Audin

STT / PILE
Globaali/Lontoo
Julkaistu: 23.11. klo: 08:01
Päivitetty: 23.11. klo: 08:21

Japanilaiset autot pyyhkivät muilla pöytää, kun kyse on käytettyjen autojen luotettavuudesta. Britanniassa julkistetun luotettavuuskartoituksen tuloksissa yhdeksän kymmenestä kärkiautosta on japanilaisia.

Kaikkein luottavimmaksi käytetyksi automalliksi brittiläisen autolehden ja vakuutusyhtiön tekemässä kartoituksessa osoittautui Toyota Corolla. Vuosina 2000–2002 valmistetuista Corolloista vikoja löytyi vain kolmesta autosta sadassa.

Toiseksi selvisi Hondan katumaasturi CR-V ja jaetulle kolmannelle sijalle saman merkin HR-V sekä Toyotan Celica.

Ainoa ei-japanilainen kymmenen parhaan joukossa oli saksalaisen BMW:n 3-sarjan Compact-malli, joka sijoittui kuudenneksi.

Listan häntäpäätä pitää italialaisen Alfa Romeon GTV vuosilta 1996–2003. Alfoissa vikoja oli 97 autossa sadasta. Häntäpään kymmenikköön sijoittuivat myös muun muassa Renault Laguna ja Volvo S80.

Tutkimusta varten analysoitiin tiedot 35 000 autosta. Eri valmistajia oli 26 ja malleja 133.

Luotettavimmat ja epäluotettavimmat

Kymmenen luotettavinta autoa tutkituista. Mallin perässä valmistusvuosi ja vikojen lukumäärä sataa autoa kohti.

1) Toyota Corolla, 2000-2002, 3 vikaa

2) Honda CR-V, 1997-2002, 5

3=) Honda HR-V, 1999-2005, 6

3=) Toyota Celica, 2000-2006, 6

5) Honda S2000, 1999-2007, 7

6) BMW 3 Series Compact, 1994-2001, 9

6=) Honda Civic, 1996-2001, 9

6=) Honda Accord, 1999-2003, 9

9) Honda Civic, 2001-2005, 10

10) Nissan Micra, 1998-2002, 11

Kymmenen epäluottevinta:

1) Alfa Romeo GTV, 1996-2003, 97

2) Renault Espace, 1997-2002, 77

3) Jaguar XK8, 1996-2006, 62

4) Renault Laguna, 2000-2007, 55

5) Fiat Multipla, 1999-2007, 52

6) Volvo S80, 1998-2006, 51

7=) Land Rover Freelander, 2000-2006, 48

7=) Land Rover Range Rover, 1995-2002, 48

7=) Audi Allroad, 2000-2005, 48

10) Seat Alhambra, 2000-2007, 47
562103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

siis ihan sairaan nopee, muutamassa minuutissa joka palstalle sama sössötys.

Äänestä
  • Skodakin on laadukkaampi... kyllä mua hävettäs.

    Äänestä

  • tuossa? kirjoitti:

    Skodakin on laadukkaampi... kyllä mua hävettäs.

    sitä, ettei autossa ole vikoja ja mahdollisten korjausten takia mene koko budjetti/elämä sekaisin.

    Oikeaa laatua on nahka/alcantara sisustus, upeasti muotoiltu auto, 250km/h huippunopeus, loistavat ajo-ominaisuudet jne. kyllähän sinä tiedät, tai oikeastaan et...

    Äänestä

  • köyhälle kirjoitti:

    Tilata Audille hinausauto.

    Rikkaus on sitä kun ei ole välttämättöyyttä. Ei ole välttämätöntä valita vikatilastojen mukaan, ei ole välttämätöntä kitsastella lisävarusteissa, ei ole välttämätöntä optimoida eurojen suhdetta hevosvoimiin.

    Vasta silloin pääsee käsiksi asiaan, joka ei pakottamalla parane: nimittäin tyylikkyyteen. Tyylikkyys on nimenomaan välttämättöyyden poissaoloa, etäisyyttä tehosuhteiden optimoinnista ja käytännöllisyyden yläpuolelle nousemisesta.

    Ajatus on sama kuin hyvässä ruoassa: normaalin elintason saavuttaneelle suomalaiselle tärkeintä ei enää ole ruoan ravintoarvot vaan sen tuottama nautinto ja mielihyvä. Toisin on nälän riivaamissa maissa. Autoilun suhteen Suomi elää pettuleipäaikaa, eikä kaurapuurosta kattoon hyppivä kansa osaa arvostaa Chez Dominiquen Välimäen tarjoamaan ruokaa, koska se on liian tyylikästä, jotta olisi käytännöllistä.

    Äänestä

  • tuossa? kirjoitti:

    Skodakin on laadukkaampi... kyllä mua hävettäs.

    Ajat siis mieluummin 2000 vuosimallin corollalla kuin 2006 vuosimallin Audilla? Tuon vertailun voittajahan oli siis vanha (2000-2002)corolla. Uudet tojotat eivät pärjänneet.

    Äänestä

Jos on seurannut alaa pidempään, ei tulos ole yllätys. AB:n kestotesti-Audista levisi laatikko (silti sakulehdeltä hyvät pojot luotettavuudesta, hehheh), Hesarin toimittaja oli tyytymätön nelkkuunsa - näitähän riittää.

Audin laatu on myytti, itse pysyisin kaukana molemmista aalla alkavista merkeistä.

Äänestä
  • Itse kuulun A&A merkkikerhoon ja otan ilolla vastaan tiedon, ettei tojotumpelo tule enään lähellekkään läskeine muijineen ja huutavine kakaroineen.

    Äänestä

Tojo jos on niin väliä noista luotettavuustilastoista.

Äänestä

Millä ajaisit mieluummin:

a) Audilla, Alfa Romeolla, Jaguarilla, Volvolla tai Range Roverilla

vai

b) Toyotalla, Hondalla tai Nissanilla

niin eipä tarvitse kauan miettiä.

Äänestä
  • Toyotan, Hondan ja Nissanin voi jotenkuten vielä rinnastaa, mutta Jaguaria tai Range Roveria en sotkisi millään tasolla Audin kaltaisiin autoihin.
    Se on ehkä jopa hieman edm. merkkejä halventavaa.

    Parempi rivi olisi ollut ehkä.

    a) Audi, Skoda, Volkswagen

    b) Toyota, Nissan, Honda

    Todella huvittavaa seurata kuinka audistit rankkaavat autonsa kovin korkealle sen perusteella että malliston yläpäässä on parit räsät josta itse eivät voi kuin haaveilla, poislukien käytetyt yli 7 vuotta vanhat poljetut romut.

    Äänestä

  • AiNe.org kirjoitti:

    Toyotan, Hondan ja Nissanin voi jotenkuten vielä rinnastaa, mutta Jaguaria tai Range Roveria en sotkisi millään tasolla Audin kaltaisiin autoihin.

    oikea rivi
    a) Audi, BMW ,Mercedes, Lexus, Jaguar.
    Yritä hyväksyä tosi asiat.

    Äänestä

  • asioita..... kirjoitti:

    oikea rivi
    a) Audi, BMW ,Mercedes, Lexus, Jaguar.
    Yritä hyväksyä tosi asiat.

    Skodassa, Volkswagenissa ja Audissa on enemmän yhtäläisyyksiä keskenään kuin
    Audissa, BMW:ssä, Mercedeksessä, Lexuksessa ja Jaguarissa.
    Otappa huviksesi selvää vaikka noiden perusratkaisuista niin huomaat että Audi ei kuulu joukkoon.

    Äänestä

  • AiNe.org kirjoitti:

    Toyotan, Hondan ja Nissanin voi jotenkuten vielä rinnastaa, mutta Jaguaria tai Range Roveria en sotkisi millään tasolla Audin kaltaisiin autoihin.
    Se on ehkä jopa hieman edm. merkkejä halventavaa.

    Parempi rivi olisi ollut ehkä.

    a) Audi, Skoda, Volkswagen

    b) Toyota, Nissan, Honda

    Todella huvittavaa seurata kuinka audistit rankkaavat autonsa kovin korkealle sen perusteella että malliston yläpäässä on parit räsät josta itse eivät voi kuin haaveilla, poislukien käytetyt yli 7 vuotta vanhat poljetut romut.

    kaikessa katkeruudessasi, vihassasi ja epätoivossasi miksi maailman johtavien autolehtien toimittajat ja koeajajat, siis kokeneet autoinsinöörit luokittelevat esim. Audin, Bemarin, Cadillacin, Jaguarin ja Mersun samaan luokkaan oli sitten kyseessä mikä tahansa koko- tai moottoritilavuusluokka.

    Minulla on varmasti hirvittävän paljon suurempi autotietämys kuin sinulla. Ja näillä autolehtien toimittajilla hirvittävän paljon suurempi kuin minulla. Siitä voit mietiskellä minkä arvoinen on sinun mielipiteesi.

    T. Insinööri

    Äänestä

  • AiNe.org kirjoitti:

    Skodassa, Volkswagenissa ja Audissa on enemmän yhtäläisyyksiä keskenään kuin
    Audissa, BMW:ssä, Mercedeksessä, Lexuksessa ja Jaguarissa.
    Otappa huviksesi selvää vaikka noiden perusratkaisuista niin huomaat että Audi ei kuulu joukkoon.

    Kun väität noin paljon tietäväsi, niin kerro mitä yhteistä on bemareilla, mersuilla, jaguareilla ja lexuksilla. Audi, BMW, Mersu, Jaguar ja Lexus kuuluvat samaan luokkaan, eli premium autot. Jos Audi on skoda niin sitten Lexus on Toyota.

    Äänestä

  • ihan itse kirjoitti:

    kaikessa katkeruudessasi, vihassasi ja epätoivossasi miksi maailman johtavien autolehtien toimittajat ja koeajajat, siis kokeneet autoinsinöörit luokittelevat esim. Audin, Bemarin, Cadillacin, Jaguarin ja Mersun samaan luokkaan oli sitten kyseessä mikä tahansa koko- tai moottoritilavuusluokka.

    Minulla on varmasti hirvittävän paljon suurempi autotietämys kuin sinulla. Ja näillä autolehtien toimittajilla hirvittävän paljon suurempi kuin minulla. Siitä voit mietiskellä minkä arvoinen on sinun mielipiteesi.

    T. Insinööri

    Etsi minulle vaikkapa Lexuksesta tällä hetkellä pienin tuotannossa oleva malli, huonoimmalla mahdollisella varustelulla.
    Minä teen saman Audille ja sitten voimme vertailla niitä autoja keskenään.

    Äänestä

  • AiNe.org kirjoitti:

    Etsi minulle vaikkapa Lexuksesta tällä hetkellä pienin tuotannossa oleva malli, huonoimmalla mahdollisella varustelulla.
    Minä teen saman Audille ja sitten voimme vertailla niitä autoja keskenään.

    Tai bemari kelpaa Audin vastukseksi? Syytön minä siihen olen, että Lexuksen mallivalikoima on erittäin suppea ja alkaa 4-ovisesta kaksipaikkaisesta IS-mallista.

    Haasta sinä itsesi...Pystytkö olemaan viikon poissa AudiThreadista? Vieroitusoireet ovat varmasti valtavat.

    Valintani on A3
    Autossa on:
    1,6 litrainen, 8 venttiilinen, 102hv bensamoottori
    5 vaihteinen manuaalivaihteisto
    2 ovea
    peltivanteet
    etuveto
    kiihtyvyys 11,9 sekunttia

    Kysymykseen siitä löydänkö Skodan mallistosta vastaavan auton, voin sanoa kyllä.

    Äänestä

  • Mersu... kirjoitti:

    Siis onko se nyt niin että sä et löydä edes japanilaisesta autovalmistajasta tarpeeks huonoo autoo *hörönaurua*

    puolesta. Mitä luulet todistavasi kyseisellä haasteella? Emme me Audilla ajavat voida sille mitään, että Lexuksella ei ole ollut varaa suunnitella A3:selle ja 1-sarjan BMW:lle kilpailijaa.

    Sitäpaitsi kuka käskee sinun tai kenenkään ostavan A3:sta surkeimmalla koneella mitä siihen on saatavilla. Kyseiseen mallistoon on jo tullut tuolle mallille korvaava moottori eli 1,4TFsi. Tuota 1,6 ei enää nähdä tulevaisuudessa kun malli uudistuu. Kaikki Audin uudet koneet ovat suorasuihkutteisia.

    PS. Tarkista tietosi! A3:n vakiovarustelutaso Attraction Plus on tosi kattava ja sisältää myös alumiinivanteet.

    Vakiovarustetaso Attraction Plus:
    ESP ajonvakautusjärjestelmä
    Ilmastointi, automaattinen
    Jarruassistentti
    Sideguard-ikkunaturvaverhot
    Easy-Entry -toiminnolla varustetut etuistuimet
    Informaatiojärjestelmä FIS, sisältää ajotietokoneen,
    Auto-Check -järjestelmän, radion taajuuden näytön ja ulkolämpötilannäytön
    Keskuslukituksen kauko-ohjaus
    Sähköiset lasinnostimet
    Radio Concert yhden CD-levyn soittimella; 8 kaiutinta
    Alumiinivanteet 6,5 J x 16, "9-puolainen design"
    Ohjauspyörä: Nahalla päällystetty 4-puolainen ohjauspyörä, vaihteennuppi ja -suojus
    Servotronic-ohjaustehostin (ajonopeuden mukaan säätyvä)

    Äänestä

  • AiNe.org kirjoitti:

    Etsi minulle vaikkapa Lexuksesta tällä hetkellä pienin tuotannossa oleva malli, huonoimmalla mahdollisella varustelulla.
    Minä teen saman Audille ja sitten voimme vertailla niitä autoja keskenään.

    Eli onko Audi sen takia huono koska lexus ei valmista A3:n kokoista autoa? Älä viitti!! Huomaa selvästi että olet lapsi.

    Äänestä

  • AiNe.org kirjoitti:

    Etsi minulle vaikkapa Lexuksesta tällä hetkellä pienin tuotannossa oleva malli, huonoimmalla mahdollisella varustelulla.
    Minä teen saman Audille ja sitten voimme vertailla niitä autoja keskenään.

    autotehdas pieniä, keskikokoisia vai suuria autoja vai kaikkia kokoja kun autotoimittajat ne luokittelevat.

    Tuolla alempana olit verrannut, että Audia ja Skodaa saa samoilla varusteilla. Varmaan saa tai Alfaa tai Bemaria. Mutta saako sitä Skodaa sellaisena versiona, jossa on 30 % jäykempi kori niinkuin Audissa on? Vastaus: ei saa. Tuo kori on nyt vaan yksi yksityiskohta mutta suuri sellainen, auton suurin osa.

    Äänestä

  • tähän kaverin kirjoitti:

    puolesta. Mitä luulet todistavasi kyseisellä haasteella? Emme me Audilla ajavat voida sille mitään, että Lexuksella ei ole ollut varaa suunnitella A3:selle ja 1-sarjan BMW:lle kilpailijaa.

    Sitäpaitsi kuka käskee sinun tai kenenkään ostavan A3:sta surkeimmalla koneella mitä siihen on saatavilla. Kyseiseen mallistoon on jo tullut tuolle mallille korvaava moottori eli 1,4TFsi. Tuota 1,6 ei enää nähdä tulevaisuudessa kun malli uudistuu. Kaikki Audin uudet koneet ovat suorasuihkutteisia.

    PS. Tarkista tietosi! A3:n vakiovarustelutaso Attraction Plus on tosi kattava ja sisältää myös alumiinivanteet.

    Vakiovarustetaso Attraction Plus:
    ESP ajonvakautusjärjestelmä
    Ilmastointi, automaattinen
    Jarruassistentti
    Sideguard-ikkunaturvaverhot
    Easy-Entry -toiminnolla varustetut etuistuimet
    Informaatiojärjestelmä FIS, sisältää ajotietokoneen,
    Auto-Check -järjestelmän, radion taajuuden näytön ja ulkolämpötilannäytön
    Keskuslukituksen kauko-ohjaus
    Sähköiset lasinnostimet
    Radio Concert yhden CD-levyn soittimella; 8 kaiutinta
    Alumiinivanteet 6,5 J x 16, "9-puolainen design"
    Ohjauspyörä: Nahalla päällystetty 4-puolainen ohjauspyörä, vaihteennuppi ja -suojus
    Servotronic-ohjaustehostin (ajonopeuden mukaan säätyvä)

    BMW:n ykkössarjasta voin heti suoralta kädeltä todeta että en löydä vastaavaa mallia Skodalta, enkä varsinkaan TÄYSIN samalla laiskalla moottorilla.
    Tulevaisuutta voi aina jossitella joten eiköhän ole parempi että keskitytään tähän päivään. Muussa tapauksessa se menee siihen että KIA on parempi auto 5 vuoden päästä kuin Audi tänään.

    "Tarkista tietosi! A3:n vakiovarustelutaso Attraction Plus on tosi kattava ja sisältää myös alumiinivanteet."

    Se ei ole sitten minun vikani jos Audilla on niin paskat sivut etteivät päivitä niitä?
    Ristiriitaisissa tapauksissa arvioin netin sisältöä kuitenkin siten, että oletusarvoisesti sinä puhut paskaa ja Audin sivut totta. Jokin tarkastettavissa oleva lähde saattaa muuttaa tilanteen.

    PS. Ilmoittamaasi varustelistaa ei mielestäni sanamuoto "tosi kattava" kuvaa kovinkaan hyvin jos noista vähänkään merkitystä omaavat laitteet alkavat olla arkipäivää kansanautoissa.

    Äänestä

  • tekeekö kirjoitti:

    autotehdas pieniä, keskikokoisia vai suuria autoja vai kaikkia kokoja kun autotoimittajat ne luokittelevat.

    Tuolla alempana olit verrannut, että Audia ja Skodaa saa samoilla varusteilla. Varmaan saa tai Alfaa tai Bemaria. Mutta saako sitä Skodaa sellaisena versiona, jossa on 30 % jäykempi kori niinkuin Audissa on? Vastaus: ei saa. Tuo kori on nyt vaan yksi yksityiskohta mutta suuri sellainen, auton suurin osa.

    70% jäykempi kori ku yhdessäkään Audissa.
    Valitettavasti minullakaan ei ole mitään näyttöä heittämilleni arvoille mutta totta se on.

