Uusi uljas

puolue

Ohjelmalliset perusvaatimukset
Uuden kansallisen elämänjärjestyksen rakentaminen edellyttää uuden rakennusohjelman olemassaoloa ja toteuttamista sekä sellaisen kansalaisjärjestön luomista ja toimintaa, joka pystyy takaamaan, että uudesta rakennuksesta todella tulee mainitun ohjelman hengen ja tarkoituksen mukainen. Tässä mielessä on Suomen Kansallissosialistinen Työjärjestö ohjelmallisiksi perusvaatimuksikseen hyväksynyt:
1. Suomi on kaikkien suomalaisten yhteinen koti, jonka rakenteen ja toiminnan määrää yhteinen etu.
2. Suomen kansan jäseniksi tunnustetaan vain ne yksilöt, jotka verisidonnaisuuden sekä kulttuuri- ja kohtalositeiden nojalla voidaan katsoa kuuluvan suomalaiseen kansayhteisöön. Muut ovat muukalaisia ja saavat elää maassa vain muukalaislainsäädännön alaisina.
3. Suomen kansan jäsenistä on huolehdittava estämällä epäterveet avioliitot, edistämällä lapsi- ja äitiyshuoltoa, parantamalla asunto-oloja, saattamalla voimaan yleinen liikuntakasvatus ja ravitsemusjärjestys sekä toteuttamalla vanhuusvakuutus.
4. Ulkosuomalaisten sekä suomalaisheimojen täysipitoisten jäsenten muuttoa Suomeen on edistettävä.
5. Puoluejakoisen valtiojärjestyksen tilalle on luotava ammattikuntainen vastuu- ja johtajaperiaatteisiin nojautuva elimellinen suomalainen ja todella kansanvaltainen valtiojärjestys.
6. Kunnian, uskollisuuden, velvollisuuden, vakaan uskon ja rehellisen luottamuksen periaatteet on saatettava voimaan suomalaisessa yhteisöelämässä. Oikeus ja oikeuslaitos on uudistettava kansalliselimellisessä hengessä kansan terveen oikeustajunnan pohjalla.
7. Vapaakapitalistinen talousjärjestelmä on kumottava ja sen tilalle on luotava luonnolliseen elämänjärjestykseen perustuva elimellinen ja suunnitelmallinen kansallisen työn järjestys. Ilman työtä ja vaivannäköä saatu tulo on poistettava ja sotavoitot on perittävä valtiolle.
8. Korko-orjuus on murrettava.
9. Yksityinen yrittäjävapaus on turvattava kansakunnan edun määräämissä rajoissa, mutta kaikki epäterve, kansayhteisyyden etuja vahingoittava taloudellinen toiminta on päätttävästi torjuttava.
10. Työntekijöille on suotava osuus liikeyritysten voittoon.
11. Talouselämä on vapautettava kansainvälisen pääoman riistolta. Velkaantuminen ulkomaiselle pääomalle on estettävä.
12. Maata viljelemään kykeneville on taattava kunnollinen viljelysala toimeentulon takaavin ehdoin. Valtion ja suurtilojen maita on tarpeen mukaan luovutettava. Uutisraivausta on valtion toimesta harjoitettava suuressa mittakaavassa.
13. Sotainvaliideille, vapaustaistelijoille sekä työrintamilla kunnostautuneille on korvauksetta luovutettava maata viljeltäväksi riittävin toimeentuloehdoin.
14. Kansakunnan tarvitsemien hyödykkeiden hankkimiseksi on luotava kansallinen elatussäätiö. Maanmyynti ja -luovutus on saatettava valtion valvonnan alaiseksi. Terveen talonpoikaissäädyn elämän perusehdot on turvattava.
15. Keinottelu ja rikastuminen maan ja kansan etujen kustannuksella on estettävä ja kaikella ankaruudella rangaistava.
16. Jokaisen kansayhteisön jäsenen on tehtävä työtä voimiensa ja kykyjensä mukaan. Valtiovallan on pidettävä huolta siitä, että jokaiselle kansakunnan jäsenelle taataan hänen lahjojensa, kykyjensä ja edellytystensä mukainen sivistyksellinen ja ammatillinen kasvatus. Nuorisoliike on kehitettävä kansakunnallisen elimellisyyden voimanlähteeksi. Opetus kaikilla aloilla ja kaikissa asteissa on uudistettava kansalliselimellisessä hengessä elävää elämää silmälläpitäen ja kuollut tieto karsittava pois oppisuunnitelmista. Kansan tervettä elämää vahingoittavat henkiset virtaukset on estettävä. Ammattiopetus on nostettava voimakkaan tuotannon edellyttämälle tasolle.
17. Heimo- ja ulkosuomalaisasia on hoidettava maan arvon mukaisella tavalla.
18. Puolustusvalmiutta on tehostettava kansakunnan elämänoikeuden perusehtona. Todelliseen asevelihenkeen perustuva sotilaallinen koulutus on tehtävä myöskin nuorisokasvatuksen olennaiseksi osaksi.
19. Suomen suhteita ulospäin on hoidettava maan elinetujen, arvon, kunnian ja alueellisen koskemattomuuden edellyttämällä tavalla.
20. Suomen on liityttävä uuteen Euroopaan aatteelisesti ja poliittisesti, ja on maamme pyrittävä voimiensa mukaan edistämään uuden kansalliselimellisen hengen mukaisen järjestyksen syntymistä Euroopass

