liikkeiseen kuulumattomien keskuudessa?"

Mistä tämä "tutkimustulos" on peräisin? Naapuristostasi? Kuinka suuri otos? Ei kuulosta uskottavalta. Voi valitettavasti pitää paikkansa, että avioeroja tapahtuu vl-piireissä enemmän kuin ennen, mutta uskoakseni edelleen hyvin vähän.

Äänestä

jos ero tulee niin ei se hakeva puoli sillon ole uskovainen.Eikä niin painavia syitä anneta ihmisille joilla on oikea anteeksiantamus toista kohtaan.Jos ongelmista ei puhuta,ne paisuu.Aina ei tietenkään riitä pelkkä anteeksiantamus ja sen pitää molempien puolisoiden käsittää.Jos ei ymmärrä,niin ei ole usko avautunu välttämättä täysin,tai sitten on moni asia alkanu pimenemään(luisuu pois uskosta)jos ei niitä jaksa uskoa anteeksi.

Meillä ero on tulossa miehen puolelta joka ei uskovainen ole ollu vuosiin.Viina se on hajottanu koko perhettä ne vuodet.Ja paljon oon saanu kestää,mutta kun olen luvannu rakastaa niin olen tähän asti pystyny anteeksi antamaan.Vaikka en kaikkia tekoja tietenkään hyväksy.Mutta kun haluaa eron,niin muutan sitten lasten kanssa omilleni.Tiedän että moni asia helpottuu ja toiset vaikeudet tulee tilalle,mutta kuuntelen sisäistä ääntä ja annan tapahtua sen minkä on pakko tapahtua.Luotan siihen että ei Jumala mua jätä ja unohda vaan jokin tarkotus kaikella on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lisäntyneet huomattavasti kirjoitti:

Mikä teidän mielestä on syynä siihen, että avioerot vanhoillislestadiolaisessa piirissä ovat lisääntyneet nopeammin kuin liikkeiseen kuulumattomien keskuudessa? Tarkoitan syillä syvällisempää pohdiskelua kuin pelkkää toteamusta "synti lisäntyy".
Itse olen havainnut mielenterveysongelmien olevan monen tapauksen taustalla. Ja pääsääntöisesti mielenterveys ongelmat puolisossa ovat tulleet toisen puolison tietoon vasta avioliittovuosien kuluessa, vaikka sairastuneen perheessä asiasta on tiedetty jo esim nuoruudesta saakka. Olisko avoimmuus tässäkin asiassa salailua parempi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu