Antabus

Sain tarpeekseni viinan kanssa läträämisestä, olen juonut enemmän kuin säännöllisesti nyt about 25 vuotta, pari kolme kertaa viikossa kännin päälle. Maanantaina kyllästyin ja marssin lääkäriin, kerroin asiani ja sain Antabus -tabuja. Tiistaina sitten aloitin kuurin, ja aion syödä tuon kolmen kuukauden purkin tyhjäksi asti.

Millaisia kokemuksia teillä on Antabuksen käytöstä? Viinanhimoonhan se ei auta mutta luulisin ajan auttavan siihen, kun tabut takaa sen ettei ainakaan vahingossa tule juomia litkittyä.
10694
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

vahingossa??????Anna mennä vaan pikkasen punottaa viinan kanssa mutta niinhän se muutenkin. Herää, ei raittiuteen tarvita antabusta vaan halu raitistua niin ja rehellisyyttä. Onnea kuitenkin valitsemallesi tielle. Minä raitistuin Minnesotassa eikä tabun tabua tarvita.

Äänestä
  • Työssäkäyvä mieheni on kokeillut tabletteja ja ihon allekin laitettiin kapseli. Kummasti sitä vaan pystyy silti juomaan ja juominen on paljon vaarallisempaa antabuksen kanssa; infarktin vaara kasvaa, mm. A-klinikalta mieheni ei saanut hoitoa, mutta myllyhoito (avopuoli) alkaa loppukuusta. Saas sitten nähdä.
    Jos aiot pitää taukoa juomisesta, niin pelleile pillereittesi kanssa miten haluat, mutta jos haluat lopettaa, hanki apua. Sitä kuulemma jostain saa, vaikka me emme ole sitä oikeaa paikkaa vielä löytäneet.

    Äänestä

  • +ANTABUS kirjoitti:

    Työssäkäyvä mieheni on kokeillut tabletteja ja ihon allekin laitettiin kapseli. Kummasti sitä vaan pystyy silti juomaan ja juominen on paljon vaarallisempaa antabuksen kanssa; infarktin vaara kasvaa, mm. A-klinikalta mieheni ei saanut hoitoa, mutta myllyhoito (avopuoli) alkaa loppukuusta. Saas sitten nähdä.
    Jos aiot pitää taukoa juomisesta, niin pelleile pillereittesi kanssa miten haluat, mutta jos haluat lopettaa, hanki apua. Sitä kuulemma jostain saa, vaikka me emme ole sitä oikeaa paikkaa vielä löytäneet.

    osaatko eritellä mitä tarkoitat tällä:

    "mm. A-klinikalta mieheni ei saanut hoitoa".

    siis mitä hoitoa sai, mitä ei saanut, mitä olisi pitänyt saada ?

    Äänestä

...on mielestäni siinä että se vapauttaa miettimästä:otanko tänään vai enkö ota.Psyykkistä energiaa säästyy valtavasti hyödyllisempään.

Äänestä
  • tosissasi väittäessäsi, että energiaa säästyy muuhun??? Kyllä se kuluu miettimiseen "otanko vai en" saanko, voinko ottaa. Hei kelaa nyt vähäsen.

    Äänestä

Kerronpa kokemukseni ko aineesta, käytin sitä vaihtelevasti miltei kymmenen vuotta.
Ensimmäiset kokemukset olivat hyviä. Heti kun aloitin kuurin, myös halu juoda loppui. Uskon että se oli psykologista. Tietoisuus siitä ettei kertakaikkiaan voi ottaa vaikutti siihen, että alkoholi ei mielessä pyörinytkään. Mutta ! auta armias jos unohdin ottaa parina päivänä, heti mielessä välähti, montako päivää vielä !!!niin. Siitä alkoi kidutus, joka yleensä johti kokeiliuhin, joko, joko...naama punoitti ja sydän hakkas. Kokeilut johti siihen, että uskalsin aloittaa juomisen kerta kerralta aikaisemmin.
Joskus oli todella hirveä olo, mutta ei mikään auttanut pakko, mikä pakko ! Ei Matti turhaan sano, että Antabus on paska aine, sen kanssa juodessa kun tulee niin paha olo.

Äänestä
  • koen nyt.2pvänä 2 kapselia otettu, mutta pakko oli juoda.silmissäkin jo näkyy punaista.pettäis se sydän jo, niin pääsis tästä eroon.

    Äänestä

  • tunteitaaa kirjoitti:

    koen nyt.2pvänä 2 kapselia otettu, mutta pakko oli juoda.silmissäkin jo näkyy punaista.pettäis se sydän jo, niin pääsis tästä eroon.

    ihan vitun huono olo.söin sitten paketillisen meetvurstia siihen hätään.loppuja viinoja ei pysty juomaan, antabus täyttänyt jotenkin tehtävänsä kait sitten.

    Äänestä

lopettamisen alkuvaiheessa, mutta oma korvienväli pitää olla myös valmis siihen, että ei tosiaan aio enää juoda.
Itse en luota vielä päähäni niin paljon, että uskaltaisin olla ilman Antabusta. Viinanhimo on kyllä jo lähtenyt. Raittiutta takana n. 4 kk.
Tukea saan myös A-klinikan avoryhmässä.
Lopullinen ratkaisu Antabus ei ole, mutta auttaa alkuun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kävin lekurilla kirjoitti:

Sain tarpeekseni viinan kanssa läträämisestä, olen juonut enemmän kuin säännöllisesti nyt about 25 vuotta, pari kolme kertaa viikossa kännin päälle. Maanantaina kyllästyin ja marssin lääkäriin, kerroin asiani ja sain Antabus -tabuja. Tiistaina sitten aloitin kuurin, ja aion syödä tuon kolmen kuukauden purkin tyhjäksi asti.

Millaisia kokemuksia teillä on Antabuksen käytöstä? Viinanhimoonhan se ei auta mutta luulisin ajan auttavan siihen, kun tabut takaa sen ettei ainakaan vahingossa tule juomia litkittyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu