Se alkoi joskus viikolla 30 tai aiemminkin. En mä ekaks tunnistanut tätä masennukseski,mutta myöhemmin aloin olla varma asiasta. Mä aloin kuollakseni pelkäämään että vauvalla ei olekkaan kaikki hyvin. Luin päivittäin netistä kaikkea roskaa ja ihan tietoakin.Ja jonkun viisaan sanoja lainaten tieto lisää tuskaa..Mä en oikein saanut nukuttua kunnolla ja aloin pelkäämään että vauva syntyykin vammaisena jne. Vaikka ultrassa ja 4d-ultrassa kaikki oli hyvin eikä mitään poikkeavaa löytynyt,mä pelkäsin silti. Ajattelin jotenkin että ne on tehnyt virheen.. Nyt mä oon raskausviikolla 35 1 ja mä oon useiden viikkojen ajan pelännyt kohtukuolemaa.Mä pelkään koko ajan että vauva ei enää liikukkaan.Yks yö heräsin keskellä yötä,ja en tuntenut reiluun puoleen tuntiin vauvan liikkeitä. Mua alkoi pelottaa ihan kauheasti..Olin jo varma että vauva on kuollut. Mun sydän rupes hakkaamaan ja tuli sellainen hiostava olo..Tuntui että taju lähtee. Pian kuitenkin vauva alkoi liikkua ja oloni parantui ja sain nukuttua yöni loppuun. Mä oon puhunut tästä asiasta mun mieheni kanssa,ja se vaan koko ajan sanoo että kaikki on hyvin.Mutta mikään ei saa mua rauhoittumaan. Mä piinaan itseäni..Kaikki on hyvin kun touhuan jotain,enkä kerkeä ajattelemaan näitä asioita,mutta sitkun ei oo mitään touhuttavaa alan heti ajattelemaan kaikkea ja luen netistä lisää kaikkea..Mä tiedän että tää kuullostaa typerälle ja kaikkea,mutta en halua mitään pilkka/ivallisia vastauksia,koska niitä en tähän olooni tarvitse yhtään..Kiitos.
Raskauden aikainen masennus...
Miten pelko lähtee..
9431
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Olen rv 32 ja minulla on myös välillä aika masentunut fiilis..(Olen muutenkin taipuvainen masentuneisuuteen ja syönyt siihen lääkkeitäkin ennen raskautta mutta en syö enää.) Käyn kuitenkin sairaanhoitajan luona juttelemassa oloistani noin kerran viikossa ja olen todennut että se,joka ei puhu tunteistaan on enemmän "kusessa" kuin se,joka myöntää ja tunnistaa ongelmansa! Eikös näin? :)Kaikki äidit käyvät näitä samoja ajatuksia läpi.Kuitenkin; juttele neuvolassa tuntemuksistasi!SINUA EI TUNTEMUKSIESI PERUSTEELLA SIELLÄ LEIMATA :)
Hei puhu asiasta heti neuvolassa niin saat lähetteen äitiyspolille psykologin juttusille. Lääkitys on tuskin tarpeen koska sinulla ei ole itsetuhoisia ajatuksia? Mutta ammattiauttajalla jutustelu auttaa. Voivat sitten "seurata" tilaasi myös synnytyksen jälkeen. Toiset naiset ovat herkkiä masentumaan eikä asiaa tarvitse hävetä tai salata.
Tsemppiä! Pidä itsesi touhukkaana kunnes pääset psykologille :)
tänään juuri ilmaisin neuvolassa pelkoani ja miten hirveälle se tuntuu..Terveydenhoitajani sanoi vain että jos sinun kohdallasi sikiö kuolee kohtuun niin tälläinen asia on helpompaa kohdata kun olet sitä jo ajatellut. Ja sitten vain lisäksi että kohtukuoleman lisäksi on hyvä myös miettiä sitä että vauvalla ei olekkaan kaikki hyvin synnytyksen jälkeen..Aika kamalaa..
Toihan oli kuin suoraan meikäläisen ajatuksista! Helpottavaa kuulla, etten ole ainoa, joka murehtii kaikkea. Pelkään itse myös aivan kuollakseni sitä, että vauva on jotenkin vammainen. Olen käynyt mielessäni läpi kaikki mahdolliset sairaudet ja poikkeavuudet mitä sillä ehkä voisi olla. Ja vaikka se muutoin olisikin terve, olen aivan varma, että se vaurioituu viimeistään synnytyksessä kun ei mahdu kunnolla ulos tms. Voit siis vain kuvitella millaista pelkoa tunnen synnytystä kohtaan.. Olen pelännyt koko raskauden ajan ja nyt alkaa kohta olemaan h-hetket käsillä. Meillä on myös ultrissa aina ollut kaikki täysin ok, mutten silti pysty rentoutumaan.
