Kukaan ei oikein osannut tulkita, joten voisitko auttaa?
Olen jo vuoden aikana nähnyt monia kertoja unta karhusta ja viime yönä uni toistui taas.
Olin menossa toisesta talosta toiseen taloon, jonka välissä oli vain pieni metsä. Kiipesin jyrkkää sammaloista mäkeä ylös ja näin karhunpennun. Tajusin, että lähellä on pakko olla myös emokarhu. Lähdin kiirreellä eteenpäin, kun huomasin emokarhun tulevan minua kohti. Joku sanoi vierestäni, että katso minä teen näin ja heittäytyi maahan ja alkoi leikkiä kuollutta. Tein saman perässä ja odotin kun emokarhu tuli minua nuuhkimaan. Kohta luokseni saapui kaksi poikaa, jotka kantoivat minut johonkin taloon ja ns. seurasivat olenko oikesti kuollut. Makasin siellä sohvalla ja kuuntelin kun pojat hoitivat omia askareitaan. Toinen pojista tili luokseni ja katsoi silmiäni ja koitin miettiä miten ne kuolleella pitää olla ja kun he avasivat ne olivat he vaakuttuneita etten pelleillyt. He kantoivat minut nukkumaan johonkin toiseen huoneeseen, jonne emokarhu ja pentukarhu tulivat myös. Kuulin pentukaehun puhuvan ja sanovan emolleen, että "ei tuo tyttö minulle mitään pahaa olisi tehnyt" Emokarhu vastasi, että "Ei ihmisiin voi luottaa, ne voivat tehdä mitä vain" Karhut lähtivät huoneesta ja taas toinen niistä pojista jäi huoneeseen ja otti minut syliinsä ja itkien suuteli minua. Aukaisin silmäni, kun ymmärsin, että vaikka en leikkisikään kuollutta, niin tämä poika ei kertoisi karhuille oikeaa totuutta.
Tämä oli jotenkin uskomaton uni, kirjoitan tätä kyyneeleet silmissä, jotenkin tämä kolahti niin syvälle. Osaisiko joku tulkita tätä? Olisi todella tärkeää!

Vastaukset 1
Vanhimmat
on naispuolinen unisymboli. Jotenkin unesi liittyy ehkä lapsiin, joiden aikuistuminen huolestuttaa sinua, lapset tietävät sinun olevan huolissasi koska välität, etkä siksi että haluat kahlita. Mäen kiipeäminen kuvaa tielläsi olevia vaikeuksia. Olet ehkä elänyt jonkin ihmisen kautta ja nyt irrottautumassa siitä