Olen ollut nyt...4 vuotta ilman yhden yhtä, edes huonoa kaveria/ystävää. Minulla ei ole muita kuin vanhempani, joille voin avautua edes jonkin verran. En tiedä olisinko masentunut yläasteen 8-luokalla kun ainoa kaveri joka ymmärsi ja jonka kanssa ajatukset menivät yksiin masentui pahasti ja alkoi käydä koulua kotoa käsin. Emme nähneet kuin muutaman kerran elokuvissa ja koululla kun hän harvoin kävi, mutta sitten hän löysi Parempia(?) kavereita, joiden luona kävi koululla sopimassa ryyppyreissuloista sun muista semmoisista joihin minua ei saisi. Menin ihan lukkoon kun hän tuli luokseni istumaan ja alkoi itkeä kun istuin vain tönkkönä ja tuojotin seinää hädissäni kun en tiennyt mitä tehdä. Ammattikoulu alkoi ja siellä sain luokallisen kiusaajia. Ryhtini meni ja aloin kulkea kumarassa huojuen ja jäykkänä. Mitä sulkeutuneemmaksi menin, sitä enemmän minua alettiin halveksia. Aloin lihoa pikkuhiljaa, vaikkakin nyt olen alkanut taas olla vähitellen tyytyväinen ulkonäkööni. Nykyään minulla ei ole edes luokkakavereita...olen jo unohtanut kuinka pitäisi kommunikoida tuntemattomien sun muiden kanssa muualla kuin internetissä enkä uskalla siksi oikein tehdä aloitteita. Minut on vaikea saada keskustelemaan leppoisasti sillä nykyään se on mennyt siihen että vastaan vain muutamalla sanalla. En voi katsoa ketään suoraan silmiin ja tunnen itseni uhatuksi jos joku katsoo minuun päin. Olen yhä enemmän alkanut kartella miespuolisia tallaajia. Saattaa olla että media vaikuttaa tähän, mutta voin ajatella vain kaikkea mahdollisimman kamalaa jokaikisestä miehestä/pojasta joka tulee vastaan. En oikein tiedä mistä ikäiseni puhuvat ja huolestuttaa kun kuuntelee opistolla kun jotkut puhuvat vain töihin menosta omista rakkaistaan ja sen semmoisesta, kun minä tunnen itseni yhä siksi 15 vuotiaaksi, joka olin kun menetin viimeisenkin hyvän ystävän. Suren melkein viikoittain että menetin sen ystävyyden...joskus olin lähellä lähettää hänelle tekstiviestin mutta en uskaltanutkaan painaa "Lähetä"-nappia kun tajusin kuinka idiootilta vaikuttaisin. Enhän minä voi enää merkitä hänelle mitään...hänellä kun tuntui jo olevan niin paljon kavereita. Kamalaa kun ei voi elää täysillä niinkuin haluaisi..haaskaa elämänsä hukkaan norkoilemalla tietokoneen ääressä. En tiedä olenko yhä masentunut vaiko en, mutta tekisi mieleni nyt itkeä. Päivittäin tekisi mieleni itkeä mutten nykyään enää sitä tee. Kun joku kuolee en kykene itkemään sillä en pysty ajattelemaan kuolemaa. En vain jostakin syystä tunne sitä enää kamalaksi asiaksi, koska maailmalla tapahtuu niin paljon pahaa. Aivan sama kuka kuolee. Uskon että internetin tulo kotiini pilasi nuoruuteni sillä tulin siitä täysin riippuvaiseksi ja saatoin olla koneella 16 tuntia vuorokaudessa enkä saattanut tajuta ollenkaan ajan kulkua. Nykyään en jaksa olla enää kuin muutaman tunnin, ja koulussa ja työharjoittelupakassakin kaikki tapahtuu aina tietokoneen ääressä. Kurja elämä, haluaisin jakaa ajatuksiani jonkun kanssa jota vain kiinnostaa, mutten tiedä osaanko valittaa surkeaa elämääni muuten kuin tämän kirjoituksen kautta. Internet ja tietokone riistivät minulta elämän ehkä parhaimman ajan, teini-iän? jolloin sai olla huoleton...nyt saan sinnitellä pala kurkussa päivän toisensa jälkeen ja kaivata mennyttä aikaa. Tuntuu että kuukausi toisensa jälkeen tuntuu yhä raskaammalta elää, varsinkin nyt kun täytin 18 vuotta ja pitäisi jo olla itsestään vastuussa. Henkisesti tunnen itseni siis vielä 16 vuotiaaksi..tunnen olevani villieläin joka on tuotu suurien ihmismassojen keskelle häkissä ja jota hätyytellään heittelemällä päälle kaiken maailman romua...onko ketään joka olisi aivan yhtä alhaalla? En taidakkaan uskaltaa ottaa kantaa Auvisen ammuskelujuttuun :p. Ei sillä ettäkö olisin edes 40 % samalla tavalla ajattelija.
