Kyllä minulla tuttuja on. Mutta saa tehdä aina aika kovan työn että saa jonkin tapaamisen aikaiseksi: Tunnen oloni yksinäiseksi. Alan selaamaan kännykän numeroluetteloa (mikä on aika lyhyt verrattuna muihin). Siellä on miehiä, joita olen joskus aikoinaan tapaillut kuukauden verran. Siellä on pari lapsuuden kaveria. Muutama tuttu, joihin kuitenkin arveluttaa ottaa yhteyttä kun heillä on kuitenkin ihan omat elämät ja kavereita. Ei oikein kehtaisi ottaa keheenkään yhteyttä. Tuntuu ettei muita oikein hirveästi kiinnosta sopia tapaamisia kanssani. Olen aika "tylsää" seuraa: hiljainen enkä oikein osaa ottaa rennosti. Kuitenkin olen näköjään ihan helkutin sosiaalinen kun kaipaan jatkuvasti muiden seuraa ja mikään ei ole ihanempaa kuin käydä esim.illalla viihteellä ihmisten keskellä. Se on niinkin ihanaa että petyn hirveästi jos joku peruukin lähtönsä kanssani: olisin niin taas halunnut pitää hauskaa ja saada mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin josta saisi parempia kavereita. Alan joskus itkemäänkin kun jotain ei kiinnostakaan lähteä baariin.
Noh, yritän kuitenkin ja tekstaan jollekin tutulle tarkasti sanamuotoja puoli tuntia miettien ja sydän pamppaillen. Kaverille on ok että tapaamme. Tapaaminen on aika kiusallisen hiljainen aika-ajoin ja sitten eroamme. Sitten on TAAS yksinäinen ja apea olo. Ja morkkis siitä kun en taaskaan keksinyt tarpeeksi puhuttavaa.
Olisin onnellinen jos tuntisin oikeasti jatkuvasti olevani suosittu ja puhelin pirisisi. Ja että se olisin välillä minäkin jolle ei jokin tapaamisajankohta käy kun on muuta tekemistä. Olen jo epätoivoinen. Mistä sitä kestäviä ystävyyssuhteita saisi... Mieli pyörii koko ajan muissa että "mitä teen tänä viikonloppuna mitä jos joudun olemaan yksin". Tuntuu kuin muiden seura olisi raitista ilmaa ja yksin meinaan välillä tukehtua...
Tykkään kyllä olla yksinkin, mutta vain tieto siitä, että seuraa olisi tarjolla, riittäisi. Silloin osaisin nauttia yksin olemisesta.
Noh, yritän kuitenkin ja tekstaan jollekin tutulle tarkasti sanamuotoja puoli tuntia miettien ja sydän pamppaillen. Kaverille on ok että tapaamme. Tapaaminen on aika kiusallisen hiljainen aika-ajoin ja sitten eroamme. Sitten on TAAS yksinäinen ja apea olo. Ja morkkis siitä kun en taaskaan keksinyt tarpeeksi puhuttavaa.
Olisin onnellinen jos tuntisin oikeasti jatkuvasti olevani suosittu ja puhelin pirisisi. Ja että se olisin välillä minäkin jolle ei jokin tapaamisajankohta käy kun on muuta tekemistä. Olen jo epätoivoinen. Mistä sitä kestäviä ystävyyssuhteita saisi... Mieli pyörii koko ajan muissa että "mitä teen tänä viikonloppuna mitä jos joudun olemaan yksin". Tuntuu kuin muiden seura olisi raitista ilmaa ja yksin meinaan välillä tukehtua...
Tykkään kyllä olla yksinkin, mutta vain tieto siitä, että seuraa olisi tarjolla, riittäisi. Silloin osaisin nauttia yksin olemisesta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olet ajautunut tuohon tilanteeseen, että on vaan yksittäisiä tuttavia, joiden kanssa käydä kahvilla/joskus viihteellä tms...Yksittäiset tuttavat..niinhän se monella on. Harvalla on onnea säilyttää nuoruusvuosien ystäväporukkaa kasassa.
Mieti, miten entiset ihmissuhteesi ovat lähteneet /kaikonneet elämästäsi. Oletko kenties itse päästänyt ystävät menemään? Ystävyyden eteen tarvitsee nähdä työtä.
Työpaikoista usein koulun jälkeen tutustuu uusiin ihmisiin, jota kautta saa tuttuja. Eri asia sitten pitää yhteyttä. Ehkä tämä pätee varsinkin naisiin, koska miehet yleensä touhuavat - pelaavat, ryyppäävät tms. isommissa porukoissa.
Vaikka on ns. tylsää ja hiljaista seuraa, voi silti olla ystävä ja paljon juteltavaa. Oletko kokeillut tutustua uusiin ihmisiin netin kautta, jos olet tilanteessa, että et juurikaan tapaa uusia ihmisiä. Baarituttavuudet harvemmin johtaa kovinkaan pitkälle..luulisin.
Oletko nuori nimimerkistä päätellen? Elämässä on kausia ja tilanteita jolloin saattaa tuntua yksinäiseltä, mutta muutaman kk päästä voi ollakkin ihan eri tilanteessa. Esim. juuri työn/opiskelun kautta päästä uusiin kuvioihin. Jos päivässä on mielekästä tekemistä ja saa olla jollain tavalla ihmisten kanssa tekemisissä, niin sekin auttaa.
Tässä vähän sekavia mielipiteitäni:)
Oletko aina sellainen, että et osaa ottaa rennosti ja olet hirveän hiljainen? Täytyykö myöskään aina olla baarissa, että olisi hauskaa?
Kaipa se on se hiljaisuus mikä saa ihmiset vetäytymään pois. Muita alkaa harmittamaan se, kun he ovat niitä, jotka joutuvat pitämään keskustelua yllä, ja jos eivät sitä tekisi, niin olisi taas hiljaista.
melkein kun oisin itse kirjoittanut.olen sosiaalinen,hauska,toisista aidosti välittävä,mut niin usein olen pettynyt ihmisiin.olis ihanaa löytää kamuja joiden kanssa vois pitää hauskaa tai vain hengailla.jakaa ilot ja murheet.toivon sulle kaikkea hyvää ja,että löydät ihmisiä ketkä ansaitsee sun ystävyyden.iso hali:)
mulla on kans vähän sama juttu.
jos haluat jutella enempi mailaile [email protected]