    Äänestä

  • tekeekö kirjoitti:

    autotehdas pieniä, keskikokoisia vai suuria autoja vai kaikkia kokoja kun autotoimittajat ne luokittelevat.

    Tuolla alempana olit verrannut, että Audia ja Skodaa saa samoilla varusteilla. Varmaan saa tai Alfaa tai Bemaria. Mutta saako sitä Skodaa sellaisena versiona, jossa on 30 % jäykempi kori niinkuin Audissa on? Vastaus: ei saa. Tuo kori on nyt vaan yksi yksityiskohta mutta suuri sellainen, auton suurin osa.

    En tiedä mistä noita prosenttilukuja vetelet mutta jäykkyys saadaan melkein mihin autoon tahansa kun laitetaan esimerkiksi kaatumattomat takapenkit joihin jokin olematon suksiaukko.
    Muutama autovalmistaja tämmöstä harrastaakin.
    On muuten todella helppoa kokastella vaikka itse jäykistimet iskunvaimentimien yläpäähän jolloin tuo puute korjataan. Eteenkin voi tietysti laittaa ja niitä saa valmiinakin.
    Korin muissa rakenteissa ei juurikaan eroja tuollaisissa perusmerkeissä kuten Audi tai Skoda. Ferrarit yms. erikseen. Audissa on siis vakiona tuettu noita iskunvaimentimien yläpäitä keskenään hieman paremmin mutta siihen on olemassa halvat ja helpot ratkaisut.

    Äänestä

  • AiNe.org kirjoitti:

    BMW:n ykkössarjasta voin heti suoralta kädeltä todeta että en löydä vastaavaa mallia Skodalta, enkä varsinkaan TÄYSIN samalla laiskalla moottorilla.
    Tulevaisuutta voi aina jossitella joten eiköhän ole parempi että keskitytään tähän päivään. Muussa tapauksessa se menee siihen että KIA on parempi auto 5 vuoden päästä kuin Audi tänään.

    "Tarkista tietosi! A3:n vakiovarustelutaso Attraction Plus on tosi kattava ja sisältää myös alumiinivanteet."

    Se ei ole sitten minun vikani jos Audilla on niin paskat sivut etteivät päivitä niitä?
    Ristiriitaisissa tapauksissa arvioin netin sisältöä kuitenkin siten, että oletusarvoisesti sinä puhut paskaa ja Audin sivut totta. Jokin tarkastettavissa oleva lähde saattaa muuttaa tilanteen.

    PS. Ilmoittamaasi varustelistaa ei mielestäni sanamuoto "tosi kattava" kuvaa kovinkaan hyvin jos noista vähänkään merkitystä omaavat laitteet alkavat olla arkipäivää kansanautoissa.

    katsomaan.
    http://www.audi.fi/VV-Auto/Audi2.nsf/0/BCBF878DC38E3655C2256FCE003E1CA9?OpenDocument
    Tuolta otin suoraan listan noista varusteista. Sori etten maininnut lähdettäni aikaisemmin. Et olisi kuitenkaan läytänyt tolta sivulta noita varusteita, jos löydät nytkään. Että sinäänsä nuo Audin sivut ovat ihan ajallaan.

    Ja jos puhutaan tuosta vanhasta 1,6 bensasta niin ei se ole keneltäkään pois vaikka se mallistossa onkin. Ei se vaadi muuta kuin sen että maahantuoja vetää tuon mallin pois niin sinullekin tulee parempi mieli. Täytyy muistaa, että saatavilla on myös sellaisia moottoreita joita Kia:aan tulee vasta 10 vuoden päästä.

    PS. Skodalla ei ole vastaavaa mallia 1-sarjalaisen ja A3:sen luokkaan.

    Äänestä

  • adgafdhgfd kirjoitti:

    En tiedä mistä noita prosenttilukuja vetelet mutta jäykkyys saadaan melkein mihin autoon tahansa kun laitetaan esimerkiksi kaatumattomat takapenkit joihin jokin olematon suksiaukko.
    Muutama autovalmistaja tämmöstä harrastaakin.
    On muuten todella helppoa kokastella vaikka itse jäykistimet iskunvaimentimien yläpäähän jolloin tuo puute korjataan. Eteenkin voi tietysti laittaa ja niitä saa valmiinakin.
    Korin muissa rakenteissa ei juurikaan eroja tuollaisissa perusmerkeissä kuten Audi tai Skoda. Ferrarit yms. erikseen. Audissa on siis vakiona tuettu noita iskunvaimentimien yläpäitä keskenään hieman paremmin mutta siihen on olemassa halvat ja helpot ratkaisut.

    ei mistään takapenkeistä tai iskunvaimentimista. Sinä se varsinainen asiantuntija olet kun väität ettei auton koreilla ole eroja. Yksi palituimmista koreista on uuden TT:n kori jossa alumiinia on osattu hyödyntää juuri oikeissa paikoissa.

    Äänestä

  • hyvä ja menee Audin sivuille kirjoitti:

    katsomaan.
    http://www.audi.fi/VV-Auto/Audi2.nsf/0/BCBF878DC38E3655C2256FCE003E1CA9?OpenDocument
    Tuolta otin suoraan listan noista varusteista. Sori etten maininnut lähdettäni aikaisemmin. Et olisi kuitenkaan läytänyt tolta sivulta noita varusteita, jos löydät nytkään. Että sinäänsä nuo Audin sivut ovat ihan ajallaan.

    Ja jos puhutaan tuosta vanhasta 1,6 bensasta niin ei se ole keneltäkään pois vaikka se mallistossa onkin. Ei se vaadi muuta kuin sen että maahantuoja vetää tuon mallin pois niin sinullekin tulee parempi mieli. Täytyy muistaa, että saatavilla on myös sellaisia moottoreita joita Kia:aan tulee vasta 10 vuoden päästä.

    PS. Skodalla ei ole vastaavaa mallia 1-sarjalaisen ja A3:sen luokkaan.

    Skoda Fabia ja Audi A3 on aika lähellä toisiaan.
    BMW:n ykkösarja ottaa halvimpanakin vaihtoehtona aika raakan pesäeron noihin kahteen mitä teknisiin toteutuksiin tulee.