täysin lukossa
minääh vaan....
121634
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Parempi jos joku poistas tuon viimeisen jutun ettei ala ahdistaa että siitä tulee ikävyyksiä.
kaikki kirjoittelut ottaa totisesti
niin saa sairaaksi tulla.
Puhu ihmisten kanssa vaikka SÄÄstä
vaan älä jää yksin. Huolehti vanhemmistasi.
Totta se on kun tietokoneelle annetaan
kaikki aika niin läheiset jäävät ilman HUMIOTA!
OMA ELÄMÄSTÄ SANOMATTA.
Koneelle - 2h päivässä riittää, jos ei ole pakko työn tai opiskelun vuoksi.
"Olen ollut nyt...4 vuotta ilman yhden yhtä, edes huonoa kaveria/ystävää."
Entä sitten ? Sinulla on koko elämä edessäsi ja aikaa olla rakastettu ja rakastaa.
"Minulla ei ole muita kuin vanhempani, joille voin avautua edes jonkin verran."
Tiedän tyypin jonka vanhemmat ovat kuolleet ja hän on ikäisesi. Olet kiitollinen että vanhempasi kuuntelevat sinua ja ovat ylipäätään olemassa.
"Suren melkein viikoittain että menetin sen ystävyyden...joskus olin lähellä lähettää hänelle tekstiviestin mutta en uskaltanutkaan painaa "Lähetä"-nappia kun tajusin kuinka idiootilta vaikuttaisin."
Unohtakaa mokoma huit hait törkimys. Ole itsenäinen ja ajattele itse että ansaitset parempaa seuraa.
"Uskon että internetin tulo kotiini pilasi nuoruuteni sillä tulin siitä täysin riippuvaiseksi ja saatoin olla koneella 16 tuntia vuorokaudessa enkä saattanut tajuta ollenkaan ajan kulkua."
Internet ei pilannut elämääsi. Sen pilasi sinunlaisesi itsekuriton laiska persoona.
Kommenttisi toki kirpaisee ja se että sanot laiskaksi suututtaa..Voi olla että näin olisi käynyt ilman internetiäkin, en tiedä. Tällaiset vastaukset saavat ajattelemaan että olisi ollut paras vain pitää nämäkin höyryt sisällään niinkuin ennenkin.
>Olen ollut nyt...4 vuotta ilman yhden yhtä, edes huonoa kaveria/ystävää.
LOL, itselläni ei ole koskaan ollut yhtään ystävää, edes kaveria. Pari tyyppiä muutamaan kerran moikkasi yliopistolla, mutta en ole sen enempää niiden kanssa tekemisissä, kuin mitä on pakko luennoilla.
>Minulla ei ole muita kuin vanhempani, joille voin avautua edes jonkin verran.
