Toimiva apu kuiville hiuksille!

teelityttö

Heippa!
Huomasin vahingossa tosi hyvän tavan kosteuttaa hiuksia ja saada niistä tuuheamman näköiset :)
Aloin hieromaan Aqualan Plus- perusvoidetta päänahkaan kun se alkoi kutista kuivuuden tähden muutama viikko sitten. Huomasin suihkun jälkeen että myös hiukset näyttivät kiiltävämmiltä ja tuntuivat tosi sileiltä tyvistä jotka oli ollut rasvan kanssa kosketuksissa. Kokeilin seuraavana päivänä hieroa rasvaa myös joka paikkaan hiuksiin ja pestä sen pois ja nyt näyttikin koko tukka paljon paremmalta! Kuivat latvatkin tuntuu pehmoisemmilta.
Aqualan Plus on siis ihan normaali perusvoide, jota käyttää atoopikot nimenomaan kuivan ihon hoitoon, myös päänahkaan ja meikinpuhdistukseen. Aqualan L toimii varmaan ihan samalla tavalla mutta se tuntuu vähän paksummalta joten luulen että se ei lähde pesussa yhtä helposti pois.
Aqualan Plussaa saa apteekeista noin 5 euroa/ 100g puteli.
Ainoa huono puoli on se, että kun olen nyt joka toinen tai kolmas päivä käyttänyt sitä hiuksissani niin tuntuu, että hiukset alkaa ehkä rasvoittumaan hiukan nopeammin. Mutta jos on kuivat hiukset niin se ei varmaan haittaa, koska itselläni ei ainakaan yleensä rasvoitu hiukset millään kun ovat niin kuivat.
Kokeilun iloa!

11

8516

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • heh :)

      täytyykin kokeilla :D päänahka ei ole kylläkään kuiva mutta hiukset sitäkin kuivemmat! ja tuntuu ettei oikeen mitkään kalliit hoitoaineetkaan auta asiaa.. niin voisihan tuota kokeilla :D

      • teelityttö

        Että luulen että jos päänahka on tosi rasvoittuva luonnostaan niin sen rasvaaminen voi vaan pahentaa asiaa, joten silloin kannattaa pistää pelkästään hiusten latvoihin. :)

    • heh :)

      levititkö rasvaa kuiviin vai märkiin hiuksiin?

      • teelityttö

        Eli kuiviin, ja annoin vaikuttaa viisitoista minsaa tai puoli tuntia ennen pesua!
        Kas kun unohdin kirjoittaa kaikki olelliset asiat tuohon viestiin :D

      • heh :)
        teelityttö kirjoitti:

        Eli kuiviin, ja annoin vaikuttaa viisitoista minsaa tai puoli tuntia ennen pesua!
        Kas kun unohdin kirjoittaa kaikki olelliset asiat tuohon viestiin :D

        Kokeilin tätä Aqualan Plus kikkaa, ja itselläni oli vähän vaikeuksia saada rasva levittymään yhtään minnekkään :D

        Et kertonut millainen hiustyyppi sinulla on :)
        Voisin arvata, että suora ja sileä?

        Itselläni erittäin huokoinen lainehtiva luonnon kihara, jotta olisin saanut rasvan tasaisesti, olisi siihen mennyt 3 tuubia :D yhdestä tuubista meni jo puolet ja sain sitä vain etuhiuksiin :D
        (niissäkin vain pintakerrokseen).

        Mutta eipä siinä mitään :D Rasva ei kuitenkaan mene hukkaan, itselläni todella kuivat kädet talvisin :D

      • teelityttö
        heh :) kirjoitti:

        Hiukseni ovat paksut ja karkeat. Mutta en siis levitellyt voidetta ihan tolkuttomia määriä, Aqualan PLus on kuitenkin sen verran "sulavaista" (paremman sanan puutteessa) että kyllä rasvaa ainakin itselläni meni ainakin jonkun verran joka paikkaan. Yleensä aloitan hieromalla päänahkaan ja lopulta latvoihin, sitten vielä kampaan hiukset läpi niin että rasva leviää joka paikkaan.

      • tuntuu hyvältä

        Pidän kun kuivahko päänahka saa viileyttä, ja juuri tuo esim. voiteen levittely antaa rentouttavan tunteen, tekee hiukset eläviksi ja kiiltäviksi. Naminami.

    • Kandy's

      On oliiviöljy. Se tosin täytyy pitää hiuksissa vähän pidempään. Esim yön yli. On kuitenkin vaivan arvoista. Hiuksista tulee upeat.

      • hyvä voide

        Itse käyttänyt joskus vauvojen iholle tarkoitettua baby creamea, toisinaan jopa vaseliinia (saa pikkupurkeissa, ja ulkomailla käyttänyt sitä auringonsäteitä vastaan), myös Vital hiusvoideputkilosta riittoisaa ja hyväntuoksuista vesiliukoista ainetta.

      • on tosiaan hyvä!
        hyvä voide kirjoitti:

        Itse käyttänyt joskus vauvojen iholle tarkoitettua baby creamea, toisinaan jopa vaseliinia (saa pikkupurkeissa, ja ulkomailla käyttänyt sitä auringonsäteitä vastaan), myös Vital hiusvoideputkilosta riittoisaa ja hyväntuoksuista vesiliukoista ainetta.

        Eikä sitä välttämäti tarvii yön yli roikottaa, ja mulla on sentään afro. Mulla joku tuntikin tekee jo sellasen eron et oksat pois!!

      • teelityttö
        on tosiaan hyvä! kirjoitti:

        Eikä sitä välttämäti tarvii yön yli roikottaa, ja mulla on sentään afro. Mulla joku tuntikin tekee jo sellasen eron et oksat pois!!

        ..tuota oliiviöljyä. Olen aiemminkin kuullut että se toimisi, olen vaan suhtautunut öljyihin vähän varovaisesti, kun kokeilin joskus jotain hiusöljyä se ei meinannut lähteä ollenkaan pois.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      61
      3111
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3067
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2417
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      91
      2037
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1893
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1759
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1606
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      83
      1370
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1280
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      79
      1110
    Aihe