Paikallinen A la Carte-ravintola

Pettyneet ruokailijat

No huh huh! Hyvän ruuan ystävänä, ja taitavana kotikokkina, olen niin minä, kuin moni muukin, joutunut pettymään karvaasti paikallisen Hullu Kissa -ruokaravintolan tasoon. Tai siis sen puutteeseen. Ruoka on sanalla sanoen pahaa ja ravintolasta lähtee ruokailun jälkeen kiukkuisena ja pettyneenä.

Kyseisessä ravintolassa tarjoillaan annoksia, jotka maistuvat teolliselta puolivalmisteelta; toisin sanoen ruuat vaikuttavat siltä, että ne valmistetaan hyvin pitkälti valmiseineksistä. Esimerkiksi kastikkeiden maku on jopa vastenmielisen teollinen -puhtaat raaka-aineet ja raikkaat maut loistavat poissaolollaan. Muuten kelvollisen kala-aterian "kruunaa" surullinen kastike ja läjä pakasteen aarteita eli herne-maissi-porkkana -seosta. Mikä makuelämys!

Tex-mex -pöytä on pullollaan tavaratalon pakastealtaasta tuttuja rasva/jauho -klönttejä ja edelleen teollisia kastikkeita. Eikö tulisi jopa halvemmaksi valmistaa ruoka ihan ITSE oikeasti laadukkaista raaka-aineista, kuin ostaa ko. tuotteet valmiina? Mutta jos taidot eivät riitä ruuan valmistukseen, niin eihän sille mitään voi... Miten olisi alan vaihto?

Henkilökohtaisena kokemuksena todettakoon, että kolmas kerta toden sanoo. Olen joka kerta seurueeni kanssa valinnut listalta uuden ruoan siinä toivossa, että jospa edellisellä kerralla olikin vain harvinaisen huono tuuri. Vaan näin ei valitettavasti ole. Joka kerta ruoka on ollut luokattoman kehnoa, ja annoksesta on pystynyt syömään nälkäisenäkin korkeintaan 2/3. On sääli, että miljööltään ja sijainniltaan ihan ok ravintola ei pysty panostamaan enempää ruuan laatuun. Miksi ei?

Onneksi täältä löytyy kuitenkin kaksi todellista valopilkkua: kesäravintola (olisipa auki muinakin vuodenaikoina!) Pavis ja kahvila Vinkel. Paviksessa ruoka on todella maittavaa ja taidolla tehtyä, palvelu asiantuntevaa ja ympäristö viehättävä. Samaa voi sanoa Vinkelistä. Vinkel on tämän pysähtyneen pikkukaupungin lämmin sydän :) Kiitos siitä!

3

983

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaskisiin

      mutta kanaa ei kannata tilata

      • krstadby

        Vaasaan asti vain niin ei tarvi pettyä


    • mammu

      Niin, paikalla olisi mahdollisuuksia vaan taidoissa puutteita. Olen monta kertaa nolostuneena joutunut toteamaan, ettei vieraita uskalla viedä sinne. Paikan siisteydessäkin on toivomisen varaa. Viini tarjotaan joskus kuohuvana ja olut ilman vaahtoa.

      Vinkeliin on ilo viedä kahvivieras ja myös työlounastapaaminen on helppo järjestää. Laatu ja palvelu kohdallaan, mukava miljöö ja paikka siivotaan säännöllisesti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      244
      4288
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      120
      2744
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2502
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      85
      1529
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1476
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1199
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1117
    8. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      986
    9. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      983
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      173
      965
    Aihe