Ei mullakaan ole muita kuin vanhempia, mutta en keskustele niiden kanssa muusta kuin arkisista asioista. He jopa luulevat minua homoksi, vaikka en ole, enkä viitsi edes korjata, kun emme puhu muuta kuin, haluatko kahvia kiitos ja ei kiitos...
Jos vanhemmat kuolevat, niin minulla ei ole ketään - ei edes sukulaisia. Aika siistiä toisaalta, kuolee eikä kukaan sua edes kaipaa, kunnes alat haisemaan ja mätänemään asunnossa. Hautauskin menee valtion piikkiin :)
Oikeastaan tämä yksinäisyys ei enää häiritse yhtään. Siihen tottuu, oikeastaan jopa nautin siitä :)
Skitsoidi henkilö tarkoituksella vetäytyykin omiin oloihinsa ja viihtyy paremmin yksin kuin muiden seurassa, eikä kärsi yksinäisyydestä.
täällä olisi yksi kuka etsii myös ystävää.
[email protected]
Sinulla oli netti se pakopaikka, minulla se oli pelaaminen rahapelejä. Kysyt itseltäsi oletko masentunut, voin sanoa että olet todella masentunut, ehkä jo ollut niin kauan, että se olotila tuntuu jo "normaalilta" tiedän tunteen, kuolema tuntuu jopa helpottavalta ratkaisulta. Kerrot että opiskelet ja käyt työharjoittelussa, se on hyvä asia, se pitää asiat jollain tavalla kuoseissa, mutta sinun täytyy käsitellä masennuksesi jollain tapaa ettei se jatku enää. lääkitys on yksi vaihtoehto, ei paras mielestäni, mutta jos kaikki muut keinot ovat käytetty se saattaa olla parempi. Itsellänikin oli asia jonka ylitse en meinannut päästä yli, mun eka tyttöystävä jätti mut toisen takia ja vuosien jälkeenkin se kaihersi mieltä(hullua eikö vaan ;)) kirjoituksesi perusteella olet huumorintajuinen, hiljainen, kuin kuka vaan naapurintyttö joka haluaa vain olla rakastettu. Voisinpa sanoa että asiat järjestyy sormianapsauttamalla, mutta ei, on vaan jaksettava yrittää löytää se mitä elämältä haluaa. Tiedän että sieltä kodin turvasta ei haluaisi lähteä, mutta nyt pylly ylös penkiltä ja vaikka 10min. kävelylenkki. Älä anna negatiivisten kirjoitusten masentaa, meitä on moneksi, vain nämä asiat kokenut voi tietää miltä se tuntuu. Jos haluat laitta sähköpostia. [email protected]
Kaikkea hyvää ja muista jokainen päivä on lahja, itse päättää mitä sille tekee :o)
Minullakaan ei ole ollut kavereita sitten ala-asteen jälkeen kovinkaan paljoa.
Ylä-asteella oli yksi. lukiossa ei ketään. nykyisessä koulussa 3 vuotta opiskelleena ei kavereita.
Olen totuttautunut ajatukseen että olen erakkoluonne, yksinäinen susi, ja viihdyn näin.
Mutta naisia riittää..
Käyn salilla, lenkkeilen pidän huolta ulkonäöstäni, rakastan itseäni, ja näin muiden on helpompi rakastaa minua.
Ota rento oikea asenne elämään, so what!
EI välinpitämätön vaan rento, huumorintajuinen, ota vastaan mitä elämä antaa.
Jos haluat nähdä kaiken negatiivisena, harmaana, turhana, masennut.
Kaikki on susta kiinni miten koet elämän.
Nips naps onnellisuus vipu aivoissa vaihtuu, kesto hymy huuliin!
Itsekin näin elämän ennen täysin paskana, vihasin muita ihmisiä, koko elämää.
Jos maailmassa olisi ollut itsetuho painike olisin painanut sitä.
Kannattaa tosiaan hommata muija, rakastaa sitä, antaa sille kaikkensa, ja vaikka ottaa kaikki paskakin vastaan tyynesti.
