No nyt se sitten tuli kaikelle kansalle tiedoksi, huoh lopultakin.
Sairaanhoitajan palkka per/hoitsu nousee noin par er euroo perätii kuukaudessa. Pistän oikein käteni ristiin ja rinnan päälle kiittääkseni nöyrin katsein teitä yli-ihmisiä. Kyllä kannatti riskeerata, eli sanoutua irti vakituisesta työpaikasta, menettää kaikki etuudet, luopua työstä josta pitää. Mutta kun kukaan ei päätä silittelemällä elä/elätä itseään eikä perhettään. Terveydenhoitokuluissa säästetään,ei palkata lisää henkilökuntaa. Pitkäaikaiset potilaat, kärsivät yksinäisyydestä, kukaan ei käy heitä katsomassa. Hoitaja käy silloin tällöin, mutta ei ennätä jutella eikä paijata. Voi että kun te päätösten tekijät ja niin jumalattoman ison palkankorotuksen meille antaneet, sairastutte samalla tavalla kun nämä nyt meidän potilaamme. Toivon että teille ei ole kenelläkään yhtään aikaa. mutta polla teillä pelaisi sen verran paljon että osaisitte oppia viimestään silloin arvostamaan kansalaisia sekä hoitohenkilökuntaa.
Vai että oikein palkankorotus...pah...kunhan tuosta lähtöpalkkakuopasta pääsisi aikuinen ihminen joskus ei kahta tonnia lisineen ja siitä verot. Kysyn vaan kenelle maksetaan 2500-3800E/kk?

Vastaukset 1
Vanhimmat
niinpä on kovasti naisvaltanen ala ollut aina-
ettei ole puolen pitäjiä. kyllähän tuo palkka
mikä tiedotusvälineissä loistaa kelpaisi jo
lääkäreillekkin saati sitten hoitoalan työnteki-
jöille.
Valhetta ja lupauksia, sairaanhoitajat saavat
haukut.
Voi kumpa tavantallaajat alkaisivat ymmärtää
sen mihin ollaan menossa. sairaanhoitajat
alistetaan eurolla. ei lisätä henkilökuntaa.
Kuka Sinut Hoitaa Tulevaisuudessa, Sinä Toinen
Immeenen?