Mitenkään syöpää sairastuneita väheksymättä, olettekos tuleet ajatelleeksi, että syöpään sairastuneilla on sentään parantavia hoitoja ja parantuneiden osuus sairastuneista on koko ajan lisääntynyt. Toisin on meillä parantumatonta sairautta potevilla. Esimerkiksi Parkinsonintautia ei voida parantaa ei lääkkeillä eikä leikuulla. Itse olen sairastanut Parkinsonintautia jo noin kymmenen vuotta ja tautini etenee koko ajan lääkityksestä huolimatta. Parkinsoniin ei ole parantavaa hoitoa eikä lähitulevaisuudessa ole tulossakaan, joten tässä vain kuolemaa ootellaan.
Syöpääkö
Parkkis
2265
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
johtaa kuolemaan meillä kaikilla. Kuolemaan ei ole parantavaa eikä estävää hoitoa keksitty.
on lähteä vertailemaan? Eiköhän jokainen koe oman sairautensa henkilökohtaisena helvettinä siitä riippumatta, voiko muilla olla asiat pahemmin vai paremmin. Sitä paitsi syöpiäkin on erilaisia ja samankin alaryhmän alle vielä mahtuu lukuisia ennusteeseen vaikuttavia tekijöitä eli toisella syöpä voi jo diagnosointi vaiheessa olla käytännössä katsoen parantumaton ja toiset pääsevät pienehköllä kirurgisella toimenpiteellä ja pelkällä säikähdyksellä.