ajattelin

ja Tuomaksen ja Villen ulkonäköä

Voisiko Ristilukkia, jota hienompaa biisiä ei ole, tehdä rockversiona ilman että kukaan tuntisi sitä raiskatuksi. Ihan jotenkin vaan alkoi tuntua siltä, että sen sanat ja melodia vois koskettaa bändin poikia.

Mutta kun mitään vastaavaa ei ole vielä tähän päivään mennessä toteutettu, niin ainoa looginen johtopäätös on, että tämä on käsitelty ja kuolleena pysyyn haudattu ajatus.

Tuoll' korpien kätköissä ruohikko on
ja paisteessa siell' auringon,
käy lukki niin suuri ja musta kuin yö,
Se saalista vaanii ja syö.
Säde päivän sen vangiksi väijyen käy
kun iltaisin verkkonsa taa hämärtäy.
Ja tullessa yön hän alkavi työn,
jok' ainoan sielun hän vangita voi
ja piinaten surmaa ne, oi.

Ja aurinko sammuu, sen kehrää ei näy,
se yön ikihelmahan käy.
Ja ihmiset sielutta harhailevat
vain tuntien tiet avarat.
Yön tummuus on heistä kuin hehkuva koi,
he säikkyvät kerran jos valjeta voi,
ja rientäen pois
näin eivätkö ois
ikivapaita - unta kun nähneensä vaan
he luulevat nukkuessaan.

Mutt' lukki se punovi pauloja ain',
yks' sielu ei lannistu vain.
Se sielu käy vapaana aikojen taa;
sen sankarit perinnöks' saa.
Ja mainetta, mahtia heille se tuo.
Mutt' rauhaa ja lepoa koskaan ei suo.
Se sankari on,
joka ain' kuolohon,
lukin verkkoja vastahan taistella voi,
sillä kaikki ne kaatuvat, oi!