Hankin kolme päivää sitten akvaariooni neljä leväbarbia kahden partaimumonnin ja kolmen keltarihmakalan seuraksi. Heti kotiuttamisesta asti yksi leväbarbeista on uiskennellut pääsääntöisesti itsekseen. Se käy välillä kolmen kalan jengissä, mutta palaa sitten kiertelemään akvaariota itsekseen. Mitään hyljeksintää en ole huomannut muiden kalojen osalta. Onkohan kalassa jotain vikaa vai onko se vain erakkoluonteinen. Lisäksi en ole huomannut barbien syövän vielä mitään.
Leväbarbeista
Kirsi L.
4335
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
käytöstä leviksillä.
Minäkin hankin 3 kpl leviksiä ja alussa tosiaan näytti siltä että juuri kolmas niistä ei kuulunut samaan "jengiin".
Ole huoleti,ainakin tänä päivänä kolmaskin aika ajoin kulkee kahden muun mukana.
Eikä se ole vaarallista vaikka yksi haluaakin kulkea "omia polkuja",se on sen kalan päätös.
Kyllä barbisi syövät ajan mittaan ihan hyvällä ruokahalulla,nyt ne vain koteutuvat uuteen asuntoonsa. :)
Moikka !
Mulla on pari vuotta vanhoja leväbarbeja 4 kpl. Aivan sama juttu, kolme uiskentelee aina porukoissa ja yksi sitten vaeltelee missä sattuu. En ole huomannut mitään "riitoja" ja syömähetkellä kaikki ovat tabletin kimpussa yhtä aikaa ilman nahisteluja. Eli enpä ole tästä yksinäisestä enää huolissani, hyvin näkyy viihtyvän, lieko sitten erakkoluonne ?
tiukasti päällä sitten. Pari päivää sitten klo 7 aamulla metsästin yhtä levistä lattialta (siinä 12 cm) silmät sikkurassa, vaikka nuorempi lapsista olikin jo herättänyt klo 6.30. Meillä on ulkosuodattimen letkut ja taakse seinän viereen jäänyt noin 2 cm rako, että sieltä se kisaileva/pakeneva veijari loikkasi.
Ei ole eka ja eikä varmaan vimppa hyppy, jos en sitten tuorekelmuta akvaariotani.
Menetin leväbarbini kun se oli hypännyt lattialle päivällä kun olin töissä. Illalla se oli jo kuivunut lattiaan kiinni...likaista touhua... Opin kerrasta ja hommasin kunnon peitinlasit!