Ben ja yö blondin kanssa

FIM code

Ben Zchyzxchowizctchi ja blondi

Ben tapasi hemaisevan blondin ja ehdotti maksullista yhdyntää. Blondi suostui ja antoi Benin rapsuttaa reunojaan. Kun homma oli ohi, Blondi pyysi Beniltä maksusuoritusta.

Sori, vastasi porvari Ben, korot just söivät sun osuutes porvarin taskuun. Ben nauroi makeasti päälle, kun rahaton ja raiskattu Blondi syrjäytyi ja lopulta joutui yhteuskunnan elätettäväksi hoitokotiin.

Kommentaari:
Huomatkaa, miten Ben toimi paradoksaalisesti sekä oman aatteensa puolesta, että sitä vastaan. Ensin hän kannusti Blondia yrittäjyyteen ja oman onnensa herraksi, mutta heti, kun hänen itsensä olisi tullut suorittaa velvoitteensa, hän kääntyikin sitä vastaan, asettaen itsensä maksajana vielä itseään porvarinakin ylemmäs. Eli hän katsoi, ettei hänen porvarina tarvitse maksaa palveluista, hänhän koko jutun on pannut alulle. Maksakoot prolet.

Ja teon seuraukset maksoivat taas, kuten pankkituessakin, tavalliset prole-veronmaksajat.

Lisää porvareita hooitamaan Saksan kauppaa.

FIM code

3

1263

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ilonpilaaja

      Miten niin blondi oli raiskattu ? Jos on valmis seksiin rahasta, ja asiakas ei sitten haluakaan maksaa, niin onko se sitten raiskaus ?

      Jotain rajaa, hei !!!!!!!!!!

    • plääh!

      ei tämä ollut vitsi :(

      • ollutkaan

        Ei niin, se oli totta


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kylläpä on nautinnollista taas tämä palstan vassari valitus!

      Lähes jokainen avaus on vassareiden kitinää ja valitusta. Eikö se tarkoitakin, että silloin asiat menee maassamme parem
      Maailman menoa
      30
      2592
    2. Yksi kuoli nokkakolarissa

      Asiasta YLEn verkkosivuilla uutinen klo 23.02. Oliko itsemurha?
      Oulainen
      11
      1262
    3. Helvetistä ei ole paluuta

      Kun ihminen laskeutuu kuolleiden maailmaan, kauhujen valtakuntaan ja tuonelan ovet sulkeutuu kiinni, se on karu tunne ku
      Idän uskonnot
      333
      1002
    4. Mikä on kaivattusi ammatti

      entäpä sinun? 💶
      Ikävä
      44
      871
    5. Terveisiä vanhemmalle

      J-miehelle. Ehkä nähdään vielä 😉
      Ikävä
      45
      844
    6. Järjetön Topi-ilta

      Lisää tappiota konkurssipesälle. Miten voi olla mahdollidta , että annetaan järjestää tämä. Sorsakoski pyörii haudassaan
      Ähtäri
      20
      829
    7. Miksi nainen nukut huonosti

      Onko sulla jotakin huolia, vai jotakin miestäkö mietit? Vai tunnemaailmassako velloo? Ajatteletko koskaan minua? Paljo
      Ikävä
      61
      754
    8. Niin siinä Kävi

      Ettemme koskaan saaneet toisiamme
      Ikävä
      44
      730
    9. Halutaan toisiamme

      Mutta se on Salaisuus❤️
      Intohimo
      44
      716
    10. Jos olisit kaivattusi

      Kanssa kahdestaan samassa tilassa niin miten kävisi
      Ikävä
      46
      646
    Aihe