Hei,
Asun yhdessä erään ihanan naisen kanssa. Kyseinen nainen on sairastanut bulimiaa, anoreksiaa sekä masennusta aikaisemmin. Hän on käynyt aikaisemmin psykiatrilla on ollu lääkityksen alla (Seronil). Nyt joku aika sitten lääkkeet sitten loppuivat ja lääkäriltäkin on tullut useita kutsuja mennä keskustelemaan tapaamisten jatkosta.
Ongelmana on se että olen huomannut että lähes joka päivä hän syö hirveästi, enemmän kuin minä. Kun menen vessaan hänen jälkeensä huomaan vessanpöntöstä että siihen on oksennettu. Hän laittaa hanan aina päälle että en kuulisi vaikka tiedänkin että aika äänettömästi tuo oksentaminen tuntuu onnistuvan. Olen myös huomannut että avokkini lannistuu todella pienistä asioista niin että itku meinaa tulla heti.
En tiedä miten puuttuisin asiaan. Haluaisin todellakin että hän alkaisi käymään taas lääkärin vastaanotolla juttelemassa silloin tällöin. Olen kerran huomauttanut asiasta mutta en uskalla nostaa asiasta suurta meteliä koska pelkään että se rikkoisi välimme.
Pitäisikö minun soittaa ko lääkärille? Pitäisikö vain rohkeasti keskustella asiasta? Tiedän kyllä jo etukäteen että keskustelu ei tule onnistumaan, asia on niin arka. Asian esille tuominen masentaa hänet täysin koska hänessä on joku "vika". Ja kysehän ei tietenkään ole siitä että tahtoisin etsiä hänestä vikaa vaan en halua että hän tuhoaa itsensä. Tässä on ihminen jonka kanssa tahdon saada vielä jälkikasvua ja elää ptikään. Pelkään että se ei ole pian mahdollista, pelkään että hänen sydämensä ei kestä.
Onko muita kenellä on ollut samanlaisia ongelmia? Olen todella yksin tämän asian kanssa koska en voi puhua tästä kenellekään. En voi enkä tahdo puhua kavereille koska hän on itse pyytänyt että siitä ei saisi tietää kukaan. Ja ymmärrän sen täysin. Pelkään myös että jos soitan jollekin asiasta hän suuttuu minulle koska olen "pettänyt" hänet.
Kiitos sanoistanne jo etukäteen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
itse olen sairastanut bulimiaa jo yli puoli vuotta.Välillä on hyviä kausia,milloin ei tätä ahmimista tapahdu ollenkaan, mutta välillä se iskee ja silloin sille ei pysty tekemään mitään.Itse olen tämän sairauden itselleni myöntänyt ja tiedän että kumppaninikin asiasta tietää. Hän tietää että en siedä asiasta mainitsemista ja hän tavallaan yrittää esittää ettei asiasta tiedäkkään. Voin sanoa, että asiasta mainitseminen ei ole hyvä idea. Se tuntuu tavallaan syyttelyltä, mikä taas voi ainakin itselläni laukaista kohtauksen. Kannattaa ehkä yrittää korkeintaan huomauttaa jos huomaat ulkonäössä jotain poikkeavaa,esim turvonneet silmät tai jonkinlaisia näppylöitä ihossa. Voit myös yrittää parantaa saitautta yrittämällä ostaa ruokaa sen verran vähän ettei sitä tule syötyä liikaa, ja valita ruokaa missä ei ole rasvaa yms, mitä puolisosi ei tunne tarpeelliseksi poistaa itsestään. myös karkit yms. kannattaa jättää pois kokonaan, myös sinun. jos hän näkee sinun syövän niitä hänellä itsellekkin herää halu niihin ja silloin se on taas menoa.Yritä keksiä jotain yhteistä puuhaa esim urheilua,pieni iltalenkki ja puolisosi kokee "kuluttavansa" syömänsä ruuan. Nyt kun olen itse sairauteni myöntänyt itselleni ja ajatellut asiaa, ymmärrän miten raskasta on seurata vierestä. Yritä kehua puolisoasi että kuinka kaunis hän on. Voit myös ohimennen sanoa, että olet Liian laiha, se ainakin itselläni tavallaan nostattaa itsetuntoa. Kuulostaa sairaalta, mutta kuitenkin. Toivottavasti tästä jotain apua sinulle.:)
osta kirjastosta kirja gisela van der ster LUPA SYÖDÄ.. minua on auttanut,,tosin olen vuodesta 1998 sairastanut buliaa..
jos avovaimosi lukisi kirjan edes.. niin uskon että sekin alkua sekin..
oma mieheni on hyväksynyt bulimiani..mutta nyt olen ollu 6 viikkoa oksentamatta... ja lisää samanalaisia on tulossa..koska olen itse halukas päästä elää täyttä elämää ja koska minulla on rakastava ja hellä mies joka auttaa minua eteenpäin tsempeten.. kaikista ihaninta on se kun hän piilottaa kaappiin fazerin levyn, ja kun löydänsen niin syömme se yhdessä nauttien kahden kesken=)
koita jaksaa olla tukena