Mua on alkanu epäilyttään, että oiskohan mulla angiina.. Kurkku on ollu kipeenä jo neljä päivää, eikä se yleensä nuhassa näin ole. Sitte kun taskulampulla katsoo nielurisoja, siellä on ikäänkuin valkoisia viivoja, ja kun kädellä tunnustelee leuan alta, niin molemmin puolin tuntuu pienet patit. Kuumettakin on ollut, sunnuntaina alkoi. Ensin paleli hirveästi, sitten oli vähän kuumetta. Seuraavana päivänä sitä oli myöskin, vähän yli 37 astetta. Tiistaina sitten se nousi aivan yhtäkkiä melkeinpä 39 asteeseen, mutta laski noin tunnissa. Illalla sitä ei enää ollut. Tänään taas aamulla ei ollut, uudestaan vähän ajan päästä mitatessa oli 37.2, sitten vähän ajan päästä 36.8.
Voiko tämä olla angiinaa? Eilettäin sanoin äidille, että luulen sen olevan angiinaa, mutta eipäs äiti sitä uskonut. Mutta kurkku on kipeä aina nieltäessä, ja nyt kun olen lukenut näitä angiinan oireita, niin luulenpa että minulla on se. Voiko sitä hoitaa kotikonstein?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Angiinaan tarvitaan aina antibiootti. Se ei mene kotikonstein ohitse. Hoitamattomana voi tulla vakavia jälkitauteja.
Mene lääkäriin, angiinan olemassolo voidaan todeta laboratoriossa strptokokki-pikakokeella.
Omasta kokemuskesgta voin sanoa, että virus (ainakin minulla) aiheutti erittäin kovan kurkkukivun ja pahan olon, ei kuitenkaan kuumetta.
streptokokki on bakteeri, ei virus