Joskus mä ajattelen, että kuinka mä olisin kaukana poissa täältä. Mä tahtoisin niin kovasti vain lähteä. Pakata tavarat ja hypätä junaan. Mennä Helsinkiin ja sieltä lentoasemalle. Hypätä vain johkonkin lentokoneeseen ja mennä ihan mihin vain "Ei ongelmia voi paeta" sanoo äiti. Äiti on väärässä. Mä olen nähnyt jo sen mitä tarjottavaa täällä on ja se ei ole kauhean suurta.Sen mä olen jo kokenut.
Täällä on mustaa. Harmaata ja ankeeta. Ihmisetkin ovat kuin haamuja. Ketään ei kiinnosta mikään, eikä kukaan. Miehet ovat kuin perseestä revittyjä itteensä täynnä olevia luusereita, jotka luulevat olevansa jotain mitä eivät ole. "syö lääkkeitä. Sulla on sairaus, joka paranee syömällä onnellisuuspillereitä" sanoo äiti. Äiti on väärässä. Vaikka mä kuinka söisin onnellisuuspillereitä ja saavuttaisin kemiallisen onnellisuuden, niin siltikään mikään ei muuttuisi. Miehet olisivat edelleen perseestä revittyjä itteensä täynnä olevia luusereitaja he edelleen luulisivat olevansa jotain mitä eivät ole. Tuskin onnellisuus pillereiden popsiminen muuttaisi kauheasti säätäkään. Edelleen olisi mustaa ja ankeeta. Haamujakin luultavasti vielä olisi. "Jeesus auttaa, se rakastaa sua" sanoi yksi uskovainen. Samaa mulle sanottiin psykiatrisesta hoidostakin, mihin mut tyrkättiin. Ja kun mut oltiin saatu hoitoon, niin kaikki ajatteli "huh, saatiin tyttö laitokseen, ei tartte ajattella, että se sekoilisi taas omia" No nytpä sitten onkin kaikki ihan vitun hyvin. MÄ ajattelen enemmän itsemurhaa, pois lähtemistä ja tiisas, että osaa olla tylsää. Välilllä mä ajattelen, että voisi alkaa käyttää huumeita, ihan vaan vaikka huvin vuoksi.
Jotkut ihmiset, jotka eivät osaa ajatella sanovat "mene töihin, ryhdistäydy" No joo-o! voihan nyt vittu! ajattelevatko he, että mä mielummin kelaan kuolemaa, olen vittuuntunut, ja voimaton joka päiväkun menisin töihin. Että mä olisin yksi kaunis aamua herättyäni ajatellut, että hei, mäpä rupeenkin vittuuntuneeksi, masentuneeksi luuseriksi, ja sen sijaan, että menisin töihin ja saisin 2000e kk:dessa mä menen laitokseen ja saan 120ekk:dessa. Kuullostaapa hyvältä! Teenkin niin.
"Miksi olet masentunut" Kysytään usein. Ihmiset ajattelevat, että masentuneet ovat heikkoja, jotka eivät vain jaksa tehdä mitään. Laiskoja. Mä en voi sanoa yhtä ainoata syytämiksi olen masentunut. Mä voisin sanoa, että kaikki alkoi jo lapsuudesta. Mulla oli heikko itsetunto jo silloin. Mä voisin sanoa, että sairastuin 1-tyypin diabetekseen ja sillä on yhteys masennukseen. Mä voisin luetella monia suhteitani, jossa mies on käyttänyt hyväksi ja, että olen saanut niin monesti henkisesti turpaan. Mä voisin sanoa, että mun hyvä ystäväni teki itsemurhan ja samana päivänä poikaystävä jätti. Mä voisin sanoa, että neljä kuukautta myöhemmin mut raiskattiin, mutta en sano musta ei tuntunut miltään. Kaikki nuo kuuluvat elämään, joten en sano ainuttakaan syytä, miksi sairastuin masennukseen. Ihmiset voivat omissa pikku päissänsä miettiä, miksen jaksa mennä töihin, kouluun, kasvaa aikuiseksi, hankkia perhe ja alkaa tilamaan aamulehteä, niin kuin kunnon kansalaisen pitäisi.
Kiitos, jos jaksoitte lukea loppuun. älkää ottako mitään henkilökohtaisesti.