Ei naisiakaan kannata ottaa liian tosissaan, särkevät sydämmesi kuiten jossain vaiheessa.
Missään nimessä ei kuitenkaan saa olla välinpitämätön.
Ota selvää mitä naiset haluavat, jos et tiedä tai osaa lukea sitä heistä.
EMPATIA on tärkeää, pitää mukautua toisen ihmisen ajatuksiin.
En mäkään osaa kunnolla jutella tai naurattaa muita, mutta osaan kuunnella.
Alkoholi helpottaa hieman sosiaalisia estoja.
Menet vain baariin, katselet vaikka ympärillesi olisiko siellä muita yksinäisiä ja kysyt niiltä ovatko yksin liikenteessä.
Tai sitten istut naisten pöytään, "hei, mitä kuuluu?"
Kannattaa lukea Bukowskin postitoimisto tai naisia.
Kaikki on asenteestasi kiinni, heitä menemään tuo valivali olen paska -asenne.
Elämä on niin ehanaaa, bongasin hiljattain uuden muijan, jätin vanhan.
Uusi muija on niin ihana, mutta vanhakin on soitellut perään.
Tietysti olen hoitanut miehen velvollisuuden ja käynyt sitäkin exääkin panemassa taas.
Pettäminen onkin taitolaji mutta se onkin sitten jo aivan oma lajinsa..
Life - it's just a ride
Nytkö sitten olet ihan ikäloppu 18 vuotiaana? Herätys nyt oikeesti! Menneet on menneitä, elämä jatkuu. Jos sä vaan pyörität päässäsi yhtä ihmistä ja joskus koulussa tapahtuneita juttuja, niin ethän sä pääse yhtään eteenpäin.
ja huom. olen vieläpä sinua vanhempi, 21! Tuntuu siltä kuin pitäisi saada ote elämään ja päästä pitkästä aikaa eteenpäin. Ystäviä ei ole, vaan ainoastaan pari moi-kaveria. Perheeni ei nykyään tue minua. Olen yksin ahdingossa. Välillä ajattelen masentuneita ajatuksia, esim. ettei olisi syytä elää. Mutta välillä suuntaan ajatukseni positiivisempaan suuntaan, ihme kyllä.
Sinäkin pystyt tähän: tsemppaamaan itseäsi, vaikkei siltä tuntuisi. Oikeastaan, se on jokaisen velvollisuus. Ja mitä enemmän ihmisten mielipiteitä lukee netistä, lehdistä, sun muista, tajuaa että hyvin monella on ahdistunut, paha olo. Tällä palstalla kirjoittavat eivät ole lähimainkaan ainoita, joiden elämäntilanne on ahdistava.
On paljon toivoa jäljellä. Ei pidä lannistua muutamista vuosista. Menneet vuodet saavat olla juuri sellaisia kuin ovat olleet. Teini-iällä ei mitään merkitystä loppuelämän kannalta. On pelkästään hienoa, että ihminen haluaa muutosta. Juuri siitä se uudistusten tekeminen alkaa. Jos ei haluaisi muutosta elämään, ei yrittäisi mitään muuttaakaan.
Älä surkuttele itseäsi, sillä täällä linjan toisessa päässä on toinen ihan samanlainen! :)
Jos internetissä on paljon pahaa, niin on siellä jotain hyvääkin. Kun lukee kannustavia viestejä ja huomaa että on niitä samanlaisiakin ihmisiä, saa lisää potkua muuttaakseen elämäänsä kun huomaa ettei tämä voi olla kohtalo jos sitä ei sellaiseksi luo itselleen. Elämä on liian lyhyt surtavaksi. Näinkin tuossa äsken Oprahin televisiosta. Siinä käsiteltiin sitä kuinka monet ihmiset ovat päässeet nousemaan sinnikkäästi kovalla työllä maailmanlopulta tuntuneista tilanteista. Kiitos kannustuksista, kyllä niistä hyötyä on ollut.