    "Täytyy muistaa, että saatavilla on myös sellaisia moottoreita joita Kia:aan tulee vasta 10 vuoden päästä."

    Jos nyt puhutaan moottoreista yleensä niin Audilla ei ole ollut mitään erikoista pitkään aikaan, vasta nyt sen kaikki moottorit ovat päivittymässä moniventtiilitekniikkaan(esim. Toyota teki saman 80-luvun lopulla).
    Nyt Audi on alkanut saamaan myyntiin muuttuvalla venttiilinajoituksella varustettuja moottoreita(esim. Toyota pisti ensimmäiset kauppoihin varmaan 10 vuotta sitten).
    Turbokaan ei ole Audin keksintö.

    Skoda Fabia vastaa VW Poloa. Polo ja A3 eivät ole saman luokan autoja. Fabiassa ja A3:ssa ei ole juuri mitään yhteistä.

    Äänestä

  • adgafdhgfd kirjoitti:

    En tiedä mistä noita prosenttilukuja vetelet mutta jäykkyys saadaan melkein mihin autoon tahansa kun laitetaan esimerkiksi kaatumattomat takapenkit joihin jokin olematon suksiaukko.
    Muutama autovalmistaja tämmöstä harrastaakin.
    On muuten todella helppoa kokastella vaikka itse jäykistimet iskunvaimentimien yläpäähän jolloin tuo puute korjataan. Eteenkin voi tietysti laittaa ja niitä saa valmiinakin.
    Korin muissa rakenteissa ei juurikaan eroja tuollaisissa perusmerkeissä kuten Audi tai Skoda. Ferrarit yms. erikseen. Audissa on siis vakiona tuettu noita iskunvaimentimien yläpäitä keskenään hieman paremmin mutta siihen on olemassa halvat ja helpot ratkaisut.

    ja ne iskareiden väliin asennettavat poikkitangot eivät koko koria paljon jäykistä. Sitä jäykkyyttä saadaan hiukan lisää pistämällä kaatumattomat penkit.

    Nyt oli kyse koko korista, ei paikallisista jäykistämisistä.

    "Korin muissa rakenteissa ei juurikaan eroja tuollaisissa perusmerkeissä kuten Audi tai Skoda. Ferrarit yms. erikseen. Audissa on siis vakiona tuettu noita iskunvaimentimien yläpäitä keskenään hieman paremmin mutta siihen on olemassa halvat ja helpot ratkaisut." Siinä on todellakin asiantuntemattoman puhetta. Tuo suurempi jäykkyys saadaan juuri rakenteen suurilla eroilla.

    Äänestä

  • AiNe.org kirjoitti:

    Skoda Fabia ja Audi A3 on aika lähellä toisiaan.
    BMW:n ykkösarja ottaa halvimpanakin vaihtoehtona aika raakan pesäeron noihin kahteen mitä teknisiin toteutuksiin tulee.

    "Täytyy muistaa, että saatavilla on myös sellaisia moottoreita joita Kia:aan tulee vasta 10 vuoden päästä."

    Jos nyt puhutaan moottoreista yleensä niin Audilla ei ole ollut mitään erikoista pitkään aikaan, vasta nyt sen kaikki moottorit ovat päivittymässä moniventtiilitekniikkaan(esim. Toyota teki saman 80-luvun lopulla).
    Nyt Audi on alkanut saamaan myyntiin muuttuvalla venttiilinajoituksella varustettuja moottoreita(esim. Toyota pisti ensimmäiset kauppoihin varmaan 10 vuotta sitten).
    Turbokaan ei ole Audin keksintö.

    Ei mee läpi. Vaikka et juuri mitään Audeista tunnu tietävän niin tiedän, että edes sinä et rinnastaisi Fabia ja A3:sta keskenään. Ovathan autot erikokoisia ja eri luokassa.

    Mitä erikoista on BMW:n ykkässarjalaisessa? Riittääkö se, että aina kun sitä on A3:seen verrattu niin takkiin on tullut?

    Ehkä on parempi että tutustut Audin moottoritekniikkaan. Ei samanlaisiin arvoihin pääse kuin BMW, jos näissä peruskärryissä pysytään. Bmw on tosin nyt jäämässä, kun verrataan vääntökäyriä keskenään. Ei välttämättä kannata verrata toteutustapoja keskenään vaan sitä mihin moottorit oikeasti pystyvät!

    oli lähinnä vitsi pitkään. Näitä 12- ja 16-venttiilisiä tehtiin lähinnä siksi, että ne olivat moniventtiilimoottoreita, pelkän mainosarvon takia siis. Ne olivat huonompia kuin Toyotan omat 8-venttiilimoottorit. Uudemmat ovat toki jo parempia.

    Äänestä

  • moniventtiilitekniikka kirjoitti:

    oli lähinnä vitsi pitkään. Näitä 12- ja 16-venttiilisiä tehtiin lähinnä siksi, että ne olivat moniventtiilimoottoreita, pelkän mainosarvon takia siis. Ne olivat huonompia kuin Toyotan omat 8-venttiilimoottorit. Uudemmat ovat toki jo parempia.

    Jos nyt muistelen ja vaikka vertaan aikalaiseensa vaikkapa 1.8 litraiseen Golffiin niin parempi teho ja pienempi kulutus.
    Näin jälkeenpäin on todettu että kestävempiä moottoreitakin oli nuo Toyotan 1.6 litraset.

    Äänestä

  • AiNe.org kirjoitti:

    Jos nyt muistelen ja vaikka vertaan aikalaiseensa vaikkapa 1.8 litraiseen Golffiin niin parempi teho ja pienempi kulutus.
    Näin jälkeenpäin on todettu että kestävempiä moottoreitakin oli nuo Toyotan 1.6 litraset.

    tuo edellinen mutta vuoden -75 isäni Corollalla kortin ajaneena ja sen jälkeen itsekin Toyotia omistaneena en voi kun ihmetellä miten naapurin Passat (diesel) vei reippaasti yli litran kun kaverin Avensis. Molemmilla olen ajanut ja tuo Avensis tuntuu aivan hirvittävän huonolta Passatin jälkeen.