Täällä on mustaa. Harmaata ja ankeeta. Ihmisetkin ovat kuin haamuja. Ketään ei kiinnosta mikään, eikä kukaan. Miehet ovat kuin perseestä revittyjä itteensä täynnä olevia luusereita, jotka luulevat olevansa jotain mitä eivät ole. "syö lääkkeitä. Sulla on sairaus, joka paranee syömällä onnellisuuspillereitä" sanoo äiti. Äiti on väärässä. Vaikka mä kuinka söisin onnellisuuspillereitä ja saavuttaisin kemiallisen onnellisuuden, niin siltikään mikään ei muuttuisi. Miehet olisivat edelleen perseestä revittyjä itteensä täynnä olevia luusereitaja he edelleen luulisivat olevansa jotain mitä eivät ole. Tuskin onnellisuus pillereiden popsiminen muuttaisi kauheasti säätäkään. Edelleen olisi mustaa ja ankeeta. Haamujakin luultavasti vielä olisi. "Jeesus auttaa, se rakastaa sua" sanoi yksi uskovainen. Samaa mulle sanottiin psykiatrisesta hoidostakin, mihin mut tyrkättiin. Ja kun mut oltiin saatu hoitoon, niin kaikki ajatteli "huh, saatiin tyttö laitokseen, ei tartte ajattella, että se sekoilisi taas omia" No nytpä sitten onkin kaikki ihan vitun hyvin. MÄ ajattelen enemmän itsemurhaa, pois lähtemistä ja tiisas, että osaa olla tylsää. Välilllä mä ajattelen, että voisi alkaa käyttää huumeita, ihan vaan vaikka huvin vuoksi.
Jotkut ihmiset, jotka eivät osaa ajatella sanovat "mene töihin, ryhdistäydy" No joo-o! voihan nyt vittu! ajattelevatko he, että mä mielummin kelaan kuolemaa, olen vittuuntunut, ja voimaton joka päiväkun menisin töihin. Että mä olisin yksi kaunis aamua herättyäni ajatellut, että hei, mäpä rupeenkin vittuuntuneeksi, masentuneeksi luuseriksi, ja sen sijaan, että menisin töihin ja saisin 2000e kk:dessa mä menen laitokseen ja saan 120ekk:dessa. Kuullostaapa hyvältä! Teenkin niin.
"Miksi olet masentunut" Kysytään usein. Ihmiset ajattelevat, että masentuneet ovat heikkoja, jotka eivät vain jaksa tehdä mitään. Laiskoja. Mä en voi sanoa yhtä ainoata syytämiksi olen masentunut. Mä voisin sanoa, että kaikki alkoi jo lapsuudesta. Mulla oli heikko itsetunto jo silloin. Mä voisin sanoa, että sairastuin 1-tyypin diabetekseen ja sillä on yhteys masennukseen. Mä voisin luetella monia suhteitani, jossa mies on käyttänyt hyväksi ja, että olen saanut niin monesti henkisesti turpaan. Mä voisin sanoa, että mun hyvä ystäväni teki itsemurhan ja samana päivänä poikaystävä jätti. Mä voisin sanoa, että neljä kuukautta myöhemmin mut raiskattiin, mutta en sano musta ei tuntunut miltään. Kaikki nuo kuuluvat elämään, joten en sano ainuttakaan syytä, miksi sairastuin masennukseen. Ihmiset voivat omissa pikku päissänsä miettiä, miksen jaksa mennä töihin, kouluun, kasvaa aikuiseksi, hankkia perhe ja alkaa tilamaan aamulehteä, niin kuin kunnon kansalaisen pitäisi.
Kiitos, jos jaksoitte lukea loppuun. älkää ottako mitään henkilökohtaisesti.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ajan kanssa toikin menee ohi, jatkoja sulle
Minä olen sairastanut masennusta pari vuotta, eikä kukaan vieläkään ymmärrä miksi olen niin lopussa. Olen käynyt töissä ja tienaan hyvin, mutta olen silti masentunut. Taustalla aiempi työpaikkakiusaaminen ja vanhempien kuolemat.
Olin joskus jollain psykiatrisen poliklinikan osastolla reilun kuukauden, se tuntui nöyryyttävältä ja tukahduttavalta. On kokeiltu yhtä sun toista lääkettä, joista yksikään ei tee minua onnellisemmaksi tai pirteämmäksi. Joskus lääkkeet eivät vaan toimi. Kaikenlaiset terapiat ja keskustelut tuntuvat nöyryyttäviltä.
Kun minun sanotaan olevan sairas, se kuullostaa nöyryyttävältä. Ennen pitkää masennus alkoi vaikuttamaan työsuoriutumiseen ja nyt minua uhkaillaan irtisanomisella. Masentaa entisestään.
Mukava sentään tietää että on ihmisiä jossain jotka ymmärtävät kuinka paljon se sattuu, voimia sinne.
Sul taitaa olla liian iso pää
..tekisi mieli sanoa; että tiedän miltä susta tuntuu mutta en voi koska kukaan ei voi tietää juuri niinkuin toinen tuntuu taikka on tuskaa täynnä. Olen itse aika lailla samassa tilassa en edes jaksa saada itseäni eteenpäin tässä maailmassa että pääsisi edes hoitoon tai saatisitten ajatella elämää ja tulevaisuutta.
On surullista miten meille niin monelle jotka ovat oman jaksamisen äärirajoilla tullaan sanomaan että kyllä se siitä ja ryhdistäydy ja mene töihin!! niin kuin sinullekkin..kauhea tilanne sen voin vain kuvitella samoin kuin aikaisemmin mainitsin..
Todella paljon voimia sinulle ja jos haluat/ jaksat puhua asioista niin voidaan vaihtaa s-posti/msn!? jos jaksaisit sen verran... vaan kaikken tärkeintä on että yrittäisit jaksaa itsesikin kannalta..Voimia hirveästi sulle!