En tiedä onko tämä sitten masennusta vai mitä. Olen aina ollut kontrollifriikki ja pelännyt kaikkia elämän asioita ehkä vähän enemmän kuin muut. Olen kuitenkin muuten mielestäni täysin "normaali" ihminen, joten olen vain koittanut oppia elämään tämän luonteenpiirteeni kanssa ja hyväksymään sen. Itse en ole peloistani puhunut muille kuin miehelleni, koska jotenkin tällaiset ajatukset kuitenkin hävettää. Eikä kukaan ammatti-ihminen kuitenkaan pysty vannomaan, että lapsi olisi terve. Sen näkee vasta sitten kun se syntyy ja kasvaa.
Toivotan sulle jaksamista pelkojesi kanssa, et todellakaan ole yksin.
Toivotaan parasta ja pelätään pahinta:)
kuulla etten ole ainoa. Tai no ei mukavaa,mutta helpottavaa..Se on vain kummallista että ihminen haluaa kontrolloida asioita,joille ei mahda mitään. Esim. sitä että jos itse kuolee huomenna autokolarissa ei voi estää,mutta silti sen haluaisi estää..Jotenkin pidän typeränä koko ajatuksiani koska yhtä hyvin minä tai poikaystäväni tai joku läheisistäni voi kuolla,mutta silti pelkään vain koko ajan vauvani takia..Mä kävin yhdessä elämäni vaiheessa psykologilla,eikä se mitään auttanut..En tiedä miksi,mutta ei se vain tuntunut miltään ne tuntemattoman ihmisen tulkinnat ja avun annon yritykset..
No jos neuvolatätisi on noin "uuno", niin varaa aika tk-lääkärille ja pyydä lähete äitiyspolille. Hän voi tehdä lähetteen myös.
Äidin terveys on tärkeää, niin fyysinen kuin psyykkinen. Joiltain terveydenhoitajilta puuttuu tuntosarvet. Jos äiti avautuu vakavasta asiasta, niin silloin pitää antaa apua.
Soita terveysasemalle maanantaina. :)
oloni oli juuri tuollainen mutta se alkoi minulla jo samana päivänä kun plussasin.Mielestäni jotenkin en ehkä ansainnut lasta,täydellistä normaalia lasta.Olen ihan pikkutytöstä asti sanonut kaikille jotka kysyivät "Mikä susta tulee isona" että "äiti".Ja ku nvihdoinkin olin raskaana (ekan yrityksen jälkeen) niin aloin miettimää nmitä olen mukamas tehnyt ansaitakseni lapsen.Koko raskau oli siis tämän takia aivan kamala,vaikkei mitään vaívoja ollutkaan muuten raskaudessa.En puhunut tunteistani kenenkään kanssa, joskus vaan itkin itsekseni ja koitin vakuuttaa itselleni että "kaikki on varmaan ok".No,niinhän kaikki olikin ja on edelleen=) meillä on täydellinen poika joka ikisellä tavalla.Kaikki meni aivanan loistavasti ja en voi ymmärtää miten osasin nauttia elämstä ennen hänen sytymään:)
Nyt hän on 1,5v ja odotan toista lastani.Nyt on taas samat ajatukset palautuneet hieman, että "mitä jos..." kaipa tällasiet ajatuksen on enemmän tai vähemmän täysin normaaleja jokaisella.Mutta se mitä sinä nyt koet ja mitä itse koin esikoista odotellessa,ei ole ihan ns. normaaliin raskauteen kuuluvaa,ja uskon että masennukseni synnytyksen jälkeen johtui myös siitä,etten puhunut asiasta kellekään. Eli siis masennuin ihan älyttömästi poikani synnyttyä.Ajattelin että "ok,nyt kun synnytys meni hyvin ja poika voi hyvin,niin varmaan jotain pahaa tapahtuu".Itkin siis joka ikinen päivä,valvoin joka yö poikani vieressä että varmasti hengittää ja kärsin todella pahoista pakkoajatuksista.Nyt pelkään että ne tulee taas tämän vauvan synnyttyä.Vieläkin suorastaan vituttaa etten hakenut apua,sillä olen varma että se olisi auttanut kummasti.Joten nyt vielä kun voi (siis ettei masennut pahennu) hae ihmeessä apua,ja tosiaan jos oma neuvolatäti on noin tympeä,varaa aika sieltä terv.keskuksesta niinkuin jo joku kirjoittikin ja pyydä että saat puhua jonkun ámmattitaitoisen kanssa.Se ainkakin minua helpotti suuresti,vaikkakin kovin kauan odotin kunnes apua hain!
Toivon sulle ja perheellesi kaikkea hyvää ja positiivisuutta!
Niin ja minulle ainkin sanottiin että mitä nuorempi äiti sitä todennäköisempi että hän masentuu raskausaikana tai synnytyksen jälkeen.En sinun ikääsi tiedä,mutta itse olen 22v,eli kuitenkin aika nuori vielä=)
samanlaisia ajatuksia minullakin on kuin tuossa viestissäsi kuvailet. Ajattelen että ehkä minua rankaistaan elämäni pahoista teoista sillä tavoin että lapseni kuolee..Kiitos sanoistasi. Ne ovat lohduttavia,ja ehkä ensi tiistaina ilmaisen asiani neuvolassa rohkeammin ja voimakkaammin :)
että itsekkin vasta 21vuotias.