    Äänestä

  • ja joopa joo. kirjoitti:

    Ei mee läpi. Vaikka et juuri mitään Audeista tunnu tietävän niin tiedän, että edes sinä et rinnastaisi Fabia ja A3:sta keskenään. Ovathan autot erikokoisia ja eri luokassa.

    Mitä erikoista on BMW:n ykkässarjalaisessa? Riittääkö se, että aina kun sitä on A3:seen verrattu niin takkiin on tullut?

    Ehkä on parempi että tutustut Audin moottoritekniikkaan. Ei samanlaisiin arvoihin pääse kuin BMW, jos näissä peruskärryissä pysytään. Bmw on tosin nyt jäämässä, kun verrataan vääntökäyriä keskenään. Ei välttämättä kannata verrata toteutustapoja keskenään vaan sitä mihin moottorit oikeasti pystyvät!

    Kyllä minä rinnastaisin Fabian ja A3 keskenään, Audi on ehkä vähän koreampi mutta yhtä ahdas ja hinnat alkaen mallina ominaisuuksiltaankin kaikin puolin aika kälynen tapaus.

    Jos A3 ja BMW:n ykkössarjalaista on vertailtu siten että A3 on aina voittanut niin on tainnu painoarvot olla vahvasti kauppakassiautoilun puolella. Olen ajanu A4:stakin eikä sekään mitenkään säväyttänyt, niin tuskin A3:kaan. BMW:n kolmossarjalaista kun tuossa taannoin testasin niin siitä sai jotain ajamisen iloakin.
    Kyllä se vaan on niin että jos jotain parempaa haluaa niin kannattaa sitten kokeilla toisesta päästä vetäviä autoja, niissä ei raskaskaan kaasunkäyttö vaikuta ohjaukseen mitenkään, mutkasta lähtiessä voi tällätä kaasua reippaammin ilman että eturenkaat lakkaavat ohjaamasta.
    Että kyllä siinä vaan selvät edut on jos ajamisesta aikoo oikeesti nauttia.

    Ja mitä tulee niihin vääntöihin niin euroarvojen perässälaahajalta kaikki on mahdollista, vähän mustemman savunhan se vaan lykkää.

    Äänestä

  • tarkoittanut kirjoitti:

    tuo edellinen mutta vuoden -75 isäni Corollalla kortin ajaneena ja sen jälkeen itsekin Toyotia omistaneena en voi kun ihmetellä miten naapurin Passat (diesel) vei reippaasti yli litran kun kaverin Avensis. Molemmilla olen ajanut ja tuo Avensis tuntuu aivan hirvittävän huonolta Passatin jälkeen.

    että Avensis vei yli litran enemmän sataselle kuin Passat. Nämä on mitattu yli 1.000 km reissulla. Eli myönnetään todella epäsuorasti mitattuna nelivetoinen A6 vie alle litran vähemmän kuin Avensis! Ja ajettavuus on sentään monta pykälää parempi.

    Äänestä

  • nyt kuitenkin kirjoitti:

    Puhuttiin kuitenkin noista alkuaikojen Toyotan moniventtiilikoneista eikä nykydieseleistä. Mitä tulee tohon muuhun juttuun niin haiskahtaa vahvasti paskapuheelta kun EU-kulutuksia vertaa ...tai sitten siinä on ollut eroa kuskin ajotavoissa/moottorin teholuokissa.

    Kumpikos muuten on yleisempi nykyään taksina? Se on aika hyvä ajettavuuden mittari myös.

    Äänestä

  • nyt kuitenkin kirjoitti:

    että Avensis vei yli litran enemmän sataselle kuin Passat. Nämä on mitattu yli 1.000 km reissulla. Eli myönnetään todella epäsuorasti mitattuna nelivetoinen A6 vie alle litran vähemmän kuin Avensis! Ja ajettavuus on sentään monta pykälää parempi.

    siis A6 quattro vie alle litran enemmän kuin Avensis. Eli Avensis vie alle litran vähemmän kuin A6, vai miten se oli. Jope se osais sanoa vai kuka se oli. No joka tapauksessa kun on tullu tähän ikään niin ei viitsi enää millään Toyotalla ajella vai mikä se huono japsi oli. Vai kaikkihan ne on huonoja. Entäs sitten auto-soittimet! Blaupunkt toimi aina, Pioneeriä ei saa pitämään kanavaa! Ja jos mennään kotisoittimien puolelle, pitää ottaa joku muu kuin japsi. Japsi ei toimi! Tai kertokaa japanilainen DVD-soitini, joka toistaa oikein divx-levyt! Japsi ei osaa edes kalliilla hinnalla, saksalainen tai jopa korealainen osaa ja HALVALLA. Olen toki maksamaan hyvän hinnan jos tuote on hyvä, japsi ei vaan osaa tehdä. Ei mitään.

    Äänestä

  • Kepupullo kirjoitti:

    Pari kertaa vielä voisit muuttaa tarinaa niin se tyydyttää kaikkia sopijaosapuolia.

    Äänestä

  • AiNe.org kirjoitti:

    Siis onko se nyt niin että sä et löydä edes japanilaisesta autovalmistajasta tarpeeks huonoo autoo *hörönaurua*

    vastausta *vielä kovempaa hörönaurua*

    Äänestä

  • AiNe.org kirjoitti:

    Kyllä minä rinnastaisin Fabian ja A3 keskenään, Audi on ehkä vähän koreampi mutta yhtä ahdas ja hinnat alkaen mallina ominaisuuksiltaankin kaikin puolin aika kälynen tapaus.

    Jos A3 ja BMW:n ykkössarjalaista on vertailtu siten että A3 on aina voittanut niin on tainnu painoarvot olla vahvasti kauppakassiautoilun puolella. Olen ajanu A4:stakin eikä sekään mitenkään säväyttänyt, niin tuskin A3:kaan. BMW:n kolmossarjalaista kun tuossa taannoin testasin niin siitä sai jotain ajamisen iloakin.
    Kyllä se vaan on niin että jos jotain parempaa haluaa niin kannattaa sitten kokeilla toisesta päästä vetäviä autoja, niissä ei raskaskaan kaasunkäyttö vaikuta ohjaukseen mitenkään, mutkasta lähtiessä voi tällätä kaasua reippaammin ilman että eturenkaat lakkaavat ohjaamasta.
    Että kyllä siinä vaan selvät edut on jos ajamisesta aikoo oikeesti nauttia.

    Ja mitä tulee niihin vääntöihin niin euroarvojen perässälaahajalta kaikki on mahdollista, vähän mustemman savunhan se vaan lykkää.

    Neiti puhuu taas itsensä pussiin. Jos kerran tuo A3 on ahdas ja kälyinen mitä bmw:n 1-sarjalainen sitten edustaa? Suurin piirtein saman kokonen autohan tuo on. Audi on joltain osin olla jopa tilavampi.

    Ja nyt kun tuli puheeksi kauppakassit niin eivätkö bemarit ole suunniteltu juuri tuota käyttöä varten? Ei niitä matka-autoksi ainakaan kannata ottaa sillä nehän eivät mitään suuntavakaita ole tai ainakin jos Audiin vertaa. Toyotat ovat sitten asia erikseen. Ne kulkevat käärmeen tavoin bemareiden kanssa ja jatkuvasti saa ohjastaa vaikka uria ei olisi ollenkaan. Että se sitä ajamisen iloa on ylimmillään. Audia on aina vertailuissa kehuttu ajajan autoksi. A3 ja A8 luokkansa parhaita ajokäytökseltään.

    A4 ei ole ihan luokkansa huipulla koska mallilla on ikää jo lähes 7 vuotta. Uusi malli esitellään Suomessakin viikon päästä. Silloin A4 palaa luokkansa kärkeen, jos lukuisiin ensitesteihin on luottaminen niin täältä Suomesta kuin Saksastakin. Bmw:ltä saakin odottaa sitten uutta ja yhtä kehittynyttä mallia tovin.

    PS. Kävisit sinäkin koeajamassa sen A3:sen niin tietäisit mistä puhut. Mielestäni paljon parempi ja sporttisempi ajettava kuin nykyinen A4.

    Äänestä

  • AiNe.org kirjoitti:

    Kyllä minä rinnastaisin Fabian ja A3 keskenään, Audi on ehkä vähän koreampi mutta yhtä ahdas ja hinnat alkaen mallina ominaisuuksiltaankin kaikin puolin aika kälynen tapaus.

    Jos A3 ja BMW:n ykkössarjalaista on vertailtu siten että A3 on aina voittanut niin on tainnu painoarvot olla vahvasti kauppakassiautoilun puolella. Olen ajanu A4:stakin eikä sekään mitenkään säväyttänyt, niin tuskin A3:kaan. BMW:n kolmossarjalaista kun tuossa taannoin testasin niin siitä sai jotain ajamisen iloakin.
    Kyllä se vaan on niin että jos jotain parempaa haluaa niin kannattaa sitten kokeilla toisesta päästä vetäviä autoja, niissä ei raskaskaan kaasunkäyttö vaikuta ohjaukseen mitenkään, mutkasta lähtiessä voi tällätä kaasua reippaammin ilman että eturenkaat lakkaavat ohjaamasta.
    Että kyllä siinä vaan selvät edut on jos ajamisesta aikoo oikeesti nauttia.

    Ja mitä tulee niihin vääntöihin niin euroarvojen perässälaahajalta kaikki on mahdollista, vähän mustemman savunhan se vaan lykkää.

    http://www.auto-motor-und-sport.de/tests/vergleichstest/hxcms_article_504775_13987.hbs

    Teille takavetotojotan tai -bemarin kanssa pillurallia rassaaville teiniviiksille auton tärkein ominaisuus onkin se, että "mutkasta lähtiessä voi tällätä kaasua reippaammin ilman että eturenkaat lakkaavat ohjaamasta". Voi lapsikulta sentään. Koita nyt ymmärtää, että vaikka sinä olisit mitä mieltä tahansa, Audi tulee aina olemaan Toyotaa ja Skodaa laadukkaampi kulkine. Katsopa vaikka ko. autojen kuljettajia, laatueroja heissäkin. Tiedät varmasti itsekin mihin suuntaan, mutta hankalahan se on myöntää ;)

    Äänestä

  • ................... kirjoitti:

    Audin ne pari parempaa mallia ei tee siitä Audin peruskuramallistosta itteensä mitenkään Skodaa tai Toyotaa paremmaksi.
    Laatuhan Audissa onkin paskaa, niinkuin olemme saaneet useista medioista viimeaikoina lukea.
    Threadin aloittajan juttukin siitä kertoo jos pääsi unohtumaan.

    Pisti kovasti ihmetyttämään että Audi on viimeaikoina noussut saksan luotettavuuslistauksissa ihan kärkipaikoille kun yleisesti on tiedossa että ne on täynnä jotain pikkuvikoja, useimmiten sähköihin liittyen.
    Kuitenkin tuossa Englannin listauksessa BMW:kin oli paljon sijoituksella 10/26. Audi taas 20/26 ja sai jopa erityismainintoja tyyliin "Audi oli pettymys" ...BMW:stä ei muuten sanottu samanlailla.

    PS. Voit jättää nuo lapsikultajutut jollekkin muulle kun tuntuu että sinulla on itselläsi isovanhempia myöten kaikki elossa.

    Ehkä ero tuossa UK:n jutussa ja Saksan testeissä ja katsastusraporteissa on se, että toisessa puhutaan n. 10 vuotta vanhoista autoista ja toisessa 1-6 vuotta vanhoista. Tottakai 10v vanhassa Audissa on vikoja enemmän kuin 10v vanhassa corollassa. Ajetaanhan Audilla tuona aikana 5-kertainen määrä, sen ollessa perheen ykkösauto.

    Äänestä

  • Tietenkin B-vaihtoehdon autoilla. BTW: ota volvo pois a-sarjasta...Alfa on lisäksi pohjasakkaa monessakin mielessä

    Äänestä

Audihan pärjäsi hyvin premium keskiluokassa A4, ylemmässä premium luokassa A6 ja maastureissa Q7. Huonosti pärjäsi vain Allroad and TT ollen vikatasoltaan Volvo V80 luokkaa. Hesari on hienosti uutisoinut vain kokonaistuloksen, eikä kertonut premium kategorioiden parhaita (BMW, Audi ja Lexus).

