Hankin uuteen akvaariooni kolmisen viikkoa sitten mm. kaksi pientä monnia. Toinen on jo aluen perin ollut väriltään vaaleampi kuin toinen. Nyt kun monnit ovat rohkaistuneet liikuskelemaan akvaariossa enemmänkin, olen huomannut vaalean monnin selkäpuolella olevan läikän, jossa iho on muuta vaaleampaa. Mitään pilkkuja, hilsettä, rihmoja ym. selässä ei ole, mutta olen miettinyt, pitäisikö vaaleasta alueesta huolestua. Olen tutkaillut monnia vajaan viikon ajan, mutta en ole huomannut ihossa ainakaan suurta muutosta. Mikäköhän monnillani on? Hän muuten on hyvin pirteä ja kiinnostunut akvaariosta. Vesiarvot on testattu ja ne ovat kohdallaan.
Monnin ihosta
Kirsi L.
4457
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
...vain pigmenttihäiriö?
Jos mun monniset säikähtää niin ihoon tulee vaaleita läiskiä ja vähän ajan päästä iho on normaali.
Omassa akvaariossani oli aluksi yksi pieni partamonni, joka eleli onnellisena, kunnes keksin hankkia sille kaverin (myös naaras). Heti kun ne vähän jahtaavat toisiaan, muuttuu varsinkin ensimmäinen monneista todella laikukkaaksi ja selässä on iso vaalea alue. Jonkin aja kuluttua normaaliväri palautuu. Myös tumma pohja rauhoittaa, kuten aiemmn on juteltu. Ei siis syytä huoleen! Partamonnit ovat tukevaa tekoa.
ainakin ihon väri vaihtelee kovastikin. mun partajoosepilla on aina silloin tällöin vaaleampi laikku selkämyksessään ja sitten taas kohta ei ole.