Tämä ei nyt ole mikään virallinen lääkäripalsta, mutta osaisiko joku kertoa tai edes arvata mitä minulle on tapahtumassa. Eli..
Erosin n. kuukausi sitten pitkäaikaisesta avoliitosta miehen pettämisen takia ja muutin yksin asumaan. Stressaavan työpäivän jälkeen menin kahden viikon ajan remontoimaan uutta asuntoa ja loppu yön stressasin raha-asioita ja sitä kuinka pärjään yksin.
Ystävät unohtui seurustelun aikana ja nyt olen täysin yksin. Ex:llä on jo uusi, hankki sen jo samana viikonloppuna kun erosimme. Itken kaikki illat hysteerisenä että miten pärjään ja miten aina kaikki voi tehdä näin! Eikö ne kaikki yhteiset hetket tosiaan merkinnyt tämän enempää ja onko minut näin helppo unohtaa, yhdessä yössä...
Nyt olen laihtunut kolmessa viikossa 14 kg, kuukautiset on kestänyt kaksi ja puoli viikkoa, en saa iltaisin unta ja heräilen pitkin yötä ja aamuisin en millään pysty heräämään töihin, saan kamalia raivon puuskia, töissä raivoan työkavereille, hakkaan seiniä ja heittelen tavaroita sekä kotona että töissä yksin ollessani, iltaisin nukkumaan menessä en saa hengitettyä, vaan tuntuu että happi loppuisi, välillä ahmin roskaruokaa ja välillä menee kokonainen päivä etten syö mitään, enkä edes tunne nälkää.
Jos joku voisi jollain tapaa auttaa, olisin niin kiittollinen!

Vastaukset 8
Vanhimmat
ja jos ei ollut niin yksi vaihtoehto on: lopeta ittes.
että täältä kannata mitään kysyä... Kiitos vaan vastauksesta ja tiedoksi että olin erittäin tosissani viestin kanssa ja kiva että sulla menee noin hyvin että voit tulla tänne aukomaan päätä!
Kehottaisin käydä lekurin kanssa keskustelemassa asioista. Oireet vaikuttavat masennukselta, mutta lääkäri sen osaisi kertoa paremmin.
Erot harvemmin ovat kivuttomia, mutta nuo syömis- ja unihäiriöt mielestäni kertovat jonkinasteisesta masennuksesta.
ohi. aika parantaa.
dont worry be happy :) kaikki järjestyy ja ota se aika minkä sinä tarvitset. Jos unettomuus käy vaikeammaksi niin hae lääkäriltä mietoa unilääkettä yhdeksi kuukaudeksi, ei enempää koska niillä on riippuvuuspotentiaalia ja haluat varmaan tulevaisuudessa nukkua ilman aineita. Tietysti voit myös pyrkiä jutella jollekulle.
Taisit jo vähän itse vastata kysymykseesi, eli kun sinun elämältäsi vietiin pohja pois ja jäit yksin ilman ystäviä kenelle purkaa pahaa oloasi ja eiköhän sekin satuta vielä lisää jos huomaa että entinen kumppani sai sinut jo unohdettua lyhyessä hetkessä. On ihmiset pienemmästäkin vastoinkäymisistä romahtaneet.
Masennusta ja ahdistusta sinulla ainakin on, itsellä myös ruokahalu ja unen saanti vaihteli silloin kun en ollut vielä lääkityksellä. Myös ärtyneisyys on yksi masennuksen tunnusmerkkejä, mutta enhän toki ole lääkäri joten mene ihmeessä nyt keskustelemaan sinne asiastasi. Kuulostaa ainakin minun mielestä sekin pahalta jos lähtee 14 kg 3 viikossa painosta pois. :-(
Jaksamisia!
Ymmärrän tunteesi täysin. Jokainen reagoi eroon eri tavoin, itselläni oli samanlaisia "oireita" kuin sinulla. Ensimmäinen vuosi oli pahin. Mies vei kaiken omaisuuden, minulle jäi kaksi lasta huollettavaksi, lisäksi raskas kolmivuorotyö hoitoalalla, en tiedä miten itse selvisin, ensimmäisen vuoden itkin joka päivä. Heräsin joka aamu ennen neljää, enkä enää päässyt uneen, laihduin useita kiloja. Lisäksi mies viritti vielä huoltajuuskiistan. Nyt , lähes seitsemän vuotta on tuosta kulunut. Minulla on uusi miesystävä, ja elämä näyttää muutenkin valoisalta. Olen paljon jutellut aihesta, kyllä ero useimmalta vie pohjan pois elämältä joksikin aikaa. VOIMIA SINULLE.
tiedät mistä saat apua.