Eemelin Ameriikan oppia?

Kun Eemeli saapui Yhdysvaltoihin, niin hänen täytyi hankkia asunto. Hän onnistui saamaan huoneen vuokrattua. Huoneessa oli kaikki tarpeellinen, sänky, pöytä, tuoli ja vähän muutakin. Yhtenä päivänä vuokraemäntä toi Eemelin pöydälle kirjan. Työstä tultuaan Eemeli katsoi kirjaa ja pian huomasi sen olevan Ingersolin kirjan, jossa käsiteltiin maailman syntyä kehitysopin näkökulmasta. Eemeli ei enää tohtinut pitää kirjaa käsissän, vaan kantoi sen tikkujen välissä ulos. Myöhemmin vuokraemäntä toi toisen kappaleen, kun huomasi aikaisemman kadonneen. Nyt Eemeli kiinnostui kirjasta, luki sitä ja alkoi hyväksyä Ingersolin näkemyksiä. Kerron myöhemmin Eemelin vaiheista kotimaassa!

Tämä Eemeli työskenteli niin syvällä kaivoksessa ja kertoi myöhemmin kotiin palattuaan kuulleensa Makkolan lehmänkellon äänen. Tähän ei nyt sitä savon murretta mahtunut, mutta tarina on tosi.
0605
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Osafo kirjoitti:

Kun Eemeli saapui Yhdysvaltoihin, niin hänen täytyi hankkia asunto. Hän onnistui saamaan huoneen vuokrattua. Huoneessa oli kaikki tarpeellinen, sänky, pöytä, tuoli ja vähän muutakin. Yhtenä päivänä vuokraemäntä toi Eemelin pöydälle kirjan. Työstä tultuaan Eemeli katsoi kirjaa ja pian huomasi sen olevan Ingersolin kirjan, jossa käsiteltiin maailman syntyä kehitysopin näkökulmasta. Eemeli ei enää tohtinut pitää kirjaa käsissän, vaan kantoi sen tikkujen välissä ulos. Myöhemmin vuokraemäntä toi toisen kappaleen, kun huomasi aikaisemman kadonneen. Nyt Eemeli kiinnostui kirjasta, luki sitä ja alkoi hyväksyä Ingersolin näkemyksiä. Kerron myöhemmin Eemelin vaiheista kotimaassa!

Tämä Eemeli työskenteli niin syvällä kaivoksessa ja kertoi myöhemmin kotiin palattuaan kuulleensa Makkolan lehmänkellon äänen. Tähän ei nyt sitä savon murretta mahtunut, mutta tarina on tosi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu