En tiedä hirveästi näistä kilpirauhasasioista, joten ajattelin kysäistä teiltä palstalaisilta. Minulla on siis vajaatoiminta. Lääkeannosta nostettiin reilu kuukausi sitten kolmella pikkutabletilla viikossa. Tarkempia arvoja en voi nyt kertoa, mutta arvot olivat tuolloin ennen nostoa suunnilleen: TSH vähän alle 2, T4V vähän alle 9.
Tänään kuulin alustavasti uusista koetuloksistani. T4V oli 11 ja jotain.. ja TSH oli yli 6! Noin huono ei ole koskaan ollut. Mistä tuo voisi johtua? Kokeisiin olen aina mennyt niin etten ole aamulla syönyt/juonut kahvia. Muita lääkkeitä olen ottanut, mutta en Thyroxinia.
Olonikin on ollut viime aikoina kurja. Hirveää hikoilua, heikotustakin. Toisaalta myös viluttaa, niin kuin kuumeessa. Jatkuvaa vaatteiden riisumista ja lisäämistä. Vajaan viikon ajan kurkussa on tuntunut palan tai kuristumisen tunnetta. Ajattelin hikoilun ja janon johtuvan nesteenpoistolääkityksestä (aloitin samaan aikaan kuin Thyroxinia nostettiin), mutta en tiedä mitä pitäisi ajatella kun uudet kilppariarvot ovat tuommoiset. Lääkäriltä pääsen kysymään vasta ensi viikolla.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.