21

745

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • puolueohjelma

      Kyllä nuo STP:läiset sosialistit sitten ovat kahjoja. Itse ovat köyhiä luusereita ja yrittävät sosialisoida itseään fiksummilta.

    • pitkä...

      Liian pitkä ohjelmajulistuts. Ota Aaposta mallia ja koeta kiteyttää sanottavasi.

    • Myyryläinen

      Miksi tämä on sijoitettu tänne kommmunistista puoluetta käsittelevään osioon? Tuo ei voisi olla kauempana kommunistisesta ... vai juuri siksi?

      • V.O.M

        Suomen Kansallissosialistinen Työjärjestö ohjelma jostakin kolmekymmentä luvulta. Onhan tuossa mainittu työ ja sosialismi. Pitäis olla lähellä kommunistin sydäntä tai näiden punafasistien. Ohjelmassa loisti ajan patina eli kolkyt luvun henki. Minä en ole tietenkään niin viisas, että voisin ruotia tämän ja kommunisti puolueiden ohjelmia. Niiden yhtäläisyyksiä ja eroavuuksia. Jos joku ystävällinen kirjoittaja voisi....

      • Myyryläinen
        V.O.M kirjoitti:

        Nimim. V.O.M kaipaa apuja yllä mainittujen asioiden ruotimiseen. Aloittaa voisi vaikka erottamalla sosialismin ja kansallissosialismin käsitteinä toisistaan. Niillä ei ole mitään muuta tekemistä keskenään kuin, että ne ovat yhteiskunnallisia oppirakennelmia siinä kuin meidän porvarillinen käsityksemme demokratiasta ja taloudellisesta toiminnasta.

        Sosialismin tarkoituksena on yhteiskunnallinen demokratia ja tasa-arvo sekä taloudellinen demokratia ja oikeudenmukaisuus ilman ihmisten välisiä riistosuhteita. Kansallissosialismin tavoitteena oli yhteiskunnallisen vallan avulla edesauttaa suuryritysten mahdollisuuksia kapitalismin tehostamiseen. Oikeampi nimitys sille olisi valtiomonopolistinen kapitalismi jossa suuryritysten ja valtiollisen vallan haltijoiden edut yhtenevät.

      • alias "antipunikin" lupaama uusi ohjelma SKP:lle!

      • V.O.M
        vom kirjoitti:

        alias "antipunikin" lupaama uusi ohjelma SKP:lle!

        Vuan arvooppa uudelleen. Ei myö anneta tätä olematonta kunniaa Kallelle.

      • paskavaris
        Myyryläinen kirjoitti:

        Nimim. V.O.M kaipaa apuja yllä mainittujen asioiden ruotimiseen. Aloittaa voisi vaikka erottamalla sosialismin ja kansallissosialismin käsitteinä toisistaan. Niillä ei ole mitään muuta tekemistä keskenään kuin, että ne ovat yhteiskunnallisia oppirakennelmia siinä kuin meidän porvarillinen käsityksemme demokratiasta ja taloudellisesta toiminnasta.

        Sosialismin tarkoituksena on yhteiskunnallinen demokratia ja tasa-arvo sekä taloudellinen demokratia ja oikeudenmukaisuus ilman ihmisten välisiä riistosuhteita. Kansallissosialismin tavoitteena oli yhteiskunnallisen vallan avulla edesauttaa suuryritysten mahdollisuuksia kapitalismin tehostamiseen. Oikeampi nimitys sille olisi valtiomonopolistinen kapitalismi jossa suuryritysten ja valtiollisen vallan haltijoiden edut yhtenevät.

        "Oikeampi nimitys sille olisi valtiomonopolistinen kapitalismi jossa suuryritysten ja valtiollisen vallan haltijoiden edut yhtenevät."
        eikös neukkulassa ollut valtion kapitalismi, jota ohjasi "mafiosot". (kommunistinen puolue) eli siis samaa paskaa

      • Wäinä
        V.O.M kirjoitti:

        Suomen Kansallissosialistinen Työjärjestö ohjelma jostakin kolmekymmentä luvulta. Onhan tuossa mainittu työ ja sosialismi. Pitäis olla lähellä kommunistin sydäntä tai näiden punafasistien. Ohjelmassa loisti ajan patina eli kolkyt luvun henki. Minä en ole tietenkään niin viisas, että voisin ruotia tämän ja kommunisti puolueiden ohjelmia. Niiden yhtäläisyyksiä ja eroavuuksia. Jos joku ystävällinen kirjoittaja voisi....

        Et kehtais. Anna olla.

        Tunsin v.o.m, ;in ihan oikeasti,tunsin myös maailman parhaan koelentään,majuri Jannhusen.Janhunen kuoli Le-Ko testeissä.

        Tunsin myös Salosen,miehen joka osti meille Fouga-Magister harjoituskoneet Ranskasta.

        Ihan Veikon takia pyytäisin - elä kehtaa jauhaa paskaa.
        Ymmärrätkö, mulkku,että tässä kohtaa sinun vitsisi eivät ole vitsejä.

        Kaikista meistä on selkäänpuukottajiksi,tahdotko Toope ihan oikeasti mittauttaa itsesi minun kanssa?

      • Wäinä
        Wäinä kirjoitti:

        Teidän mulkkujen kanssa tahiessa tulee Kallea ikävä.Kalle ainakin sanoo sen mitä tarkoittaa.
        Te kaivonmyrkyttäjät ja selkäänpuukottajat olette ymmärtääkseni joukkoa,jonka kanssa en lähtisi eturintaan.

      • Wäinä
        V.O.M kirjoitti:

        Vuan arvooppa uudelleen. Ei myö anneta tätä olematonta kunniaa Kallelle.

        Kerro; Mitä erityistä tapahtui 22.6 1981.
        Ystäni vom,ajoit silloin ensimäisen Fina-airin Caravellen Los Angelisista Suoomeen.
        Kone tankattiin lähtökentällä,ole hyvä ja kerro meille missä teit välitankkauksen?

        Nimimerkin pisteillä on merkityksensä,sinun tapauksessasi tunkisin ne perseesi.

      • vom kirjoitti:

        alias "antipunikin" lupaama uusi ohjelma SKP:lle!

        Missä viestissä Kalle on luvannut kirjoittaa SKP:lle uuden puolueohjelman ilman SKP:n asiasta tekemää kyselyä?

        Vai onko tietääksesi SKP jo kääntynyt Kallen puoleen saadakseen uuden ja asiallisen puolueohjelman??

        /Kalle, jota vituttaa stalinistien tekemät hänen viestiensä vääristelyt - toimivatko he tyhmyyttään vai lapsellisuuttaan saa jokainen lukija itse miettiä

      • Toope
        Wäinä kirjoitti:

        Teidän mulkkujen kanssa tahiessa tulee Kallea ikävä.Kalle ainakin sanoo sen mitä tarkoittaa.
        Te kaivonmyrkyttäjät ja selkäänpuukottajat olette ymmärtääkseni joukkoa,jonka kanssa en lähtisi eturintaan.

        Älä nyt kiukuttele vaikkei kommunismi ole tänään suuressa suosiossa.
        Miksi Vesa Oskari Maannälkä voi käyttää nimimerkkiä V.O.M??
        Jos tuttavasi Veikko on mennyt tuonen tuville niin otan osaa suruun.
        "Te kaivonmyrkyttäjät ja selkäänpuukottajat olette ymmärtääkseni joukkoa,jonka kanssa en lähtisi eturintaan."
        Tätä en ymmärrä. Kuka täällä on puukkoja kalistellut ja kaivoja myrkyttänyt. Aapo kyllä suositteli pikku niksinä käydä räkimässä elintarvike myymälässä hyllyjenvälissä.

      • V.O.M
        Wäinä kirjoitti:

        Kerro; Mitä erityistä tapahtui 22.6 1981.
        Ystäni vom,ajoit silloin ensimäisen Fina-airin Caravellen Los Angelisista Suoomeen.
        Kone tankattiin lähtökentällä,ole hyvä ja kerro meille missä teit välitankkauksen?

        Nimimerkin pisteillä on merkityksensä,sinun tapauksessasi tunkisin ne perseesi.

        Jo on hävytöntä kielenkäyttöä. Häpeä!

      • Wäinä kirjoitti:

        Kerro; Mitä erityistä tapahtui 22.6 1981.
        Ystäni vom,ajoit silloin ensimäisen Fina-airin Caravellen Los Angelisista Suoomeen.
        Kone tankattiin lähtökentällä,ole hyvä ja kerro meille missä teit välitankkauksen?

        Nimimerkin pisteillä on merkityksensä,sinun tapauksessasi tunkisin ne perseesi.

        minulle, niin pari oikaisua. Vanhan passini mukaan
        lensin 26.1.-81 DC-9-51-tyypisen koneen Suomeen San
        Diegon tehtaan kentältä. Teimme välilaskut Torontos-
        sa ja Keflavik´issa.

      • antipunikki kirjoitti:

        Missä viestissä Kalle on luvannut kirjoittaa SKP:lle uuden puolueohjelman ilman SKP:n asiasta tekemää kyselyä?

        Vai onko tietääksesi SKP jo kääntynyt Kallen puoleen saadakseen uuden ja asiallisen puolueohjelman??

        /Kalle, jota vituttaa stalinistien tekemät hänen viestiensä vääristelyt - toimivatko he tyhmyyttään vai lapsellisuuttaan saa jokainen lukija itse miettiä

        ja täytyy myöntää muistavani väärin. Tuossa 27.10.
        2007 klo 10.36 kirjoittamassaan viestissä /Kalle
        TARJOUTUU kirjoittamaan pyynnösta SKP:lle uuden ohjelman!

      • "lentäjöitä"
        vom kirjoitti:

        minulle, niin pari oikaisua. Vanhan passini mukaan
        lensin 26.1.-81 DC-9-51-tyypisen koneen Suomeen San
        Diegon tehtaan kentältä. Teimme välilaskut Torontos-
        sa ja Keflavik´issa.

        kapakat pullollaan, varsinkin näin viikonloppuisin!