Äänestä
  • Nämä tietämättömät provoajat eivät (jälleen) tiedä hevon helvettiä mistä puhuvat. Kannattaisi todellakin tutustua koko testiin, eikä mihinkään Hesarin kirjoittamaan referaattiin, jota eivät hekään osaa edes kunnolla tehdä näköjään. Noh, eipä ole ensimmäinen, eikä takuulla viimeinen kerta...

    Äänestä

  • ................. kirjoitti:

    Nämä tietämättömät provoajat eivät (jälleen) tiedä hevon helvettiä mistä puhuvat. Kannattaisi todellakin tutustua koko testiin, eikä mihinkään Hesarin kirjoittamaan referaattiin, jota eivät hekään osaa edes kunnolla tehdä näköjään. Noh, eipä ole ensimmäinen, eikä takuulla viimeinen kerta...

    muistetaan.

    Äänestä

  • voittajat kirjoitti:

    muistetaan.

    On olemassa luokkavoittaja ja testivoittaja, joilla harvemmin on mitään tekemistä keskenään. Hesaria ja keskenkasvuisia pentuja kiinnostaa testivoittaja. Autotietoisia kiinnostaa nimenomaan luokkavoittajat ja vähän vielä syvällisemmin: miksi luokkavoitto tuli ja miksei se tullut jollekin muulle. Ostatko sinä kaikki tuotteesi sen perusteella, että "ne voittivat sen ja sen testin"? Minä en, koska sillä ei ole mitään tekemistä tuotteen hyvyyden kanssa. Minä ostan sillä perusteella, että opiskelen tuotteen ominaisuudet ja vertaan niitä kilpailijoihin. Hinnasta viis. Luen lisäksi käyttökokemuksia ja keskustelen paljon asiasta tietävien henkilöiden kanssa. Okei, nyt puhutaan vähän hienommista laitteista, kuin leivänpaahtimesta, mutta kuitenkin. Näin ne hommat hoidetaan. Ei sen perusteella mitä Hesari sanoi. Tai mikään muukaan lehti.

    Äänestä

  • .................. kirjoitti:

    testejä enkä piittaa siitä mitä kaverit tai suoli24 kirjoittavat vaan ostan juuri sen mikä itseäni miellyttää ja mihin minulla on varaa.

    Äänestä

yhteiskunnallisesti paljastuu kun huomioidaan että valtionhallinto alkaa olla PM ja PR vaille Audin varassa. Ajatelkaa, ministerit hinausautojen lavoilla ja köyden päässä jos maa joutuu kriisiin ulkoisten tai sisäisten syiden vuoksi.
Siellä se Ilekin kiroilee uuden A8 takapenkillä ja hörppii samppanjaa voimattomana kun terroristit valtaavat maata...
Nyt olisikin saatava vaihdettua koko valtionhallinnon pirssit corolloiksi...

Äänestä

Ilmeisesti Audistien ego ei kuitenkaan kestä, kun ns. premium onkin silkkaa skodiakkia. Tyhmä maksaa ilmasta mutta niinhän ne eräät sitä valoakin yrittivät säkeissä kantaa tupaan.

Äänestä
  • ja niitä tällä palstalla riittää enemmän kuin Audin omistajia.

    Äänestä

  • ovat herkkiä kirjoitti:

    ja niitä tällä palstalla riittää enemmän kuin Audin omistajia.

    Tuntuu siltä että samat provoajat käyvät Audi ja BMW palstoilla provoomassa, ja kukaan niistä ei tietenkään omista Audia tai Bemaria. Se on aika säälittävää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Laatu?? kirjoitti:

STT / PILE
Globaali/Lontoo
Julkaistu: 23.11. klo: 08:01
Päivitetty: 23.11. klo: 08:21

Japanilaiset autot pyyhkivät muilla pöytää, kun kyse on käytettyjen autojen luotettavuudesta. Britanniassa julkistetun luotettavuuskartoituksen tuloksissa yhdeksän kymmenestä kärkiautosta on japanilaisia.

Kaikkein luottavimmaksi käytetyksi automalliksi brittiläisen autolehden ja vakuutusyhtiön tekemässä kartoituksessa osoittautui Toyota Corolla. Vuosina 2000–2002 valmistetuista Corolloista vikoja löytyi vain kolmesta autosta sadassa.

Toiseksi selvisi Hondan katumaasturi CR-V ja jaetulle kolmannelle sijalle saman merkin HR-V sekä Toyotan Celica.

Ainoa ei-japanilainen kymmenen parhaan joukossa oli saksalaisen BMW:n 3-sarjan Compact-malli, joka sijoittui kuudenneksi.

Listan häntäpäätä pitää italialaisen Alfa Romeon GTV vuosilta 1996–2003. Alfoissa vikoja oli 97 autossa sadasta. Häntäpään kymmenikköön sijoittuivat myös muun muassa Renault Laguna ja Volvo S80.

Tutkimusta varten analysoitiin tiedot 35 000 autosta. Eri valmistajia oli 26 ja malleja 133.

Luotettavimmat ja epäluotettavimmat

Kymmenen luotettavinta autoa tutkituista. Mallin perässä valmistusvuosi ja vikojen lukumäärä sataa autoa kohti.

1) Toyota Corolla, 2000-2002, 3 vikaa

2) Honda CR-V, 1997-2002, 5

3=) Honda HR-V, 1999-2005, 6

3=) Toyota Celica, 2000-2006, 6

5) Honda S2000, 1999-2007, 7

6) BMW 3 Series Compact, 1994-2001, 9

6=) Honda Civic, 1996-2001, 9

6=) Honda Accord, 1999-2003, 9

9) Honda Civic, 2001-2005, 10

10) Nissan Micra, 1998-2002, 11

Kymmenen epäluottevinta:

1) Alfa Romeo GTV, 1996-2003, 97

2) Renault Espace, 1997-2002, 77

3) Jaguar XK8, 1996-2006, 62

4) Renault Laguna, 2000-2007, 55

5) Fiat Multipla, 1999-2007, 52

6) Volvo S80, 1998-2006, 51

7=) Land Rover Freelander, 2000-2006, 48

7=) Land Rover Range Rover, 1995-2002, 48

7=) Audi Allroad, 2000-2005, 48

10) Seat Alhambra, 2000-2007, 47

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu