Hei!
Elämäni pitäisi olla parhaimmillaan, mutta silti olen stressaantunut, väsynyt ja erittäin itsekriittinen.
Valmistuin keväällä yhtenä koulun parhaimmista ylioppilaista, pääsin ensimmäisellä yrittämällä yliopistoon tiedekuntaan, jonne on hyvin vaikea päästä. Minulla on rakastava perhe ja hyvät välit vanhempiini, ystäviä, tuttuja ja muutenkin hyvä sosiaalinen verkosto. Olen aina yritänyt elämässäni eteenpäin ja ulkopuolisille olen avoin, pirteä ja mukava tyttö.
Kuitenkin olen ala-asteikäisestä saakka ollut erittäin itsekriittinen. Minun on pitänyt menestyä koulussa, pärjätä harrastuksissa ja olla se "kiltti ja fiksu" tyttö. En syytä tästä ketään muuta kuin itseäni. Olen aina korottanut rimaa, kun tavoite on saavutettu. Koskaan en ole tarpeeksi hyvä itselleni. Kritisoin ulkonäköäni ja en syö kunnolla. Välillä laihdutan, välillä syön stressiin, suruun tai palkitakseni itseäni. Olen erittäin ankara itselleni pienimmistäkin virheistä ja minun pitäisi relata. En vain tiedä miten.
Nyt voimat alkavat jo loppua. Olen kiinnostunut pääaineestani, mutta kaikki tuntuu menevä liian nopeasti. Olen väsynyt ja kaipaan vaihtelua. En ole itsetuhoinen ollenkaan. Tahdon vain eroon voimattomuuden ja uupumuksen tunteesta.
Mikä minua vaivaa? Pelkään, että jos en opi ottamaan asioita kevyemmin palan loppuun ja sairastun masennukseen. Mitä minun pitäisi tehdä?
Elämäni pitäisi olla parhaimmillaan, mutta silti olen stressaantunut, väsynyt ja erittäin itsekriittinen.
Valmistuin keväällä yhtenä koulun parhaimmista ylioppilaista, pääsin ensimmäisellä yrittämällä yliopistoon tiedekuntaan, jonne on hyvin vaikea päästä. Minulla on rakastava perhe ja hyvät välit vanhempiini, ystäviä, tuttuja ja muutenkin hyvä sosiaalinen verkosto. Olen aina yritänyt elämässäni eteenpäin ja ulkopuolisille olen avoin, pirteä ja mukava tyttö.
Kuitenkin olen ala-asteikäisestä saakka ollut erittäin itsekriittinen. Minun on pitänyt menestyä koulussa, pärjätä harrastuksissa ja olla se "kiltti ja fiksu" tyttö. En syytä tästä ketään muuta kuin itseäni. Olen aina korottanut rimaa, kun tavoite on saavutettu. Koskaan en ole tarpeeksi hyvä itselleni. Kritisoin ulkonäköäni ja en syö kunnolla. Välillä laihdutan, välillä syön stressiin, suruun tai palkitakseni itseäni. Olen erittäin ankara itselleni pienimmistäkin virheistä ja minun pitäisi relata. En vain tiedä miten.
Nyt voimat alkavat jo loppua. Olen kiinnostunut pääaineestani, mutta kaikki tuntuu menevä liian nopeasti. Olen väsynyt ja kaipaan vaihtelua. En ole itsetuhoinen ollenkaan. Tahdon vain eroon voimattomuuden ja uupumuksen tunteesta.
Mikä minua vaivaa? Pelkään, että jos en opi ottamaan asioita kevyemmin palan loppuun ja sairastun masennukseen. Mitä minun pitäisi tehdä?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ja sen lisäksi opetella olemaan tyytyväinen itseesi juuri sellaisena kuin olet.
mutta miten?
että aina täytyy olla niin hyvä ja etevä ?
Sitten turhaudut, kun olet osoittanut itsellesi taas olleesi hyvä.
Voisitko ajatella niitä saavutuksia eteppina eteenpäin ja ahkeroida sen eteen, eikä niinkäään ajatella että taas on pakko olla paras - tai ainakin hyvä.
Olisko yksinkertaisesti jatkuvat suorituspaineet uuvuttaneet sinut ?
Kelle sinun pitää todistella koko ajan ?
Pelkäätkö, että oma tai perheen maailma romahtaa, jos joskus olisitkin vain tyydyttävä.
Hei, me ollaan ihmisiä kaikki, emme saa itseltämme, emmekä toisiltamme vaatia jatkuvia hyviä suorituksia, se ainakin polttaa loppuun.
Ei aina tarvitse olla täydellinen.
vastata itse kysymkseesi eli sun on pakko alkaa relaa, muuten jossain vaiheessa tulee sellainen pakkotilanne eteen, kun on vaan ihan pakko ottaa elämä kevyemmin tai hitaammin esim. jonkun kriisin seurauksena, jos et osaa ottaa rauhallisemmin jo ajoissa. Anna itselles lupa olla vähemmän täydellinen.