      • "lentäjöitä" kirjoitti:

        kapakat pullollaan, varsinkin näin viikonloppuisin!

        jos saat selville kuka oli Lentoupseerikurssi 21:n
        primus Kauhavan Ilmasotakoulussa 1954 !!

      • Myyryläinen
        paskavaris kirjoitti:

        "Oikeampi nimitys sille olisi valtiomonopolistinen kapitalismi jossa suuryritysten ja valtiollisen vallan haltijoiden edut yhtenevät."
        eikös neukkulassa ollut valtion kapitalismi, jota ohjasi "mafiosot". (kommunistinen puolue) eli siis samaa paskaa

        Olen ymmärtänyt valtiomonopolistisen kapitalismin niin, että siinä valtio toimii yksityisten kapitalistien edunvalvojana ja renkinä. Neukkulassa ei toiminut yksityisiä kapitalisteja vaan tuotantovälineet olivat melkein kokonaan valtion omistuksessa ja siten valtion johdossa olevien valvonnassa. Ero siis on, että vamokapissa yhteiskunnan poliittinen johto on työväline omistajille kun taas NL:ssa omistus oli näennäisesti koko yhteiskunnalla ja sitä edusti valtio- ja puoluejohto käytännössä ilman demokraattista valvontaa. Tälläin valtiojohdosta tuli käytännössä omistajia eikä omistajien renkejä kuten vamokap:ssa. Minusta siinä on iso käytännöllinen ja teoreettinen ero vaikka jotkin oireet näyttivätkin samoilta.

      • vom kirjoitti:

        jos saat selville kuka oli Lentoupseerikurssi 21:n
        primus Kauhavan Ilmasotakoulussa 1954 !!

        Missäs ne kahvit nautitaan:)?

    • suojata kansalaisia tällaisilta typeriltä utopioilta joilla ei ole menestymisen mahdollisuuksia reaalimaailmassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmossa rallit alkoi ennen aikojaan

      Paettiin polliisia törkeästi? Se tuo rallikiima on näemmä saavuttanu paikalliset tommi mäkiset kiljupäissään auton rat
      Kuhmo
      33
      1279
    2. Kaste tulisi tehdä apostolisella tavalla Ap. t. 2:38 mukaan

      Apostolit eivät kastaneet kolminaisuuden nimellä vaan Jeesuksen alkuperäisen käskyn mukaisesti: Ap. t. 2:38 Niin Pietar
      Kaste
      69
      1085
    3. Tuleeko tästä

      Enää mitään. Voiko mitään enää korjata?
      Ikävä
      104
      926
    4. 41000 kavallettu rahaa

      uutisoi Kaleva ja iltasanomat vuosina 2020-2022 välisenä aikana hävinnyt toi summa tuomittu nainen 1971 syntynyt.
      Pyhäjärvi
      35
      848
    5. Kerro minulle

      Miksi teit niinkuin teit? Miksi kielsit tunteesi minua kohtaan. Miksi et halunnut että tiedän oikeasti mitä tunnet. Etkö
      Ikävä
      56
      709
    6. Tietäisitpä vain mitä se

      yksikin on susta puhunut :) j
      Ikävä
      42
      706
    7. Mitä muutoksia tekisit

      kaivatullesi? Miten on? Muista olla REHELLINEN 📸
      Ikävä
      46
      665
    8. Se riisuu suosimasi paatoksen, paljastaa egosi tyhjäksi

      Idän fisosofian vihaaja kirjoitti: "Muuten tämä idän-uskontojen mekaniikka hävitää ja hautaa tästä kaiken hyvän paatoks
      Hindulaisuus
      302
      656
    9. Fantasioista

      Suurimmalla osalla meistä on jonkinlaisia eroottisia fantasioita. Miten sinä suhtaudut fantasioihin? Ruokitko niitä vai
      Sinkut
      94
      652
    10. Olet sinä ihana

      Muttei sua taida kiinnostaa muu kuin sun työ:(
      Ikävä
      29
      625
    Aihe